Voi itku

60 ja 70 lukujen taitteessa näin Pohjois-Atlantilla valtavan roskalautan. Matkaa maihin oli joka suuntaan tuhansia kilometrejä. Se iski kuin pommi. Rupesin katselemaan tarkemmin ja huomasin että veden pinnassa kellui myös öljyn kikkareita, kylmä Labradorin virta sai öljyn paakkuuntumaan. Minua ahisti kamalasti: saastuminen on jo näin pitkällä. Tosin oltiin reitillä jota käyttävät monet laivat, mutta silti.

Kun yritin selittää ahistustani muille, minua katseltiin kuin enempikin pölhöä. Ei ne ymmärtäneet silloin, eikä ne ymmärrä vieläkään. Ei ne tule koskaan ymmärtämään.
180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

tehneen samankaltaisen havainnon, lähestyessään Ameriikan mannerta. Tuo ahistus voi tulla muustakin syystä. Erään kerran(lipsahti jotenkin) kollegat oivalsivat minun osaavan venäjää. Ne menivät aivan kuin shokin-kaltaiseen mykkään tilaan ja sain osakseni hämmästyneitä säälikatseita. Ahisti kun oivalsin, että minussa on varmaan rutto, koska olen opetellut tuon verivihollisen kielen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KARVINISTI kirjoitti:

60 ja 70 lukujen taitteessa näin Pohjois-Atlantilla valtavan roskalautan. Matkaa maihin oli joka suuntaan tuhansia kilometrejä. Se iski kuin pommi. Rupesin katselemaan tarkemmin ja huomasin että veden pinnassa kellui myös öljyn kikkareita, kylmä Labradorin virta sai öljyn paakkuuntumaan. Minua ahisti kamalasti: saastuminen on jo näin pitkällä. Tosin oltiin reitillä jota käyttävät monet laivat, mutta silti.

Kun yritin selittää ahistustani muille, minua katseltiin kuin enempikin pölhöä. Ei ne ymmärtäneet silloin, eikä ne ymmärrä vieläkään. Ei ne tule koskaan ymmärtämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu