Lohjaltapa hyvinkin

Odotellessa

Tulipa Lohjalle uusi kaupunginjohta ja vieläpä nainen. Toivottavasti osoittautuu hyväksi ratkaisuksi, muuten saavat kaikki naiset kärsiä nahoissaan.

Lohjalla on niin paljon parannettavaa, että ei ainakaan työt lopu.

Tulee uutta moottoritietä, uutta tavarataloa ja mitä vielä. Parkkipaikkoja vain ei tahdo olla. Olen jo muutaman kerran käynyt Nummelassa ostoksilla, kun sieltä löytyy aina parkkipaikka ja vielä ilmainen sellainen.

13

1302

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pena

      meille päin vaan.Nyt luin lehdestä että jo kauppiaatkin suuntaa katseensa Nummelaan.Aseman rautakauppa näyttäisi tulevan ja uusi Rautiakin.

      Tosi asiahan on että Lohjan keskusta on ihan p..stä.Aivan liian tukkoinen nykyautoilevalle ihmisella ja tarjonta kuitenkin aika suppea,joku Sokos,Euromarket ja tyhjänpäiväinen Lohjantähti,ennen oli sentään Anttila mutta siitäkin tehtiin klooni Citymarket.
      Todella haastetta uudelle kaupungin johtajalle,ei voi muuta kuin tovioa että onnistaa ja saa hajanaiset rivit koottua puhaltamaan yhteen hiileen,muuten teidän käy viekä huonosti ja teidät liitetään Nummi-Pusulaan.

      • miksa

        no mitä tän kaupungin liikenne järjestelyihin tulee ni ne on kyl ihan per.. mutta tokkopa yksi ihminen siihen pal voi vaikuttaa.. eikös meillä ole edelleenkin suunnittelemassa tiet henkilö jolla ei ole edes ajokorttia.. ja toiseksi onhan lohjalle tulossa niit vit.. liikenne ympyröitä joita jo n:ssa jo on käytössä.. luulin et muutama vuosi sit niistä päästiin mut nythän niitä tulee taas ihan idioottimaisiin paikkoihin.. ja muutenkin tuntuu et lohjasta yritetään vain tehä joku eläkeläisten/pakolaisten paratiisi niitä tääällä hyysätään mutta mitään muuta kehitystä ei tunnu tapahtuvan..

      • Pena
        miksa kirjoitti:

        kiertoliittymien kanssa.Niitä on nyt muutaman vuoden ollut Nummelassa eikä vieläkään vilkun käyttö ja ajaminen onnistu kaikilta.Kyllä nykyinen
        valo-ohjattu keskusta Lohjalla on selkeempi vaikka
        muuten se onkin peestä.

      • Anna
        Pena kirjoitti:

        Kyllä se Lohja menettelee varsinkin lapsiperheen asuinpaikkana. En kyllä kestäisi ikipäivänä asua Lohjalla, jos en kävisi Hesassa töissä. Täytyy olla jotain henkireikiä ulospäin tollasesta pikkukuapungissa, jossa kaikki tuntee toisensa(tai luulee tuntevansa) ja juoruaa toisten asiat.

        Onneksi autolla pääsee.

      • Christine
        Anna kirjoitti:

        Jaa..vai on lohjallakin sama meininki ku mun kotikaupungissa..ja me kun meinattiin muuttaa sinne.Menee kyllä uudestaan harkintaan. Menee hermo ku jengi juoruu joka asiasta vaikkei ne tiedä oikeesti mistään mitään, eikö ne ikinä opi?! Hesaan muutettais heti, mutta siellä on vähän liian kalliit asunnot..prkl.

      • Jolle
        Christine kirjoitti:

        Älä tänne muuta; mä en enää pääse pois täältä. Pelasta mut!
        Verhot heiluvat ikkunoissa kulkiessani, näen nenät ja silmät. Ihmiset vahtivat toisiaan. Kukaan ei saa menestyä, olla parempi toista.
        Muuta Vihdin metsään, omakotitaloon. Sieltä kulkee tie pääkaupunkiseudulle. On oma rauha ja hiljaisuus, jota lentokoneet ovat häiritsemässä, junakin siinä.
        Kuka keskustassa asuisi ja varsinkaan Lohjalla.

