Miksi Lidl kauppaketjun pitää väen väkisten hangata Suomalaisia tapoja vastaan. Kaikesta "tehokkuudesta" huolimatta asiointi Lidlissä on epämiellyttävää. Kärryt toimivat ainoastaan 1€ kolikolla, pitääkö minun siis aina pitää taskussa ekua saadakseni Lidliin mennessä osotskärryn? Ostoskoreja ei ole ja vaikka kassa tehokkaasti vetäiseekin ostokset viivakoodin lukijan läpi, niin asiakkaalla kestää aina kaivaa rahapussia ja latoa ostokset takaisin kärryyn, joten kassalla menee sama aika kuin oikeassa kaupassa. Pahimmillaan komentelevat kassalla, että kärry piutää viedä kassan päätyyn asti, eikä oloa tee mielyttäväksi vääristellä selkää pakatessa osotksia nostamalla ne kärrystä pois ja pakkauksessa apuna käyttäen ns. ikkunalautaa.
Lidlin aloittaessa vika oli Suomalaisissa myyjissä ja kaikessa mitä he teki ja tietenkin asiakkaissa, jotka ei osaa käyttää Lidl formaattiin sopivaa osotoskäytäntöä. Jostakin kumman syystä muissa kaupoissa asiakas on aina oikeassa. Ai että Lidl on halpa, no saahan Lidlistä ns. vanhanaikaista tavaraa uutena ja kohtiuu hintaan, mutta kohtuu hintaista on myös Tradeka liikeissä sen lisäksi, että vuodessa tipahtaa postilaatikosta parinsadan ekun shekki.
Eipä taida Lidlin Suomenvastuulliset pukeutua ja syödä oman ketjun tuotteista!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Koko juttusi pointti oli vain mainostaa tradekaasi joka sivumennen sanoen on kuin syylä kuppasen kankussa.
laitase siihen liukuhihnalle ja sano seuraavalla kerralla että .Otetaampas vähän rauhallisemmin