Teinpähän siinä pyhäinpäivän kunniaksi keittiön kaappeihin perusteellisemman siivouksen...voi että sitä tulee säästettyä jos jonkilaista törppöä ja purnukkaa "jos sattuis joskus tarviimaan"-periaatteella. Tyhjäsin kaappien kätköistä muovikassillisen rasioita, kansia, korkkeja, purkkeja, muovipusseja, katkenneita kauhoja (onkohan kokilla liian voimaks ote ruuuanlaittoon;)..)
Aurinkoista aamua kahvilaan. Täällä kirpakka pakkanen, ulkona näyttää kauniilta ja valoisalta.
Aurinkoista aamua kahvilaan. Täällä kirpakka pakkanen, ulkona näyttää kauniilta ja valoisalta.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Samanlaista, "alkuperäistä" tavaraa taitaa täälläkin olla kaapit väärällään, vaan vaikea niistä on luopua, siellä ne siististi täyttävät kaapit ja hyllyt.
Monasti miettinyt että pitäisi turhat heittää pois. Ei kuitenkaan raaski - jospa jotain vielä joskus tarvii.
Toisaalta hyllyt eivät tyhjene avaamalla oven, eli pysyvät jotenkin paikoillaan, joten olkoot toistaiseksi.
Melko täydelliset ruoantekolaitevälineet tuli aikoinaan hankittua ja olen odotellut innon palaavan takaisin muutaman passiivisen vuoden jälkeen - eihän sitä tiedä koska pakastusrasiat ovat täynnänsä marjoja tai muuta vitamiinia, kovanaama kovassa käytössä, soppakattila liedellä porisemassa, keiton tuoksua köökkiin antamassa.
Kaikkea saa liian valmiina, ja kun sille tielle lähtee, on vaikea aloittaa ruoanvalmistus ihan alusta pitäen.
Lopetan nyt ettette kylästy.
"näkeehän sinuakin vielä, kiva juttu.
Ruuanlaitto on tietenkin hiukan työläämpää kuin valmiseineten ostaminen, mutta ken tykkää kokata, saa siitä hommasta henkisenkin nautinnon kulinaarisen nautinnon lisäksi :)
Ihan itselleen kokkaaminen voi tuntua turhauttavalta puuhalta,mutta näinä pakasteitten aikoina kun tekee isomman annoksen evästä,niin sitä voi sitten pakastaa ja nautiskella kiireaikana. Pistäs nyt kokeillen vaikka jauhelihapotut tekoon... hyvää ja huokeata :)
No, nyt lähinnä kiinnostaisi, millainen on tuo "törppö", joka on tullut säästettyä ja kuinka sait sen olemaan vaiti kaapissa? ;) Kauhat siis hajoaa, millainen on kaulimen kunto? Aamukävely on hoidettu, R-kioskilla pistäydytty. Vanha taivas oli näkyvissä ja lumisen kaunista ympärillä.
tässäpä taas oivallinen esimerkki murteidemme rikkaudesta :))
Törppö....paitsi että on se mitä ajattelet...on myös epämääräinen astia, lähinnä purkki mutta useimmiten peltinen tai pahvinen...Aika hiljaa ne vaan ovat malttaneet kaapissa pysyä :D
Kaulin...perintökaluni, suuri massiivinen puukaulin, on hyvässä kunnossa.Leipominen on mielipuuhaani joten kaulin on hellissä ja ymmärtäväisissä käsissä...
tuo vanha taivas. Mistähän sekin kotoisin? Nuoremmat eivät taida edes ymmärtää mitä se meinaa.
Tuotapa en tiedä, miltä seudulta moinen sanonta on alunperin lähtöisin. "Vanhasta taivaasta" olen kuullut aikoinaan Kymenlaaksossa asuessani, kun kaunis sininen (maan vanhin taivas) on näkyvissä - ilma siis pilvetön tai ainakin lähes pilvetön.;)
on vanha taivas :) Taitaa olla vanhan kansan sanontoja, tuttu keskemmällä Suomeakin. Lapsilta kun kysyn, niin eivät tiedä mitä tarkoittaa.
ukkosilman jälkeen sininen taivas näyttäytyi pilvien takaa niin meillä sitä kutsuttiin vanhaksi taivaaksi.
Järjestyksen rasioille ja kansille. Tuu tänne auttaan mua, pidettäis oikein kunnon rasiasulkeiset ja katottas mikä mihinkin sopii.
erittäinkin mielenkiintoiselta. Yhteiset rasiasulkeiset keittiössä, mitä kaikkea tuosta voisikaan kehittyä :))Tämä kutsu on nyt otettava vakavaan harkintaan.
Pikku epäjärjestyksen, vaiko kunnon kaaoksen.
olis poikaa, sitähän saisi selvitellä monta päivää :))
Otettasko aluksi kolmen päivän kaaos.
olen jo tulossa :))
Yhtä riuska muori täällä...
aika monta puolikasta kauhaa(varsinkin muovisia)löytyi, liekkö soppa ollut liian tanakkaa tai jonkun ruokailijan pää puuta...:DDD...ristiäisten alla siivoilin kaappeja pursotinta etsiskellessä ja kaikenlaista "jos sattuis tarviin" juttua löyti kaapista...sosemyllyn veivi(mylly poistui aikaa sitten), omenapora ilman kahvaa ja yhdensormen keittiösakset:DD..*roskakuski sai kerrankin kipata täyden pöntön:)*
näkeehän suakin vilaukselta välillä, sulla taitaa mennä tosi lujaa livessä kun niin harvoin täällä piipahtelet :)
Hitsit...kenen ristiäiset, etkait sä vaan...siis....sinuako tässä onnitellaan?:)
Mikähän siin on, ettei noita kauhanpuolikkaita tule viskattua saman siliän tien menemään, vaan ne on jemmattava...
en minä enään, vaikka painostusta on ilmassa*virnistää* jokin aika sitten toinen lapsen lapsi kastettiin:)
Mummina olo on ihan kivaa näin nelikymppisenä ja keväällä taidan olla jo kolmoismummeli:DD
Kyllä se on niin että kun nuorena aloittaa niin mummous häämöttää jo keski-iässä:D
mummille :) Mummius on ihanaa ja kuten myös totesit, kun tarpeeksi nuorena itse aloittaa niin ehtii nauttia mummiudesta suhteellisen nuorena...
Meillä täällä on jännittävät ajat menossa...tyttärellä on laskettu aika muutaman päivän päästä, sitten minäkin olen kaksinkertainen (mummo)nykyisen yksinkertaisuuden sijaan :DD
sinullekkin:)
Nyt voi hetken puhaltaa, mutta keväällä saa alkaa taas jännittämään...ei ne omat synnytykset jännittäneet ollenkaan, mutta nyt olo on ollut melkoista hepulointia:DD
Kai sekin kuuluu tähän mummiuteen:)
mutta sivut takkuaa. En näpytä uusiks jos vielä putkahtaa...miten niille muuten käy kun tulee se "sivua ei voi näyttää" sen jälkeen kun on lähettänyt?
kadota bittiarkistoihin:)
Joskus, jos tulee sellainen server error ilmoitus ja laittelet myöhemmin toista viestiä, saattaapi se kadonnutkin putkahtaa paikoilleen:)
hepilointi kuuluu mummiuteen, se on meidän mummien etuoikeus :DD
Tyttö soitti päivällä ja tottakait minä luulin heti että nyt se on menossa synnyttämään.......käski vähän rauhoittua :)
ainakin täällä keittiössä.