Yhäkö

Jeesus oli ihminen, aivan samanlainen, kuin mekin, eli Hän eli lihanpäivissä 33 vuotta.
Muistettava on se, että Hän ei kantanut perimässsään minkäälaista syntiä, sillä Hän ei syntynyt miehen, eikä naisen tahdosta, vaan Jumalan Hengestä.

Hän oli vasta kaksitoista vuotias, kun Hän jo tunsi kirjoitukset ja opetti niitä israelilaisille.
Jeesus oli siinäkin hyvässä asemassa, että Hän sai syntyä suvun kautta, joka oli pysynyt aina uskollisena Jumalalle ja sai siksi jo pienestä pojasta lähtien opetusta Jumalan tuntemiseksi.
Jeesus oli täytetty Pyhällä Hengellä jo äitinsä kohdussa ollessaan ja siksi Hänelle oli luonnollista uskoa opetukset Jumalasta.

Pyhä Henki auttaa uskomaan ja vahvistaa Jumalan Sanan.

Jeesus kasvoi ja varttui uskollisten uskovaisten keskuudessa ja tuli aika, jolloin Pyhä Henki tuli Hänen päällensä ja ilmoitti, että Jeesus on Jumalan rakas Poika ja toi näin ilmi Jeesuksen Jumaluuden kansalle.
Siitä lähtien Jeesus Pyhän Hengen voimalla teki ihmeitä, paransi, vapautti, uudisti ja herätti kuolleita.

Jeesus oli astia, jota ei tarvinnut uudistaa Pyhän Hengen astiaksi, mutta me emme ole samalla tavalla kelvollisia asuntoja, vaan meidät Jumala uudistaa, jotta voimme olla Hänen asuntonsa.
Hän ajaa Sanallaan pois meistä pahan, sen, joka estää meitä olemasta kuuliaisia Hänelle ja näin Hän tekee meistä astijoita Itselleen, toiset halpaa käyttöä varten ja toiset kallista käyttöä varten.
Nämä kalliskäyttöiset astiat ilmentävät kaikessa Jumalaa ja näitä kalliita astioita pilkataan ja halvennetaan, samoin, kuin tehtiin Jeesukselle.

Nämä kalliit astiat eivät tee omalla, ihmisen voimalla, yhtään ainoaa tunnustekoa, sen kummemmin, kuin Jeesuskaan ei tehnyt omalla voimallaan niitä, vaan he tekevät kaiken Jumalan voimalla, samoin, kuin Jeesuskin teki kaiken kuuliaisuuden kautta Isään.

Raamattu kertoo, että usko ilmenee voimana, mutta kun täältäkin lukee arvosteluja ja tuomitsemisia, näyttäisi, että ne kohdistuvat juuri heihin, joilla on Jumalan voima ja siksipä kysynkin teiltä, tunnetteko te Jumalan voiman?
1472347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 147

Vanhimmat

1. Kor. 4:20
sillä Jumalan valtakunta ei ilmene puheina vaan voimana. [1. Kor. 2:5 ]
1. Kor. 15:56

1. Tess. 1:5
sillä evankeliumi ei tullut teidän luoksenne vain sanoina vaan myös Pyhän Hengen voimana, kun me täynnä varmuutta sitä julistimme. Tiedättehän itsekin, miten me toimimme teidän luonanne, teidän parhaaksenne. [Room. 1:16 ]

Äänestä

KAUTTA.

Filippiläiskirje 3

Edellinen jae5 Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli,
6 joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen,
7 vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;
8 hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.

Äänestä

Joh. 14:12
Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö,

Äänestä
  • Ilmeisesti et...

    Äänestä

  • kysyn vain kirjoitti:

    Ilmeisesti et...

    Siihen suggestiohommaan minä olen viimeinen ryhtymään.

    Äänestä

meitä pitämään käskyt, niin kuin Hänkin on pitänyt Isän käskyt ja kertoo, että jos pidämme ne, pysymme Hänen rakkaudessaan.
Joh. 15:10
Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan.

Äänestä

usko tätä Jeesuksen Kristuken opetusta?:

Joh. 3:6
"Mikä on syntynyt LIHASTA, ON LIHAA, mikä on syntynyt HENGESTÄ, ON HENKEÄ." [1. Kor. 15:50; Ef. 2:3]

Matt. 12:48
"Mutta hän vastasi ja sanoi sille, joka sen hänelle ilmoitti: "Kuka on minun äitini, ja ketkä ovat minun veljeni?"
49. Ja hän ojensi kätensä opetuslastensa puoleen ja sanoi: "Katso, minun äitini ja veljeni!"
50. Sillä jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini."

Mark. 3:33
"Hän vastasi heille ja sanoi: "Kuka on minun äitini, ja ketkä ovat minun veljeni?"
34. Ja katsellen ympärilleen niihin, jotka istuivat hänen ympärillään, hän sanoi: "Katso, minun äitini ja veljeni!
35 Sillä joka tekee Jumalan tahdon, se on minun veljeni ja sisareni ja äitini."

Luuk. 8:21
"Mutta hän vastasi ja sanoi heille: "Minun äitini ja veljeni ovat nämä, JOTKA KUULEVAT JUMALAN SANAN ja SEN MUKAAAN TEKEVÄT".

1. Timot. 6. luku
"3. Se, joka opettaa toisin eikä seuraa Herramme Jeesuksen Kristuksen terveellisiä sanoja ja uskomme mukaista oppia, [1. Tim. 1:10 ]
4. on pöyhkeä eikä ymmärrä mitään. Hänellä vain on kiihkeä halu väitellä ja kiistellä. Sellaisesta syntyy kateutta, riitaa, herjauksia, ilkeitä epäluuloja" [2. Tim. 2:14,23; Tit. 3:9]

Tunnistatteko näistä jakeista itsenne?

Äänestä
  • Jumalan voimaa?
    Oletko tuttu Pyhälle Hengelle ja oletko saanut Hänet johdattamaan sinua ja saatko kokea ihmeitä tämän Jeesuksen meille lupaaman Hengen kautta?

    Tiedätkö sinä, että Jeesus tyhjensi Itsensä Jumalaluudestaan ja otti orjanmuodon tähtemme, mutta suoritettuaan ristintyön, Hän palasi omalle Jumalalliselle paikalleen, Isän oikealle puolelle ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, sillä Sanalla, minkä Hän on puhunut ja palattuaan, omaan Jumallalliseen osaansa, Hän lähetti meille lupaamansa Pyhän Hengen, joka todistaa meille Jeesuksesta, opastaa meitä ja jonka voimalla me ihmiset, saamme uskon kautta Jeesukseen, tehdä jopa suurempia ihmeitä, mitä Jeesus teki ihmisenä ollessaan.

    Äänestä

  • Käännöksestä
    1.Timoteuksen kirje:
    6:3 Jos joku muuta oppia opettaa eikä pitäydy meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen terveisiin sanoihin eikä siihen oppiin, joka on jumalisuuden mukainen,
    6:4 niin hän on paisunut eikä ymmärrä mitään, vaan on riitakysymyksien ja sanakiistojen kipeä, joista syntyy kateutta, riitaa, herjauksia, pahoja epäluuloja,

    v.38 käännös, mikä käännös ekivaarilla?

    Äänestä

  • tekee Jumalan tahdon, on kutsuttava Jumalan lapseksi, samoin kuin Jeesusta, joka on alusta-alkaen ollut Jumalan Ainoa Poika.

    Jeesus on ainoa Jumalasta syntynyt Poika, mutta me muut saamme oikeuden tulla Hänen veljekseen ja sisarekseen, sen teon kautta, minkä Jumalan Ainoa Poika puolestamme suoritti, eli saamme tulla Jumalan lapsiksi.

    Äänestä

  • joka kirjoitti:

    tekee Jumalan tahdon, on kutsuttava Jumalan lapseksi, samoin kuin Jeesusta, joka on alusta-alkaen ollut Jumalan Ainoa Poika.

    Jeesus on ainoa Jumalasta syntynyt Poika, mutta me muut saamme oikeuden tulla Hänen veljekseen ja sisarekseen, sen teon kautta, minkä Jumalan Ainoa Poika puolestamme suoritti, eli saamme tulla Jumalan lapsiksi.

    Oletko aivan varma? Tämä kohta raamatussa todistaa toisa:

    1.Mooseksen kirja:
    6:2 huomasivat Jumalan pojat ihmisten tyttäret ihaniksi ja ottivat vaimoikseen kaikki, jotka he parhaiksi katsoivat.
    6:4 Siihen aikaan eli maan päällä jättiläisiä, ja myöhemminkin, kun Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita.

    Äänestä

  • höpön höpö kirjoitti:

    samoin, kuin Jeesuksen lunastamia ihmisiäkin Jumalan pojiksi ja tyttäriksi, mutta se ei kumoa sitä, että Jeesus on Ainoa Jumalasta syntynyt.

    Meidät muut on luotu Jeesuksen kautta.

    Äänestä

  • höpön höpö kirjoitti:

    Oletko aivan varma? Tämä kohta raamatussa todistaa toisa:

    1.Mooseksen kirja:
    6:2 huomasivat Jumalan pojat ihmisten tyttäret ihaniksi ja ottivat vaimoikseen kaikki, jotka he parhaiksi katsoivat.
    6:4 Siihen aikaan eli maan päällä jättiläisiä, ja myöhemminkin, kun Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita.

    Sananl.8
    22 Minä olen ollut Herran oma hänen teidensä alussa: ennenkuin mitään tehty oli, olin minä.
    23 Jo ijankaikkisuudesta olen minä asetettu, alussa, ennenkuin maa oli.
    24 Kuin ei syvyys vielä ollut, silloin minä olin jo syntynyt, kuin ei lähteet vielä vettä kuohuneet.
    25 Ennen kuin vuoret olivat perustetut, ja kukkulat valmistetut, olen minä syntynyt;
    26 Ei hän ollut vielä maata luonut, ja mitä sen päällä on, eikä maan piirin vuoria.
    27 Kuin hän valmisti taivaan, olin minä siellä, kuin hän syvyyden visusti mittasi.
    28 Kuin hän pilvet rakensi ylhäällä, ja sääsi syvyyden lähteet;
    29 Kuin hän meren ääret määräsi, ja vetten eteen asetti määrän, ettei he astuisi rantansa ylitse; kuin hän maan perustukset laski,
    30 Silloin minä hänen kanssansa vaikutin, ja iloitsin joka päivä, ja leikitsin hänen hänen edessänsä joka aika;
    31 Ja leikitsin maan piirin päällä; ja minun iloni on olla ihmisten lasten kanssa.
    32 Niin kuulkaat siis minua, te lapset: autuaat ovat ne , jotka minun tieni pitävät.
    33 Kuulkaat kuritusta, olkaat viisaat, ja älkäät hyljätkö sitä.
    34 Autuas on se ihminen, joka minua kuulee, joka minun ovellani valvoo joka päivä, ja vartioitsee minun pihtipielissäni.
    35 Sillä joka minun löytää, hän elämän löytää, ja on Herralle otollinen;
    36 Mutta, joka minua vastaan syntiä tekee, hän vahingoitsee sielunsa: jokainen joka minua vihaa, hän rakastaa kuolemaa.

    Äänestä

  • Juudan Leijona kirjoitti:

    Käännöksestä
    1.Timoteuksen kirje:
    6:3 Jos joku muuta oppia opettaa eikä pitäydy meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen terveisiin sanoihin eikä siihen oppiin, joka on jumalisuuden mukainen,
    6:4 niin hän on paisunut eikä ymmärrä mitään, vaan on riitakysymyksien ja sanakiistojen kipeä, joista syntyy kateutta, riitaa, herjauksia, pahoja epäluuloja,

    v.38 käännös, mikä käännös ekivaarilla?

    "v.38 käännös, mikä käännös ekivaarilla?"

    Minulla on molemmat "viralliset" suomalaiset kirkkoraamatut sekä muutama englanninkielinen. Netistä löytyy lisäksi raamattuhaulla lähes mitä tahansa käännöstä!

    Äänestä

  • sinä kirjoitti:

    Jumalan voimaa?
    Oletko tuttu Pyhälle Hengelle ja oletko saanut Hänet johdattamaan sinua ja saatko kokea ihmeitä tämän Jeesuksen meille lupaaman Hengen kautta?

    Tiedätkö sinä, että Jeesus tyhjensi Itsensä Jumalaluudestaan ja otti orjanmuodon tähtemme, mutta suoritettuaan ristintyön, Hän palasi omalle Jumalalliselle paikalleen, Isän oikealle puolelle ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, sillä Sanalla, minkä Hän on puhunut ja palattuaan, omaan Jumallalliseen osaansa, Hän lähetti meille lupaamansa Pyhän Hengen, joka todistaa meille Jeesuksesta, opastaa meitä ja jonka voimalla me ihmiset, saamme uskon kautta Jeesukseen, tehdä jopa suurempia ihmeitä, mitä Jeesus teki ihmisenä ollessaan.

    on korottanut itsensä tuomarin asemaan ja kuulustelee minua niin kuin minä olisin hänelle tilivelvollinen. En ole tilivelvollinen Sinulle vaan Jumalalle, jonka minä tunnen ja mikä parempi, että hän tuntee minut!

    Fil. 2:7
    "vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;"

    Edellä oleva raamatunjae ei sano, mistä hän tyhjensi itsensä! Sen sijaan nämä seuraavat kohdat todistavat, että Jeesus tyhjensi ja luopui omasta tahdostaan, jotta Jumalan tahto saa sijaa:

    Joh. 5:30
    "En minä itsestäni voi mitään tehdä. Niinkuin minä kuulen, niin minä tuomitsen; ja minun tuomioni on oikea, sillä minä en kysy omaa tahtoani, vaan hänen tahtoaan, joka on minut lähettänyt."

    Joh. 6:38
    "Sillä minä olen tullut taivaasta, en tekemään omaa tahtoani, vaan hänen tahtonsa, joka on minut lähettänyt."

    Jeesus kyllä puhui Jumalan kirkkaudesta, joka hänellä oli Isän luona, mutta hän jätti sen sinne eikä tarvinnut siitä enää maan päällä luopua, sillä hän sanoi antaneensa valmiudet Jumalan kirkkauden vastaanottamiseen myös opetuslapsilleen, ja lupasi lähettää kirkkauden myös heille, palattuansa Isän luokse;

    Joh. 16:7
    "Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän."

    Huomasin vain "Tunnetko sinän" omiansa höperöineen, sen vuoksi annoin palautusta!

    Äänestä

  • kertoo! kirjoitti:

    Sananl.8
    22 Minä olen ollut Herran oma hänen teidensä alussa: ennenkuin mitään tehty oli, olin minä.
    23 Jo ijankaikkisuudesta olen minä asetettu, alussa, ennenkuin maa oli.
    24 Kuin ei syvyys vielä ollut, silloin minä olin jo syntynyt, kuin ei lähteet vielä vettä kuohuneet.
    25 Ennen kuin vuoret olivat perustetut, ja kukkulat valmistetut, olen minä syntynyt;
    26 Ei hän ollut vielä maata luonut, ja mitä sen päällä on, eikä maan piirin vuoria.
    27 Kuin hän valmisti taivaan, olin minä siellä, kuin hän syvyyden visusti mittasi.
    28 Kuin hän pilvet rakensi ylhäällä, ja sääsi syvyyden lähteet;
    29 Kuin hän meren ääret määräsi, ja vetten eteen asetti määrän, ettei he astuisi rantansa ylitse; kuin hän maan perustukset laski,
    30 Silloin minä hänen kanssansa vaikutin, ja iloitsin joka päivä, ja leikitsin hänen hänen edessänsä joka aika;
    31 Ja leikitsin maan piirin päällä; ja minun iloni on olla ihmisten lasten kanssa.
    32 Niin kuulkaat siis minua, te lapset: autuaat ovat ne , jotka minun tieni pitävät.
    33 Kuulkaat kuritusta, olkaat viisaat, ja älkäät hyljätkö sitä.
    34 Autuas on se ihminen, joka minua kuulee, joka minun ovellani valvoo joka päivä, ja vartioitsee minun pihtipielissäni.
    35 Sillä joka minun löytää, hän elämän löytää, ja on Herralle otollinen;
    36 Mutta, joka minua vastaan syntiä tekee, hän vahingoitsee sielunsa: jokainen joka minua vihaa, hän rakastaa kuolemaa.

    Sananlaskut on koottu yhteen n. 200 eaa useista eri lähteistä.

    Ne ovat taikauskoisten ja tietämättömien ihmisten kirjoittamaa hölynpölyä.

    Äänestä

  • höpön höpö kirjoitti:

    Oletko aivan varma? Tämä kohta raamatussa todistaa toisa:

    1.Mooseksen kirja:
    6:2 huomasivat Jumalan pojat ihmisten tyttäret ihaniksi ja ottivat vaimoikseen kaikki, jotka he parhaiksi katsoivat.
    6:4 Siihen aikaan eli maan päällä jättiläisiä, ja myöhemminkin, kun Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita.

    että me olemme kaikki olleet Kristuksessa jo "ennen aikojen alkua, jolloin olemme olleet kaikki yhtä Kristuksessa ja Jumala on lupauksensa mukaan "aikojen täyttyessä yhdistää Kristuksessa kaikki, taivaissa ja maan päällä olevat:

    3. "Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa,
    4. niinkuin hän ennen maailman perustamista oli HÄNESSÄ VALINNUT MEIDÄT olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa,
    5. edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan, ... ...

    10. siitä armotaloudesta, minkä hän aikojen täyttyessä aikoi toteuttaa, - OLI YHDISTÄVÄ KRISTUKSESSA YHDEKSI KAIKKI, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä.

    Ap.t.3. luku
    21 Taivaan piti omistaman hänet niihin aikoihin asti, jolloin kaikki jälleen kohdallensa asetetaan, mistä Jumala on ikiajoista saakka puhunut pyhäin profeettainsa suun kautta.

    of the King James:
    21 Whom the heaven must receive until the times of restitution of all things, which God hath spoken by the mouth of all his holy prophets since the world began.

    (the times of restitution = ENNALLEEN PALAUTTAMISEN ajat)!

    Eräät mitään ymmärtämättömät kirkkoisät ovat apostolien jälkeen päässeet väkisin tunkeutumaan Jumalan huoneeseen ja valtaamaan siinä Jumalalta päätäntävallan itselleen!

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    että jopa uskosta osattomatkin yhdistetään yhdeksi Jumalan kanssa. Hehän itse erottavat itsensä Jumalasta, hylkäämällä Hänen Ainoan Poikansa.
    Se on totta, että Jumala loi ihmisen alunpitäen yhteyteensä, mutta synti rikkoi Jumalan ja ihmisen välit ja siksi ihmisen on itse valittava haluaako palata takaisin Jumalan yhteyteen.

    Jeesus naulittiin ristiin koko maailman puolesta ja jokainen, joka haluaa Jumalan uhrityön vastaan ottaa, saa voiman tulla Jumalan lapseksi ja näin tulla yhdeksi Jumalaan.

    luule, mutta sen minä sinulle tunnustan, että minä uskon Paavalin tavoin kaikki, miknkä Jumala on luvannut, että "kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus", (Ap.t.17:30) sillä JUMALA TAHTOO kaikkien ihmisten tekevän parannuksen ja totuuden tuntoon tulevan", sekä uskon myös että "mitä ikinä Jumala tahtoo, hän sen tekee", (Jes.46:10, Job 23:13, Ps.115:3, 135:6).

    Sinä sen sijaan et näytä näitä kaikkia Jumalan lupauksia uskovan. Omapahan on asiasi, mutta:

    2. Kor. 1:20
    "Sillä niin monta kuin Jumalan lupausta on, kaikki ne ovat hänessä "»on»; sentähden tulee hänen kauttaan myös niiden »amen», Jumalalle kunniaksi meidän kauttamme."

    Näin meille todisti:

    2. Tim. 1:1
    Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, lähetetty julistamaan lupausta siitä elämästä, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,

    Äänestä

  • kirjoitus on niin Raamatullinen kuin olla saattaa, juuri noin kaikki toimii,halleluja!

    Olet ekivaari pahasti edelleen eksyksissä oman järkesi harhassa.
    Et ymmärrä ollenkaan Raamatun sanomaa, etä siis tunne kirjoituksia, ja kaikki vain sen takia, kun et tunnusta Jeesuksen Jumaluutta, etkä Hänen toista Persoonaa Ihmistä, lihansa päivinä Hän uhrasi rukouksia Isälleen Jumalalle, avian niikuin kuka tahansa ihminen.
    vauskirjoitus osoittaa ihansasti Jeesuksen tominnan , ja Voiman lähteen, ja mksi Hän oli voimallisempi ihmisen kuin meistä kukaan, Hän oli puhdas, ei mitään uudistumisia, ei puhdistumisia, Hän ei tarvinnut minkään veren puhdistusta, niikuin me kaikki muut ihmiset tarvitsemme Hänen verensä puhdistuksen.
    Koita nyt vihdoin alkaa miettimään, että entäpä jos ne miljoonat meidän tavalla uskovat ja jotka olemme saaneet Jumalan armosta ymmärtää ja käsittää Raamatun pelastusanoman, ja se alkaa kohdallasi siitä, että tunnustat kolmiyhteisen Jumalan ja että Jeesus on Jumala samoin kuin Pyhä Henki, kaikki kolme ovat tasavertaiset jumaluudessa.

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    luule, mutta sen minä sinulle tunnustan, että minä uskon Paavalin tavoin kaikki, miknkä Jumala on luvannut, että "kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus", (Ap.t.17:30) sillä JUMALA TAHTOO kaikkien ihmisten tekevän parannuksen ja totuuden tuntoon tulevan", sekä uskon myös että "mitä ikinä Jumala tahtoo, hän sen tekee", (Jes.46:10, Job 23:13, Ps.115:3, 135:6).

    Sinä sen sijaan et näytä näitä kaikkia Jumalan lupauksia uskovan. Omapahan on asiasi, mutta:

    2. Kor. 1:20
    "Sillä niin monta kuin Jumalan lupausta on, kaikki ne ovat hänessä "»on»; sentähden tulee hänen kauttaan myös niiden »amen», Jumalalle kunniaksi meidän kauttamme."

    Näin meille todisti:

    2. Tim. 1:1
    Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, lähetetty julistamaan lupausta siitä elämästä, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,

    kyllä Raamatun Sanaa, mutta ymmärryksesi ei ole avautunut Sanan ymmärtämiseen, eikä avaudu, ennen kuin saat yhteyden Jeesukseen ja Hän täyttää lupauksensa myös sinun kohdallasi ja puhdistaa sinut Sanallaan Pyhän Hengen asunnoksi.

    Yhteyden Häneen saat rukoilemalla anteeksiantoa, siitä, että et ole Häntä Jumalana kunnioittanut, vaan olet Häntä alentanut, sillä silloin sinä vasta teet oikeaa parannusta, kun tunnustat Jeesuksen Jumaluuden.

    Tuomassasi Sanan kohdassa kerrotaan, että elämä on Jeesuksessa Kristuksessa, mutta miten voit sen elämän saada, kun et tunnusta Jeesukseen siinneen Pyhästä Hengestä ottaessaan meidän tähtemme orjanmuodon, eli et tunnusta Jeesusta Jumalaksi, jolla on kaikki valta taivaassa ja maanpäällä.

    Kaltaisiasi on paljon ja heitä oli paljon Jeesuksen aikana. Heitä kutsuttiin kirjanoppineiksi. He tunsivat kyllä Raamattua, mutta heiltä puuttui Jumalan Henki ja siksi heille ei auennut Raamatun Ilmoitus ja he halveksivat Jeesusta, eivätkä tunnustaneet Häntä Jumalan Ainoaksi Pojaksi, joka heidänkin tähtensä suostui ristiin naulittavaksi ja näin he vetivät tuomion päälleen.

    Raamattu kertoo, että tietämättömien miesten kautta Jeesus naulittiin ristiin.

    Miten olisi, jos tänään Jeesus tulisi ihmismuodossa tänne ja kertoisi tulleensa Isän lähettämänä pelastamaan jokaisen, joka tahtoo Häneen uskoa ja kertoisi olevansa Jumalan Ainoa Poika, olisitko sinä valmis Hänet tuomitsemaan ja naulitsemaan ristille, niin kuin Jeesuksen aikalaisista nämä kirjanoppineet tekivät.

    Äänestä

  • Avaus on kirjoitti:

    kirjoitus on niin Raamatullinen kuin olla saattaa, juuri noin kaikki toimii,halleluja!

    Olet ekivaari pahasti edelleen eksyksissä oman järkesi harhassa.
    Et ymmärrä ollenkaan Raamatun sanomaa, etä siis tunne kirjoituksia, ja kaikki vain sen takia, kun et tunnusta Jeesuksen Jumaluutta, etkä Hänen toista Persoonaa Ihmistä, lihansa päivinä Hän uhrasi rukouksia Isälleen Jumalalle, avian niikuin kuka tahansa ihminen.
    vauskirjoitus osoittaa ihansasti Jeesuksen tominnan , ja Voiman lähteen, ja mksi Hän oli voimallisempi ihmisen kuin meistä kukaan, Hän oli puhdas, ei mitään uudistumisia, ei puhdistumisia, Hän ei tarvinnut minkään veren puhdistusta, niikuin me kaikki muut ihmiset tarvitsemme Hänen verensä puhdistuksen.
    Koita nyt vihdoin alkaa miettimään, että entäpä jos ne miljoonat meidän tavalla uskovat ja jotka olemme saaneet Jumalan armosta ymmärtää ja käsittää Raamatun pelastusanoman, ja se alkaa kohdallasi siitä, että tunnustat kolmiyhteisen Jumalan ja että Jeesus on Jumala samoin kuin Pyhä Henki, kaikki kolme ovat tasavertaiset jumaluudessa.

    Avauson — kun et tunne kirjoituksia etkä inttämistäsi osa kirjoituksilla perustella millään tavalla niin kuin minä perustelen kaikki kirjoitukseni.

    Jeesus ei ollut lihallisen syntyperänsä perusteella täydellinen, vaan hänenkin täytyi oppia — kärsimysten kautta —

    Hepr. 5. luku
    8. Ja niin hän, vaikka oli Poika, OPPI SIITÄ, MITÄ HÄN KÄRSI, kuuliaisuuden,
    9. ja kun oli TÄYDELLISEKSI TULLUT, tuli hän iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille, jotka ovat hänelle kuuliaiset,
    10. hän, jota Jumala nimittää "YLIMMÄISEKSI PAPIKSI Melkisedekin järjestyksen mukaan".

    Jumalan sana ja apostolit todistavat monen monta kertaa ja eri tavoilla, että Jumala on korottanut Kristuksen YLIPAPIKSI ja VÄLIMIEHEKSI Jumalan ja ihmisen välille, eikä totiseksi Jumalaksi!

    Kukaan ihminen ei tätä Jumalan totuutta voi muuksi muuttaa!

    sitten mielestäsi on. Ymmärrätkö Hänen olevan suurempi, kuin yksikään ihminen, sillä jokaisen ihmisen tulee Häntä kumartaa ja ymmärrätkö Hänen olevan suurempi, kuin yksikään enkeli, sillä Hänen edellään Jumala lähetti enkelin tasoittamaan tietä Hänelle.

    Markus 1

    1 Jesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, evankeliumin alku.
    2 Niinkuin prophetaissa kirjoitettu on: katso, minä lähetän minun enkelini sinun kasvois eteen, joka on valmistava sinun ties sinun etees.
    3 Huutavan ääni on korvessa: valmistakaat Herran tietä, tehkäät hänen polkunsa oikiaksi.

    Äänestä

  • Jeesus kirjoitti:

    niin vastaan sinulle, että Jumala itse kutsuu häntä "lähimmäksi MIEHEKSI":

    Sak. 13:7
    "Heräjä, miekka, minun paimentani vastaan ja minun LÄHINTÄ MIESTÄNI vastaan, sanoo Herra Sebaot. Lyö paimenta, ja joutukoot lampaat hajallensa; mutta minä käännän jälleen käteni pienimpiä kohden."

    Raamattu kutsuu Jeesusta myös Jumalan oikeaksi kädeksi:

    Ps. 80:17 (80:18)
    "Kätesi suojelkoon sinun oikean kätesi miestä, ihmislasta, jonka kasvatit suureksi itseäsi varten",

    joka on Mooseksen kaltainen, mutta vielä läheisempi Jumalalle kuin Mooses:

    5. Moos. 18 luku
    18. "PROFEETAN minä olen herättävä heille heidän veljiensä keskuudesta, SINUN KALTAISESI, ja minä panen sanani hänen suuhunsa, ja hän puhuu heille kaikki, mitä minä käsken hänen puhua."

    Äänestä

  • tuot kirjoitti:

    kyllä Raamatun Sanaa, mutta ymmärryksesi ei ole avautunut Sanan ymmärtämiseen, eikä avaudu, ennen kuin saat yhteyden Jeesukseen ja Hän täyttää lupauksensa myös sinun kohdallasi ja puhdistaa sinut Sanallaan Pyhän Hengen asunnoksi.

    Yhteyden Häneen saat rukoilemalla anteeksiantoa, siitä, että et ole Häntä Jumalana kunnioittanut, vaan olet Häntä alentanut, sillä silloin sinä vasta teet oikeaa parannusta, kun tunnustat Jeesuksen Jumaluuden.

    Tuomassasi Sanan kohdassa kerrotaan, että elämä on Jeesuksessa Kristuksessa, mutta miten voit sen elämän saada, kun et tunnusta Jeesukseen siinneen Pyhästä Hengestä ottaessaan meidän tähtemme orjanmuodon, eli et tunnusta Jeesusta Jumalaksi, jolla on kaikki valta taivaassa ja maanpäällä.

    Kaltaisiasi on paljon ja heitä oli paljon Jeesuksen aikana. Heitä kutsuttiin kirjanoppineiksi. He tunsivat kyllä Raamattua, mutta heiltä puuttui Jumalan Henki ja siksi heille ei auennut Raamatun Ilmoitus ja he halveksivat Jeesusta, eivätkä tunnustaneet Häntä Jumalan Ainoaksi Pojaksi, joka heidänkin tähtensä suostui ristiin naulittavaksi ja näin he vetivät tuomion päälleen.

    Raamattu kertoo, että tietämättömien miesten kautta Jeesus naulittiin ristiin.

    Miten olisi, jos tänään Jeesus tulisi ihmismuodossa tänne ja kertoisi tulleensa Isän lähettämänä pelastamaan jokaisen, joka tahtoo Häneen uskoa ja kertoisi olevansa Jumalan Ainoa Poika, olisitko sinä valmis Hänet tuomitsemaan ja naulitsemaan ristille, niin kuin Jeesuksen aikalaisista nämä kirjanoppineet tekivät.

    juuri Jeesuksen ja apostolien opetuksen mukaan Hengen puolesta Kristuksen Jeesuksen syntyneen Pyhästä Jumalan Hengestä niin kuin Jeesus opetti, että Jumala on Henki, ja mikä Hengestä syntyy, on henkeä, ja mikä lihasta (Mariasta) syntyy, se on lihaa!

    Ja Raamattu opettaa meille, että Jeesus lihan puolesta:

    Luuk. 3:23
    "Ja hän, Jeesus, oli alottaessaan vaikutuksensa noin kolmenkymmenen vuoden vanha, ja OLI, NIINKUIN LUULTIIN, JOOSEFIN POIKA. Joosef oli Eelin poika,"

    sinä se olet — kuka lienetkin vänkääjä — joka vänkää muuta kuin mitä kirjoitettu on!

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    Avauson — kun et tunne kirjoituksia etkä inttämistäsi osa kirjoituksilla perustella millään tavalla niin kuin minä perustelen kaikki kirjoitukseni.

    Jeesus ei ollut lihallisen syntyperänsä perusteella täydellinen, vaan hänenkin täytyi oppia — kärsimysten kautta —

    Hepr. 5. luku
    8. Ja niin hän, vaikka oli Poika, OPPI SIITÄ, MITÄ HÄN KÄRSI, kuuliaisuuden,
    9. ja kun oli TÄYDELLISEKSI TULLUT, tuli hän iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille, jotka ovat hänelle kuuliaiset,
    10. hän, jota Jumala nimittää "YLIMMÄISEKSI PAPIKSI Melkisedekin järjestyksen mukaan".

    Jumalan sana ja apostolit todistavat monen monta kertaa ja eri tavoilla, että Jumala on korottanut Kristuksen YLIPAPIKSI ja VÄLIMIEHEKSI Jumalan ja ihmisen välille, eikä totiseksi Jumalaksi!

    Kukaan ihminen ei tätä Jumalan totuutta voi muuksi muuttaa!

    Kirjoitusten tuntemisen lisäksi on tunnettava Jumalan voima ettei eksy. Tästähän Jeesus varoitti. Ekivaarin oppi muistuttaa sveitsiläisen teologin Karl Barthin (1886-1968) oppia että kaikki ihmiset pelastuvat ihmisen itsensä edes mitenkään reagoimatta. Ekivaarin mielilauseet on samoja Jumalan tahdosta että kaikki tekevät parannuksen jne.
    Ekivaari suuttui voimakkaasti suorasta kysymyksestä tunteeko hän Pyhän Hengen voimaa. Jokainen uudestisyntynyt Jeesukseen uskova riemuitsee siitä aina. Uudestisyntyvä saa Hänet lahjana taivaasta. Pyhä Henki uudestisynnyttää lihallisen ihmisen hengen. Uusi "minä" on siis vain henkiluomus lihallisen ihmisen sisällä joka kykenee nyt yhteyteen Pyhän Hengen kanssa, kutsuu Jumalaa Isäksi ja Jeesusta Herrakseen. Ja tuntee tämän yhden Jumalan ihan henkilökohtaisesti! Isä, Poika ja Pyhä Henki on todellakin vain yksi Jumala. Järki ei sitä tajua mutta henki kylläkin.
    Me olemme Pyhän Hengen temppeleitä Paavalin mukaan 1.Kor 6:19. Raamattu todistaa että Hän kuuluu jokaisen pelastuvan ihmisen elämään. Ekivaari itse lainasi jaetta Joh.16:7 "Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän." Samaa kertoo myös Joh 14:16-18. Jae 17 sanoo Pyhän Hengen olevan meissä. Samaa myös jae 23 ja 26. Edelleen Joh 15:4. Sitten esim Ef 3:16-17 ja 1.Kor 2 luku. Näitä jakeita joissa kerrotaan Pyhän Hengen ja Kristuksen asumisesta meissä Henkensä kautta on monia. Paavali painottaa monta kertaa Pyhän Hengen voimaa. Tess 1:5. Tiit 3:5-6 Näitä on niin paljon että ihmettelen ettei hyvin Raamattua tunteva Ekivaari näitä huomioi mitenkään. Ja vielä Ekivaarille: minun henkilökohtainen Jeesuksen "omistamiseni" ei ota Häntä pois keneltäkään toiselta mutta mikään kollektiivinen Jeesus Hän ei ole. Vaikka Hän on kaikkien Herra ja Jumala hän on sitä jokaiselle erikseen. Niin Tuomaskin sanoi: "Minun Herrani ja minun Jumalani" Joh 20:28

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    niin vastaan sinulle, että Jumala itse kutsuu häntä "lähimmäksi MIEHEKSI":

    Sak. 13:7
    "Heräjä, miekka, minun paimentani vastaan ja minun LÄHINTÄ MIESTÄNI vastaan, sanoo Herra Sebaot. Lyö paimenta, ja joutukoot lampaat hajallensa; mutta minä käännän jälleen käteni pienimpiä kohden."

    Raamattu kutsuu Jeesusta myös Jumalan oikeaksi kädeksi:

    Ps. 80:17 (80:18)
    "Kätesi suojelkoon sinun oikean kätesi miestä, ihmislasta, jonka kasvatit suureksi itseäsi varten",

    joka on Mooseksen kaltainen, mutta vielä läheisempi Jumalalle kuin Mooses:

    5. Moos. 18 luku
    18. "PROFEETAN minä olen herättävä heille heidän veljiensä keskuudesta, SINUN KALTAISESI, ja minä panen sanani hänen suuhunsa, ja hän puhuu heille kaikki, mitä minä käsken hänen puhua."

    Jumala kutsuu Jeesusta ensi sijassa Pojakseen, joka on tärkeintä kristinuskossa. Kaikki apostolit kutsuivat Häntä Kristukseksi ja Jumalan pojaksi, ei kukaan "lähimmäksi mieheksi". Hän on Jumalan ainosyntyinen Poika eli ainoa joka on Jumalasta syntynyt. Kaikki muut ovat luotuja. "Kuka on valhettelija ellei se joka kieltää sen että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus se joka kieltää Isän ja Pojan. Kuka ikinä kieltää Pojan hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan hänellä on myös Isä. 1.Joh 2:22-23.
    Johannes sanoi että Jumalan voitelu opettaa meitä kaikessa. Ekivaari menee ihan eksyksiin ilman voitelua joka on Pyhä Henki.
    Jeesuksen Kristukseksi eli Messiaaksi tunnustaminen ja sen tunnustaminen että Hän tuli myös ihmiseksi erottaa harhaopin ja oikean kristinuskon.

    Äänestä

  • Kimmel kirjoitti:

    Kirjoitusten tuntemisen lisäksi on tunnettava Jumalan voima ettei eksy. Tästähän Jeesus varoitti. Ekivaarin oppi muistuttaa sveitsiläisen teologin Karl Barthin (1886-1968) oppia että kaikki ihmiset pelastuvat ihmisen itsensä edes mitenkään reagoimatta. Ekivaarin mielilauseet on samoja Jumalan tahdosta että kaikki tekevät parannuksen jne.
    Ekivaari suuttui voimakkaasti suorasta kysymyksestä tunteeko hän Pyhän Hengen voimaa. Jokainen uudestisyntynyt Jeesukseen uskova riemuitsee siitä aina. Uudestisyntyvä saa Hänet lahjana taivaasta. Pyhä Henki uudestisynnyttää lihallisen ihmisen hengen. Uusi "minä" on siis vain henkiluomus lihallisen ihmisen sisällä joka kykenee nyt yhteyteen Pyhän Hengen kanssa, kutsuu Jumalaa Isäksi ja Jeesusta Herrakseen. Ja tuntee tämän yhden Jumalan ihan henkilökohtaisesti! Isä, Poika ja Pyhä Henki on todellakin vain yksi Jumala. Järki ei sitä tajua mutta henki kylläkin.
    Me olemme Pyhän Hengen temppeleitä Paavalin mukaan 1.Kor 6:19. Raamattu todistaa että Hän kuuluu jokaisen pelastuvan ihmisen elämään. Ekivaari itse lainasi jaetta Joh.16:7 "Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän." Samaa kertoo myös Joh 14:16-18. Jae 17 sanoo Pyhän Hengen olevan meissä. Samaa myös jae 23 ja 26. Edelleen Joh 15:4. Sitten esim Ef 3:16-17 ja 1.Kor 2 luku. Näitä jakeita joissa kerrotaan Pyhän Hengen ja Kristuksen asumisesta meissä Henkensä kautta on monia. Paavali painottaa monta kertaa Pyhän Hengen voimaa. Tess 1:5. Tiit 3:5-6 Näitä on niin paljon että ihmettelen ettei hyvin Raamattua tunteva Ekivaari näitä huomioi mitenkään. Ja vielä Ekivaarille: minun henkilökohtainen Jeesuksen "omistamiseni" ei ota Häntä pois keneltäkään toiselta mutta mikään kollektiivinen Jeesus Hän ei ole. Vaikka Hän on kaikkien Herra ja Jumala hän on sitä jokaiselle erikseen. Niin Tuomaskin sanoi: "Minun Herrani ja minun Jumalani" Joh 20:28

    taas nikaialaiset koolla oikein joukoittain. Koska jotkut piispat ja ruhtinaat tekevät päätöksen, että Jumala onkin kolmiuloitteinen ja kaksitahtinen. Ja kansa uskoo suurten ja viisaitten miesten älyä ja rohkeutta.

    Äänestä

  • Kimmel kirjoitti:

    Kirjoitusten tuntemisen lisäksi on tunnettava Jumalan voima ettei eksy. Tästähän Jeesus varoitti. Ekivaarin oppi muistuttaa sveitsiläisen teologin Karl Barthin (1886-1968) oppia että kaikki ihmiset pelastuvat ihmisen itsensä edes mitenkään reagoimatta. Ekivaarin mielilauseet on samoja Jumalan tahdosta että kaikki tekevät parannuksen jne.
    Ekivaari suuttui voimakkaasti suorasta kysymyksestä tunteeko hän Pyhän Hengen voimaa. Jokainen uudestisyntynyt Jeesukseen uskova riemuitsee siitä aina. Uudestisyntyvä saa Hänet lahjana taivaasta. Pyhä Henki uudestisynnyttää lihallisen ihmisen hengen. Uusi "minä" on siis vain henkiluomus lihallisen ihmisen sisällä joka kykenee nyt yhteyteen Pyhän Hengen kanssa, kutsuu Jumalaa Isäksi ja Jeesusta Herrakseen. Ja tuntee tämän yhden Jumalan ihan henkilökohtaisesti! Isä, Poika ja Pyhä Henki on todellakin vain yksi Jumala. Järki ei sitä tajua mutta henki kylläkin.
    Me olemme Pyhän Hengen temppeleitä Paavalin mukaan 1.Kor 6:19. Raamattu todistaa että Hän kuuluu jokaisen pelastuvan ihmisen elämään. Ekivaari itse lainasi jaetta Joh.16:7 "Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän." Samaa kertoo myös Joh 14:16-18. Jae 17 sanoo Pyhän Hengen olevan meissä. Samaa myös jae 23 ja 26. Edelleen Joh 15:4. Sitten esim Ef 3:16-17 ja 1.Kor 2 luku. Näitä jakeita joissa kerrotaan Pyhän Hengen ja Kristuksen asumisesta meissä Henkensä kautta on monia. Paavali painottaa monta kertaa Pyhän Hengen voimaa. Tess 1:5. Tiit 3:5-6 Näitä on niin paljon että ihmettelen ettei hyvin Raamattua tunteva Ekivaari näitä huomioi mitenkään. Ja vielä Ekivaarille: minun henkilökohtainen Jeesuksen "omistamiseni" ei ota Häntä pois keneltäkään toiselta mutta mikään kollektiivinen Jeesus Hän ei ole. Vaikka Hän on kaikkien Herra ja Jumala hän on sitä jokaiselle erikseen. Niin Tuomaskin sanoi: "Minun Herrani ja minun Jumalani" Joh 20:28

    taas sinä lankesit antamaan väärää todista lähimmäisestäsi, vaikka et minua henkilökohtaisesti tunne. Niin siinä käy aina kun tuppautuu todistamaan toisen puolesta omilla kuvitelmillaan!

    Pyhä henki on kuin arka lintu, jonka läsnäollessa en käy siitä verelle ja lihalle tiliä tekemään, sillä Pyhä Henki osaa kyllä pitää puolensa ilman minun ja sinun puolustelujasi!

    En suuttunut, mutta käyttämäsi systeemi on minulle niin tuttua, että Pyhään Henkeen vedoten yrität saada yliotteen keskustelussamme ja käyt henkilökohtaisuuksiin, kun pitäisi pysyä itse asiassa. Se on yksi merkki siitä, että itse asiassa tunsit jääväsi häviölle ja ulos itse asiasta kuin lumiukko!

    huomautan, että olen tunnustanut täällä palstoilla Jeesuksen Kristuksen Jumalan pojaksi ehkä kymmeniä kertoja, mutta teille ei mikään riitä; te rupeatte vaatimaan, että minun pitäisi vastoin omaatuntoani tunnustaa lihallinen Jeesus jopa totiseksi Jumalaksi, vaikka Jumalan sana ei esitä missään sellaista vaatimusta, vaan ainoastaan että:

    1. Joh. 4:15
    "Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa."

    Mutta kun kerran tuolla aiemmin kysyit, "Kuka Jeesus on?" Vastasin sinulle, mitä Mooses on hänestä kirjoittanut!

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    juuri Jeesuksen ja apostolien opetuksen mukaan Hengen puolesta Kristuksen Jeesuksen syntyneen Pyhästä Jumalan Hengestä niin kuin Jeesus opetti, että Jumala on Henki, ja mikä Hengestä syntyy, on henkeä, ja mikä lihasta (Mariasta) syntyy, se on lihaa!

    Ja Raamattu opettaa meille, että Jeesus lihan puolesta:

    Luuk. 3:23
    "Ja hän, Jeesus, oli alottaessaan vaikutuksensa noin kolmenkymmenen vuoden vanha, ja OLI, NIINKUIN LUULTIIN, JOOSEFIN POIKA. Joosef oli Eelin poika,"

    sinä se olet — kuka lienetkin vänkääjä — joka vänkää muuta kuin mitä kirjoitettu on!

    tarkoittaa, että Jeesusta LUULTIIN Joosefin pojaksi.
    Etkö todella ole lukenut Raamatusta, sitä että Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä ja Joosef aikoi salaa Marian hylätä sen takia, että tämä oli raskaana, koska luuli Marian olevan jollekin toiselle miehelle raskaana, mutta enkeli tuli ja selitti kaiken Joosefille ja Joosef otti Marian vaimokseen ja Jeesuksen nimelleen.

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    huomautan, että olen tunnustanut täällä palstoilla Jeesuksen Kristuksen Jumalan pojaksi ehkä kymmeniä kertoja, mutta teille ei mikään riitä; te rupeatte vaatimaan, että minun pitäisi vastoin omaatuntoani tunnustaa lihallinen Jeesus jopa totiseksi Jumalaksi, vaikka Jumalan sana ei esitä missään sellaista vaatimusta, vaan ainoastaan että:

    1. Joh. 4:15
    "Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa."

    Mutta kun kerran tuolla aiemmin kysyit, "Kuka Jeesus on?" Vastasin sinulle, mitä Mooses on hänestä kirjoittanut!

    Lueskelin tätä keskustelua ja siinä on jotakin tavattoman tuttua....?

    Tunnustat kyllä Jeesuksen Jumalan Pojaksi, mutta et siitä huolimatta ymmärrä, että Poika on Isänsä mukainen ja Jeesus on Jumala.

    Et osaa erottaa sitä, että Jeesus Ihmisen Poikanakin ollessaan oli synnitön ja et käsitä, että yksikään ihminen ei siihen kykene.

    Vaikka Hän elikin lihassa meidän syntiemme tähden, jotta sai kumotuksi ensimmäisen Aadamin lankeemuksen, toisena Aadamina, ei se tarkoita, että Hän olisi ihminen sitä ennen ollut tai sen jälkeen. Hän sovitti kertakaikkisesti ristintyöllään ihmisen Itsensä kanssa ja palasi sen jälkeen Jumalaksi.
    Siinä se valtava salaisuus piileekin, että niin paljon Jumala rakastaa meitä, että antoi oman, ainokaisen Poikansa puolestamme ristille, koska Hän tiesi, että yhdestäkään ihmisestä ei ole sovitustyötä suorittamaan.
    Uhrin piti olla täydellinen, virheetön ja synnitön, jotta Hän kelpasi uhriksi ja syntien sovittajaksi.

    Jumalalle ei olisi kelvannut epätäydellinen, virheellinen ja syntinen uhri.

    Jos tunnet Vanhaa Testamenttia, niin ehkäpä olet sieltä lukenut, miten Jumala vihastui heihin, jotka uhrasivat viallisia eläimiä Hänelle ja ei ottanut heidän uhriaan vastaan.

    Oletko koskaan lukenut Raamatusta, että Jumala oli Itse ristillä sovitustyössä mukana.

  • luultiin" kirjoitti:

    tarkoittaa, että Jeesusta LUULTIIN Joosefin pojaksi.
    Etkö todella ole lukenut Raamatusta, sitä että Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä ja Joosef aikoi salaa Marian hylätä sen takia, että tämä oli raskaana, koska luuli Marian olevan jollekin toiselle miehelle raskaana, mutta enkeli tuli ja selitti kaiken Joosefille ja Joosef otti Marian vaimokseen ja Jeesuksen nimelleen.

    Etkö todella ole lukenut Raamatusta, että itse Jeesus opetti, että

    Joh. 3:6
    "Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä." [1. Kor. 15:50; Ef. 2:3]

    Joh. 6:63
    "Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä."

    2. Kor. 5:16
    "Sentähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne."

    Näistä edellisistä jakeista saamme asiaan hyvän yhteisen kontekstin, että Jumala arvostaa paljon enemmän mielemme neitsyyttä ja vilpittömyyttä kuin hyödytöntä lihan neitsyyden puolesta kiivailua:

    2. Kor. 11. luku
    2. "Sillä minä kiivailen teidän puolestanne Jumalan kiivaudella; minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle, asettaakseni Kristuksen eteen PUHTAAN NEITSYEN.
    3. Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin TEIDÄN MIELENNE ehkä turmeltuu pois VILPITTÖMYYDESTÄ ja PUHTAUDESTA, joka teissä on Kristusta kohtaan."

    (Apostolien aikaan näyttää vielä olleen, mutta nyt se vilpittömyys taitaa olla kovin harvinaista)!

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    huomautan, että olen tunnustanut täällä palstoilla Jeesuksen Kristuksen Jumalan pojaksi ehkä kymmeniä kertoja, mutta teille ei mikään riitä; te rupeatte vaatimaan, että minun pitäisi vastoin omaatuntoani tunnustaa lihallinen Jeesus jopa totiseksi Jumalaksi, vaikka Jumalan sana ei esitä missään sellaista vaatimusta, vaan ainoastaan että:

    1. Joh. 4:15
    "Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa."

    Mutta kun kerran tuolla aiemmin kysyit, "Kuka Jeesus on?" Vastasin sinulle, mitä Mooses on hänestä kirjoittanut!

    Kol. 1:20
    Ja kaikki olisivat hänen kauttansa hänen itse kanssansa sovitetut, sekä ne jotka maassa että ne jotka taivaissa ovat; sillä hän teki verensä kautta ristin päällä rauhan, itse kauttansa.

    Jumala puhui Bileamille, mutta ei tehnyt aasista siitä huolimatta totista Jumalaa!

    tuolla tavalla Raamattua, se on tae tuolle eksyksissä olemisellesi. Irroitat jakeen sieltä toisen täältä ja saat syntymään haluamasi sopan.

    Ota yksi kirjoitus kerrallaan lukien se alusta loppuun. Evankeliumista on hyvä aloittaa.

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    huomautan, että olen tunnustanut täällä palstoilla Jeesuksen Kristuksen Jumalan pojaksi ehkä kymmeniä kertoja, mutta teille ei mikään riitä; te rupeatte vaatimaan, että minun pitäisi vastoin omaatuntoani tunnustaa lihallinen Jeesus jopa totiseksi Jumalaksi, vaikka Jumalan sana ei esitä missään sellaista vaatimusta, vaan ainoastaan että:

    1. Joh. 4:15
    "Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa."

    Mutta kun kerran tuolla aiemmin kysyit, "Kuka Jeesus on?" Vastasin sinulle, mitä Mooses on hänestä kirjoittanut!

    "aikojen täytyttyä" on tämä:

    Room. 8:20
    "Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle-ei omasta tahdostaan, vaan alistajan-kuitenkin toivon varaan",

    1. Kor. 15:27
    "Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle". Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.
    28. Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin ITSE POIKAKIN ALISTETAAN SEN VALTAAN, joka ON ALISTANUT hänen valtaansa KAIKEN, että JUMALA OLISI KAIKKI KAIKISSA."

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    taas sinä lankesit antamaan väärää todista lähimmäisestäsi, vaikka et minua henkilökohtaisesti tunne. Niin siinä käy aina kun tuppautuu todistamaan toisen puolesta omilla kuvitelmillaan!

    Pyhä henki on kuin arka lintu, jonka läsnäollessa en käy siitä verelle ja lihalle tiliä tekemään, sillä Pyhä Henki osaa kyllä pitää puolensa ilman minun ja sinun puolustelujasi!

    En suuttunut, mutta käyttämäsi systeemi on minulle niin tuttua, että Pyhään Henkeen vedoten yrität saada yliotteen keskustelussamme ja käyt henkilökohtaisuuksiin, kun pitäisi pysyä itse asiassa. Se on yksi merkki siitä, että itse asiassa tunsit jääväsi häviölle ja ulos itse asiasta kuin lumiukko!

    Ei tässä ole muuta henkilökohtaista kuin se tapa miten sinä ja minä uskomme Jeesukseen Kristukseen. Ihmisinä emme tunne toisiamme emmekä siis voi sanoa väärää todistusta toisistamme. Vain arvioida ja arvostella sitä mitä toinen kirjoittaa.
    Odotin vastauksessasi mielipidettä Karl Barthista. En tiedä hänestä paljoakaan enempää, vain nämä opin pääpiirteet joista kirjoitin ja ne muistuttavat mielestäni kovasti sinun uskonkäsitystäsi. Jos se oli se väärä todistus, olen siis erehtynyt ja pyydän anteeksi.
    Mutta sinä et vastannut mihinkään minun kirjoituksessani vaikka koetin esittää Raamatun jakeitakin koska Raamattu on sinullekin tärkeä. Minä puolestani olen valmis uskostani "tiliä tekemään" kenelle vain joka tahtoo siitä kysellä.
    En ymmärrä huomautustasi Pyhän Hengen puolensa pitämisestä. Hän ei tarvitse ihmisen puolusteluja tekemisistään enkä minä mielestäni sitä tehnyt. Kirjoitin vain mitä Jeesus Hänestä kertoo ja miten tiedän itse Hänen toimivan. Huomasin että kirjoituksellani ajoin takaa kysymystä onko sinulla henkilökohtaisesti Pyhää Henkeä ja Jeesuksen tuntemista? Uskon että jos olisi, olisit kertonut siitä mielelläsi. Sen sijaan hyökkäsit minua vastaan ja kiersit näin koko asian. Minulle siis "itse asia" on usko Jeesukseen syntisten Vapahtajana ja Pyhä Henki uudestisynnyttää meidät hengellisesti niin että kykenemme pysymään uskossa ja tuntemaan Jeesuksen henkilökohtaisesti, kasvamaan Hänen tuntemisessaan. Me olemme Hänessä ja Hän meissä. Tämä on Raamatun mukaista. En todellakaan ole hyvä keskusteluissa, mutta ei se tarkoita että tunnen jääneeni häviölle. Vähän vain olen täällä keskustellut ja lopettanut heti kun olen kokenut jatkamisen olevan turhaa syystä tai toisesta. Häviöni olen kyllä valmis myöntämään täällä julkisesti.

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    Jumala puhui Bileamille, mutta ei tehnyt aasista siitä huolimatta totista Jumalaa!

    pilkkaamiseen.
    Sinä pilkkaat Jumalan Sanan ilmoitusta ja samalla kiellät Jumalan teon.

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    "aikojen täytyttyä" on tämä:

    Room. 8:20
    "Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle-ei omasta tahdostaan, vaan alistajan-kuitenkin toivon varaan",

    1. Kor. 15:27
    "Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle". Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.
    28. Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin ITSE POIKAKIN ALISTETAAN SEN VALTAAN, joka ON ALISTANUT hänen valtaansa KAIKEN, että JUMALA OLISI KAIKKI KAIKISSA."

    ymmärrä, että Jeesuksella on kaikki valta meihin nähden ja etkö ole Raamatusta lukenut, miten Hän luovuttaa meidät puhdistettuna Isälle ja näin tulemme kaikki yhteen, eli Jumala on kaikki kaikessa.
    Jumala loi meidät ystäviksi Itselleen, mutta me lankesimme syntiin ja eroitimme itsemme Jumalasta, mutta niin suuri on Jumalan rakkaus meihin, että Hän suunnitteli täydellisen pelastuksen meille, rakkailleen. Ja silti harvat ottavat tämän täydellisen armon vastaan, joka on Jumalan Ainoassa Pojassa.

    Isä antoi vallan Pojalleen ja Poika sovitti syntimme, jotta meillä rauha olisi ja Isä siunasi kaikessa Poikansa työn lähettäen Henkensä Poikaan ja näin Jeesus ja Pyhä Henki ovat meidän kanssamme vielä tänäänkin, koska täydellinen rakkaus on vielä saavuttamatta. Täydellinen rakkaus saavutetaan sitten, kun täysi luku tulee täyteen ja me siirrymme ikuiseen kotiimme ja portit laitetaan ikuisesti lukkoon.

    Äänestä

  • lasketaan kirjoitti:

    pilkkaamiseen.
    Sinä pilkkaat Jumalan Sanan ilmoitusta ja samalla kiellät Jumalan teon.

    kirjoittamassani asiassa on jumalan pilkkaa?

    4. Moos. 22:28
    "Niin Herra avasi aasintamman suun, ja se sanoi Bileamille: "Mitä minä olen sinulle tehnyt, koska lyöt minua jo kolmannen kerran?"

    "lasketaan", olet syyttäjän asialla!

    Äänestä

  • sinä kirjoitti:

    ymmärrä, että Jeesuksella on kaikki valta meihin nähden ja etkö ole Raamatusta lukenut, miten Hän luovuttaa meidät puhdistettuna Isälle ja näin tulemme kaikki yhteen, eli Jumala on kaikki kaikessa.
    Jumala loi meidät ystäviksi Itselleen, mutta me lankesimme syntiin ja eroitimme itsemme Jumalasta, mutta niin suuri on Jumalan rakkaus meihin, että Hän suunnitteli täydellisen pelastuksen meille, rakkailleen. Ja silti harvat ottavat tämän täydellisen armon vastaan, joka on Jumalan Ainoassa Pojassa.

    Isä antoi vallan Pojalleen ja Poika sovitti syntimme, jotta meillä rauha olisi ja Isä siunasi kaikessa Poikansa työn lähettäen Henkensä Poikaan ja näin Jeesus ja Pyhä Henki ovat meidän kanssamme vielä tänäänkin, koska täydellinen rakkaus on vielä saavuttamatta. Täydellinen rakkaus saavutetaan sitten, kun täysi luku tulee täyteen ja me siirrymme ikuiseen kotiimme ja portit laitetaan ikuisesti lukkoon.

    yrittänyt sinulle selvittää jumalallista hierarkiaa, että Ylistetyin, Suurin ja Kaunein on se, joka omistaa kaiken, joka ei ole saanut keneltäkään mitään sellaista, että olisi kenellekään korvausvelvollinen,

    Job 41:1 (41:2)
    "Kuka on minulle ensin antanut jotakin, joka minun olisi korvattava? Mitä kaiken taivaan alla on, se on minun."

    1. Kor. 4:7
    "Sillä kuka antaa sinulle etusijan? Ja mitä sinulla on, jota et ole lahjaksi saanut? Mutta JOS OLET SEN SAANUT, niin miksi KERSKAAT, ikäänkuin se ei olisi saatua?"

    1. Kor.15:28 jakeesta huomaamme, että Poikakin joutuu antamaan kaiken Isältä saamansa takaisin Isän haltuun, koska on saanut "kaikkeen" vain hallintaoikeuden, ei omistusoikeutta (Hepr.3:6)! Ottakaapa selvää, mikä ero on omistusoikeudella ja mikä hallintaoikeudella!

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    kirjoittamassani asiassa on jumalan pilkkaa?

    4. Moos. 22:28
    "Niin Herra avasi aasintamman suun, ja se sanoi Bileamille: "Mitä minä olen sinulle tehnyt, koska lyöt minua jo kolmannen kerran?"

    "lasketaan", olet syyttäjän asialla!

    Toin Raamatusta kirjoituksen, jossa kerrottiin, että Jumala sovitti Itse Itsensä kautta ristillä synnin, niin sinä halvennat sitä vertaamalla sitä siihen, että Jumala puhui aasin kautta Bileamille.

    Miten nämä kaksi asiaa ovat verrattavissa toisiinsa: Raamatun Ilmoitus, siitä, että Jumala sovitti Itse Itsensä kautta synnin ja se että Hän puhui aasin kautta.

    Kukaan ei ole väittänyt, että aasi olisi korotettu Jumalaksi, mutta Raamattu on selkeästi ilmoittanut, että Jumala oli Itse ristillä.

    Kirjoitit näin ekivaari:
    "Jumala puhui Bileamille, mutta ei tehnyt aasista siitä huolimatta totista Jumalaa!"

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    Etkö todella ole lukenut Raamatusta, että itse Jeesus opetti, että

    Joh. 3:6
    "Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä." [1. Kor. 15:50; Ef. 2:3]

    Joh. 6:63
    "Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä."

    2. Kor. 5:16
    "Sentähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne."

    Näistä edellisistä jakeista saamme asiaan hyvän yhteisen kontekstin, että Jumala arvostaa paljon enemmän mielemme neitsyyttä ja vilpittömyyttä kuin hyödytöntä lihan neitsyyden puolesta kiivailua:

    2. Kor. 11. luku
    2. "Sillä minä kiivailen teidän puolestanne Jumalan kiivaudella; minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle, asettaakseni Kristuksen eteen PUHTAAN NEITSYEN.
    3. Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin TEIDÄN MIELENNE ehkä turmeltuu pois VILPITTÖMYYDESTÄ ja PUHTAUDESTA, joka teissä on Kristusta kohtaan."

    (Apostolien aikaan näyttää vielä olleen, mutta nyt se vilpittömyys taitaa olla kovin harvinaista)!

    Lainaamissasi jakeissa puhutaan meidän ihmisten lihallisuudesta ja uudestisyntymisestä. Ei siis Jeesuksen syntymästä. Hän kyllä syntyi lihalliseksi ihmiseksi mutta eri tavalla kuin me tavalliset syntiset. Ja hän oli synnitön.
    Meissä ei "neitseellistä lihaa" ole uudestisyntymisessä syntynyt kuten Jeesus oli ihmisenä. Hän ei kieltänyt olevansa Kristus ja kutsui Jumalaa Isäksi josta juutalaisetkin päättelivät hänen pitävän itseään Jumalana. Hänen monet sanansa ja tapansa puhua ja opettaa sekä kaikki tekonsa todistavat siitä että hän oli Jumala ihmisenä. Näin voi olla, mutta ei toisin päin.
    2.Kor.5:16 tarkoittaa myöskin uudestisyntynyttä ihmistä miten hän tuntee Kristuksen. Luku jatkuu ja se pitää lukea loppuun. Siinä on jae 19: "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa...
    Tämän opin puolesta Paavali kiivaili korinttolaisille ja tämän puolesta mekin kiivailemme ettei mikään harha pääsisi livahtamaan mukaan. Tähän tarvitaan sydämen uskoa ei järjen kuollutta uskoa.

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    yrittänyt sinulle selvittää jumalallista hierarkiaa, että Ylistetyin, Suurin ja Kaunein on se, joka omistaa kaiken, joka ei ole saanut keneltäkään mitään sellaista, että olisi kenellekään korvausvelvollinen,

    Job 41:1 (41:2)
    "Kuka on minulle ensin antanut jotakin, joka minun olisi korvattava? Mitä kaiken taivaan alla on, se on minun."

    1. Kor. 4:7
    "Sillä kuka antaa sinulle etusijan? Ja mitä sinulla on, jota et ole lahjaksi saanut? Mutta JOS OLET SEN SAANUT, niin miksi KERSKAAT, ikäänkuin se ei olisi saatua?"

    1. Kor.15:28 jakeesta huomaamme, että Poikakin joutuu antamaan kaiken Isältä saamansa takaisin Isän haltuun, koska on saanut "kaikkeen" vain hallintaoikeuden, ei omistusoikeutta (Hepr.3:6)! Ottakaapa selvää, mikä ero on omistusoikeudella ja mikä hallintaoikeudella!

    ovat puheesi nuo, sillä sinullakaan ei ole oikeutta päästä minkäänlaiseen yhteyteen Jumalan kanssa, ilman Hänen Poikansa pelastavaa ja parantavaa voimaa.

    Vaikka sinä rukoilisit Jumalaa yötä päivää ja kiittäisit Häntä alati, ei Hän sinua kuule, koska olet syntinen ja Jumala ei ole synnin kanssa missään tekemisissä.
    Vain me, jotka olemme ottaneet Jeesuksen ristintyön vastaan siitä armosta, jonka Jumala meille antoi, olemme Jumalan edessä puhtaita, sillä Hänen Poikansa kallis sovintoveri kätkee syntimme ja vihmoo meidät puhtaaksi. Jumala ei näe meissä syntiä, vaikka itse tiedämme syntisiä olevamme, koska Hän katsoo Poikansa kautta meihin ja siksi me olemme Hänelle kelvollisia ja rakkaita.

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    yrittänyt sinulle selvittää jumalallista hierarkiaa, että Ylistetyin, Suurin ja Kaunein on se, joka omistaa kaiken, joka ei ole saanut keneltäkään mitään sellaista, että olisi kenellekään korvausvelvollinen,

    Job 41:1 (41:2)
    "Kuka on minulle ensin antanut jotakin, joka minun olisi korvattava? Mitä kaiken taivaan alla on, se on minun."

    1. Kor. 4:7
    "Sillä kuka antaa sinulle etusijan? Ja mitä sinulla on, jota et ole lahjaksi saanut? Mutta JOS OLET SEN SAANUT, niin miksi KERSKAAT, ikäänkuin se ei olisi saatua?"

    1. Kor.15:28 jakeesta huomaamme, että Poikakin joutuu antamaan kaiken Isältä saamansa takaisin Isän haltuun, koska on saanut "kaikkeen" vain hallintaoikeuden, ei omistusoikeutta (Hepr.3:6)! Ottakaapa selvää, mikä ero on omistusoikeudella ja mikä hallintaoikeudella!

    sinussa ajatuksia?

    Matt. 26:28
    sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi

    Äänestä

  • Kimmel kirjoitti:

    Ei tässä ole muuta henkilökohtaista kuin se tapa miten sinä ja minä uskomme Jeesukseen Kristukseen. Ihmisinä emme tunne toisiamme emmekä siis voi sanoa väärää todistusta toisistamme. Vain arvioida ja arvostella sitä mitä toinen kirjoittaa.
    Odotin vastauksessasi mielipidettä Karl Barthista. En tiedä hänestä paljoakaan enempää, vain nämä opin pääpiirteet joista kirjoitin ja ne muistuttavat mielestäni kovasti sinun uskonkäsitystäsi. Jos se oli se väärä todistus, olen siis erehtynyt ja pyydän anteeksi.
    Mutta sinä et vastannut mihinkään minun kirjoituksessani vaikka koetin esittää Raamatun jakeitakin koska Raamattu on sinullekin tärkeä. Minä puolestani olen valmis uskostani "tiliä tekemään" kenelle vain joka tahtoo siitä kysellä.
    En ymmärrä huomautustasi Pyhän Hengen puolensa pitämisestä. Hän ei tarvitse ihmisen puolusteluja tekemisistään enkä minä mielestäni sitä tehnyt. Kirjoitin vain mitä Jeesus Hänestä kertoo ja miten tiedän itse Hänen toimivan. Huomasin että kirjoituksellani ajoin takaa kysymystä onko sinulla henkilökohtaisesti Pyhää Henkeä ja Jeesuksen tuntemista? Uskon että jos olisi, olisit kertonut siitä mielelläsi. Sen sijaan hyökkäsit minua vastaan ja kiersit näin koko asian. Minulle siis "itse asia" on usko Jeesukseen syntisten Vapahtajana ja Pyhä Henki uudestisynnyttää meidät hengellisesti niin että kykenemme pysymään uskossa ja tuntemaan Jeesuksen henkilökohtaisesti, kasvamaan Hänen tuntemisessaan. Me olemme Hänessä ja Hän meissä. Tämä on Raamatun mukaista. En todellakaan ole hyvä keskusteluissa, mutta ei se tarkoita että tunnen jääneeni häviölle. Vähän vain olen täällä keskustellut ja lopettanut heti kun olen kokenut jatkamisen olevan turhaa syystä tai toisesta. Häviöni olen kyllä valmis myöntämään täällä julkisesti.

    kysellä toisen uskovaisen Pyhästä Hengestä jos olen tutustunut hänen ajatuksiinsa, kirjoittaako hän lihan mukaan kuolettavan kirjaimellisesti niin kuin sinä, korostat lihan mukaista neitseestä syntymistä, minä puolestani pidän tärkeämpänä mielen vilpittömyyttä, mielen neitsyyttä, jonka kautta synnytään ylhäältä:

    Joh. 3:31
    "Hän, joka ylhäältä tulee, on yli kaikkien. JOKA ON SYNTYISIN MAASTA, se on maasta, ja MASTA ON, MITÄ HÄN PUHUU; hän, joka taivaasta tulee, on yli kaikkien."

    Vertaat minua johonkin minulle tuntemattomaan
    Karl Barthiin! Minä olisin yhtä hyvin voinut verrata sinua vaikkapa Athanasiukseen, joka oli kova kolminaisuusopin puolustaja, ja jonka opeissa sinä vieläkin riiput maallisin kynsin hampain. Minä sen sijaan pyrin noudattamaan vain jeesuksen ja apostolien neuvoja, jotka kehottavat:

    Hepr. 3:1
    "Sentähden, pyhät veljet, jotka olette taivaallisesta kutsumuksesta osalliset, kiinnittäkää MIELENNE meidän tunnustuksemme apostoliin ja ylimmäiseen pappiin, Jeesukseen",

    Näin Pyhä Henki kertoo minulle, että MIELEMME on meillä se käsivarsi, jonka avulla me pysymme Kristuksessa. Ja joka näin todistaa, en tarvitse häneltä kysellä, että tunteeko hän Pyhää Henkeä!

    Äänestä

  • tämä, kirjoitti:

    sinussa ajatuksia?

    Matt. 26:28
    sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi

    taikauskoisuuttahan se on.

    Äänestä

  • ja pimeyttä! kirjoitti:

    Toin Raamatusta kirjoituksen, jossa kerrottiin, että Jumala sovitti Itse Itsensä kautta ristillä synnin, niin sinä halvennat sitä vertaamalla sitä siihen, että Jumala puhui aasin kautta Bileamille.

    Miten nämä kaksi asiaa ovat verrattavissa toisiinsa: Raamatun Ilmoitus, siitä, että Jumala sovitti Itse Itsensä kautta synnin ja se että Hän puhui aasin kautta.

    Kukaan ei ole väittänyt, että aasi olisi korotettu Jumalaksi, mutta Raamattu on selkeästi ilmoittanut, että Jumala oli Itse ristillä.

    Kirjoitit näin ekivaari:
    "Jumala puhui Bileamille, mutta ei tehnyt aasista siitä huolimatta totista Jumalaa!"

    oli Kristuksessa Jeesuksen kuollessa ristillä, koska Jumala on läsnä jokaikisessä tapahtumassa, "kaikki kaikissa", mitä Universimeissa tapahtuu. Sen vuoksi otin tuon aasinkin puhumisen esille, mutta ette sitäkään asiayhteydessään ymmärtäneet!

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    yrittänyt sinulle selvittää jumalallista hierarkiaa, että Ylistetyin, Suurin ja Kaunein on se, joka omistaa kaiken, joka ei ole saanut keneltäkään mitään sellaista, että olisi kenellekään korvausvelvollinen,

    Job 41:1 (41:2)
    "Kuka on minulle ensin antanut jotakin, joka minun olisi korvattava? Mitä kaiken taivaan alla on, se on minun."

    1. Kor. 4:7
    "Sillä kuka antaa sinulle etusijan? Ja mitä sinulla on, jota et ole lahjaksi saanut? Mutta JOS OLET SEN SAANUT, niin miksi KERSKAAT, ikäänkuin se ei olisi saatua?"

    1. Kor.15:28 jakeesta huomaamme, että Poikakin joutuu antamaan kaiken Isältä saamansa takaisin Isän haltuun, koska on saanut "kaikkeen" vain hallintaoikeuden, ei omistusoikeutta (Hepr.3:6)! Ottakaapa selvää, mikä ero on omistusoikeudella ja mikä hallintaoikeudella!

    Oletko ollut kosketuksissa jossakin muodossa jehovantodistajiin ja oletko lukenut heidän tuotantoaan.
    Tätä samaa kysyin muutama päivä sitten Hirvakselta, mutta hän jätti vastaamatta.

    Uskosi on samanlaista, kuin on jehovantodistajien usko ja koska et haluakaan parannusta siitä tehdä, niin heidän palstansa on sinulle se oikea paikka.
    Tällä palstalla sinä sekoitat nuorten, Jumalan totuutta etsivien ajatuksia ja saatat jopa johdattaa heitä harhaan.

    Äänestä

  • Velihelmi kirjoitti:

    Lainaamissasi jakeissa puhutaan meidän ihmisten lihallisuudesta ja uudestisyntymisestä. Ei siis Jeesuksen syntymästä. Hän kyllä syntyi lihalliseksi ihmiseksi mutta eri tavalla kuin me tavalliset syntiset. Ja hän oli synnitön.
    Meissä ei "neitseellistä lihaa" ole uudestisyntymisessä syntynyt kuten Jeesus oli ihmisenä. Hän ei kieltänyt olevansa Kristus ja kutsui Jumalaa Isäksi josta juutalaisetkin päättelivät hänen pitävän itseään Jumalana. Hänen monet sanansa ja tapansa puhua ja opettaa sekä kaikki tekonsa todistavat siitä että hän oli Jumala ihmisenä. Näin voi olla, mutta ei toisin päin.
    2.Kor.5:16 tarkoittaa myöskin uudestisyntynyttä ihmistä miten hän tuntee Kristuksen. Luku jatkuu ja se pitää lukea loppuun. Siinä on jae 19: "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa...
    Tämän opin puolesta Paavali kiivaili korinttolaisille ja tämän puolesta mekin kiivailemme ettei mikään harha pääsisi livahtamaan mukaan. Tähän tarvitaan sydämen uskoa ei järjen kuollutta uskoa.

    "Siinä on jae
    19: "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa..."

    Jumala on myös kaikissa meidän töissämme ja teoissamme, sillä kirjoitettu on:

    Jes. 26:12
    "Herra, sinä saatat meille rauhan, sillä myös kaikki meidän tekomme olet sinä tehnyt."

    Minä olen löytänyt tämän saman rauhan kuin profeetta Jesaja, enkä anna lihan ja veren sitä rauhaani järkyttää, vaikka yrittäjiä näyttää tuutin täydeltä olevan!

    Äänestä

  • palstalla? kirjoitti:

    Oletko ollut kosketuksissa jossakin muodossa jehovantodistajiin ja oletko lukenut heidän tuotantoaan.
    Tätä samaa kysyin muutama päivä sitten Hirvakselta, mutta hän jätti vastaamatta.

    Uskosi on samanlaista, kuin on jehovantodistajien usko ja koska et haluakaan parannusta siitä tehdä, niin heidän palstansa on sinulle se oikea paikka.
    Tällä palstalla sinä sekoitat nuorten, Jumalan totuutta etsivien ajatuksia ja saatat jopa johdattaa heitä harhaan.

    kuulustelija! Mutta voinhan tuon lyhyesti kertoakin, että olen vain sivumennen ehkä muutaman tunnin yhteensä jehovantodistajien kanssa keskustellut ja heti tuli ilmi, että he sanoivat sielun ja hengen merkitsevän samaa ja minä osoitin heille Raamatusta, että Jumalan sana on miekkaakin terävämpi, joka EROTTAA SIELUN JA HENGEN, ja sanoin heille että he ovat juuri näitä hengettömiä, sielullisia uskovaisia jotka aiheuttavat hajaannusta uskovien kesken. Eivätkä ole minua juuri sen jälkeen häirinneet.

    Sen verran olen kuullut jehovantodistajien opista muualta, että heillä tuntuu olevan samanlainen käsitys tuhatvuotisesta maanpäällisestä valtakunnasta kuin useimmilla helluntailaisilla. Siinäkin minä olen erilaisella raamatun mukaisella linjalla, sillä Jeesus opetti selvästi, ettei se tule näkyvällä tavalla!

    Tunnen itseni jopa hieman imarrelluksi, kun olen aiheuttanut pelkoa ja kauhua ympärilläni olevissa pakanakansoissa, jotka ovat huomanneet, että Herra on minun kanssani, ja minun pitäisi väistyä jonnekin pois luvatusta maasta!

    Äläpä taasen sekoita tuhatvuotista valtakuntaa Jumalan valtakuntaan.
    Tuhatvuotinen valtakunta tulee ja se on rauhan aikaa täällä maanpäällä, mutta se ei ole vielä tullut. Tuhatvuotisen valtakunnan loppu vaiheessa Saatana päästetään vielä kerran villitsemään ihmisiä ja silloin ne, joilla ei ole otollinen mieli Jumalalle lankeavat. Sen tapahtuman jälkeen Saatana heitetään tuliseen järveen ja hänen ystävänsä seuraavat mukana.

    Jumalan valtakunta on jo keskuudessamme, sisällä jokaisessa uskovaisessa.
    Yksikään joka on ahtaan portin kautta, eli itsensä kieltämisen ja sen sijaan Jeesukseen uskomisen kautta, päässyt Jumalan valtakuntaan, ei sieltä poissa eksy, sillä Jeesus on luvannut olla kadottamatta yhtäkään meistä.

    Onko täällä mielestäsi ollut tuhat rauhan vuotta?

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    Lueskelin tätä keskustelua ja siinä on jotakin tavattoman tuttua....?

    tervehdys vaan! On ollut niin vilkasta tällä palstalla, etten ole joutanut ennen moikkaamaan.

    Olen huomannut Sinun kirjoittelevan loogisen järkevästi. Sellaisesta Herrakin pitää, enkä tarvitse kysellä, että tunnetko Pyhää Henkeä. Siunausta elämääsi!

    Äänestä

  • rauhan vuotta! kirjoitti:

    Äläpä taasen sekoita tuhatvuotista valtakuntaa Jumalan valtakuntaan.
    Tuhatvuotinen valtakunta tulee ja se on rauhan aikaa täällä maanpäällä, mutta se ei ole vielä tullut. Tuhatvuotisen valtakunnan loppu vaiheessa Saatana päästetään vielä kerran villitsemään ihmisiä ja silloin ne, joilla ei ole otollinen mieli Jumalalle lankeavat. Sen tapahtuman jälkeen Saatana heitetään tuliseen järveen ja hänen ystävänsä seuraavat mukana.

    Jumalan valtakunta on jo keskuudessamme, sisällä jokaisessa uskovaisessa.
    Yksikään joka on ahtaan portin kautta, eli itsensä kieltämisen ja sen sijaan Jeesukseen uskomisen kautta, päässyt Jumalan valtakuntaan, ei sieltä poissa eksy, sillä Jeesus on luvannut olla kadottamatta yhtäkään meistä.

    Onko täällä mielestäsi ollut tuhat rauhan vuotta?

    Johanneksen ilmestys 20

    1 Ja minä näin tulevan taivaasta alas enkelin, jolla oli syvyyden avain ja suuret kahleet kädessään.
    2 Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi
    3 ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi, siihen asti kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet; sen jälkeen hänet pitää päästettämän irti vähäksi aikaa.
    4 Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.
    5 Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus.
    6 Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.
    7 Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan,
    8 ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka.
    9 Ja he nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin ja sen rakastetun kaupungin. Mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät.
    10 Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli-ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti.

    Äänestä

  • rauhan vuotta! kirjoitti:

    Äläpä taasen sekoita tuhatvuotista valtakuntaa Jumalan valtakuntaan.
    Tuhatvuotinen valtakunta tulee ja se on rauhan aikaa täällä maanpäällä, mutta se ei ole vielä tullut. Tuhatvuotisen valtakunnan loppu vaiheessa Saatana päästetään vielä kerran villitsemään ihmisiä ja silloin ne, joilla ei ole otollinen mieli Jumalalle lankeavat. Sen tapahtuman jälkeen Saatana heitetään tuliseen järveen ja hänen ystävänsä seuraavat mukana.

    Jumalan valtakunta on jo keskuudessamme, sisällä jokaisessa uskovaisessa.
    Yksikään joka on ahtaan portin kautta, eli itsensä kieltämisen ja sen sijaan Jeesukseen uskomisen kautta, päässyt Jumalan valtakuntaan, ei sieltä poissa eksy, sillä Jeesus on luvannut olla kadottamatta yhtäkään meistä.

    Onko täällä mielestäsi ollut tuhat rauhan vuotta?

    Jumalalta tullut tuhannen vuoden väärentämätön määritelmä on Psalmin 90 neljännessä jakeessa:

    Ps. 90:4
    "Sillä tuhat vuotta on sinun silmissäsi niinkuin eilinen päivä, joka meni ohitse, ja niinkuin öinen vartiohetki."

    Meidän on lähdettävä ymmärtämään tätä asiaa Jumalan silmin eikä oman ymmärryksemme mukaan, sillä Pietari neuvoi, ettei yksikään Raamatun profetia ole selitettävissä kenenkään omin neuvoin.

    Jumalan aikaan sovellettuna määritelmä tuhat vuotta voi siis kuvata eilistä päivää, siis mennyttä aikaa. Eilinen päivä puolestaan kuvaa tietämättömyytemme aikaa:

    Job 8:9
    "Mehän olemme eilispäivän lapsia emmekä mitään tiedä, päivämme ovat vain varjo maan päällä."

    Toinen vaihtoehto tuhannen vuoden ajaksi on niinkin lyhyt kuin "öinen vartiohetki." Jos joku on asepalvelusta suorittaessaan ollut yöllä kuulovartiossa, hän tietää miten hitaasti aika saattaa kulua.

    Saatana on heitetty taivaista maan päälle pitämään vihaa keskuudessamme, (Joh. 12:31) ja sitä Raamattu nimittää pimeydeksi, (1.Joh.2:9,11) jossa itsensä valvominen on sitä (tuhannelta vuodelta) tuntuvaa ja pitkästyttävää vartiossa valvomista, jolloin saatana pysyy sidottuna, mutta heti kun torkahdat hengellisesti, saatana, sinun lihasi, pääsee vapaasti mieltäsi villitsemään!

    Äänestä

  • totuutta! kirjoitti:

    Kol. 1:20
    Ja kaikki olisivat hänen kauttansa hänen itse kanssansa sovitetut, sekä ne jotka maassa että ne jotka taivaissa ovat; sillä hän teki verensä kautta ristin päällä rauhan, itse kauttansa.

    Käväisin nyt iltasella vaimon kanssa kirkossa, koska hänen äitinsä kuoli toukokuussa. Siellä oli tavallaan yhteinen muistotilaisuus kaikille vuoden aikana majaansa muuttaneille.
    Kuuntelin puhujaa, ja täytyy sanoa, että ainakin se kaveri puhui Raamatun tekstiä. Hyvä niin.

    Kiitti vaan sanoistasi Ekivaari. Raamattu on mielestäni erittäin looginen kirja, vaikka sen mukaan kukaan meistä ei ymmärrä sitä prikulleen.
    Mutta tämä pätkä riittää kaikessa yksinkertaisuudessaan melko pitkälle:

    Apt.16:25-31

    25. Mutta keskiyön aikaan Paavali ja Silas olivat rukouksissa ja veisasivat ylistystä Jumalalle; ja vangit kuuntelivat heitä.
    26. Silloin tapahtui yhtäkkiä suuri maanjäristys, niin että vankilan perustukset järkkyivät, ja samassa kaikki ovet aukenivat, ja kaikkien kahleet irtautuivat.
    27. Kun vanginvartija heräsi ja näki vankilan ovien olevan auki, veti hän miekkansa ja aikoi surmata itsensä, luullen vankien karanneen.
    28. Mutta Paavali huusi suurella äänellä sanoen: "Älä tee itsellesi mitään pahaa, sillä me kaikki olemme täällä".
    29. Niin hän pyysi valoa, juoksi sisälle ja lankesi vavisten Paavalin ja Silaan eteen.
    30. Ja hän vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?"
    31. Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi".

    Tarvitaanko tässä enää mitään nippelihommia, selvää tekstiä joka toimii varmasti. Eikö ?

    Äänestä

  • palstalla? kirjoitti:

    Oletko ollut kosketuksissa jossakin muodossa jehovantodistajiin ja oletko lukenut heidän tuotantoaan.
    Tätä samaa kysyin muutama päivä sitten Hirvakselta, mutta hän jätti vastaamatta.

    Uskosi on samanlaista, kuin on jehovantodistajien usko ja koska et haluakaan parannusta siitä tehdä, niin heidän palstansa on sinulle se oikea paikka.
    Tällä palstalla sinä sekoitat nuorten, Jumalan totuutta etsivien ajatuksia ja saatat jopa johdattaa heitä harhaan.

    Sorry, huomasin vastanyt tämän kysymyksen. vastaus kuuluu, olen varmasti oikealla palstalla ja voin keskustella täysin vapaasti ja omasta halustani vaikkapa Jehovan Todistajien kanssa.
    Sitähän ei kukaan pysty estämään.

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    oli Kristuksessa Jeesuksen kuollessa ristillä, koska Jumala on läsnä jokaikisessä tapahtumassa, "kaikki kaikissa", mitä Universimeissa tapahtuu. Sen vuoksi otin tuon aasinkin puhumisen esille, mutta ette sitäkään asiayhteydessään ymmärtäneet!

    Sinä vääristelet Jumalan suoria teitä koska tahdot alentaa Hänen Poikansa meidän kaltaiseksemme tavalliseksi syntiseksi ihmiseksi! Jumala ei ole läsnä jokaikisessä maailman tapahtumassa vaikka onkin tietoinen niistä. Hän näytti selvästi Hesekielille miten Hänen kirkkautensa poistui Jerusalemista jossa tehtiin kauhistuksia.Hes 11. Puhumattakaan että Hän olisi eläimessä. Hän ei ollut aasissa, Hän avasi sen suun puhumaan. Mutta Jumala oli Kristuksessa aivan eri tavalla kuin kenessäkään muussa ihmisessä koskaan. Kukaan ei voi Kristuksen tavoin sanoa: "Minä ja Isä olemme yhtä." Sinun liukkaat kirjoituksesi häpäisevät Jumalaa, kieltäen meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen. Olet myös eksyttänyt täällä ihmisiä väittäen että kaikki pelastuvat koska kaikkien on pakko pelastua taivaaseen Jumalan luo vaikkeivät useimmat sitä tahdo. Oletko koskaan kysynyt Jumalan mielipidettä siitä mitä opetat?

    Äänestä

  • sinä kirjoitti:

    että jopa uskosta osattomatkin yhdistetään yhdeksi Jumalan kanssa. Hehän itse erottavat itsensä Jumalasta, hylkäämällä Hänen Ainoan Poikansa.
    Se on totta, että Jumala loi ihmisen alunpitäen yhteyteensä, mutta synti rikkoi Jumalan ja ihmisen välit ja siksi ihmisen on itse valittava haluaako palata takaisin Jumalan yhteyteen.

    Jeesus naulittiin ristiin koko maailman puolesta ja jokainen, joka haluaa Jumalan uhrityön vastaan ottaa, saa voiman tulla Jumalan lapseksi ja näin tulla yhdeksi Jumalaan.

    Matt. 7:14
    mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
    Matt. 22:14
    Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut."

    Äänestä

  • 1. Johanneksen kirje 4

    1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
    2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
    3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.
    4 Lapsukaiset, te olette Jumalasta ja olette voittaneet heidät; sillä hän, joka teissä on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa.
    5 He ovat maailmasta; sentähden he puhuvat, niinkuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä.
    6 Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen.
    7 Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan.
    8 Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.
    9 Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.
    10 Siinä on rakkaus-ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    Käväisin nyt iltasella vaimon kanssa kirkossa, koska hänen äitinsä kuoli toukokuussa. Siellä oli tavallaan yhteinen muistotilaisuus kaikille vuoden aikana majaansa muuttaneille.
    Kuuntelin puhujaa, ja täytyy sanoa, että ainakin se kaveri puhui Raamatun tekstiä. Hyvä niin.

    Kiitti vaan sanoistasi Ekivaari. Raamattu on mielestäni erittäin looginen kirja, vaikka sen mukaan kukaan meistä ei ymmärrä sitä prikulleen.
    Mutta tämä pätkä riittää kaikessa yksinkertaisuudessaan melko pitkälle:

    Apt.16:25-31

    25. Mutta keskiyön aikaan Paavali ja Silas olivat rukouksissa ja veisasivat ylistystä Jumalalle; ja vangit kuuntelivat heitä.
    26. Silloin tapahtui yhtäkkiä suuri maanjäristys, niin että vankilan perustukset järkkyivät, ja samassa kaikki ovet aukenivat, ja kaikkien kahleet irtautuivat.
    27. Kun vanginvartija heräsi ja näki vankilan ovien olevan auki, veti hän miekkansa ja aikoi surmata itsensä, luullen vankien karanneen.
    28. Mutta Paavali huusi suurella äänellä sanoen: "Älä tee itsellesi mitään pahaa, sillä me kaikki olemme täällä".
    29. Niin hän pyysi valoa, juoksi sisälle ja lankesi vavisten Paavalin ja Silaan eteen.
    30. Ja hän vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?"
    31. Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi".

    Tarvitaanko tässä enää mitään nippelihommia, selvää tekstiä joka toimii varmasti. Eikö ?

    tila tänään, jos sinä Hirvas pidit papin puheesta.

    Painottiko pappi sitä, että Jeesus on Jumalamme ja muistuttiko hän, että vain uskomalla Jeesuksen Jumaluuteen ja Hänen ristintyön kautta tulleeseen voittoon, pääse ihminen osalliseksi Jumalasta.

    Muistuttiko pappi, että jokaisen ihmisen on tehtävä parannusta ja elettävä Jumalan Sanan mukaista elämää ja että niin tekemällä pääsee ahtaasta portista sisään. Kertoiko hän, että monen ahdistuksen kautta siitä portista on sisään meneminen.

    Muistiko pappi kertoa, että Jumala antaa heille, jotka ottavat Hänen armonsa vastaan, Jeesuksen lupaamaan Puolustajan sisimpään ja siirtää näin omansa Jumalan valtakuntaan, joka on sisäisesti vain Jeesuksen Jumaluuden tunnustavissa.

    Kertoiko pappi, että tänäänkin meidän Jumalamme, Jeesus parantaa ja vapauttaa ja antaa uuden elämän omilleen.

    Äänestä

  • LIHAAN TÄHTEMME! kirjoitti:

    1. Johanneksen kirje 4

    1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
    2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
    3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.
    4 Lapsukaiset, te olette Jumalasta ja olette voittaneet heidät; sillä hän, joka teissä on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa.
    5 He ovat maailmasta; sentähden he puhuvat, niinkuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä.
    6 Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen.
    7 Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan.
    8 Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.
    9 Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.
    10 Siinä on rakkaus-ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.

    Hänet lähetettiin taivaasta.

    9 Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.

    Äänestä

  • Kimmel kirjoitti:

    Sinä vääristelet Jumalan suoria teitä koska tahdot alentaa Hänen Poikansa meidän kaltaiseksemme tavalliseksi syntiseksi ihmiseksi! Jumala ei ole läsnä jokaikisessä maailman tapahtumassa vaikka onkin tietoinen niistä. Hän näytti selvästi Hesekielille miten Hänen kirkkautensa poistui Jerusalemista jossa tehtiin kauhistuksia.Hes 11. Puhumattakaan että Hän olisi eläimessä. Hän ei ollut aasissa, Hän avasi sen suun puhumaan. Mutta Jumala oli Kristuksessa aivan eri tavalla kuin kenessäkään muussa ihmisessä koskaan. Kukaan ei voi Kristuksen tavoin sanoa: "Minä ja Isä olemme yhtä." Sinun liukkaat kirjoituksesi häpäisevät Jumalaa, kieltäen meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen. Olet myös eksyttänyt täällä ihmisiä väittäen että kaikki pelastuvat koska kaikkien on pakko pelastua taivaaseen Jumalan luo vaikkeivät useimmat sitä tahdo. Oletko koskaan kysynyt Jumalan mielipidettä siitä mitä opetat?

    monista kysymyksistäsi. Vastaan sinun luuloihisi ihan mielelläni! Ensinnäkin jokainen valvokoon ensisijassa itseänsä, ettei tallaa jalkoihinsa Jumalan tahtoa maahan, sillä se on sama kuin Voidellun Elämän, Jumalan Pojan maahan tallaamista, (Vrt. Hepr.10:9,10,29).

    Mitä Jumalan läsnäoloon kaikessa tulee, olemme se olet sinä joka on eri mieltä Raamatun kanssa, enkä minä:

    Valit. 3:38
    "Eikö lähde Korkeimman suusta paha ja hyvä?"

    Aam. 3:6
    "Puhalletaanko pasunaan kaupungissa, niin ettei kansa peljästy? Tahi tapahtuuko kaupungissa onnettomuutta, jota ei Herra ole tuottanut?"

    Miika 2:3
    "Sentähden, näin sanoo Herra: Katso, minä mietin tätä sukua vastaan onnettomuutta: siitä te ette saa kaulaanne irti ettekä voi ylpeästi astella; sillä se on oleva paha aika."

    1. Kor. 12:6
    "ja voimavaikutukset ovat moninaiset, mutta Jumala, joka KAIKKI KAIKISSA vaikuttaa, on sama."

    1. Kor. 1:28
    "Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että JUMALA OLISI KAIKKI KAIKISSA."

    Sinä kerskaat Pyhästä Hengestäsi, mutta eikö se sinua rakasta, kun ei ole kirkastanut vielä sinulle, että Jumala on PALJON ENEMMÄN KUIN PERSOONA, sillä Jumala on myös »SE» ja »JOKA», (2.Moos.3:14)!

    Käyn tässä välillä aamukahvilla ja muilla aamutoimilla ja jatkan sitten j.H.s.

    Miksi Jeesus lähetti opetuslapset julistamaan Jumalan valtakuntaa ja kertomaan siitä armosta, joka on jokaisen saatavilla Hänessä ja miksi Hän käski pudistaa sen kaupungin tomunkin jaloista, joka ei ottanut opetuslasten tuomaa ilosanomaa vastaan.

    Jumala vetäytyy poissa pilkkaajien keskeltä ja heidän keskeltään, jotka eivät halua alistaa itseään Jeesuksen valtaan.
    Tämä on Uuden Liiton säädös.

    Siellä missä Jeesus ei ole kunniassa, siellä ei ole Jumalaa.

    Luukas 9

    1 Niin hän kutsui kokoon ne kaksitoista ja antoi heille voiman ja vallan kaikkia riivaajia vastaan ja voiman parantaa tauteja.
    2 Ja hän lähetti heidät julistamaan Jumalan valtakuntaa ja parantamaan sairaita.
    3 Ja hän sanoi heille: "Älkää ottako mitään matkalle, ei sauvaa, ei laukkua, ei leipää, ei rahaa, älköön myös kenelläkään olko kahta ihokasta.
    4 Ja mihin taloon tulette, siihen jääkää, ja siitä lähtekää matkallenne.
    5 Ja missä eivät ota teitä vastaan, siitä kaupungista lähtekää pois, ja pudistakaa tomu jaloistanne, todistukseksi heitä vastaan."

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    monista kysymyksistäsi. Vastaan sinun luuloihisi ihan mielelläni! Ensinnäkin jokainen valvokoon ensisijassa itseänsä, ettei tallaa jalkoihinsa Jumalan tahtoa maahan, sillä se on sama kuin Voidellun Elämän, Jumalan Pojan maahan tallaamista, (Vrt. Hepr.10:9,10,29).

    Mitä Jumalan läsnäoloon kaikessa tulee, olemme se olet sinä joka on eri mieltä Raamatun kanssa, enkä minä:

    Valit. 3:38
    "Eikö lähde Korkeimman suusta paha ja hyvä?"

    Aam. 3:6
    "Puhalletaanko pasunaan kaupungissa, niin ettei kansa peljästy? Tahi tapahtuuko kaupungissa onnettomuutta, jota ei Herra ole tuottanut?"

    Miika 2:3
    "Sentähden, näin sanoo Herra: Katso, minä mietin tätä sukua vastaan onnettomuutta: siitä te ette saa kaulaanne irti ettekä voi ylpeästi astella; sillä se on oleva paha aika."

    1. Kor. 12:6
    "ja voimavaikutukset ovat moninaiset, mutta Jumala, joka KAIKKI KAIKISSA vaikuttaa, on sama."

    1. Kor. 1:28
    "Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että JUMALA OLISI KAIKKI KAIKISSA."

    Sinä kerskaat Pyhästä Hengestäsi, mutta eikö se sinua rakasta, kun ei ole kirkastanut vielä sinulle, että Jumala on PALJON ENEMMÄN KUIN PERSOONA, sillä Jumala on myös »SE» ja »JOKA», (2.Moos.3:14)!

    Käyn tässä välillä aamukahvilla ja muilla aamutoimilla ja jatkan sitten j.H.s.

    on tuo, mihin ekivaari on sortunut. Hän elää osittain Vanhan Liiton aikaa ja kurkoittaa sinne ja jotakin hän on ottanut Uudesta Liitosta oppeihinsa, mutta ei tunnusta Jeesusta Jumalaksi, vaikka VT kertoo Jumalan lähettävän ainokaisensa maailmaan pelastamaan jokaisen, joka tahtoo pelastetuksi tulla.
    Ekivaari väittää, että Jumala tuo pahaa esille, vaikka Uusi Testamentti kertoo, että Jumala ei Itse ole kenenkään kiusattavissa, eikä kiusaa ketään.
    Ihminen itse saa pahan aikaan ja kiusaa itse itseään ja toistaan ja jotka niin haluavat onnettomuuden päällensä vetää, saavat sen tehdä.

    Jumala ei pakota ketään kuuliaisuuteen Itseään kohtaan, vaan kutsuu jokaista yhteyteensä ja siinä on iso ero.

    Jumala ei kiusaa ketään:
    Jaak. 1:13
    Älköön kukaan, kiusauksessa ollessaan, sanoko: "Jumala minua kiusaa"; sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa.

    Äänestä

  • LIHAAN TÄHTEMME! kirjoitti:

    1. Johanneksen kirje 4

    1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
    2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
    3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.
    4 Lapsukaiset, te olette Jumalasta ja olette voittaneet heidät; sillä hän, joka teissä on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa.
    5 He ovat maailmasta; sentähden he puhuvat, niinkuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä.
    6 Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen.
    7 Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan.
    8 Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.
    9 Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.
    10 Siinä on rakkaus-ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.

    ettei jumala tullut lihaaan? Olen juuri sitä painottanut kirjoituksillani, että puhtaan jumalan Hengen pitää hallita kaikkea ja pitää liha ristillä, ettei mikään liha hallitse, ei edes Jeesuksen liha!

    2. Kor. 5:16
    "Sentähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne"

    Älkää siis vääristelkö enempää Jumalan sanaa kuin minunkaan kirjoituksiani omaksi turmioksenne!

    Äänestä

  • sekaoppi kirjoitti:

    on tuo, mihin ekivaari on sortunut. Hän elää osittain Vanhan Liiton aikaa ja kurkoittaa sinne ja jotakin hän on ottanut Uudesta Liitosta oppeihinsa, mutta ei tunnusta Jeesusta Jumalaksi, vaikka VT kertoo Jumalan lähettävän ainokaisensa maailmaan pelastamaan jokaisen, joka tahtoo pelastetuksi tulla.
    Ekivaari väittää, että Jumala tuo pahaa esille, vaikka Uusi Testamentti kertoo, että Jumala ei Itse ole kenenkään kiusattavissa, eikä kiusaa ketään.
    Ihminen itse saa pahan aikaan ja kiusaa itse itseään ja toistaan ja jotka niin haluavat onnettomuuden päällensä vetää, saavat sen tehdä.

    Jumala ei pakota ketään kuuliaisuuteen Itseään kohtaan, vaan kutsuu jokaista yhteyteensä ja siinä on iso ero.

    Jumala ei kiusaa ketään:
    Jaak. 1:13
    Älköön kukaan, kiusauksessa ollessaan, sanoko: "Jumala minua kiusaa"; sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa.

    Meidän on elettävä Uudessa Liitossa, vanha on mennyt, uusi sijaan tullut.

    Vanhan Liiton aikana Jumala toimi suoraan puhdistaen ja poistaen keskuudesta pahan. Silloinkaan Hän ei suostunut mihinkään yhteiseen pahan kanssa.

    Irsaelin kansan napisijat ja Jumalan kunnian kieltäjät, Jumala tuhosi kerralla, sen tilanteen mukaan missä silloin elettiin.

    Jopa tuhansia miehiä Hän salli surmattavan tai surmasi jopa suoraan, jotta kansan keskuudesta saatiin paha ja Jumalaa vastustava joukko poissa ja kansa pääsi yhteisymmärryksessä jatkamaan vaellustaan luvattua maata kohti.

    On muistettava, että Jumala on rakkaus, mutta Hän on myös kiivaus.

    Nyt Uuden Liiton aikana Jeesus on välimies Jumalan ja ihmisen välillä.

    Raamattu kertoo, että ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus ja se tarkoittaa sitä, että jokaiselle suodaan parannuksen teko mahdollisuus Jeesusken täytetyn työn tähden.

    Ristin työ yltää läpi maailman ja jokainen, joka haluaa olla Jumalan oma, saa siitä työstä ottaa itselleen pelastuksen.
    Jumala on luvannut kutsua kaikkia ihmisiä armopöydän ääreen, mutta edeltätietämisen kautta Hän on ilmoittanut, että harvat haluavat ilmaiseksi tarjotun armon ottaa vastaan.

    Ihminen on kuin oli Saatanakin, haluaa olla oman itsensä valtias ja kuningas ja haluaa tietää kaikesta enemmänkin, kuin Jumala tietää. Jumala tietää toki kaikesta kaiken, mutta Jumala on läsnä vain omiensa elämässä. Sitä Hän on edeltätietämisensä kautta ja siksi monet varjeltuva ja pelastuvat ihmeellisesti, vaikka eivät tänään vielä uskoa tunnustakaan, sillä he tekevät sen huomenna.

    Me elämme Uudessa Liitossa ja sen loppusuoralla ja nyt on vielä mahdollisuus tehdä parannus ja päästä Jeesuksen veren turvaan.
    Jokaisella on siihen oikeus ja siksi te, jotka ette Jeesusta tunnusta Jumalaksi, väistykää, jotta etsivä esteettä löytää totuuden.

    Äänestä

  • helluntailaisuuden kirjoitti:

    tila tänään, jos sinä Hirvas pidit papin puheesta.

    Painottiko pappi sitä, että Jeesus on Jumalamme ja muistuttiko hän, että vain uskomalla Jeesuksen Jumaluuteen ja Hänen ristintyön kautta tulleeseen voittoon, pääse ihminen osalliseksi Jumalasta.

    Muistuttiko pappi, että jokaisen ihmisen on tehtävä parannusta ja elettävä Jumalan Sanan mukaista elämää ja että niin tekemällä pääsee ahtaasta portista sisään. Kertoiko hän, että monen ahdistuksen kautta siitä portista on sisään meneminen.

    Muistiko pappi kertoa, että Jumala antaa heille, jotka ottavat Hänen armonsa vastaan, Jeesuksen lupaamaan Puolustajan sisimpään ja siirtää näin omansa Jumalan valtakuntaan, joka on sisäisesti vain Jeesuksen Jumaluuden tunnustavissa.

    Kertoiko pappi, että tänäänkin meidän Jumalamme, Jeesus parantaa ja vapauttaa ja antaa uuden elämän omilleen.

    puheessaan, ja sama kirja se on hänellä kuin meillä muillakin. Kun pysytään Jumalan sanassa, niin on aivan sama kuka siitä puhuu.

    Äänestä

  • Kimmel kirjoitti:

    Sinä vääristelet Jumalan suoria teitä koska tahdot alentaa Hänen Poikansa meidän kaltaiseksemme tavalliseksi syntiseksi ihmiseksi! Jumala ei ole läsnä jokaikisessä maailman tapahtumassa vaikka onkin tietoinen niistä. Hän näytti selvästi Hesekielille miten Hänen kirkkautensa poistui Jerusalemista jossa tehtiin kauhistuksia.Hes 11. Puhumattakaan että Hän olisi eläimessä. Hän ei ollut aasissa, Hän avasi sen suun puhumaan. Mutta Jumala oli Kristuksessa aivan eri tavalla kuin kenessäkään muussa ihmisessä koskaan. Kukaan ei voi Kristuksen tavoin sanoa: "Minä ja Isä olemme yhtä." Sinun liukkaat kirjoituksesi häpäisevät Jumalaa, kieltäen meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen. Olet myös eksyttänyt täällä ihmisiä väittäen että kaikki pelastuvat koska kaikkien on pakko pelastua taivaaseen Jumalan luo vaikkeivät useimmat sitä tahdo. Oletko koskaan kysynyt Jumalan mielipidettä siitä mitä opetat?

    huolimatta palasin taas tänne lukijoiden iloksi ja Kimmelin mielipahaksi ja monien nikkien takaa paneteltavaksi.

    Mihinkäs me jäimmekään? Ai niin, Kimmel kirjoitti: "Kukaan ei voi Kristuksen tavoin sanoa: "Minä ja Isä olemme yhtä."

    Sanonpa minä vaan, että niin kuin Kristus pysyy Jumalassa minä olen apostolin neuvosta kiinnittänyt vilpittömän (Jumalasta syntyneen) mieleni Kristukseen:

    Hepr. 3:1
    "Sentähden, pyhät veljet, jotka olette taivaallisesta kutsumuksesta osalliset, kiinnittäkää mielenne meidän tunnustuksemme apostoliin ja YLIMMÄISEEN PAPPIIN, Jeesukseen",

    etkä Sinä, Kimmel, eikä mikään maallinen mahti pysty minua riistämään pois Isäni kädestä!

    Joh. 10:29
    "Minun ISÄNI, joka on heidät minulle antanut, on SUUREMPI KAIKKIA, eikä kukaan voi ryöstää heitä MINUN ISÄNI KÄDESTÄ."

    Kristus Jeesus ei ole totinen Jumala, vaan useiden raamatunkohtien mukaan Jeesus on JUMALAN OIKEA KÄSI, noin vain kuvaannollisesti ajatellen:

    Ps. 44:3 44:4)
    "Sillä eivät he miekallansa valloittaneet maata, eikä heidän käsivartensa heitä auttanut, vaan sinun oikea kätesi, sinun käsivartesi ja sinun kasvojesi valkeus, koska sinä olit heihin mielistynyt."

    Ps. 45:4 (45:5)
    "Ole onnekas korkeudessasi. Nouse sotavaunuihisi totuuden, nöyryyden ja vanhurskauden puolesta, ja oikea kätesi opettakoon sinulle peljättäviä tekoja."

    Ps. 48:10 (48:11)
    "Jumala, niinkuin sinun nimesi, niin ulottuu sinun ylistyksesi maan ääriin saakka; sinun oikea kätesi on vanhurskautta täynnä.

    Ps. 63:8 (63:9)
    "Minun sieluni riippuu sinussa kiinni, sinun oikea kätesi tukee minua.

    Ps. 80:15 (80:16)
    "ja suojaa se, minkä sinun oikea kätesi istutti, tämä taimi, jonka kasvatit suureksi itseäsi varten.

    Ps. 80:17 (80:18)
    "Kätesi suojelkoon sinun oikean kätesi miestä, ihmislasta, jonka kasvatit suureksi itseäsi varten."

    6. "Herra lähettää kuoleman ja antaa elämän, vie alas tuonelaan ja nostaa sieltä." [5. Moos. 32:39 ]

    Huomaamme, että Jumalan viha, Jumalan vasen käsi tappaa ja hajottaa, mutta oikea käsi, Jumalan rakkaus rakentaa:

    Matt. 12:30
    "Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa." [Mark. 9:40; Luuk. 9:50]

    Te Jumalan sanan vääristelijät ja vastaansanojat olette Jumalan tuntemisesta ulkona kuin lumiukot tönkkönä pakkasessa. Ilman hirvaksen ja minun verbaalisia tulkintoja nämä palstat olisivatkin kuolettavan kirjaimellisia — ja tuskinpa niitä edes kukaan juuri lukisi?!

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    ettei jumala tullut lihaaan? Olen juuri sitä painottanut kirjoituksillani, että puhtaan jumalan Hengen pitää hallita kaikkea ja pitää liha ristillä, ettei mikään liha hallitse, ei edes Jeesuksen liha!

    2. Kor. 5:16
    "Sentähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne"

    Älkää siis vääristelkö enempää Jumalan sanaa kuin minunkaan kirjoituksiani omaksi turmioksenne!

    väität, että Jeesus oli tavallinen, lihallinen ihminen, eikä Jumalan Karitsa, eli Jumalan Ainoa Poika, joka tähtemme tuli lihaan.

    Sinä kuvittelet, että ihminen voi ihmisen synnin sovittaa.
    Sinä et käsitä, että Jumalan Itse oli tultava lihaan, jotta syntyisi täydellinen uhri Jumalalle.

    Sinä et käsitä, että Aadam ja Eeva olivat Jumalan luomia ihmisiä, jotka Saatana sai lankeemukseen ja sen jälkeen synti tuli hallitsevaksi ihmisessä.
    Jumala antoi ihmisille käskyt ja neuvot ja kertoi, että niiden mukaan elämällä he pääsevät takaisin Hänen yhteyteensä, mutta Jumala näki, että lait olivat raskaat täyttää ja sääli ihmistä ja loi uuden mahdollisuuden, ilmaisen armon, ihmisen tulla takaisin Hänen sovittamisensa kautta.

    Siksi Jeesus tuli tänne toiseksi Aadamiksi, koska yksikään ihminen ei kyennyt sitä osaa täyttämään.

    Sinä et käsitä, että Jumala rakastaa todella niin paljon ihmistä, että Itse Itsensä kautta sovitti meidät.
    Yksikään ihminen ei olisi kyennyt täydelliseksi ja synnittömäksi, eli syyttömäksi uhriksi.

    Jeesus ei kärsinyt Itsensä takia kovaa, raskasta tuskaa ja kuolemaa, vaan meidän syntisten ihmisten tähden, jotta meillä rauha olisi Jumalan kanssa.

    Ilosanoma on paljon suurempi ilosanoma, kuin sinun oppisi antaa kenenkään ymmärtää.

    Usko ei ole joka miehen ja he eivät sitä ikinä saa, jotka eivät tahdo olla niin kuuliaisia Jumalalle, että kuulevat Hyvän Paimenen äänen.

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    monista kysymyksistäsi. Vastaan sinun luuloihisi ihan mielelläni! Ensinnäkin jokainen valvokoon ensisijassa itseänsä, ettei tallaa jalkoihinsa Jumalan tahtoa maahan, sillä se on sama kuin Voidellun Elämän, Jumalan Pojan maahan tallaamista, (Vrt. Hepr.10:9,10,29).

    Mitä Jumalan läsnäoloon kaikessa tulee, olemme se olet sinä joka on eri mieltä Raamatun kanssa, enkä minä:

    Valit. 3:38
    "Eikö lähde Korkeimman suusta paha ja hyvä?"

    Aam. 3:6
    "Puhalletaanko pasunaan kaupungissa, niin ettei kansa peljästy? Tahi tapahtuuko kaupungissa onnettomuutta, jota ei Herra ole tuottanut?"

    Miika 2:3
    "Sentähden, näin sanoo Herra: Katso, minä mietin tätä sukua vastaan onnettomuutta: siitä te ette saa kaulaanne irti ettekä voi ylpeästi astella; sillä se on oleva paha aika."

    1. Kor. 12:6
    "ja voimavaikutukset ovat moninaiset, mutta Jumala, joka KAIKKI KAIKISSA vaikuttaa, on sama."

    1. Kor. 1:28
    "Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että JUMALA OLISI KAIKKI KAIKISSA."

    Sinä kerskaat Pyhästä Hengestäsi, mutta eikö se sinua rakasta, kun ei ole kirkastanut vielä sinulle, että Jumala on PALJON ENEMMÄN KUIN PERSOONA, sillä Jumala on myös »SE» ja »JOKA», (2.Moos.3:14)!

    Käyn tässä välillä aamukahvilla ja muilla aamutoimilla ja jatkan sitten j.H.s.

    Kimmel,

    13. "Sinä sysäsit minua kovasti, että kaatuisin, mutta Herra auttoi minua.
    14. Herra on minun väkevyyteni ja ylistysvirteni, ja hän tuli minulle pelastajaksi.
    15. Riemun ja pelastuksen huuto kuuluu vanhurskaitten majoissa: HERRAN OIKEA KÄSI tekee väkeviä tekoja.
    16. Herran OIKEA KÄSI KOROTTAA, Herran oikea käsi tekee väkeviä tekoja.
    17. En minä kuole, vaan elän ja julistan Herran töitä.
    18. Herra minua kyllä kuritti, mutta kuolemalle hän ei minua antanut.
    19. Avatkaa minulle VANHURSKAUDEN PORTIT, käydäkseni niistä sisälle kiittämään Herraa.
    20. TÄMÄ ON HERRAN PORTTI: vanhurskaat käyvät siitä sisälle.
    21. Minä KIITÄN sinua siitä, että vastasit minulle ja TULIT MINULLE PELASTAJAKSI.
    22. Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi.
    23. Herralta tämä on tullut; se on ihmeellistä meidän silmissämme.
    24. Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt; riemuitkaamme ja iloitkaamme siitä.
    25. Oi Herra, auta, oi Herra, anna menestys!"

    Matt. 23:13
    "Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun SULJETTE taivasten valtakunnan (portin) ihmisiltä! Sillä ITSE TE ETTE MENE sisälle, ETTEKÄ SALLI meneväisten sisälle mennä."

    Luuk. 13:35
    "Katso, 'teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi'. Mutta minä sanon teille: te ette näe minua, ennenkuin se aika tulee, jolloin te sanotte: 'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen'."

    Herran näkemiseen tarvitaan mielen muutos nurjasta ja katkerasta lihanmielisyydestä kiitolliseeen hengenmielisyyteen!

    Äänestä

  • sinä kirjoitti:

    väität, että Jeesus oli tavallinen, lihallinen ihminen, eikä Jumalan Karitsa, eli Jumalan Ainoa Poika, joka tähtemme tuli lihaan.

    Sinä kuvittelet, että ihminen voi ihmisen synnin sovittaa.
    Sinä et käsitä, että Jumalan Itse oli tultava lihaan, jotta syntyisi täydellinen uhri Jumalalle.

    Sinä et käsitä, että Aadam ja Eeva olivat Jumalan luomia ihmisiä, jotka Saatana sai lankeemukseen ja sen jälkeen synti tuli hallitsevaksi ihmisessä.
    Jumala antoi ihmisille käskyt ja neuvot ja kertoi, että niiden mukaan elämällä he pääsevät takaisin Hänen yhteyteensä, mutta Jumala näki, että lait olivat raskaat täyttää ja sääli ihmistä ja loi uuden mahdollisuuden, ilmaisen armon, ihmisen tulla takaisin Hänen sovittamisensa kautta.

    Siksi Jeesus tuli tänne toiseksi Aadamiksi, koska yksikään ihminen ei kyennyt sitä osaa täyttämään.

    Sinä et käsitä, että Jumala rakastaa todella niin paljon ihmistä, että Itse Itsensä kautta sovitti meidät.
    Yksikään ihminen ei olisi kyennyt täydelliseksi ja synnittömäksi, eli syyttömäksi uhriksi.

    Jeesus ei kärsinyt Itsensä takia kovaa, raskasta tuskaa ja kuolemaa, vaan meidän syntisten ihmisten tähden, jotta meillä rauha olisi Jumalan kanssa.

    Ilosanoma on paljon suurempi ilosanoma, kuin sinun oppisi antaa kenenkään ymmärtää.

    Usko ei ole joka miehen ja he eivät sitä ikinä saa, jotka eivät tahdo olla niin kuuliaisia Jumalalle, että kuulevat Hyvän Paimenen äänen.

    väitä! Muistutan vain siitä, mitä Raamattuun ON KIRJOITETTU, että LIHAN PUOLESTA Jeesus ...

    "Ja hän, Jeesus, oli alottaessaan vaikutuksensa noin kolmenkymmenen vuoden vanha, ja OLI, NIINKUIN LUULTIIN, JOOSEFIN POIKA. Joosef oli Eelin poika", (Luuk. 3:23).

    Ja apostoli Paavalin VÄITÖKSET:

    Room. 1. luku
    1. "Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia,
    2. jonka Jumala on edeltä luvannut profeettainsa kautta pyhissä kirjoituksissa,
    3. hänen Pojastansa, JOKA LIHAN PUOLESTA ON SYNTYNYT DAAAVIDIN SIEMENESTÄ,
    4. ja pyhyyden hengen puolesta kuolleistanousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa-Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme",

    Teenkö siis pahasti syntiä kun otan vain esille koko evankeliumin — mitään siitä pois jättämättä — niin kuin olen havainnut Teidän pahastuvan ja suuttuvan, kun muistutan koko evenkeliumin totuudesta — ettei totuus unohtuisi!

    Ilmoituksesta!
    Ehkäpä sinun kannattaa mennä yksinäisyyteen, kammioosi ja pyytää Pyhää Henkeä avamaan tätä Raamatun Ilmoitusta!
    Matt. 1:18
    Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin. Kun hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille, huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan olevan raskaana Pyhästä Hengestä.
    Matt. 1:20
    Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä.

    Huomioi jo vihdoin, että Jeesusta LUULTIIN Joosefin pojaksi. Samoin sinä luulet jotakin adoptoitua lasta, jonkun pojaksi, jos ei siitä sinulle selvää tehdä ja toista tietoa anneta.

    Sinulle on Jumalan Sana selväksi tehnyt, että vaikka Jeesusta luultiin Joosefin pojaksi, ei Hän siinnyt Joosefin siemenestä, vaan Pyhästä Hengestä.

    Vaikka Jeesusta sanottiin lihanpuolesta Daavidin sukuun kuuluvaksi, koska Hän oli syntynyt Daavidin suvun ihmisten kautta, ei se tarkoita, että Hän olisi siinnyt Daavidin jälkeläisistä, vaan Hän sikisi Pyhästä Hengestä.

    Vai mitä sinä olet tästä mieltä:

    Roomalaiskirje 9

    1 Minä sanon totuuden Kristuksessa, en valhettele-sen todistaa minulle omatuntoni Pyhässä Hengessä-
    2 että minulla on suuri murhe ja ainainen kipu sydämessäni.
    3 Sillä minä soisin itse olevani kirottu pois Kristuksesta veljieni hyväksi, jotka ovat minun sukulaisiani lihan puolesta,
    4 ovat israelilaisia: heidän on lapseus ja kirkkaus ja liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset;
    5 heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen!