      • qq

        Mitä siitä on tullut muuta kuin parit yrittäjien pitämät palaverit? Mitään konkreettisia muutoksia ei näy missään, mutta asianosaisten "keskustan kehittäjien" palkat sen kun juoksee.

      • Riku Kivikasvo
        qq kirjoitti:

        Mitä siitä on tullut muuta kuin parit yrittäjien pitämät palaverit? Mitään konkreettisia muutoksia ei näy missään, mutta asianosaisten "keskustan kehittäjien" palkat sen kun juoksee.

        Joo, se pääpelle ehdotti katettua kävelykatua ihan suoraan ensisilmäyksellä ja meitä nauratti, mutta sitten itketti, kun se pellejuttu tuli ilmi. Koko keskustan elävöittämisprojekti on pelkkää ulkopuolisten rahastusta ja utopiaa. Kävelisivätpä edes itse siellä kaduilla. Ei siinä mitään projekteja tarvita huomata ihmisten tarve ostaa alkosta pullo, hakea kelasta korvaukset, ostaa ruokaa, ottaa lämmintä suojasta. Vituu, mitään kävelykatuja tarvita. Paskan pellet, voitte vetää käteenne: tänne keskustaan ei TARVITA mitään ostoskeskusta sumputtamaan liikennettä!!!

      • Lohjalainen

        Olet ihan oikeassa en käsitä miten Anttila vaihdettiin joka talon ruokakaupaksi!Ihmiset ois voinnu käydä Lohjalla viel Anttilan takia mut kuka käy siel esi. Hesast jonklun citarin takia,ei kukaan. Ihan syvältä!

      • Lohjalainen
        qq kirjoitti:

        Mitä siitä on tullut muuta kuin parit yrittäjien pitämät palaverit? Mitään konkreettisia muutoksia ei näy missään, mutta asianosaisten "keskustan kehittäjien" palkat sen kun juoksee.

        Oletko ikinä sattunut katsomaan Lohjan päättäjiä? Ne on kaikki ikäloppuja toinen jalka haudassa!Ei ne halua kehittää ja rakentaa vaan säästää ja säilyttää!Olen hakenut töitä Lohjalta kolme vuotta mut ei vaan onnistu kun kaikki työpaikatkin täytetään vanhuuksilla. He eivät käsitä sitä et ne kohta joutuu eläkkeelle ja saa hakea uusia työntekijöitä. Vaikka vanhoilla on työkokemusta ja taitoa niin nuorilla on uusimmat tiedot ja taidot. Ei ole tainnut tulla Lohjalaisten järkeen!Olen saanut tehdä töitä toisella paikkakunnalla.

    • Jorma Saario

      Onneksi Lohjalta pääsee pois. Täällä ei viihdy kuin kivikasvoinen mies. Keskustaa ollaan rakentamassa umpeen, kaunis järvi on sementöity paperitehtaiden jätöksillä, uimarannoilla on koiran paskaa ja lasin sirpaleita. Keskustassa näet aamusta maan alta nousevia piikkiä vailla olevia peikkoja. Joku on kussut housuihinsa, joku harittaa, ei taida tietä löytää, joku vetää piikillä suoraan käteen ihan siinä vaan.
      Keskustaan on tulossa iso ostoskeskus vaikka entinenkin on tyhjillään. Kaupunki antaa parhaan maan raiskattavaksi. Linja-autoasema siirtyy jonnekin, ehkä Venäjälle. Onneksi jotkut valittavat ja rakentaminen siirtyy vuosia.
      Onneksi on Opus - K.

      • se

        kivikasvoinen psykopaatti takaisin sinne mistä se on tullutkin eli Kotkaan, niin johan paranee ilma Lohjalla!

    • Register Now

      Onnea uudelle kaupungin johtajalle minultakin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      87
      1400
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      52
      997
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      374
      834
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      153
      804
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      717
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      709
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      635
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      622
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      611
    Aihe