    Kai huomaat, että sinun kunnioittamasi Apostoli Paavali kunnioittaa Kristusta Jumalana.
    Siis, sinä et noudata Apostoleiden uskon opetusta, vaikka usein niin väität.

    Äänestä

  • tästä kirjoitti:

    väittää mitään, vaan tofdeta vain se, mitä Jeesus itse tästä asiasta selvitti opetuslapsilleen että;

    Joh. 3:6
    "Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä". [1. Kor. 15:50; Ef. 2:3]

    Ja yksinäisyydessä, erossa ihmisistä olen ollut keskimäärin enemmän kuin useimmat teistä, mutta Herra on ollut minun kanssani!

    Et näytä itse ymmärtävän, mitä Jeesuksen lihaksi tuleminen Raamatussa merkitsee. Ninpä sinä syöt leipänäsi jumalttomuutta ja juot viininäsi väkivallan tekoja:

    Joh. 6:53
    Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää. [6:53-56: Mark. 14:22-24; 1. Kor. 10:16]

    Äänestä

  • Kristusta Jumalana! kirjoitti:

    Vaikka Jeesusta sanottiin lihanpuolesta Daavidin sukuun kuuluvaksi, koska Hän oli syntynyt Daavidin suvun ihmisten kautta, ei se tarkoita, että Hän olisi siinnyt Daavidin jälkeläisistä, vaan Hän sikisi Pyhästä Hengestä.

    Vai mitä sinä olet tästä mieltä:

    Roomalaiskirje 9

    1 Minä sanon totuuden Kristuksessa, en valhettele-sen todistaa minulle omatuntoni Pyhässä Hengessä-
    2 että minulla on suuri murhe ja ainainen kipu sydämessäni.
    3 Sillä minä soisin itse olevani kirottu pois Kristuksesta veljieni hyväksi, jotka ovat minun sukulaisiani lihan puolesta,
    4 ovat israelilaisia: heidän on lapseus ja kirkkaus ja liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset;
    5 heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen!

    Kai huomaat, että sinun kunnioittamasi Apostoli Paavali kunnioittaa Kristusta Jumalana.
    Siis, sinä et noudata Apostoleiden uskon opetusta, vaikka usein niin väität.

    Jeesus selvitti sekä opetuslapsilleen että fariseuksille:

    Johannes 10. luku
    34. "Jeesus vastasi heille: "Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette jumalia'?
    35. JOS HÄN SANOO JUMALIKSI NIITÄ, JOILLE JUMALAN SANA TULI - ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin -
    36. niin kuinka te sanotte sille, jonka Isä on pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan: 'Sinä pilkkaat Jumalaa', sentähden että minä sanoin: 'Minä olen Jumalan Poika'?"

    Kyllä Jumala saattaa panna vaikkapa kivet ja aasit puhumaan:

    Luuk. 19:40
    "Mutta hän vastasi ja sanoi: »Minä sanon teille: jos nämä olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat»",

    mutta se ei tee kaikesta, minkä kautta puhuu, totistaa Jumalaa, ei tehnyt Jeesuksen opetuslapsistakaan, vaikka Jeesus heille sanoi:

    Matt. 10:20
    "Sillä ette te itse puhu, vaan teidän Isänne Henki puhuu teissä".

    Olen sen ennenkin sanonut ja sanon sen nytkin, ettei Jeesus tee niin kuin Lusifer teki ja yritti tehdä vallankumouksen! Enkä halua olla osallisenakaan Luziferin hankkeissa!

    Minä uskon enemmän Jeesuksen terveitä sanoja kuin kirkkoisien sekavia opetuksia, että niin sanottuja jumalia on pilmin mimein, mutta Jeesus sanoi Isästä: "JOKA YKSIN OLET TOTINEN JUMALA", (Joh. 17:3)!

    Äänestä

  • Kristusta Jumalana! kirjoitti:

    Vaikka Jeesusta sanottiin lihanpuolesta Daavidin sukuun kuuluvaksi, koska Hän oli syntynyt Daavidin suvun ihmisten kautta, ei se tarkoita, että Hän olisi siinnyt Daavidin jälkeläisistä, vaan Hän sikisi Pyhästä Hengestä.

    Vai mitä sinä olet tästä mieltä:

    Roomalaiskirje 9

    1 Minä sanon totuuden Kristuksessa, en valhettele-sen todistaa minulle omatuntoni Pyhässä Hengessä-
    2 että minulla on suuri murhe ja ainainen kipu sydämessäni.
    3 Sillä minä soisin itse olevani kirottu pois Kristuksesta veljieni hyväksi, jotka ovat minun sukulaisiani lihan puolesta,
    4 ovat israelilaisia: heidän on lapseus ja kirkkaus ja liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset;
    5 heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen!

    Kai huomaat, että sinun kunnioittamasi Apostoli Paavali kunnioittaa Kristusta Jumalana.
    Siis, sinä et noudata Apostoleiden uskon opetusta, vaikka usein niin väität.

    3. "Jos joku muuta oppia opettaa eikä pitäydy meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen terveisiin sanoihin eikä siihen oppiin, joka on jumalisuuden mukainen,
    4. niin hän on paisunut eikä ymmärrä mitään, vaan on riitakysymyksien ja sanakiistojen kipeä, joista syntyy kateutta, riitaa, herjauksia, pahoja epäluuloja,
    5. alituisia kinastuksia niiden ihmisten kesken, jotka ovat turmeltuneet mieleltään ja totuuden menettäneet ja jotka pitävät jumalisuutta keinona voiton saamiseen.
    6. Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa."

    Äänestä

  • sinä kirjoitti:

    että jopa uskosta osattomatkin yhdistetään yhdeksi Jumalan kanssa. Hehän itse erottavat itsensä Jumalasta, hylkäämällä Hänen Ainoan Poikansa.
    Se on totta, että Jumala loi ihmisen alunpitäen yhteyteensä, mutta synti rikkoi Jumalan ja ihmisen välit ja siksi ihmisen on itse valittava haluaako palata takaisin Jumalan yhteyteen.

    Jeesus naulittiin ristiin koko maailman puolesta ja jokainen, joka haluaa Jumalan uhrityön vastaan ottaa, saa voiman tulla Jumalan lapseksi ja näin tulla yhdeksi Jumalaan.

    huomautan, että

    Hepr. 2:8
    "»asetit kaikki hänen jalkojensa alle». Sillä, asettaessaan kaikki hänen valtansa alle, hän ei jättänyt mitään hänen allensa alistamatta. Mutta NYT EMME VIELÄ NÄE KAIKKEA hänen valtansa alle asetetuksi" — se on siis varma lupaus, sillä:

    2. Kor. 1:20
    "Sillä niin monta kuin JUMALAN LUPAUSTA on, KAIKKI NE ovat hänessä »on»; sentähden tulee hänen kauttaan myös niiden »amen», Jumalalle kunniaksi meidän kauttamme".

    Tämäkin edelläoleva jae on yksi sellainen, jota useimmat paatuneet evankeliumin julistajat eivät sallisi otettavan esille! Ja samoin nämä:

    Room. 14:11
    "Sillä kirjoitettu on: "Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, minun edessäni pitää jokaisen polven notkistuman ja jokaisen kielen ylistämän Jumalaa"      Samoin tämä:

    Fil. 2:
    10. niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,
    11. ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra".

    Mutta ongelmana ovat paatuneet uskovaiset, jotka yrittävät selitellä, ettei Jumala hyväksy näissä jakeissa kerrottua polvistumista ja suun tunnustusta lunastukseen oikeuttavaksi pelastukseksi Sellaiset ovat asettaneet itsensä tuomareiksi!

    Roomalaiskirjeen 5. luvun jakeissa 12 ja 18 apostoli Paavali vakuuttaa ja vertailee, että yhtä varmasti kuin kaikki ihmiset fyysisesti kuolevat, heidät kaikki yhtä varmasti oikeamielistetään, eli vanhurskautetaan:

    Room. 5:18
    "Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi";

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    huolimatta palasin taas tänne lukijoiden iloksi ja Kimmelin mielipahaksi ja monien nikkien takaa paneteltavaksi.

    Mihinkäs me jäimmekään? Ai niin, Kimmel kirjoitti: "Kukaan ei voi Kristuksen tavoin sanoa: "Minä ja Isä olemme yhtä."

    Sanonpa minä vaan, että niin kuin Kristus pysyy Jumalassa minä olen apostolin neuvosta kiinnittänyt vilpittömän (Jumalasta syntyneen) mieleni Kristukseen:

    Hepr. 3:1
    "Sentähden, pyhät veljet, jotka olette taivaallisesta kutsumuksesta osalliset, kiinnittäkää mielenne meidän tunnustuksemme apostoliin ja YLIMMÄISEEN PAPPIIN, Jeesukseen",

    etkä Sinä, Kimmel, eikä mikään maallinen mahti pysty minua riistämään pois Isäni kädestä!

    Joh. 10:29
    "Minun ISÄNI, joka on heidät minulle antanut, on SUUREMPI KAIKKIA, eikä kukaan voi ryöstää heitä MINUN ISÄNI KÄDESTÄ."

    Kristus Jeesus ei ole totinen Jumala, vaan useiden raamatunkohtien mukaan Jeesus on JUMALAN OIKEA KÄSI, noin vain kuvaannollisesti ajatellen:

    Ps. 44:3 44:4)
    "Sillä eivät he miekallansa valloittaneet maata, eikä heidän käsivartensa heitä auttanut, vaan sinun oikea kätesi, sinun käsivartesi ja sinun kasvojesi valkeus, koska sinä olit heihin mielistynyt."

    Ps. 45:4 (45:5)
    "Ole onnekas korkeudessasi. Nouse sotavaunuihisi totuuden, nöyryyden ja vanhurskauden puolesta, ja oikea kätesi opettakoon sinulle peljättäviä tekoja."

    Ps. 48:10 (48:11)
    "Jumala, niinkuin sinun nimesi, niin ulottuu sinun ylistyksesi maan ääriin saakka; sinun oikea kätesi on vanhurskautta täynnä.

    Ps. 63:8 (63:9)
    "Minun sieluni riippuu sinussa kiinni, sinun oikea kätesi tukee minua.

    Ps. 80:15 (80:16)
    "ja suojaa se, minkä sinun oikea kätesi istutti, tämä taimi, jonka kasvatit suureksi itseäsi varten.

    Ps. 80:17 (80:18)
    "Kätesi suojelkoon sinun oikean kätesi miestä, ihmislasta, jonka kasvatit suureksi itseäsi varten."

    6. "Herra lähettää kuoleman ja antaa elämän, vie alas tuonelaan ja nostaa sieltä." [5. Moos. 32:39 ]

    Huomaamme, että Jumalan viha, Jumalan vasen käsi tappaa ja hajottaa, mutta oikea käsi, Jumalan rakkaus rakentaa:

    Matt. 12:30
    "Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa." [Mark. 9:40; Luuk. 9:50]

    Te Jumalan sanan vääristelijät ja vastaansanojat olette Jumalan tuntemisesta ulkona kuin lumiukot tönkkönä pakkasessa. Ilman hirvaksen ja minun verbaalisia tulkintoja nämä palstat olisivatkin kuolettavan kirjaimellisia — ja tuskinpa niitä edes kukaan juuri lukisi?!

    ---Te Jumalan sanan vääristelijät ja vastaansanojat olette Jumalan tuntemisesta ulkona kuin lumiukot tönkkönä pakkasessa. Ilman hirvaksen ja minun verbaalisia tulkintoja nämä palstat olisivatkin kuolettavan kirjaimellisia — ja tuskinpa niitä edes kukaan juuri lukisi?!----

    Sananl. 11:2
    "Mihin ylpeys tulee, sinne tulee häpeäkin, mutta nöyräin tykönä on viisaus"

    Sananl. 16:18
    "Kopeus käy kukistumisen edellä, ylpeys lankeemuksen edellä."

    Äänestä

  • Tule&Kazo kirjoitti:

    ja sanan häpeätä voi kyllä pystyssä päin kantaa.

    Luuk. 9:26
    Sillä joka häpeää minua ja MINUN SANOJANI, sitä Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee omassa ja Isänsä ja pyhäin enkelien kirkkaudessa.

    Room. 1:16
    "Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle."

    ...tuossa lauseessa ollut kysymys sanan häpeän kantamisesta, vaan omakehusta, eikö?

    ---Ilman hirvaksen ja minun verbaalisia tulkintoja nämä palstat olisivatkin kuolettavan kirjaimellisia — ja tuskinpa niitä edes kukaan juuri lukisi?!---

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    ja sanan häpeätä voi kyllä pystyssä päin kantaa.

    Luuk. 9:26
    Sillä joka häpeää minua ja MINUN SANOJANI, sitä Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee omassa ja Isänsä ja pyhäin enkelien kirkkaudessa.

    Room. 1:16
    "Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle."

    ilmaisuilla sitä, että olemme asettaneet itsemme julkisen arvostelun alaiseksi, kun olemme nähneet eräitä hengellisiä asioita sydämemme silmin eri tavalla mitä perinteiset ja vakiintuneet fraasit opettavat ja olemme uskaltaneet tuoda ne julkisesti arvosteltaviksi ja ymmärtämättömien ihmisten riepoteltaviksi.

    Olemme vain nostaneet esille Raamatusta esille sellaisia asioita, joita perinteinen tulkinta yrittää peitellä ja jopa kieltää sellaista Raamatussa olevan, niin kuin esimerkiksi nämä tunnetut jakeet:

    Luuk. 8:21
    "Mutta hän vastasi ja sanoi heille: "Minun äitini ja veljeni ovat nämä, jotka kuulevat Jumalan sanan ja sen mukaan tekevät".

    2. Kor.11. luku
    2. "Sillä minä kiivailen teidän puolestanne Jumalan kiivaudella; minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle, asettaakseni Kristuksen eteen PUHTAAN NEITSYEN.
    3. Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän MIELENNE ehkä TURMELTUU pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan."

    Ef. 1:10
    "siitä armotaloudesta, minkä hän aikojen täyttyessä aikoi toteuttaa, - oli yhdistävä Kristuksessa YHDEKSI KAIKKI, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä."

    1. Kor. 15:27
    "Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle". Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.
    28. "Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että JUMALA OLISI KAIKKI KAIKISSA."

    Tehän opetatte Jumalan olevan vain ja ainoastaan kolminaisuudessa!

    -ilmaisuilla sitä, että olemme asettaneet itsemme julkisen arvostelun alaiseksi, kun olemme nähneet eräitä hengellisiä asioita sydämemme silmin eri tavalla mitä perinteiset ja vakiintuneet fraasit opettavat ja olemme uskaltaneet tuoda ne julkisesti arvosteltaviksi ja ymmärtämättömien ihmisten riepoteltaviksi.-

    VASTAUS:

    Eipä siitä lauseesta valitettavasti tuollaista sanomaa kykene millään noukkimaan. Mutta hyvä kun selitit sen auki.

    PYYNTÖ:

    Nyt kun olet uskaltanut omien sanojesi mukaan tuoda asioita julkisesti arvosteltavaksi, niin voisitko siis ystävällisesti vastata kaikkiin kysymyksiini tuolla alempana kohdassa ”Lue ja katso kokonaisuutta”?
    -------------------------------

    Sekoitat kaksi asiaa täysin. On täysin eri asia se, että Jumala on meissä tai Jumala on kaikissa kuin että me olemme Jumala tai että kaikki ovat Jumala? Jumala on minussa, mutta minä en ole Jumala. Ja aivan oikein sanot raamattuun perustuen, että ”JUMALA OLISI KAIKISSA .” Mutta me emme ole Jumala!

    Joh. 17:21
    ”että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.”

    Gal. 2:20
    ”ja minä elän, en enää minä, vaan KRISTUS ELÄÄ MINUSSA; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni”

    1. Tim. 1:16
    ”Mutta sentähden minä sain laupeuden, että JEESUS KRISTUS MINUSSA ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi”

    --------------------------------------------------------
    -Tehän opetatte Jumalan olevan vain ja ainoastaan kolminaisuudessa!-

    VASTAUS:

    Kiitos, mutta minua ei tarvitse teititellä vai mitä tarkoitit, että "Tehän..."?

    Perustele, missä olen opettanut Jumalan olevan vain kolminaisuudessa? Ja huom. sekoitat kaksi täysin eri asiaa, niin kuin yllä kerroin. On täysin eri asia se, että Jumala on meissä tai Jumala on kaikissa kuin että me olemme Jumala tai että kaikki ovat Jumala? Jumala on minussa, mutta minä en ole Jumala. Ja aivan oikein sanot raamattuun perustuen, että ”JUMALA OLISI KAIKISSA .” Mutta me emme ole Jumala!

    KYSYMYS:

    Oletko sinä ekivaari Jumala?

    Sinä oikein minun kanssani jahtaat kun mikään ei näytä Sinulle kelpaavan vastaukseksi sinun epämääräisiin kysymyksiisi. YLISTYKSESTÄ jo vastasin tuolla alempana.

    Jos Sinulla on vielä jotakin kysyttävää minulta, kysy yksi asia kerrallaan äläkä sotke ja kätke sitä pitkän kaulaliinan kaltaiseen sepustukseesi!

    Äänestä

  • tämä, kirjoitti:

    sinussa ajatuksia?

    Matt. 26:28
    sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi

    ajatuksia, että Jeesus antoi meille ESIKUVAN, että noudattaisimme hänen jälkiänsä, (1.Pt.2:21)!

    "Sillä joka TAHTOO säilyttää elämänsä, menettää sen, mutta joka menettää elämänsä Kristuksen tähden, säilyttää sen."

    "Tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Kristuksen ruumiin uhrilla kertakaikkiaan"!

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    Sinä oikein minun kanssani jahtaat kun mikään ei näytä Sinulle kelpaavan vastaukseksi sinun epämääräisiin kysymyksiisi. YLISTYKSESTÄ jo vastasin tuolla alempana.

    Jos Sinulla on vielä jotakin kysyttävää minulta, kysy yksi asia kerrallaan äläkä sotke ja kätke sitä pitkän kaulaliinan kaltaiseen sepustukseesi!

    ... ja katsotaan, saanko suoria vastauksia. Tässä nyt viisi kysymystä, eikä minkäänlaista kaulaliinaa ympärillä. Ethän sinäkään nyt sitten laita vastauksiisi mitään kaulaliinaa, ethän?Tosin olen tottunut siihen, että perustelen asiani raamatulla, mutta sinun silmissäsi se on vain kaulaliina.

    1) Julistatko, että Jeesuksesta tuli Jumalan Poika vasta kuolleistanousemisen kautta?

    2) Jeesus on Isän todella ainoa Poika vai kiellätkö sen?

    3) Kuuluuko mielestäsi Jeesukselle ylistys ja kunnia vai ei?

    4) Kuuluuko mielestäsi Jeesukselle ylistys ja kunnia tasavertaisesti Isän kanssa vai ei?

    5) Eikö kaikkien muiden kuin Jumalan ylistäminen ole epäjumalan palvontaa?

    Äänestä

Meissä ihmisissä vaikuttaa lihallisuus ja se taistelee kaikessa Jumalaa vastaan.

Me, jotka olemme saaneet armon ottaa kutsun vastaan, jonka Jumala meille esitti ja tulla sen kutsun kautta ristin juurelle, olemme hyljänneet itsemme, sillä Jeesuksen voitosta saimme oikeuden tulla Jumalan lapsiksi ja siitä voitosta on meillä todistus, Pyhä Henki, joka on joka hetki kanssamme vahvistaen uskoamme Jeesukseen.

Me olemme saaneet voiman Jumalalta, kieltää itseämme ja ottaa Pyhän Hengen johdatuksesta Jeesuksen sanoma ja opetus vastaan ja näin elämme, emme enää itsellemme, vaan Jeesukselle ja Jeesuksessa.

Koska Isälle Poika on kaikki kaikessa, kuten tekin mahdollisina isinä tiedätte, olemme me jotka Jeesuksessa elämme ja asumme, Jumalalle kaikki kaikessa, eli olemme Hänen silmäteriään.

Te, jotka kyllä kunnioitatte Jeesusta ihmisenä ja koska olette Jumalan Sanasta nähneet, että yksikään ei pelastu ilman Jeesusta, pyritte suunne puheilla Häntä kunnioittamaan, mutta koska hylkäätte Jeesuksen Jumaluuden, todellisuudessa olette Hänestä erillään ja siksi ette tunne JUMALAN VOIMAA, joka on Pyhässä Hengessä meissä, jotka olemme Jeesuksen ruumiin jäseniä.

Siksi te ette saa kokea Jumalan ihmeitä ja siksi te pilkkaatte heitä, jotka niistä teille kertovat.

Teille on kuitenkin annettu armonaikaa ja niin rakkaita te olette Jumalalle, että Hän on lähettänyt muutaman omansa, jotka eivät edes välttämättä tavallisesti toimi helluntailaisuudessa, tähtennekin tänne, todistamaan Jeesuksen Jumaluudesta ja voitosta ja siitä, että tekin saatte sen voiton kautta tulla asumaan Jumalan valtakuntaan, jos tahdotte.

Äänestä
  • Jumala on parempi kuin teidän jumala...., meidämpäs..., eiku meidämpäs yksi Jumala on parempi..., mutta meidänpäs jumala on kolmiyhteinen.....

    Äänestä

on juuri sellainen, että Raamatun heistä useimmat tuntevat, melkeinpä ulkoa osaavat, mutta koska he eivät tunnusta Jeesusta Jumalaksi, on sana heille tyhjä. Vaikka he suullaan tunnustavat Jumalan Sanaa, on sydän siitä kaukana, eivätkä he parrannukseen käy.

Äänestä
  • Jehovalaisetkin, samoin, kuin ekivaari ja Hirvas kiittelevät kyllä Jeesusta ja puhuvat Hänestä mitä puhuvatkin, mutta heillä ei ole mitään yhteistä Jeesuksen kanssa. Miten olisi, kun eivät Jeesusta Jumalanaan pidä, vaikka Isä antoi kaiken vallan Pojalleen ja lupasi kuulla meitä vain Poikansa kautta.

    Jehovalaiset pitävät Jeesusta enkeli Miikaelina ja ekivaari pitää Jeesusta lähimpänä miehenä ja oikeana kätenä ja tällä tavalla he kiertävät totuuden ja hylkäävät Jeesuksen voiton kohdaltaan, hylkäämällä uskon Jeesuksen Jumaluuteen.

    Monet jehovalaiset häpeävät tänään sitä opetusta, että Jeesus olisi enkeli Miikael ja kietävät ja kaartavat, kun sitä heiltä kysyy, mutta harso on silmillä ja Jeesuksen Jumaluutta he eivät näe ja jonakin päivänä ekivaari häpeää ja katuu sitä, että hän on eksytyksenhengen välineeksi suostunut, mutta meidän on rukoiltava heidän puolestaan, että he oikealla ajalla pääsisivät Jumalan tuntemiseen ja näin saisivat oikeuden päästä Jumalan valtakuntaan ja tulisivat tuntemaan totuuden ja Jumalan voiman.

    Jumalan valtakunta ei ole sanoissa, vaan voimassa.

    Äänestä

  • johdetut ja johdattajat. kirjoitti:

    Jehovalaisetkin, samoin, kuin ekivaari ja Hirvas kiittelevät kyllä Jeesusta ja puhuvat Hänestä mitä puhuvatkin, mutta heillä ei ole mitään yhteistä Jeesuksen kanssa. Miten olisi, kun eivät Jeesusta Jumalanaan pidä, vaikka Isä antoi kaiken vallan Pojalleen ja lupasi kuulla meitä vain Poikansa kautta.

    fariseukset ette päätä minun ja Ekivaarin vanhurskaudesta. Te kyykäärmeitten sikiöt, sanoisi Jeesus, jos lukisi tällä palstalla teidän arvosteluanne ja tuomitsemistanne.

    Minä olen valinnut Jeesuksen Kristuksen elämääni, ja sitä osaa minulta ei ota kukaan pois. Hävetkää te ulkokullatut vääristelijät!

    Äänestä

  • johdetut ja johdattajat. kirjoitti:

    Jehovalaisetkin, samoin, kuin ekivaari ja Hirvas kiittelevät kyllä Jeesusta ja puhuvat Hänestä mitä puhuvatkin, mutta heillä ei ole mitään yhteistä Jeesuksen kanssa. Miten olisi, kun eivät Jeesusta Jumalanaan pidä, vaikka Isä antoi kaiken vallan Pojalleen ja lupasi kuulla meitä vain Poikansa kautta.

    Jehovalaiset pitävät Jeesusta enkeli Miikaelina ja ekivaari pitää Jeesusta lähimpänä miehenä ja oikeana kätenä ja tällä tavalla he kiertävät totuuden ja hylkäävät Jeesuksen voiton kohdaltaan, hylkäämällä uskon Jeesuksen Jumaluuteen.

    Monet jehovalaiset häpeävät tänään sitä opetusta, että Jeesus olisi enkeli Miikael ja kietävät ja kaartavat, kun sitä heiltä kysyy, mutta harso on silmillä ja Jeesuksen Jumaluutta he eivät näe ja jonakin päivänä ekivaari häpeää ja katuu sitä, että hän on eksytyksenhengen välineeksi suostunut, mutta meidän on rukoiltava heidän puolestaan, että he oikealla ajalla pääsisivät Jumalan tuntemiseen ja näin saisivat oikeuden päästä Jumalan valtakuntaan ja tulisivat tuntemaan totuuden ja Jumalan voiman.

    Jumalan valtakunta ei ole sanoissa, vaan voimassa.

    kiellätte, sillä olen teille sen sata kertaa jankuttanut, että Kristus Jeesus on kärsimystensä ja Jumalan kuuliaisuuden tähden "pyhyyden hengen puolesta kuolleistanousemisen kautta asetettu /(väkevästi ilmoitettu Jumalan Pojaksi!,(Room.1:4 Ap.t.8:33, Fil.2:8,9,).

    Minä tunnustan tämän, mutta inttäjille ei minkäänlainen tunnustus riitä:

    1. Johannes 4:
    14. "Ja me olemme nähneet ja todistamme, että Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi.
    15. Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa."

    Inttäjille vastaan, että Jumala ei vaadi minua ja hirvasta tekemään Teidän tahtonne mukaan vaan oman hyvän Jumalan tahdon mukaan!

    Room. 9:5
    heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen!

    Äänestä

  • yhdessä tätä! kirjoitti:

    ei se sen kummempaa asiayhteys huomioiden ole.

    ---kiellätte, sillä olen teille sen sata kertaa jankuttanut, että Kristus Jeesus on kärsimystensä ja Jumalan kuuliaisuuden tähden "pyhyyden hengen puolesta kuolleistanousemisen kautta asetettu /(väkevästi ilmoitettu Jumalan Pojaksi!,(Room.1:4 Ap.t.8:33, Fil.2:8,9,).---

    Ensinnäkin, tuosta saa ekivaari käsityksen, että Jeesuksesta olisi tullut Jumalan Poika vasta kuolleistanousemisen kautta... Tätäkö todella haluat julistaa?

    Toiseksi, siirsin tähän vastaukseni sinulle tuolta toisesta ketjusta (Vielä hirvakselle kolminaisuudesta...), jossa yritit vastata kysymykseeni Jeesuksen olennasta, mutta jätit vastaamatta kokonaan kysymykseeni Jeesuksen ylistämisestä ja kunnioittamisesta. Mutta tässäpä nyt uudelleen:

    ekivaari, en näytä sinulta saavan millään suoraa vastausta. Miksi kiertelet ja kaartelet? Mutta jutellaan nyt sitten tällä tavalla.

    Jeesuksesta sanotaan myös, että:

    1) "tänä päivänä minä (Isä) sinut (Poika) synnytin"

    Ps. 2:7
    "Minä ilmoitan, mitä Herra on säätänyt. Hän lausui minulle: "Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut SYNNYTIN."

    Hepr. 1:5
    "Sillä kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut SYNNYTIN"; ja taas: "Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani"?

    Hepr. 5:5
    "Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän, joka sanoi hänelle: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut SYNNYTIN";"

    Eli Jeesus on Isästä Jumalasta syntynyt. Näin raamattu ilmoittaa! Eihän siinä vielä mitään, mutta Jeesuksesta on myös sanottu,

    2) että: "Jumala lähetti ja antoi AINOKAISEN Poikansa maailmaan"

    Joh. 3:16
    ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi AINOKAISEN Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”

    1. Joh. 4:9
    ”Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti AINOKAISEN Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.”

    Jeesus on Isästä syntynyt, mutta Jeesus on myös Isän AINOKAINEN Poika. Näin raamattu ilmoittaa! Isällä ei ole muita poikia samalla tavoin, kuin Jeesus on Hänen Poikansa. Ja jos samaan hengenvetoon puhumme Jumalan lapsista, jotka ovat uudesti syntyneet ylhäältä tai "Jumalan pojista", kuten vartiotorniseuralla ja joillakin muilla näyttää olevan tapana tehdä, kiellämme sen, että Jeesus on Jumalan AINOKAINEN Poika. Tämä on tärkeä asia pitää mielessä. Vai kiellätkö Jeesuksen olevan Isän ainokainen Poika?

    Jeesuksesta sanotaan myös,

    3) että: "Hänen Isänsä on Häntä suurempi" Ja näin todellakin on.

    Joh. 10:29
    "Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä." ja

    Joh. 14:28
    "Te kuulitte minun sanovan teille: 'Minä menen pois ja palajan jälleen teidän tykönne.' Jos te minua rakastaisitte, niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä Isä on minua suurempi."

    On siis totta, että Isä on Poikaansa suurempi, mutta on tärkeää huomata, että Poika ei kuitenkaan ole vähäarvoisempi! Poika on ansainnut Isän jakamattoman kunnian. Sanoohan Raamattu, että Isä (JHWH) ei kunniaansa jaa:

    Jes. 42:8
    "Minä, Jehova, se on minun nimeni, minä en anna kunniaani toiselle enkä ylistystäni epäjumalille."

    Poikaa tulee kunnioittaa yhtälailla kuin Isääkin. Poikaa tulee kumartaa ja ylistää tasavertaisesti Isän kanssa. Näin Raamattu ilmoittaa!

    Joh. 5:23
    "että kaikki KUNNIOITTAISIVAT Poikaa, niin kuin he kunnioittavat Isää. Joka ei kunnioita Poikaa, se ei kunnioita Isää, joka on hänet lähettänyt."

    Hepr. 1:6
    ”Ja siitä, kun hän jälleen tuo esikoisensa maailmaan, hän sanoo: "Ja KUMARTAKOOT häntä kaikki Jumalan enkelit."

    Fil 2:9-11
    9 Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman,
    10 niin että KAIKKIEN POLVIEN PITÄÄ Jeesuksen nimeen NOTKISTUMAN, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,
    11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra

    Matteus 14:32-33
    ”Ja kun he olivat astuneet venheeseen, asettui tuuli. Niin venheessä olijat KUMARSIVAT häntä ja sanoivat: " Totisesti sinä olet Jumalan Poika."

    Joh. 9:35-38
    (Kristus puhuu parantamalleen sokealle.)

    ”Ja Jeesus sai kuulla heidän ajaneen hänet ulos; ja hänet tavatessaan hän sanoi hänelle: "Uskotko sinä Jumalan Poikaan?" Hän vastasi ja sanoi: "Herra, kuka hän on, että minä häneen uskoisin?" Jeesus sanoi hänelle: "Sinä olet hänet nähnyt, ja hän on se, joka sinun kanssasi puhuu." Niin hän sanoi: "Herra, minä uskon"; ja hän KUMARTAEN RUKOILI häntä.”

    Ilm. 5:12-14
    12 ja he sanoivat suurella äänellä: "Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan voiman ja rikkauden ja viisauden ja väkevyyden ja kunnian ja kirkkauden ja ylistyksen".
    13 Ja kaikkien luotujen, jotka ovat taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja meren päällä, ja kaikkien niissä olevain minä kuulin sanovan: "Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja KARITSALLE YLISTYS, KUNNIA JA KIRKKAUS JA VALTA aina ja iankaikkisesti!"
    14 Ja ne neljä olentoa sanoivat: "Amen", ja vanhimmat lankesivat kasvoilleen ja KUMARTAEN RUKOILIVAT.

    Miksi jokaisen polven pitää Jeesuksen nimeen notkistuman ja jokaisen kielen Häntä kunnioittaman, vaikka Jumala ei kunniaansa jaa? Miksi Jeesukselle kuuluu ylistys, kunnia ja kirkkaus ja valta? Eikö kaikkien muiden kuin Jumalan ylistäminen ole epäjumalan palvontaa?

    Jeesus on Isästä syntynyt, Isän AINOKAINEN Poika ja arvollinen saamaan saman kunnian ja ylistyksen Isänsä kanssa.

    Käytit vertauskuvaa Raamattuun perustuen. Miksenpä siis tekisi sitä itsekin. Seuraavassa omin sanoin kahta tuttua vertausta mukaillen:

    Minulla itselläni on poika. Minä olen ihminen. Poikani on myös ihminen. Poikani ei ole pelkästään inhimillinen vaan hän on sekä ihminen että inhimillinen, samoin kuin minä isänä. Poikani ei ole kala, kissa yms., vaan hän on ihminen. Kuitenkin isänä minulla on tietty auktoriteetti ja valta häneen, olen jollakin tapaa siis häntä suurempi. Poikani on kuitenkin ihminen, eikä hän ole yhtään vähäarvoisempi ihmisenä kuin minä isänä.

    Joh. 20:28
    ”Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!"

    Tuomaskin epäili, mutta lopulta hänkin uskoi:

    Jeesus ei korjannut tai nuhdellut Tuomaan sanoja, vaan sanoi hänen uskoneen! Jeesus on ihmisestä syntynyt, ihminen, Ihmisen Poika. Jeesus on kuitenkin myös Jumalasta syntynyt, Jumala, Jumalan Poika. Jeesus on Isälleen alamainen, mutta kuitenkin jumaluudessa Isä ja Poika ovat samanarvoisia. Aivan kuten minä olen yhtä paljon ihminen vaimoni kanssa, vaikka me olemmekin yhtä lihaa tai niin kuin yllä kuvasin minun (isänä) ja poikani suhdetta.

    (Joh. 5:22,23)
    ”22.Sillä Isä ei myöskään tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomion Pojalle,
    23. että kaikki kunnioittaisivat Poikaa, niin kuin he kunnioittavat Isää. Joka ei kunnioita Poikaa, se ei kunnioita Isää, joka on hänet lähettänyt. ”

    Äänestä

  • yhdessä tätä! kirjoitti:

    Room. 9:5
    heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen!

    Minulle asia on aivan kirkastunut, Jeesus on Jumalan Poika,ihmettelen vaan että mitään ei mene perille, jos ihminen on vanhaa hapatusta täynnä.
    Pyhä Henki ei voi raamatun kautta opettaa, jos ihminen on synnissä, eikä tunnusta olevansa väärässä.
    Jeesus on Jumala, Isä poika ja Pyhä Henki on kolmi yhteinen.
    Jumalan kautta Jeesukselle annettuina voimme,taivuttaa tahtomme sana ja rakkauden lain uuden liiton alamaisuuteen.
    Uusi liito on tullut Jeesuksen Sovitustyön kautta.
    Jeesus on antanut rkkauden lain, joka kautta Jumala on rkastanut mailmaa niin paljon, että antoi ainokaisen Poikansa, että Hänen kauttaan meillä olisi syntien anteeksi antamus.
    Rauha sydämiin tulee, Jeesuksen antamana, valo ja voima, kyky rakastaa Jumalaa yli kaiken lähimäistä, niinkuin itseä.
    Valkeudesta tulee kaikki hyvä, pimeys antaa, kaikki vastoin käymiset, ja kompastukset.
    Jeesus elää ja on antanut, temppelin sydämiin.
    Joka Häneen uskoo, ei koskaa janoa vaan Hänessä on kaikki, ja Hän on elämän ovi.
    Vain Jeesuksen kautta pääsee, Jumalan valtakuntaan.

    Äänestä

  • Lukihäiriöinen kirjoitti:

    Jumala ja Hänellä on myöskin nimi JHWH. Muita jumalia ei ole. Näin sanoo Raamattu.

    Äänestä

  • Tule&Kazo kirjoitti:

    ---kiellätte, sillä olen teille sen sata kertaa jankuttanut, että Kristus Jeesus on kärsimystensä ja Jumalan kuuliaisuuden tähden "pyhyyden hengen puolesta kuolleistanousemisen kautta asetettu /(väkevästi ilmoitettu Jumalan Pojaksi!,(Room.1:4 Ap.t.8:33, Fil.2:8,9,).---

    Ensinnäkin, tuosta saa ekivaari käsityksen, että Jeesuksesta olisi tullut Jumalan Poika vasta kuolleistanousemisen kautta... Tätäkö todella haluat julistaa?

    Toiseksi, siirsin tähän vastaukseni sinulle tuolta toisesta ketjusta (Vielä hirvakselle kolminaisuudesta...), jossa yritit vastata kysymykseeni Jeesuksen olennasta, mutta jätit vastaamatta kokonaan kysymykseeni Jeesuksen ylistämisestä ja kunnioittamisesta. Mutta tässäpä nyt uudelleen:

    ekivaari, en näytä sinulta saavan millään suoraa vastausta. Miksi kiertelet ja kaartelet? Mutta jutellaan nyt sitten tällä tavalla.

    Jeesuksesta sanotaan myös, että:

    1) "tänä päivänä minä (Isä) sinut (Poika) synnytin"

    Ps. 2:7
    "Minä ilmoitan, mitä Herra on säätänyt. Hän lausui minulle: "Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut SYNNYTIN."

    Hepr. 1:5
    "Sillä kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut SYNNYTIN"; ja taas: "Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani"?

    Hepr. 5:5
    "Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän, joka sanoi hänelle: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut SYNNYTIN";"

    Eli Jeesus on Isästä Jumalasta syntynyt. Näin raamattu ilmoittaa! Eihän siinä vielä mitään, mutta Jeesuksesta on myös sanottu,

    2) että: "Jumala lähetti ja antoi AINOKAISEN Poikansa maailmaan"

    Joh. 3:16
    ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi AINOKAISEN Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”

    1. Joh. 4:9
    ”Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti AINOKAISEN Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.”

    Jeesus on Isästä syntynyt, mutta Jeesus on myös Isän AINOKAINEN Poika. Näin raamattu ilmoittaa! Isällä ei ole muita poikia samalla tavoin, kuin Jeesus on Hänen Poikansa. Ja jos samaan hengenvetoon puhumme Jumalan lapsista, jotka ovat uudesti syntyneet ylhäältä tai "Jumalan pojista", kuten vartiotorniseuralla ja joillakin muilla näyttää olevan tapana tehdä, kiellämme sen, että Jeesus on Jumalan AINOKAINEN Poika. Tämä on tärkeä asia pitää mielessä. Vai kiellätkö Jeesuksen olevan Isän ainokainen Poika?

    Jeesuksesta sanotaan myös,

    3) että: "Hänen Isänsä on Häntä suurempi" Ja näin todellakin on.

    Joh. 10:29
    "Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä." ja

    Joh. 14:28
    "Te kuulitte minun sanovan teille: 'Minä menen pois ja palajan jälleen teidän tykönne.' Jos te minua rakastaisitte, niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä Isä on minua suurempi."

    On siis totta, että Isä on Poikaansa suurempi, mutta on tärkeää huomata, että Poika ei kuitenkaan ole vähäarvoisempi! Poika on ansainnut Isän jakamattoman kunnian. Sanoohan Raamattu, että Isä (JHWH) ei kunniaansa jaa:

    Jes. 42:8
    "Minä, Jehova, se on minun nimeni, minä en anna kunniaani toiselle enkä ylistystäni epäjumalille."

    Poikaa tulee kunnioittaa yhtälailla kuin Isääkin. Poikaa tulee kumartaa ja ylistää tasavertaisesti Isän kanssa. Näin Raamattu ilmoittaa!

    Joh. 5:23
    "että kaikki KUNNIOITTAISIVAT Poikaa, niin kuin he kunnioittavat Isää. Joka ei kunnioita Poikaa, se ei kunnioita Isää, joka on hänet lähettänyt."

    Hepr. 1:6
    ”Ja siitä, kun hän jälleen tuo esikoisensa maailmaan, hän sanoo: "Ja KUMARTAKOOT häntä kaikki Jumalan enkelit."

    Fil 2:9-11
    9 Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman,
    10 niin että KAIKKIEN POLVIEN PITÄÄ Jeesuksen nimeen NOTKISTUMAN, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,
    11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra

    Matteus 14:32-33
    ”Ja kun he olivat astuneet venheeseen, asettui tuuli. Niin venheessä olijat KUMARSIVAT häntä ja sanoivat: " Totisesti sinä olet Jumalan Poika."

    Joh. 9:35-38
    (Kristus puhuu parantamalleen sokealle.)

    ”Ja Jeesus sai kuulla heidän ajaneen hänet ulos; ja hänet tavatessaan hän sanoi hänelle: "Uskotko sinä Jumalan Poikaan?" Hän vastasi ja sanoi: "Herra, kuka hän on, että minä häneen uskoisin?" Jeesus sanoi hänelle: "Sinä olet hänet nähnyt, ja hän on se, joka sinun kanssasi puhuu." Niin hän sanoi: "Herra, minä uskon"; ja hän KUMARTAEN RUKOILI häntä.”

    Ilm. 5:12-14
    12 ja he sanoivat suurella äänellä: "Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan voiman ja rikkauden ja viisauden ja väkevyyden ja kunnian ja kirkkauden ja ylistyksen".
    13 Ja kaikkien luotujen, jotka ovat taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja meren päällä, ja kaikkien niissä olevain minä kuulin sanovan: "Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja KARITSALLE YLISTYS, KUNNIA JA KIRKKAUS JA VALTA aina ja iankaikkisesti!"
    14 Ja ne neljä olentoa sanoivat: "Amen", ja vanhimmat lankesivat kasvoilleen ja KUMARTAEN RUKOILIVAT.

    Miksi jokaisen polven pitää Jeesuksen nimeen notkistuman ja jokaisen kielen Häntä kunnioittaman, vaikka Jumala ei kunniaansa jaa? Miksi Jeesukselle kuuluu ylistys, kunnia ja kirkkaus ja valta? Eikö kaikkien muiden kuin Jumalan ylistäminen ole epäjumalan palvontaa?

    Jeesus on Isästä syntynyt, Isän AINOKAINEN Poika ja arvollinen saamaan saman kunnian ja ylistyksen Isänsä kanssa.

    Käytit vertauskuvaa Raamattuun perustuen. Miksenpä siis tekisi sitä itsekin. Seuraavassa omin sanoin kahta tuttua vertausta mukaillen:

    Minulla itselläni on poika. Minä olen ihminen. Poikani on myös ihminen. Poikani ei ole pelkästään inhimillinen vaan hän on sekä ihminen että inhimillinen, samoin kuin minä isänä. Poikani ei ole kala, kissa yms., vaan hän on ihminen. Kuitenkin isänä minulla on tietty auktoriteetti ja valta häneen, olen jollakin tapaa siis häntä suurempi. Poikani on kuitenkin ihminen, eikä hän ole yhtään vähäarvoisempi ihmisenä kuin minä isänä.

    Joh. 20:28
    ”Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!"

    Tuomaskin epäili, mutta lopulta hänkin uskoi:

    Jeesus ei korjannut tai nuhdellut Tuomaan sanoja, vaan sanoi hänen uskoneen! Jeesus on ihmisestä syntynyt, ihminen, Ihmisen Poika. Jeesus on kuitenkin myös Jumalasta syntynyt, Jumala, Jumalan Poika. Jeesus on Isälleen alamainen, mutta kuitenkin jumaluudessa Isä ja Poika ovat samanarvoisia. Aivan kuten minä olen yhtä paljon ihminen vaimoni kanssa, vaikka me olemmekin yhtä lihaa tai niin kuin yllä kuvasin minun (isänä) ja poikani suhdetta.

    (Joh. 5:22,23)
    ”22.Sillä Isä ei myöskään tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomion Pojalle,
    23. että kaikki kunnioittaisivat Poikaa, niin kuin he kunnioittavat Isää. Joka ei kunnioita Poikaa, se ei kunnioita Isää, joka on hänet lähettänyt. ”

    esittää jälleen jallinjullin jallitusta:

    *****************

    Missä olen kieltänyt, etteikö Jeesus olisi Jumalasta syntynyt? Jos jostakin sellaista kirjoitustani löytyy, täytyy sen olla jonkun toisen nimissäni kirjoittamaa!

    Miksi pitää kierrellen ja kaarrellen etsiä tekosyitä minua vastaan? Olen monen monta kertaa selostanut sitäkin, että Pojan alku on Isästä syntyminen ennen kaikkea muuta luomakuntaa, ja kun se saadaan täysin alistettua kuuliaiseksi Pojalle, silloin Poikakin alistetaan Jumalalle, joka on "kaikki kaikissa", (1. Kor.15:26-28)!

    Isän ja Pojan ero on ainakin se, että kaiken Isällä — joka on myös Kristuksen Isä — ei ole alkua eikä loppua, mutta Poika on Jumalan TOTINEN TODISTAJA, LUOMAKUNNAN ALKU JA LOPPU, A ja O, (Ilm.3:14) joka on viimeisenä multien päällä", siis viimeinen katoavaisuudessa!

    Jumalan Pojan hengen mukaisen syntymisen en usko olevan samanlainen kuin naisten synnyttämien lasten, vaan Poika syntyi Kaikkivaltiaan mahtavan käskysanan kautta:

    1. Moos. 1:3
    "Ja Jumala sanoi: »Tulkoon valkeus, ja valkeus tuli»."

    Tämä on totisen Jumalan Pojan, Jumalan Kristuksen syntyminen, sillä Paavali opettaa 2.Kor.4:6 että "Jumala, joka sanoi: »Loistakoon valkeus pimeydestä», on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa."

    Tämä on se Jumalan Poika, joka on "kaiken esikoinen, ennen kaikkea muuta luomakuntaa", ja josta myös Johannes Kastaja todisti:

    Joh. 1. luku
    9. Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
    10. Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut."

    2. Kor.6:14-18

    14. Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä?
    15. Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa?
    16. Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani".
    17. Sentähden: "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani
    18. ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias".

    Ne, jotka eivät usko Jumalan pyhää sanaa, he ovat uskottomia. Täällä niitä näyttää olevan melkoisen paljon, eli uskotaan ennemmmin ihmiskäskyjä ja oppeja kun Jumalaa.

    Et nähtävästi millään malta katsoa kokonaisuutta. Mahdatko edes malttaa lukea viestejä kokonaan loppuun? Voisitko ystävällisesti vastata kaikkiin kysymyksiini, jotka askarruttavat minua?

    Tuosta saa ekivaari käsityksen, että Jeesuksesta olisi tullut Jumalan Poika vasta kuolleistanousemisen kautta...

    Kysymys 1:
    Tätäkö todella haluat julistaa? Julistatko, että Jeesuksesta tuli Jumalan Poika vasta kuolleistanousemisen kautta?

    -------------------------------------------------
    JEESUS ON JUMALASTA SYNTYNYT

    Hyvä, Jeesus on Jumalasta syntynyt. En ole missään väittänytkään, että kieltäisit Jeesuksen syntyneen Jumalasta. Halusin tuoda sen esiin johdantona kokonaisuuden hahmottamiseksi ja pohjustuksena samanlaiselle vertaukselle, jonka sinäkin teit puhuessasi Jeesuksesta Isän kirkkauden säteilynä. Eli otetaan uudelleen…

    JEESUS ON JUMALASTA SYNTYNYT JA ISÄN AINOKAINEN POIKA

    Eli Jeesus on Isästä Jumalasta syntynyt. Näin raamattu ilmoittaa! Eihän siinä vielä mitään, mutta Jeesuksesta on myös sanottu, että: "Jumala lähetti ja antoi AINOKAISEN Poikansa maailmaan"

    Jeesus on Isästä syntynyt, mutta Jeesus on myös Isän AINOKAINEN Poika. Näin raamattu ilmoittaa! Isällä ei ole muita poikia samalla tavoin, kuin Jeesus on Hänen Poikansa. Ja jos samaan hengenvetoon puhumme Jumalan lapsista, jotka ovat uudesti syntyneet ylhäältä tai "Jumalan pojista", kuten vartiotorniseuralla ja joillakin muilla näyttää olevan tapana tehdä, kiellämme sen, että Jeesus on Jumalan AINOKAINEN Poika. Tämä on tärkeä asia pitää mielessä.

    Kysymys 2:
    Kiellätkö Jeesuksen olevan Isän ainokainen Poika?

    ----------------------------------------------------
    ISÄ ON POIKAA SUUREMPI

    Ja näin todellakin on.

    On siis totta, että Isä on Poikaansa suurempi

    JUMALA EI KUNNIAANSA JAA…

    Sanoohan Raamattu, että Jumala (JHWH) ei kunniaansa jaa.

    …MUTTA POIKA ON ANSAINNUT JUMALAN JAKAMATTOMAN KUNNIAN

    … mutta on tärkeää huomata, että Poika ei kuitenkaan ole vähäarvoisempi! Poika on ansainnut Isän jakamattoman kunnian.

    Ilm. 5:13-14

    Kysymys 3
    Kuuluuko mielestäsi Jeesukselle ylistys ja kunnia vai kiellätkö sen?

    Kysymys 4
    Kuuluuko mielestäsi Jeesukselle ylistys ja kunnia tasavertaisesti Isän kanssa vai kiellätkö sen?

    Kysymys 5
    Eikö kaikkien muiden kuin Jumalan ylistäminen ole epäjumalan palvontaa?

    ystävällisesti kertoa, että mihin viittaat kirjoittamalla:

    ---"uskotaan ennemmmin ihmiskäskyjä ja oppeja kun Jumalaa."---

    Äänestä

  • Tule&Kazo kirjoitti:

    ystävällisesti kertoa, että mihin viittaat kirjoittamalla:

    ---"uskotaan ennemmmin ihmiskäskyjä ja oppeja kun Jumalaa."---

    Kolminaisuusoppi on ihmisoppi ja pysyy. Senhän sinä tiedät itsekin, muttet tunnusta.

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    Kolminaisuusoppi on ihmisoppi ja pysyy. Senhän sinä tiedät itsekin, muttet tunnusta.

    Ottamatta nyt kantaa varsinaisesti kolminaisuusoppiin, niin kerroppa, missä kohtaa viestiäni ole puhunut kolminaisuusopista?

    Äänestä

  • Tule&Kazo kirjoitti:

    Ottamatta nyt kantaa varsinaisesti kolminaisuusoppiin, niin kerroppa, missä kohtaa viestiäni ole puhunut kolminaisuusopista?

    Jeesuksen jumaluudesta, josta kirjoitat.

    Joh. 20:28
    ”Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!"

    Tuomaskin epäili, mutta lopulta hänkin uskoi:

    Jeesus ei korjannut tai nuhdellut Tuomaan sanoja, vaan sanoi hänen uskoneen! Jeesus on ihmisestä syntynyt, ihminen, Ihmisen Poika. Jeesus on kuitenkin myös Jumalasta syntynyt, Jumala, Jumalan Poika. Jeesus on Isälleen alamainen, mutta kuitenkin jumaluudessa Isä ja Poika ovat samanarvoisia. Aivan kuten minä olen yhtä paljon ihminen vaimoni kanssa, vaikka me olemmekin yhtä lihaa tai niin kuin yllä kuvasin minun (isänä) ja poikani suhdetta.

    1. On YKSI KAIKKIVALTIAS JUMALA (JHWH), ja kukaan ei ole samanarvoinen Hänen kanssaan, koska Hän on suurin ja YKSIN KAIKKIVALTIAS.

    2. On yksi Jeesus Kristus, Jumalan ainoa poika, muttei ole sama kuin Isä Jumala, vaan eri persoona kuin JHWH.

    3. Minä ja vaimoni olemme eri lihaa, vaikka olemmekin naimisissa, ja olemme kaksi eri persoonaa, mies ja vaimo.

    Olen samaa mieltä. On yksi kaikkivaltias Jumala. On yksi Isä ja Yksi AINOKAINEN Poika. Ainokainen Poika on ainokainen, eikä muita ole. Hän on fundamentaalisesti erilainen kuin puhuttaessa ihmisistä, jotka tulevat Jumalan lapsiksi syntyessään uudesti, ylhäältä tai jumalan pojista! Jeesus on Isän todella AINOKAINEN Poika. Mutta Poika on arvollinen saamaan saman kunnian ja ylistyksen kuin Isäkin. Vai kiistätkö sinä tämän?

    Ansaitseeko Poika ylistyksen ja kunnian vai kiistätkö sinä tämän?

    Ansaitseeko Poika saman kunnian ja ylistyksen kuin Isäkin, vai kiistätkö tämän?

    Eikö muiden kuin Jumalan ylistäminen, kumartaminen ja palvominen ole epäjumalan palvontaa?

    Joh. 5:22-23
    ”Sillä Isä ei myöskään tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomion Pojalle, että kaikki kunnioittaisivat Poikaa, niinkuin he kunnioittavat Isää. Joka ei kunnioita Poikaa, ei kunnioita Isää, joka on lähettänyt hänet.”
       
    -----------------------------------

    Olen täysin samaa mieltä. On yksi Jeesus Kristus, Jumalan AINOA Poika. Poika ei ole Isä, eikä Isä ole Poika. He ovat eri persoonia.

    Jeesus ei siis ole Jumala isolla, jos tarkoitamme Jumalalla Isää. Jeesus ei myöskään ole jumala, jos tarkoitamme sillä Raamatun Jumalan, JHVHn, ulkopuolista jumaluutta, epäjumalaa - niitähän ei ole edes olemassa. Jeesus ei ole Isänsä. Ja Isäähän Raamattu tarkoittaa kertoessaan Jumalasta. Siitä huolimatta Jeesusta kutsutaan Jumalaksi, Tuomas ei sanonut pelkästään esimerkiksi, että ”Herrani”, vaan käytti vielä painokasta ilmaisua ”MINUN Herrani ja JUMALANI”:

    ”ho kurios mu kai ho theos mu”

    Joh. 20:28,29
    28 Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!"
    29 Jeesus sanoi hänelle: "Sen tähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!"

    Ja tästä Jeesus antoi tunnustuksen. Ei siis ole väärin sanoa Jeesusta Jumalaksi. Ja sekös tuottaa ihmetystä! Kielsikö Tuomas Jumalan julistaessaan Jeesuksen Jumalakseen? Ainakaan Jeesuksen reaktio ei anna aihetta sellaista epäillä. Seuraavat raamatunkohdat selittänevät, mitä Tuomas Jeesuksessa näki:

    Isä, joka minussa asuu,
    tekee teot, jotka ovat hänen.

    Sillä Jumala oli Kristuksessa
    ja sovitti maailman itsensä kanssa

    Kun katsot Jeesusta, näet Isän. Et muuten.
    Kun tulet Jeesuksen luo, pääset Isän luo. Et muuten.
    Jos taas käännät aina selkäsi Jeesukselle, et voi koskaan nähdä Isää.
    Ja jos varot puhumasta Jeesukselle, et voi tavoittaa Isääkään.

    Joh. 1:1

    ”ho logos ayn pros ton theon kai theos ayn ho logos”

    Johanneksen evankeliumi 1:1 kirjaimellinen käännös kuuluu seuraavasti:

    "sana oli kanssa JUMALAN ja JUMALA oli sana" .

    Eli kyseinen raamatunkohta ei kuulu esim. niin kuin ekivaari jossakin kirjoitti, että "Sana on jumalaa”, vaan kirjaimellisesti Jumala oli sana!.

    Juutalaiset tiesivät Kristuksen Jumalan Poika -väitteen tarkoituksen - se oli väite siitä, että hän oli Jehova. Jos hänen väitteensä ei ollut totta, jos hän oli vain luotu olento, sitten juutalaiset olisivat olleet täysin oikeassa teoissaan - he olisivat olleet oikeassa tuomitessaan Jeesuksen jumalanpilkasta! Vaikka Jeesus olisikin kaikkein tärkein ja kunnioitetuin enkeli, juutalaiset olisivat olleet oikeassa rangaistessaan häntä rienauksesta. Mutta itse asiassa juutalaiset olivat väärässä, sillä ei ole rienausta, jos Jehova julistaa itsensä Jumalaksi tai Jumalan Pojaksi.

    Mutta tämä maailma ei tuntenut tätä salattua viisautta, mysteeriä, vaan naulitsivat KIRKKAUDEN HERRAN ristille!

    1. Kor. 2:5-8
    ”5 ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan.
    6 Kuitenkin me puhumme viisautta täydellisten seurassa, mutta emme tämän maailman viisautta
    emmekä tämän maailman valtiasten, jotka kukistuvat,
    7 vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltä määrännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme
    8 sitä, jota ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut - sillä jos he olisivat sen tunteneet, eivät he olisi KIRKKAUDEN HERRAA ristiinnaulinneet .”

    Mikä on tämä salaisuus? Mikä on jumalisuuden salaisuus – Hän, joka on ilmestynyt lihassa?

    1. Tim. 3:14 - 4:1
    ”Vaikka toivon pian pääseväni sinun tykösi, kirjoitan sinulle tämän, että, jos viivyn, tietäisit, miten tulee olla Jumalan huoneessa, joka on elävän Jumalan seurakunta, totuuden pylväs ja perustus."

    "Ja tunnetusti suuri on jumalisuuden salaisuus: Hän, joka on ilmestynyt lihassa, vanhurskautunut Hengessä, näyttäytynyt enkeleille, saarnattu pakanain keskuudessa, uskottu maailmassa, otettu ylös kirkkauteen. Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja
    noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja.”

    ----------------------------------------------------

    3. Minä ja vaimoni olemme eri lihaa, vaikka olemmekin naimisissa, ja olemme kaksi eri persoonaa, mies ja vaimo.

    VASTAUS:

    Kyse oli vertauskuvan käyttämisestä samaan tapaan, johon ekivaarikin turvautui omassa vastauksessaan kuvatessaan Jeesuksen olevan Jumalan säteily. Mutta ihmettelen kyllä sitä, että olet vaimosi kanssa eri lihaa??? Minäkin olen naimisissa, mutta vaikka vaimoni ja minä olemme eri persoonat, olemme kuitenkin yhtä lihaa. Aivan kuten Isästä Jumalasta syntynyt, esikoinen, Jumalan ainokainen Poika, Jeesus. Isä ei ole Poika, eikä Poika ole Isä. He ovat kaksi eri persoonaa mutta yhtä Jumaluutta (yksi Jumala).

    Katsotaanpa myös mitä raamattu sanoo:

    1. Moos. 2:24
    ”Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat YHDEKSI LIHAKSI”

    Matt. 19:5
    ”ja sanoi: 'Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat YHDEKSI LIHAKSI'?”

    Mark. 10:8
    ”Ja ne kaksi tulevat YHDEKSI LIHAKSI.' Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha”

    Ef. 5:31
    "Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat YHDEKSI LIHAKSI."

    Etkö siis ole yhtä lihaa vaimosi kanssa?

    Äänestä

  • Tule&Kazo kirjoitti:

    Et nähtävästi millään malta katsoa kokonaisuutta. Mahdatko edes malttaa lukea viestejä kokonaan loppuun? Voisitko ystävällisesti vastata kaikkiin kysymyksiini, jotka askarruttavat minua?

    ---kiellätte, sillä olen teille sen sata kertaa jankuttanut, että Kristus Jeesus on kärsimystensä ja Jumalan kuuliaisuuden tähden "pyhyyden hengen puolesta kuolleistanousemisen kautta asetettu /(väkevästi ilmoitettu Jumalan Pojaksi!,(Room.1:4 Ap.t.8:33, Fil.2:8,9,).---

    Tuosta saa ekivaari käsityksen, että Jeesuksesta olisi tullut Jumalan Poika vasta kuolleistanousemisen kautta...

    Kysymys 1:
    Tätäkö todella haluat julistaa? Julistatko, että Jeesuksesta tuli Jumalan Poika vasta kuolleistanousemisen kautta?

    -------------------------------------------------
    JEESUS ON JUMALASTA SYNTYNYT

    Hyvä, Jeesus on Jumalasta syntynyt. En ole missään väittänytkään, että kieltäisit Jeesuksen syntyneen Jumalasta. Halusin tuoda sen esiin johdantona kokonaisuuden hahmottamiseksi ja pohjustuksena samanlaiselle vertaukselle, jonka sinäkin teit puhuessasi Jeesuksesta Isän kirkkauden säteilynä. Eli otetaan uudelleen…

    JEESUS ON JUMALASTA SYNTYNYT JA ISÄN AINOKAINEN POIKA

    Eli Jeesus on Isästä Jumalasta syntynyt. Näin raamattu ilmoittaa! Eihän siinä vielä mitään, mutta Jeesuksesta on myös sanottu, että: "Jumala lähetti ja antoi AINOKAISEN Poikansa maailmaan"

    Joh. 3:16
    ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi AINOKAISEN Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”

    1. Joh. 4:9
    ”Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti AINOKAISEN Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.”

    Jeesus on Isästä syntynyt, mutta Jeesus on myös Isän AINOKAINEN Poika. Näin raamattu ilmoittaa! Isällä ei ole muita poikia samalla tavoin, kuin Jeesus on Hänen Poikansa. Ja jos samaan hengenvetoon puhumme Jumalan lapsista, jotka ovat uudesti syntyneet ylhäältä tai "Jumalan pojista", kuten vartiotorniseuralla ja joillakin muilla näyttää olevan tapana tehdä, kiellämme sen, että Jeesus on Jumalan AINOKAINEN Poika. Tämä on tärkeä asia pitää mielessä.

    Kysymys 2:
    Kiellätkö Jeesuksen olevan Isän ainokainen Poika?

    ----------------------------------------------------
    ISÄ ON POIKAA SUUREMPI

    Ja näin todellakin on.

    Joh. 10:29
    "Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä." ja

    Joh. 14:28
    "Te kuulitte minun sanovan teille: 'Minä menen pois ja palajan jälleen teidän tykönne.' Jos te minua rakastaisitte, niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä Isä on minua suurempi."

    On siis totta, että Isä on Poikaansa suurempi

    JUMALA EI KUNNIAANSA JAA…

    Sanoohan Raamattu, että Jumala (JHWH) ei kunniaansa jaa.

    Jes. 42:8
    "Minä, Jehova, se on minun nimeni, minä en anna kunniaani toiselle enkä ylistystäni epäjumalille."

    …MUTTA POIKA ON ANSAINNUT JUMALAN JAKAMATTOMAN KUNNIAN

    … mutta on tärkeää huomata, että Poika ei kuitenkaan ole vähäarvoisempi! Poika on ansainnut Isän jakamattoman kunnian.

    Joh. 5:23
    "että kaikki KUNNIOITTAISIVAT Poikaa, niin kuin he kunnioittavat Isää. Joka ei kunnioita Poikaa, se ei kunnioita Isää, joka on hänet lähettänyt."

    Hepr. 1:6
    ”Ja siitä, kun hän jälleen tuo esikoisensa maailmaan, hän sanoo: "Ja KUMARTAKOOT häntä kaikki Jumalan enkelit."

    Fil 2:9-11
    9 Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman,
    10 niin että KAIKKIEN POLVIEN PITÄÄ Jeesuksen nimeen NOTKISTUMAN, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,
    11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra

    Ilm. 5:13-14
    13 Ja kaikkien luotujen, jotka ovat taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja meren päällä, ja kaikkien niissä olevain minä kuulin sanovan: "Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja KARITSALLE YLISTYS, KUNNIA JA KIRKKAUS JA VALTA aina ja iankaikkisesti!"
    14 Ja ne neljä olentoa sanoivat: "Amen", ja vanhimmat lankesivat kasvoilleen ja KUMARTAEN RUKOILIVAT.

    Kysymys 3
    Kuuluuko mielestäsi Jeesukselle ylistys ja kunnia vai kiellätkö sen?

    Kysymys 4
    Kuuluuko mielestäsi Jeesukselle ylistys ja kunnia tasavertaisesti Isän kanssa vai kiellätkö sen?

    Kysymys 5
    Eikö kaikkien muiden kuin Jumalan ylistäminen ole epäjumalan palvontaa?

    otin selvää raamattuhaulla ja tuli seuraavat jakeet:

    Luuk. 1:68
    -- Ylistetty olkoon Herra, Israelin Jumala! Armossaan hän on katsonut kansansa puoleen [Ps. 72:18 | Luuk. 7:16 | Ps. 130:7,8; Jes. 43:1]

    Room. 1:25
    He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa -- olkoon hän ikuisesti ylistetty, aamen.

    Room. 9:5
    Heidän ovat kantaisät, heistä on Kristus ihmisenä lähtöisin, hän, joka on kaiken yläpuolella, ikuisesti ylistetty Jumala, aamen! [5. Moos. 10:15 | Matt. 1:1 | Joh. 1:1; Hepr. 1:8,9]

    2. Kor. 1:3
    Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, armahtava Isä ja runsaan lohdutuksen Jumala!

    2. Kor. 11:31
    Herran Jeesuksen Jumala ja Isä, joka on ikuisesti ylistetty, tietää etten valehtele. [Room. 1:9 ]

    Ef. 1:3
    Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Hän on siunannut meitä kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa. [1. Piet. 1:4]

    Ef. 1:6
    Ylistetty olkoon hänen armonsa kirkkaus, kun hän antoi meille rakkaan Poikansa! [Mark. 1:11 ]

    1. Piet. 1:3
    Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Suuressa laupeudessaan hän on synnyttänyt meidät uuteen elämään ja antanut meille elävän toivon herättämällä Jeesuksen Kristuksen kuolleista. [Ef. 1:17-21]

    Ja kun näitä jakeita vertaillaan, huomaamme, että apostolit poikkeuksetta ovat ylistäneet
    HERRAMME JEESUKSEN KRISTUKSEEN JUMALAA JA ISÄÄ!

    Room. 9:5 on käännetty kreikkalainen sana eulogètos = SIUNATTU, siis Jumalan siunaama tehtäväänsä varten — on käännetty sanoilla "yli kaiken Jumala", vaikka alkutekstinä se on "yli kaikkien jumala", theos, pienellä alkukirjaimella kirjoitettu. Asiasisältö tässä on se sama kuin Joh.10:34-36, siunattu ja lähetetty "yli kaikkien", mitä maailmassa on!

    Koska tässä on käytetty sanaa "siunattu", niin siinä otettava huomioon tämä tosi asia, että

    Hepr. 7:7
    "Mutta kieltämätöntä on, että halvempi saa siunauksen paremmaltaan", ja edelleen, että

    Joh. 10:36
    "niin kuinka te sanotte sille, jonka ISÄ ON PYHITTÄNYT ja lähettänyt maailmaan: 'Sinä pilkkaat Jumalaa', sentähden että minä sanoin: 'Minä olen Jumalan Poika'?"

    Niin jotta ketä apostolit ylistivät ja pitäisikö meidän hyväksyä ihmisten tekemät muutokset apostolien käytäntöön?

    Äänestä

  • Tule&Kazo kirjoitti:

    1. On YKSI KAIKKIVALTIAS JUMALA (JHWH), ja kukaan ei ole samanarvoinen Hänen kanssaan, koska Hän on suurin ja YKSIN KAIKKIVALTIAS.

    VASTAUS:

    Olen samaa mieltä. On yksi kaikkivaltias Jumala. On yksi Isä ja Yksi AINOKAINEN Poika. Ainokainen Poika on ainokainen, eikä muita ole. Hän on fundamentaalisesti erilainen kuin puhuttaessa ihmisistä, jotka tulevat Jumalan lapsiksi syntyessään uudesti, ylhäältä tai jumalan pojista! Jeesus on Isän todella AINOKAINEN Poika. Mutta Poika on arvollinen saamaan saman kunnian ja ylistyksen kuin Isäkin. Vai kiistätkö sinä tämän?

    Ansaitseeko Poika ylistyksen ja kunnian vai kiistätkö sinä tämän?

    Ansaitseeko Poika saman kunnian ja ylistyksen kuin Isäkin, vai kiistätkö tämän?

    Eikö muiden kuin Jumalan ylistäminen, kumartaminen ja palvominen ole epäjumalan palvontaa?

    Joh. 5:22-23
    ”Sillä Isä ei myöskään tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomion Pojalle, että kaikki kunnioittaisivat Poikaa, niinkuin he kunnioittavat Isää. Joka ei kunnioita Poikaa, ei kunnioita Isää, joka on lähettänyt hänet.”
       
    -----------------------------------

    2. On yksi Jeesus Kristus, Jumalan ainoa poika, muttei ole sama kuin Isä Jumala, vaan eri persoona kuin JHWH.

    VASTAUS:

    Olen täysin samaa mieltä. On yksi Jeesus Kristus, Jumalan AINOA Poika. Poika ei ole Isä, eikä Isä ole Poika. He ovat eri persoonia.

    Jeesus ei siis ole Jumala isolla, jos tarkoitamme Jumalalla Isää. Jeesus ei myöskään ole jumala, jos tarkoitamme sillä Raamatun Jumalan, JHVHn, ulkopuolista jumaluutta, epäjumalaa - niitähän ei ole edes olemassa. Jeesus ei ole Isänsä. Ja Isäähän Raamattu tarkoittaa kertoessaan Jumalasta. Siitä huolimatta Jeesusta kutsutaan Jumalaksi, Tuomas ei sanonut pelkästään esimerkiksi, että ”Herrani”, vaan käytti vielä painokasta ilmaisua ”MINUN Herrani ja JUMALANI”:

    ”ho kurios mu kai ho theos mu”

    Joh. 20:28,29
    28 Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!"
    29 Jeesus sanoi hänelle: "Sen tähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!"

    Ja tästä Jeesus antoi tunnustuksen. Ei siis ole väärin sanoa Jeesusta Jumalaksi. Ja sekös tuottaa ihmetystä! Kielsikö Tuomas Jumalan julistaessaan Jeesuksen Jumalakseen? Ainakaan Jeesuksen reaktio ei anna aihetta sellaista epäillä. Seuraavat raamatunkohdat selittänevät, mitä Tuomas Jeesuksessa näki:

    Isä, joka minussa asuu,
    tekee teot, jotka ovat hänen.

    Sillä Jumala oli Kristuksessa
    ja sovitti maailman itsensä kanssa

    Kun katsot Jeesusta, näet Isän. Et muuten.
    Kun tulet Jeesuksen luo, pääset Isän luo. Et muuten.
    Jos taas käännät aina selkäsi Jeesukselle, et voi koskaan nähdä Isää.
    Ja jos varot puhumasta Jeesukselle, et voi tavoittaa Isääkään.

    Joh. 1:1

    ”ho logos ayn pros ton theon kai theos ayn ho logos”

    Johanneksen evankeliumi 1:1 kirjaimellinen käännös kuuluu seuraavasti:

    "sana oli kanssa JUMALAN ja JUMALA oli sana" .

    Eli kyseinen raamatunkohta ei kuulu esim. niin kuin ekivaari jossakin kirjoitti, että "Sana on jumalaa”, vaan kirjaimellisesti Jumala oli sana!.

    Juutalaiset tiesivät Kristuksen Jumalan Poika -väitteen tarkoituksen - se oli väite siitä, että hän oli Jehova. Jos hänen väitteensä ei ollut totta, jos hän oli vain luotu olento, sitten juutalaiset olisivat olleet täysin oikeassa teoissaan - he olisivat olleet oikeassa tuomitessaan Jeesuksen jumalanpilkasta! Vaikka Jeesus olisikin kaikkein tärkein ja kunnioitetuin enkeli, juutalaiset olisivat olleet oikeassa rangaistessaan häntä rienauksesta. Mutta itse asiassa juutalaiset olivat väärässä, sillä ei ole rienausta, jos Jehova julistaa itsensä Jumalaksi tai Jumalan Pojaksi.

    Mutta tämä maailma ei tuntenut tätä salattua viisautta, mysteeriä, vaan naulitsivat KIRKKAUDEN HERRAN ristille!

    1. Kor. 2:5-8
    ”5 ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan.
    6 Kuitenkin me puhumme viisautta täydellisten seurassa, mutta emme tämän maailman viisautta
    emmekä tämän maailman valtiasten, jotka kukistuvat,
    7 vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltä määrännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme
    8 sitä, jota ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut - sillä jos he olisivat sen tunteneet, eivät he olisi KIRKKAUDEN HERRAA ristiinnaulinneet .”

    Mikä on tämä salaisuus? Mikä on jumalisuuden salaisuus – Hän, joka on ilmestynyt lihassa?

    1. Tim. 3:14 - 4:1
    ”Vaikka toivon pian pääseväni sinun tykösi, kirjoitan sinulle tämän, että, jos viivyn, tietäisit, miten tulee olla Jumalan huoneessa, joka on elävän Jumalan seurakunta, totuuden pylväs ja perustus."

    "Ja tunnetusti suuri on jumalisuuden salaisuus: Hän, joka on ilmestynyt lihassa, vanhurskautunut Hengessä, näyttäytynyt enkeleille, saarnattu pakanain keskuudessa, uskottu maailmassa, otettu ylös kirkkauteen. Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja
    noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja.”

    ----------------------------------------------------

    3. Minä ja vaimoni olemme eri lihaa, vaikka olemmekin naimisissa, ja olemme kaksi eri persoonaa, mies ja vaimo.

    VASTAUS:

    Kyse oli vertauskuvan käyttämisestä samaan tapaan, johon ekivaarikin turvautui omassa vastauksessaan kuvatessaan Jeesuksen olevan Jumalan säteily. Mutta ihmettelen kyllä sitä, että olet vaimosi kanssa eri lihaa??? Minäkin olen naimisissa, mutta vaikka vaimoni ja minä olemme eri persoonat, olemme kuitenkin yhtä lihaa. Aivan kuten Isästä Jumalasta syntynyt, esikoinen, Jumalan ainokainen Poika, Jeesus. Isä ei ole Poika, eikä Poika ole Isä. He ovat kaksi eri persoonaa mutta yhtä Jumaluutta (yksi Jumala).

    Katsotaanpa myös mitä raamattu sanoo:

    1. Moos. 2:24
    ”Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat YHDEKSI LIHAKSI”

    Matt. 19:5
    ”ja sanoi: 'Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat YHDEKSI LIHAKSI'?”

    Mark. 10:8
    ”Ja ne kaksi tulevat YHDEKSI LIHAKSI.' Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha”

    Ef. 5:31
    "Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat YHDEKSI LIHAKSI."

    Etkö siis ole yhtä lihaa vaimosi kanssa?

    kun tekstiä tuli noin paljon. Olen lyhysanaisempi: Ketä tulee ylistää kertoo Raamattu näin:

    Apt.16:25

    25. Mutta keskiyön aikaan Paavali ja Silas olivat rukouksissa ja veisasivat ylistystä Jumalalle; ja vangit kuuntelivat heitä.

    Ilm. 19:5-7

    5. Ja valtaistuimelta lähti ääni, joka sanoi: "Ylistäkää meidän Jumalaamme, kaikki hänen palvelijansa, te, jotka häntä pelkäätte, sekä pienet että suuret".

    7. Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut.

    Ylistys ja kunnia sille, kenelle se kuuluu. Kyllä ihmisen sisin sanoo, ketä pitää kulloinkin kiittää ja ylistää. Ei siinä mitään sabluunaa ole. Ensisijaisesti ylistäkää Jumalaa, kuten Raamattu osoittaa. Ihmisen pitää osoittaa kunnioitusta Luojalleen sekä Pelastajalleen.

    Tuomas huudahti hämmästyksissään nuo sanat, mutta sanoi : " Minun Herrani ja minun Jumalani.
    Puhutteli siis kahta eri persoonaa.

    Minua ja vaimoa yhdistää suurin asia maailmassa, eli rakkaus. Silti me olemme fyysisesti eri lihaa.

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    Jeesuksen jumaluudesta, josta kirjoitat.

    Joh. 20:28
    ”Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!"

    Tuomaskin epäili, mutta lopulta hänkin uskoi:

    Jeesus ei korjannut tai nuhdellut Tuomaan sanoja, vaan sanoi hänen uskoneen! Jeesus on ihmisestä syntynyt, ihminen, Ihmisen Poika. Jeesus on kuitenkin myös Jumalasta syntynyt, Jumala, Jumalan Poika. Jeesus on Isälleen alamainen, mutta kuitenkin jumaluudessa Isä ja Poika ovat samanarvoisia. Aivan kuten minä olen yhtä paljon ihminen vaimoni kanssa, vaikka me olemmekin yhtä lihaa tai niin kuin yllä kuvasin minun (isänä) ja poikani suhdetta.

    1. On YKSI KAIKKIVALTIAS JUMALA (JHWH), ja kukaan ei ole samanarvoinen Hänen kanssaan, koska Hän on suurin ja YKSIN KAIKKIVALTIAS.

    2. On yksi Jeesus Kristus, Jumalan ainoa poika, muttei ole sama kuin Isä Jumala, vaan eri persoona kuin JHWH.

    3. Minä ja vaimoni olemme eri lihaa, vaikka olemmekin naimisissa, ja olemme kaksi eri persoonaa, mies ja vaimo.

    tähän alas, jotta varmasti löydät, Tule&Kazo!

    YLISTYKSESTÄ otin selvää raamattuhaulla ja tuli seuraavat jakeet:

    Luuk. 1:68
    -- Ylistetty olkoon Herra, Israelin Jumala! Armossaan hän on katsonut kansansa puoleen [Ps. 72:18 | Luuk. 7:16 | Ps. 130:7,8; Jes. 43:1]

    Room. 1:25
    He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa -- olkoon hän ikuisesti ylistetty, aamen.

    Room. 9:5
    Heidän ovat kantaisät, heistä on Kristus ihmisenä lähtöisin, hän, joka on kaiken yläpuolella, ikuisesti ylistetty Jumala, aamen! [5. Moos. 10:15 | Matt. 1:1 | Joh. 1:1; Hepr. 1:8,9]

    2. Kor. 1:3
    Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, armahtava Isä ja runsaan lohdutuksen Jumala!

    2. Kor. 11:31
    Herran Jeesuksen Jumala ja Isä, joka on ikuisesti ylistetty, tietää etten valehtele. [Room. 1:9 ]

    Ef. 1:3
    Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Hän on siunannut meitä kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa. [1. Piet. 1:4]

    Ef. 1:6
    Ylistetty olkoon hänen armonsa kirkkaus, kun hän antoi meille rakkaan Poikansa! [Mark. 1:11 ]

    1. Piet. 1:3
    Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Suuressa laupeudessaan hän on synnyttänyt meidät uuteen elämään ja antanut meille elävän toivon herättämällä Jeesuksen Kristuksen kuolleista. [Ef. 1:17-21]

    Ja kun näitä jakeita vertaillaan, huomaamme, että apostolit poikkeuksetta ovat ylistäneet
    HERRAMME JEESUKSEN KRISTUKSEEN JUMALAA JA ISÄÄ!

    Room. 9:5 on käännetty kreikkalainen sana eulogètos = SIUNATTU, siis Jumalan siunaama tehtäväänsä varten — on käännetty sanoilla "yli kaiken Jumala", vaikka alkutekstinä se on "yli kaikkien jumala", theos, pienellä alkukirjaimella kirjoitettu. Asiasisältö tässä on se sama kuin Joh.10:34-36, siunattu ja lähetetty "yli kaikkien", mitä maailmassa on!

    Koska tässä on käytetty sanaa "siunattu", niin siinä otettava huomioon tämä tosi asia, että

    Hepr. 7:7
    "Mutta kieltämätöntä on, että halvempi saa siunauksen paremmaltaan", ja edelleen, että

    Joh. 10:36
    "niin kuinka te sanotte sille, jonka ISÄ ON PYHITTÄNYT ja lähettänyt maailmaan: 'Sinä pilkkaat Jumalaa', sentähden että minä sanoin: 'Minä olen Jumalan Poika'?"

    Niin jotta ketä apostolit ylistivät ja pitäisikö meidän hyväksyä ihmisten tekemät muutokset apostolien käytäntöön?

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    otin selvää raamattuhaulla ja tuli seuraavat jakeet:

    Luuk. 1:68
    -- Ylistetty olkoon Herra, Israelin Jumala! Armossaan hän on katsonut kansansa puoleen [Ps. 72:18 | Luuk. 7:16 | Ps. 130:7,8; Jes. 43:1]

    Room. 1:25
    He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa -- olkoon hän ikuisesti ylistetty, aamen.

    Room. 9:5
    Heidän ovat kantaisät, heistä on Kristus ihmisenä lähtöisin, hän, joka on kaiken yläpuolella, ikuisesti ylistetty Jumala, aamen! [5. Moos. 10:15 | Matt. 1:1 | Joh. 1:1; Hepr. 1:8,9]

    2. Kor. 1:3
    Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, armahtava Isä ja runsaan lohdutuksen Jumala!

    2. Kor. 11:31
    Herran Jeesuksen Jumala ja Isä, joka on ikuisesti ylistetty, tietää etten valehtele. [Room. 1:9 ]

    Ef. 1:3
    Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Hän on siunannut meitä kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa. [1. Piet. 1:4]

    Ef. 1:6
    Ylistetty olkoon hänen armonsa kirkkaus, kun hän antoi meille rakkaan Poikansa! [Mark. 1:11 ]

    1. Piet. 1:3
    Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Suuressa laupeudessaan hän on synnyttänyt meidät uuteen elämään ja antanut meille elävän toivon herättämällä Jeesuksen Kristuksen kuolleista. [Ef. 1:17-21]

    Ja kun näitä jakeita vertaillaan, huomaamme, että apostolit poikkeuksetta ovat ylistäneet
    HERRAMME JEESUKSEN KRISTUKSEEN JUMALAA JA ISÄÄ!

    Room. 9:5 on käännetty kreikkalainen sana eulogètos = SIUNATTU, siis Jumalan siunaama tehtäväänsä varten — on käännetty sanoilla "yli kaiken Jumala", vaikka alkutekstinä se on "yli kaikkien jumala", theos, pienellä alkukirjaimella kirjoitettu. Asiasisältö tässä on se sama kuin Joh.10:34-36, siunattu ja lähetetty "yli kaikkien", mitä maailmassa on!

    Koska tässä on käytetty sanaa "siunattu", niin siinä otettava huomioon tämä tosi asia, että

    Hepr. 7:7
    "Mutta kieltämätöntä on, että halvempi saa siunauksen paremmaltaan", ja edelleen, että

    Joh. 10:36
    "niin kuinka te sanotte sille, jonka ISÄ ON PYHITTÄNYT ja lähettänyt maailmaan: 'Sinä pilkkaat Jumalaa', sentähden että minä sanoin: 'Minä olen Jumalan Poika'?"

    Niin jotta ketä apostolit ylistivät ja pitäisikö meidän hyväksyä ihmisten tekemät muutokset apostolien käytäntöön?

    ..., että en saa suoria vastauksia sitten en millään ja minua syytä "kaulaliinan" kietomisesta etkä näe, että ne sisältävät raamatun tekstien perusteluita näkemyksiini. En minä kysynyt sinulta, että mitä mieltä ylipäätään olet ylistämisestä ja että ketä ylipäätään tulee ylistää. Tässä kysymykset, jotka esitin ja joihin olisin toivonut sinulta suorat vastaukset ilman sinun kaulaliinojasi, kun et niitä minultakaan hyväksy.

    1) Julistatko, että Jeesuksesta tuli Jumalan Poika vasta kuolleistanousemisen kautta?

    2) Jeesus on Isän todella ainoa Poika vai kiellätkö sen?

    3) Kuuluuko mielestäsi Jeesukselle ylistys ja kunnia vai ei?

    4) Kuuluuko mielestäsi Jeesukselle ylistys ja kunnia tasavertaisesti Isän kanssa vai ei?

    5) Eikö kaikkien muiden kuin Jumalan ylistäminen ole epäjumalan palvontaa?

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    tähän alas, jotta varmasti löydät, Tule&Kazo!

    YLISTYKSESTÄ otin selvää raamattuhaulla ja tuli seuraavat jakeet:

    Luuk. 1:68
    -- Ylistetty olkoon Herra, Israelin Jumala! Armossaan hän on katsonut kansansa puoleen [Ps. 72:18 | Luuk. 7:16 | Ps. 130:7,8; Jes. 43:1]

    Room. 1:25
    He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa -- olkoon hän ikuisesti ylistetty, aamen.

    Room. 9:5
    Heidän ovat kantaisät, heistä on Kristus ihmisenä lähtöisin, hän, joka on kaiken yläpuolella, ikuisesti ylistetty Jumala, aamen! [5. Moos. 10:15 | Matt. 1:1 | Joh. 1:1; Hepr. 1:8,9]

    2. Kor. 1:3
    Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, armahtava Isä ja runsaan lohdutuksen Jumala!

    2. Kor. 11:31
    Herran Jeesuksen Jumala ja Isä, joka on ikuisesti ylistetty, tietää etten valehtele. [Room. 1:9 ]

    Ef. 1:3
    Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Hän on siunannut meitä kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa. [1. Piet. 1:4]

    Ef. 1:6
    Ylistetty olkoon hänen armonsa kirkkaus, kun hän antoi meille rakkaan Poikansa! [Mark. 1:11 ]

    1. Piet. 1:3
    Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Suuressa laupeudessaan hän on synnyttänyt meidät uuteen elämään ja antanut meille elävän toivon herättämällä Jeesuksen Kristuksen kuolleista. [Ef. 1:17-21]

    Ja kun näitä jakeita vertaillaan, huomaamme, että apostolit poikkeuksetta ovat ylistäneet
    HERRAMME JEESUKSEN KRISTUKSEEN JUMALAA JA ISÄÄ!

    Room. 9:5 on käännetty kreikkalainen sana eulogètos = SIUNATTU, siis Jumalan siunaama tehtäväänsä varten — on käännetty sanoilla "yli kaiken Jumala", vaikka alkutekstinä se on "yli kaikkien jumala", theos, pienellä alkukirjaimella kirjoitettu. Asiasisältö tässä on se sama kuin Joh.10:34-36, siunattu ja lähetetty "yli kaikkien", mitä maailmassa on!

    Koska tässä on käytetty sanaa "siunattu", niin siinä otettava huomioon tämä tosi asia, että

    Hepr. 7:7
    "Mutta kieltämätöntä on, että halvempi saa siunauksen paremmaltaan", ja edelleen, että

    Joh. 10:36
    "niin kuinka te sanotte sille, jonka ISÄ ON PYHITTÄNYT ja lähettänyt maailmaan: 'Sinä pilkkaat Jumalaa', sentähden että minä sanoin: 'Minä olen Jumalan Poika'?"

    Niin jotta ketä apostolit ylistivät ja pitäisikö meidän hyväksyä ihmisten tekemät muutokset apostolien käytäntöön?

    Ilm. 5:12
    ja he sanoivat suurella äänellä: "Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan voiman ja rikkauden ja viisauden ja väkevyyden ja kunnian ja kirkkauden ja ylistyksen".

    Äänestä

  • tämän? kirjoitti:

    Ilm. 5:12
    ja he sanoivat suurella äänellä: "Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan voiman ja rikkauden ja viisauden ja väkevyyden ja kunnian ja kirkkauden ja ylistyksen".

    sillä Karitsa ei etsi omaa kunniaansa, vaan koska Karitsa on uskollinen Jumalan ylipappi ja huoneenhaltija, hän luovuttaa kaiken Karitsalle osoitetun kunnian Jumalalle!

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    sillä Karitsa ei etsi omaa kunniaansa, vaan koska Karitsa on uskollinen Jumalan ylipappi ja huoneenhaltija, hän luovuttaa kaiken Karitsalle osoitetun kunnian Jumalalle!

    sillä nyt on kyse siitä, että kuuluuko Jeesukselle ylistys ja kunnia.
    Tuonkin sinä tahdot ohittaa ja etsiä tietä miten pääsisit tästäkin kysymyksestä eroon, menettämättä kasvojasi.

    Äänestä

  • mene naurettavuuksiin kirjoitti:

    sillä nyt on kyse siitä, että kuuluuko Jeesukselle ylistys ja kunnia.
    Tuonkin sinä tahdot ohittaa ja etsiä tietä miten pääsisit tästäkin kysymyksestä eroon, menettämättä kasvojasi.

    naurettava, saatat sinä olla itkettävä?!

    Poika, ylipappi ja Karitsa on uskollinen huoneen haltija, joka ei omista vaan hallitsee, (Hepr.3:6) jonka vuoksi Karitsa ei etsi eikä kysy omaa kunniaansa, vaan lähettäjänsä kunniaa.

    Äänestä

  • Tule&Kazo kirjoitti:

    ..., että en saa suoria vastauksia sitten en millään ja minua syytä "kaulaliinan" kietomisesta etkä näe, että ne sisältävät raamatun tekstien perusteluita näkemyksiini. En minä kysynyt sinulta, että mitä mieltä ylipäätään olet ylistämisestä ja että ketä ylipäätään tulee ylistää. Tässä kysymykset, jotka esitin ja joihin olisin toivonut sinulta suorat vastaukset ilman sinun kaulaliinojasi, kun et niitä minultakaan hyväksy.

    1) Julistatko, että Jeesuksesta tuli Jumalan Poika vasta kuolleistanousemisen kautta?

    2) Jeesus on Isän todella ainoa Poika vai kiellätkö sen?

    3) Kuuluuko mielestäsi Jeesukselle ylistys ja kunnia vai ei?

    4) Kuuluuko mielestäsi Jeesukselle ylistys ja kunnia tasavertaisesti Isän kanssa vai ei?

    5) Eikö kaikkien muiden kuin Jumalan ylistäminen ole epäjumalan palvontaa?

    kysymyksiisi vastaukset, ne siirtyivät vain tuonne alemmas. Alin ekivaari / Kysyit ...

    Äänestä

Löytyi 20 jaetta Raamattu 1933/38 tekstistä. Joos. 22:33
Ja ne olivat israelilaisille mieleen, ja israelilaiset ylistivät Jumalaa; eivätkä he enää ajatelleet lähteä sotaan heitä vastaan, hävittämään sitä maata, jossa ruubenilaiset ja gaadilaiset asuivat.
Tuom. 16:24
Kun kansa näki hänet, niin he ylistivät jumalaansa, sillä he sanoivat: "Meidän jumalamme on antanut käsiimme vihollisemme, maamme hävittäjän, sen, joka surmasi meistä niin monta". 16:
2. Aik. 29:30
Ja kuningas Hiskia ja päämiehet käskivät leeviläisten ylistää Herraa Daavidin ja näkijä Aasafin sanoilla; ja nämä ylistivät häntä iloiten, polvistuivat ja kumartaen rukoilivat.
2. Aik. 30:21
Niin israelilaiset, jotka olivat Jerusalemissa, viettivät seitsemän päivää happamattoman leivän juhlaa iloiten suuresti. Ja leeviläiset ja papit ylistivät joka päivä Herraa voimakkailla soittimilla, Herran kunniaksi.
2. Aik. 30:22
Ja Hiskia puhutteli ystävällisesti kaikkia leeviläisiä, jotka taitavasti suorittivat tehtävänsä Herran kunniaksi. Ja he söivät seitsemän päivää juhlauhreja ja uhrasivat yhteysuhreja ja ylistivät Herraa, isiensä Jumalaa.
Jes. 64:11
Meidän pyhä ja ihana temppelimme, jossa isämme sinua ylistivät, on tulella poltettu, ja rauniona on kaikki meille kallisarvoinen.
Dan. 5:4
He joivat viiniä ja ylistivät kultaisia ja hopeisia, vaskisia, rautaisia, puisia ja kivisiä jumalia.
Matt. 9:8
Mutta kun kansanjoukot sen näkivät, peljästyivät he ja ylistivät Jumalaa, joka oli antanut senkaltaisen vallan ihmisille.
Matt. 15:31
niin että kansa ihmetteli nähdessään mykkäin puhuvan, raajarikkojen olevan terveitä, rampojen kävelevän ja sokeain näkevän; ja he ylistivät Israelin Jumalaa.
Mark. 2:12
Silloin hän nousi, otti kohta vuoteensa ja meni ulos kaikkien nähden, niin että kaikki hämmästyivät ja ylistivät Jumalaa sanoen: "Tämänkaltaista emme ole ikinä nähneet".
Luuk. 2:13
Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat:
Luuk. 4:15
Ja hän opetti heidän synagoogissaan, ja kaikki ylistivät häntä.
Luuk. 5:26
Ja heidät kaikki valtasi hämmästys, ja he ylistivät Jumalaa; ja pelkoa täynnä he sanoivat: "Me olemme tänään nähneet ihmeellisiä".
Luuk. 7:16
Ja heidät kaikki valtasi pelko, ja he ylistivät Jumalaa sanoen: "Suuri profeetta on noussut meidän keskellemme", ja: "Jumala on katsonut kansansa puoleen".
Luuk. 24:53
Ja he olivat alati pyhäkössä ja ylistivät Jumalaa.
Ap. t. 4:21
Niin he uhkasivat heitä vielä enemmän ja päästivät heidät, koska eivät kansan tähden keksineet, miten rangaista heitä, sillä kaikki ylistivät Jumalaa siitä, mitä tapahtunut oli.
Ap. t. 11:18
Tämän kuultuansa he rauhoittuivat ja ylistivät Jumalaa sanoen: "Niin on siis Jumala pakanoillekin antanut parannuksen elämäksi".
Ap. t. 13:48
Sen kuullessansa pakanat iloitsivat ja ylistivät Herran sanaa ja uskoivat, kaikki, jotka olivat säädetyt iankaikkiseen elämään.
Ap. t. 21:20
Sen kuultuaan he ylistivät Jumalaa ja sanoivat Paavalille: "Sinä näet, veli, kuinka monta tuhatta juutalaista on tullut uskoon, ja he ovat kaikki lainkiivailijoita.
Gal. 1:24
ja he ylistivät Jumalaa minun tähteni.

Äänestä

Ekivaari ja Hirvas kyllä tunnustavat Jeesuksen ja sanovat kunnioittavansa Häntä, mutta he kieltävät Jeesuksen Jumaluuden. Jos he kieltäisivät Hänet kokonaan, olisi heidän eksymyksensä ja eksytyksensä ilmeinen, mutta nyt he kykenevät tekemään sitä hiusten hienolla tavalla ja näin eksyttävät heitä, joille Jumalan Sana ei ole tuttu.
Näille kahdelle ihmiselle ei merkitse mikään Raamatun Ilmoitus mitään, jossa kerrotaan Jeesuksen olevan Jumalasta lähtenyt ja neitseestä syntynyt ja he kiertävät sellaiset kohdat tuomalla Raamatusta irtolauseen sieltä ja toisen täältä.
He eivät tee tätä tahallaan, vaan heidät on ekytetty harhaan, josta he eivät omin voimin ikinä tule irti pääsemään. He uskovat täysin omiin oppeihinsa ja pitävät niitä oikeina.

Jokaisen tulisi rukoilla heidän puolestaan, että Jeesus Itse antaisi heille totuuden ja päästäisi heidät noista kahleista irti.

Äänestä
  • nikailaisiin taruihin. Piste.

    Äänestä

  • Sokaistun nimimerkin valitsit! Raamattu sanoo, että "nimi on miestä myöten" ja "oman suusi tunnustuksen mukaan sinut tuomitaan". Pysyttele nyt vakaasti siinä valitsemassasi nimimerkissä niin kauan kunnes pääset "tähän päivään" sillä "tämä päivä" on Herran, ja silloin hän avaa ihmisen sydämen näkemään ja antaa hengen korvat, jotta kuulisit, (5. Moos. 29:4)

    Äänestä

  • katosi, vai tuijottiko liian tarkasti ja valitsi "sokaistu" nimimerkin? Voisit ainakin vastata, mitä pidit "ylistyksestä" -antamastani vastauksesta!

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    Sokaistun nimimerkin valitsit! Raamattu sanoo, että "nimi on miestä myöten" ja "oman suusi tunnustuksen mukaan sinut tuomitaan". Pysyttele nyt vakaasti siinä valitsemassasi nimimerkissä niin kauan kunnes pääset "tähän päivään" sillä "tämä päivä" on Herran, ja silloin hän avaa ihmisen sydämen näkemään ja antaa hengen korvat, jotta kuulisit, (5. Moos. 29:4)

    toimii kauttasi ekivaari ja sama kysymys Hirvakselle.
    Onko Hän tullut teihin asumaan ja oletteko saaneet voiman Hänen kauttansa uskoa Jeesukseen ja voiman elää Jumalan Sanan mukaista elämää?

    Äänestä

  • Pyhä Henki kirjoitti:

    toimii kauttasi ekivaari ja sama kysymys Hirvakselle.
    Onko Hän tullut teihin asumaan ja oletteko saaneet voiman Hänen kauttansa uskoa Jeesukseen ja voiman elää Jumalan Sanan mukaista elämää?

    koska se on Jeesuksen antama lahja. Se opettaa mm. tuntemaan Jumalan väärentämätöntä sanaa.

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    koska se on Jeesuksen antama lahja. Se opettaa mm. tuntemaan Jumalan väärentämätöntä sanaa.

    Pyhän Hengen ja onko Hän sisimmässäsi asumassa. Seuraavatko merkit uskoasi ja oletko saanut armolahjoja?

    seuraavat Jeesukseen uskovia, mutta he, jotka eivät sitä saa kokea, pyrkivät väittämään, että tämä kohta on lisätty Raamattuun myöhemmin.

    Minä todistan näiden merkkien seuraavan meitä, jotka uskomme Jeesukseen.

    Markus 16

    Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä,
    18 nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."
    19 Kun nyt Herra Jeesus oli puhunut heille, otettiin hänet ylös taivaaseen, ja hän istui Jumalan oikealle puolelle.
    20 Mutta he lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta.

    Äänestä

  • todella kirjoitti:

    Pyhän Hengen ja onko Hän sisimmässäsi asumassa. Seuraavatko merkit uskoasi ja oletko saanut armolahjoja?

    sen minkä parhaaksi näkee itse kullekin.

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    sen minkä parhaaksi näkee itse kullekin.

    ilman Pyhän Hengen osallisuutta et ole Jumalan valtakunnassa ja uskotko, että ilman Pyhää Henkeä et kykene uskomaan Jeesuksen Jumaluuteen ja ristintyöstä tulevaan sovitukseen, jonka Isä on meille rakkailleen lahjoittanut.

    Uskotko, että Pyhä Henki auttaa meitä elämään Jumalan tahdon mukaista elämää ja ilman Pyhää Henkeä emme siihen kykenisi?

    Äänestä

  • ,että kirjoitti:

    Minä hoidan omat asiani Jumalan kanssa, hoitakaa te omanne. Se riittää, mihin se riittää.

    Room. 14:4

    4. Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään.

    Tähän ja vain tähän minä luotan.

    kerskumaan armolahjoilla vaan:

    1. Kor. 12:3
    "Sentähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: "Jeesus olkoon kirottu", ja ettei kukaan voi sanoa: "Jeesus olkoon Herra", paitsi Pyhässä Hengessä."

    2. Kor. 10:17
    "Mutta joka kerskaa, hänen kerskauksenaan olkoon Herra."

    Kerskailijat ovat sen toisen herran palveluksessa:

    Room. 1:30
    "ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia",

    muu tuomitse, kuin se Sana jonka Jumala on puhunut.
    Etkö tunne Pyhää Henkeä. Et, koska se on sinulle mahdotonta, koska et tunnista, etkä tunnusta Jumalaa, joka on välimies Itselleen, eli Jumalan Ainoaa Poikaa, joka on Isässä.

    Etkä tunnista kolmiyhteistä Jumalaa, Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä, etkä edes tiedä, että jos jokin näistä persoonista puuttuu elämästäsi, silloin puuttuu Jumala elämästäsi.

    siitä, että tunnetko sinä Pyhän Hengen ja onko Hän tullut sisimpääsi asumaan ja seuraavatko merkit uskoasi?

    Voisitko puhua, kuin mies, etkä hakisi Raamatun irtonaisia lauseita, joilla yrität oikeuttaa ja puolustaa uskoasi. Saatana lukee Raamattua noin ja löytää joka asiaan vastauksen.
    Raamatulla kaikki tosin on tutkittava, mutta sinun tutkimisesi vie sinua harhaan.

    Oletko koskaan lukenut yhtäkään evankeliumia järjestyksessä, alusta loppuun.

    Tee se nyt, sillä se on sinulle todella tärkeää.

    Äänestä

  • kyse kirjoitti:

    siitä, että et ole minun tuomarini etkä kuulustelijani! En vastaa noin töykeisiin ja itsekkäisiin kysymyksiisi, mutta sen voin sinulle sanoa, että otan suurimman osan Jumalan sanaa kirjoituksiini sydämestäni, niin vanhan kuin Uuden testamentin asiat!

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    siitä, että et ole minun tuomarini etkä kuulustelijani! En vastaa noin töykeisiin ja itsekkäisiin kysymyksiisi, mutta sen voin sinulle sanoa, että otan suurimman osan Jumalan sanaa kirjoituksiini sydämestäni, niin vanhan kuin Uuden testamentin asiat!

    Kysymykseni eivät ole töykeitä, eivätkä itsekkäitä, vaan olen Jeesuksen tahdosta ja Hänen kanavanaan tuomassa totuutta sinulle ja monelle muulle, joka on eksytetty poissa Jumalan totuudesta.
    Ymmärrän, että sinun on vaikea vastata Pyhää Henkeä koskeviin kysymyksiin, koska et saa tuntea Häntä, ellet tee parannusta ja tunnusta Jeesusta Jumalan Ainoaksi Pojaksi, joka on Isästä syntynyt.
    Älä sekoita Jeesusta, meihin armosta pelastettuihin poikiin ja tyttäriin tai enkeleihin, sillä Hän on niin paljon meitä ylempi, kuin taivas on maasta kaukana.

    Ekivaari, sinä olet varmasti totisella sydämellä puhumassa Jumalasta, mutta sinä olet eksyksissä ja siksi sinulla ei ole tällä hetkellä Jumalaa, vain jumalan kuva, mutta sinulla on vielä aikaa parannuksen tekoon.
    Ota tosissasi tuo kehoitukseni, että lue evankeliumin ilosanoma, aivan alusta loppuun, näin sinulle on mahdollista päästä rakkaan Jumalamme, Jeesuksen Kristuksen tuntemiseen.

    Ennen, kuin alat lukea, mene aivan polvillesi ja pyydä Pyhää Henkeä avuksesi ja aukaisemaan Jumalan Sanaa.

    Jospa tietäisit miten ihana on, kun saa todellisen yhteyden Jeesuksen kautta Isään ja miten ihanaa on, kun Pyhä Henki tulee puolustamaan meitä, jopa itseämme vastaan ja kun Pyhä Henki, vaikka nuhteleekin toisinaan meitä, osoittaa samalla sammumatonta rakkautta.

    Pyhä Henki tekee uskon eläväksi ja tämä Henki on Jumalan voima ja tämän voiman kautta jokainen Jeesukseen uskova, pääsee Jumalan valtakuntaan ja saa nähdä ihmeitä, miten kuurot saavat kuulonsa ja sokeat näkevät ja miten syntiset tulevat parannukseen ja terveiksi. Ilman Pyhää Henkeä se ei ole mahdollista ja ilman Jeesuksen tuntemista ainoana elävänä Jumalana ei ole Isää, sillä Poika on Isässä ja Isä Pojassa.
    Sitä voi olla vaikea järjellä käsittää, mutta usko ei olekaan järjen asia ja kun Pyhä Henki tulee meihin, saamme ymmärryksen Jumalan salaisuuksiin.

    Äänestä

  • onkin rakkautta! kirjoitti:

    alati vaihteleva kameleontti, olet itse Pyhän Hengen tarpeessa, sillä jos Sinula se olisi, et tarvitseisi kysellä lihalta ja vereltä, vaan tietäisit toisten puhumista sanoista ja kirjoituksista sanoa niin kuin Herra Jeesus tunsi Pietarin vastauksesta, että se ei tullut vereltä ja lihalta, vaan "minun taivaallinen isäni on sen sinulle ilmoittanut"!

    Äänestä

  • kukaan, kirjoitti:

    muu tuomitse, kuin se Sana jonka Jumala on puhunut.
    Etkö tunne Pyhää Henkeä. Et, koska se on sinulle mahdotonta, koska et tunnista, etkä tunnusta Jumalaa, joka on välimies Itselleen, eli Jumalan Ainoaa Poikaa, joka on Isässä.

    Etkä tunnista kolmiyhteistä Jumalaa, Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä, etkä edes tiedä, että jos jokin näistä persoonista puuttuu elämästäsi, silloin puuttuu Jumala elämästäsi.

    Risto V;ltä!

    jutella mökissä piipahtaneiden ystävien kanssa uskosta ja muustakin.

    Ja sinulle, joka arvostelet muiden uskoa, muista tämä, sillä Jumala ei unohda mitään.

    Matteus 12:

    35. Hyvä ihminen tuo hyvän runsaudesta esille hyvää, ja paha ihminen tuo pahan runsaudesta esille pahaa.
    36. Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä.
    37. Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi, ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."

    Eli siunasta teille ja pysykää Jumalan väärentämättömässä sanassa.

    Äänestä

No yritetäänpäs...
Kirjoittanut: Tule&Kazo 5.11.2006 klo 16.50

... ja katsotaan, saanko suoria vastauksia. Tässä nyt viisi kysymystä, eikä minkäänlaista kaulaliinaa ympärillä. Ethän sinäkään nyt sitten laita vastauksiisi mitään kaulaliinaa, ethän?Tosin olen tottunut siihen, että perustelen asiani raamatulla, mutta sinun silmissäsi se on vain kaulaliina.

1) Julistatko, että Jeesuksesta tuli Jumalan Poika vasta kuolleistanousemisen kautta?

2) Jeesus on Isän todella ainoa Poika vai kiellätkö sen?

3) Kuuluuko mielestäsi Jeesukselle ylistys ja kunnia vai ei?

4) Kuuluuko mielestäsi Jeesukselle ylistys ja kunnia tasavertaisesti Isän kanssa vai ei?

5) Eikö kaikkien muiden kuin Jumalan ylistäminen ole epäjumalan palvontaa?

******************************'

VASTAAN:

1) Minun ei tarvitse julistaa muuta kuin toistaa vain sitä, mitä apostolit julistivat Room.1:3,4 ja Fil.2:8,9, sekä Jesaja 53:1, ja 11. jakeissa sanotaan!

2) 2.Kor.6:18
"ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias".

3) Kyllä Jeesuskin varmasti ylistyksen kuulee, mutta hän antaa kaiken hänellekin tulleen kunnian Isälle: Joh. 5:41 "En minä ota vastaan kunniaa ihmisiltä";

4) Jeesus ei etsinyt eikä etsi ihmiskunniaa:
Joh. 8:50
"Mutta minä en etsi omaa kunniaani; yksi on, joka etsii ja tuomitsee."

5) Onhan se, mutta Poika antaa itselleenkin osoitetun kunnian Isälle, sillä "Poika on uskollinen Jumalan huoneenhaltija, ei omistajana, (Hepr.3:6)

Matt. 11:27
"Kaikki on minun Isäni antanut minun HALTUUNI, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa".

Luuk. 16:12
"Ja jos ette ole olleet uskolliset siinä, mikä on toisen omaa, kuka teille antaa sitä, mikä teidän omaanne on?"

Otappa selvää, Tule&Kazo, mikä ero on omistusoikeudella verrattuna hallintaoikeuteen. Omistaja voi käyttää omaa tahtoansa omaisuutensa säilyttämiseen ja luovuttamiseen, mutta haltijan pitää kysyä omistajan neuvoja ja tahtoa saamansa omaisuuden hoitamiseen!

Poika on uskollinen Jumalan omaisuuden haltijana. Kaikki, niin haltijat kuin omaisuuskin on Jumalan!

Äänestä
  • Vain ne rukoukset kuullan, jotka rukoillaan Jeesuksen veren turvassa.
    Jeesus opetti;Isä Meidän rukouksen, se on uskon rukous.
    Kukaan ei voi, astua Jumalan valtakuntaan, kuin Jeesuksen sovitustyön kautta.
    Jumala ei ota vastaan suoraan Hänelle osoitettuja rukouksia, Jeesuksen veren kautta Jumala näkee meidät putaina.
    Mitään muuta tietä ei ole taivaaseen, kuin Jeesusksen Uhri Veren kautta, Pyhä Henki on opastaja, Jos joku aikoo mennä taivaaseen, tunnustamatta Jeesusta, hän on varas ja ryöväri.
    Jeesuksen valta on Hänen sovitustyössään, Jumala antoi Ainoan Poikansa, että meillä olisi Pelastus Hänen Nimessään, vain Jeesus oli kertakaikkinen uhri, syntiemme puolesta.
    Johanneksen evankeljumi kertoo täysin luettuna alusta loppuun, millä tavoin Jumala on toiminut maanpäällä, kaikkille myös heille jotka sanovat olevansa uskossa eivätkä ole, on se hyvä ohje Jeesuksen elämästä, ja kolmiyhteisestä, Jumaluudesta.
    Paavali kirjoitaa: PYhän Hengen lahjoista, ne kuuluvat tähän päivään, jokaisella jolla on Hengen lahjat, on mahdollisuus edetä Jumalan tuntemuksessa, ja pysyä erossa pahan eksytykssistä.
    Mikä on Jumalan johdatuksessa,olellista on tuntea Jeesus, Jeesuksen kautta Pyhä Henki, Pyhän Hengen johdatuksessa, sana ja sana on Jumala ja Hänessä on totuus.
    Totuuden valitseminen, on nöyryys, nöyryydessä Jeesuksen valitseminen, johdattajaksi, sillä Jumala antoi meidät Jeesukselle, että Hänessä olisimme pelastetut.
    Jeesus on voima, turva, ja rauha.
    Ja ainutkertainen, Hän on totuus, ja totuudessa on toivo, toivossa on rakkaus ja kaiken perusta on usko Jeesukseen.

    Äänestä

Jeesus ei ollutvain ihminen. Hän oli Ihmisen Poika, niin kuin hän itse asian ilmaisi. Hän oli jumalallista sukujuurta. Hän oli Jumala. Hän oli luopunut oikeuksistaan tultuaan ihmiseksi, mutta hän oli Jumala yhtä kaikki, koko ajan.

Mitä tuntematon, pelokas ihminen, tarkoitat sillä,että joitakin arvioidaan kriittisesti, vaikka heillä on tämä niin sanottu jumalan voima. Keillä se siis on, ja miten se ilmenee. Kenellä sitä ei ole, ja miten se ei ilmene.

Jumala antaa ihmiselle "voiman tulla Jumalan lapseksi". Itseään tuntematon kirjoittaja kerrot, että juuri näillä joillakin on jumalan voima. Eivätkö muut ole sitten Jumalan lapsia, vai miten sinä arvuutat itse kunkin "uskon".

Tällä voima-, valta-, ja menestysteologiallako.??

Äänestä
  • aateloitu enemmistön vai painomassan mukaan? Älä välitä, tuli vaan mieleeni tommonen huuli!

    Mitä tuohon Jumalan poikain joukkoon tulee, niin saattaa olla vain tekijän tiedossa se lukumäärä

    2. Kor. 6:18
    "ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias".

    Jeesusta eräät väittävät Jumalaksi tunnustekojen tähden, mutta hän lupasi opetuslapsilleen vallan tehdä vieläkin suurempia tunnustekoja. Pitäisikö opetuslapsetkin julistaa Jumalaksi?

    Matt. 10. luku
    7. "Ja missä kuljette, saarnatkaa ja sanokaa: 'Taivasten valtakunta on tullut lähelle'.
    8. Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.2

    Äänestä

  • Herraa Jeesusta, kyllä mielen sairaudet lähtevät Jumalan voimasta. Siunausta.

    Äänestä

  • Etsi. kirjoitti:

    Herraa Jeesusta, kyllä mielen sairaudet lähtevät Jumalan voimasta. Siunausta.

    ajoivat kameleontit etsimään Herraa Jeesusta Kristusta. Sitäkö tarkoitat?

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    aateloitu enemmistön vai painomassan mukaan? Älä välitä, tuli vaan mieleeni tommonen huuli!

    Mitä tuohon Jumalan poikain joukkoon tulee, niin saattaa olla vain tekijän tiedossa se lukumäärä

    2. Kor. 6:18
    "ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias".

    Jeesusta eräät väittävät Jumalaksi tunnustekojen tähden, mutta hän lupasi opetuslapsilleen vallan tehdä vieläkin suurempia tunnustekoja. Pitäisikö opetuslapsetkin julistaa Jumalaksi?

    Matt. 10. luku
    7. "Ja missä kuljette, saarnatkaa ja sanokaa: 'Taivasten valtakunta on tullut lähelle'.
    8. Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.2

    ---Mitä tuohon Jumalan poikain joukkoon tulee, niin saattaa olla vain tekijän tiedossa se lukumäärä

    2. Kor. 6:18
    "ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias".----

    Kerroppa ekivaari, voiko sinun mielestäsi nuo pojat ja tyttäret olla täysin samalla tavoin Jumalan poikia kuin Jeesus on Jumalan Poika? Muistathan, että Jeesus on Jumalan AINOA Poika, vai kiellätkö sen?

    ---Jeesusta eräät väittävät Jumalaksi tunnustekojen tähden, mutta hän lupasi opetuslapsilleen vallan tehdä vieläkin suurempia tunnustekoja. Pitäisikö opetuslapsetkin julistaa Jumalaksi?---

    Ei pidä. Siinähän sinun ongelmasi onkin. On täysin eri asia esimerkiksi se, että "Jumala on meissä" kuin, että "me olemme Jumala".

    tähän samaan kysymykseen on uudemmalla sivulla otsikolla Voi, sie, Tule&Kazo!

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    tähän samaan kysymykseen on uudemmalla sivulla otsikolla Voi, sie, Tule&Kazo!

    Kuulepas ekivaari, kaikella kunnioituksella lähes tulkoon kaikkiin kysymyksiin olet vastannut enemmän tai vähemmän ympäripyöreästi. Sinussa on selvästi poliitikon vikaa. Esitin siellä samassa paikassa vastauksena otsikollesi "Voi, sie, Tule&Kazo" kommenttini ja jälleen kerran tuon kysymyksen, johon et ole suostunut syystä tai toisesta suoraa vastausta antamaan. Enkä ymmärrä miksi???

    Äänestä

Sinä olet tiukannut tähän kysymykseesi:

"Kerroppa ekivaari, voiko sinun mielestäsi nuo pojat ja tyttäret olla täysin samalla tavoin Jumalan poikia kuin Jeesus on Jumalan Poika? Muistathan, että Jeesus on Jumalan AINOA Poika, vai kiellätkö sen?"

             * * * * *

— aina vaan uutta vastausta, jonka joku toinen inttäjä näyttää sinua vähemmällä ymmärtäneen! Jos et tätä uutta vastaustani ymmärrä, niin epäilen Sinulla olevan joku luetun ymmärtämisen häiriö.

VASTAUKSENI:
Kun Jumala on tehnyt Kristuksessa KAIKKI YHDEKSI, Ef.1:10, tulemme kaikki olemaan Kristuksen ruumiin jäseniä, kukin sillä paikallaan, minkä Jumala on meille määrännyt:

Room. 12:
5. "niin me, vaikka meitä on monta, OLEMME YKSI RUUMIS Kristuksessa, mutta itsekukin olemme toistemme jäseniä;"

1. Kor. 12:
12. "Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin;"

1. Kor. 15:28
"Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa".

Niin jotta tämmöinen budjettisuunnitelma on Jumalalla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

te tuomitsette? kirjoitti:

Jeesus oli ihminen, aivan samanlainen, kuin mekin, eli Hän eli lihanpäivissä 33 vuotta.
Muistettava on se, että Hän ei kantanut perimässsään minkäälaista syntiä, sillä Hän ei syntynyt miehen, eikä naisen tahdosta, vaan Jumalan Hengestä.

Hän oli vasta kaksitoista vuotias, kun Hän jo tunsi kirjoitukset ja opetti niitä israelilaisille.
Jeesus oli siinäkin hyvässä asemassa, että Hän sai syntyä suvun kautta, joka oli pysynyt aina uskollisena Jumalalle ja sai siksi jo pienestä pojasta lähtien opetusta Jumalan tuntemiseksi.
Jeesus oli täytetty Pyhällä Hengellä jo äitinsä kohdussa ollessaan ja siksi Hänelle oli luonnollista uskoa opetukset Jumalasta.

Pyhä Henki auttaa uskomaan ja vahvistaa Jumalan Sanan.

Jeesus kasvoi ja varttui uskollisten uskovaisten keskuudessa ja tuli aika, jolloin Pyhä Henki tuli Hänen päällensä ja ilmoitti, että Jeesus on Jumalan rakas Poika ja toi näin ilmi Jeesuksen Jumaluuden kansalle.
Siitä lähtien Jeesus Pyhän Hengen voimalla teki ihmeitä, paransi, vapautti, uudisti ja herätti kuolleita.

Jeesus oli astia, jota ei tarvinnut uudistaa Pyhän Hengen astiaksi, mutta me emme ole samalla tavalla kelvollisia asuntoja, vaan meidät Jumala uudistaa, jotta voimme olla Hänen asuntonsa.
Hän ajaa Sanallaan pois meistä pahan, sen, joka estää meitä olemasta kuuliaisia Hänelle ja näin Hän tekee meistä astijoita Itselleen, toiset halpaa käyttöä varten ja toiset kallista käyttöä varten.
Nämä kalliskäyttöiset astiat ilmentävät kaikessa Jumalaa ja näitä kalliita astioita pilkataan ja halvennetaan, samoin, kuin tehtiin Jeesukselle.

Nämä kalliit astiat eivät tee omalla, ihmisen voimalla, yhtään ainoaa tunnustekoa, sen kummemmin, kuin Jeesuskaan ei tehnyt omalla voimallaan niitä, vaan he tekevät kaiken Jumalan voimalla, samoin, kuin Jeesuskin teki kaiken kuuliaisuuden kautta Isään.

Raamattu kertoo, että usko ilmenee voimana, mutta kun täältäkin lukee arvosteluja ja tuomitsemisia, näyttäisi, että ne kohdistuvat juuri heihin, joilla on Jumalan voima ja siksipä kysynkin teiltä, tunnetteko te Jumalan voiman?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu