Totuus UKK:n koskikaupoista

.

Toisaalla on saitille nostettu jälleen valheellista tietoa UKK:n osuudesta pohjoisen suurten jokien koskitilojen kaupoista. Ikävä kyllä on maamme lähistorian uudelleenkirjoittamiseen, - ehkä osuvimmin sanottuna väärentämiseen - keskittynyt aggresiivisten ismien kotipesä jälleen asialla, todellisen taustavaikuttajana tällekin valheelle. Tuon tunnettu taho tuottaa laajalla alueella valheita ja väärennöksiä totuudesta paljokaan piittaamatta. Klassiseen "moskovan malliin" historian vääristelyllä on päätavoitteena kaikin keinoin mustamaalata Keskustan ja sen läheisten mainetta ja kunniaa.

SIKSI eritoten UKK:n tekojen ja muiston valheellinen vääristely sopiikin tietyille piirelle kuin nyrkki silmään, - "lehtisille ja rautkallioille" työkaluksi -, liitetäänhän UKK persoona ja poliittinen ura saumattomasti myös keskustalaiseen maailmankuvaan.

Totuus UKK:n koskikaupoista
******************************

Pääomaköyhän ja sodan jäljiltä lähinnä konkurssitilassa olleen maan pelastamiseen tarvittiin kiireesti perusenergiaa, ensisijaisesti teollisuuden tarpeisiin ja myös yksityiseen käyttöön. Tähän hätään oli pakollista saada pohjoisen jokien koskivoima valjastettua energiantuotantoon. Varmaa on, että ilman koskivoimaa olisivat sotakorvauksetkin jääneet maksamatta, joka seikka olisi päälle kaatuessaan varmuudella johtanut itsenäisyyden menettämiseen.

Jos Kemijoen, Oulujoen ja muitten jokien kosket olisi pakkolunastettu valtiolle, olisi valitustie ja riitely hallinnon eri portaissa kestänyt vuosia, eikä sellaiseen ollut varaa kuolemansa kielissä painivalla maalla;

Koskien elintärkeä energia olisi jäänyt saamatta, itsenäisyytemme ja koko kansakunnan oli käynyt huonosti.

Vaarasta tietoisina tehtiin tuolloin salainen päätös, - jossa UKK oli osallisena - , jonka mukaisesti tietyt yksityiset henkilöt perustivat yhtiön, jolle valtion toimesta järjestetään riittävät vakuudet, ja tämä yhtiön tehtäväksi tuli ostaa tarvittavat koskitilakiinteistöt tunnettujen jokien varsilta. Vain näin toimien päästiin voimalaitoksia rakentamaan mahdollisimman nopealla aikataululla.

Samaan sopimukseen kuului että hankintojen tultua suoritetuiksi yhtiö siirtyi valtion omistukseen.

Miten käytännössä asia järjesteltiin, siitä lienee saatavissa kyllin julkista tietoa.

Koskitilalliset saivat näin toimittaessa kertakorvauksena huomattavan korkean hinnan rannoistaan, aivan eri suuruusluokkaisen kuin olisivat konsanaan niistä tuolloin itse ymmärtäneet pyytää. Kun Kemi -ja Oulujoen ym. jokien entisille tilallisille sitten selvisi että kosket valjastetaan energian tuotantoon, alkoi itse kullakin kateuden kauna nostaa päätään.

”– Olisiko koskista saatu ehkä vieläkin kovempi hinta..? ”

- Asiasta tehtiin hetimiten myös poliittinen lyömäase, ja ennen muita UKK:n osuus nostettiin kaupoissa kielteiseen valoon. Valheellisen tiedon jakajien ja kaiken maailman riidankylväjien jutuissa ei asetettu mitään painoa sille, että operaatio oli veitsi kurkulla olemassaolonsa puolesta taistelevalle kansalle ehkä ratkaisevan tärkeä, ainoa pelastautumiskeino.

Mitä sitten liittyy puheisiin koskitilojen menetyksistä ja huijatuksi joutumisesta, olisi toinen totuus, - pakkolunastus - ollut tilallisille todella karu vaihtoehto; Kosket olisi silloin menetetty murto-osalla arvostaan.

Kansakunnalle elintärkeä ja näin kaiken edelle asettunut välivaihe, UKK:n ja muutaman muun "väliaikaisesti yksityinen osto-organisaatio", sitteemin tunnettu valtionyhtiö toimi ripeästi ja maksoi maista ja rannoista käypäistä huomattavasti korkeamman hinnan. Päämotiivina toiminalle ole elintärkeä kiireellinen aikataulu ja perimmäisenä syynä maan ja kansan itsenäisyys ja olemassaolo.

UKK:n hankilökohtainen panos ja tavoitteet asetuivat tässäkin asiassa maan ja kansan edun ja parhaan mukaiselle yhteiselle kurssille.

Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta
11640
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Miksi ei rakennettu vesivoimaa merelle, esimerkiksi aaltovoimaa tai tuulimyllyjä. Siitä olisi saatu hyvää energiaa, paljon parempaa kuin ydinvoima.
Ne voimalaitokset ovat aika surkeita ja ne tuottavat niin vähän energiaa ja kosket olivat kauniita. Ajatellaanpa vaikka vain tuota Kukkolankoskea kuinka kaunis se on.

Äänestä

"liitetäänhän UKK persoona ja poliittinen ura saumattomasti myös keskustalaiseen maailmankuvaan. "

Toisin kuin sinua urasi kanssa tai ilman halutaan siihen liittää millään muotoa keskustalaisissa piireissä.

Äänestä

Urho Kekkonen näyttäytyy tämänkin tapauksen valossa todellisena isänmaan ystävänä.

Äänestä

Tämä on sitä kerimäen "totuutta", josta olemme saaneet "nauttia" tällä palstalla vuosikaudet.

Ettei vain punakone jyskyttäisi kerimäen ohimoissa tätä kirjoittaessa...

Äänestä
  • Aloittaja

    Onpa kiva tavata lähiaikoina: Kysyn sitten tarkemmin millä rahkeilla toveri elvistelee, ...kuinka kova kundi siellä pusikossa kyykkiikään..

    Seppo Hietanen

    Äänestä

  • UPDATE_7173133 kirjoitti:

    Näissäkö merkeissä?

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000021042029

    Vai näissä?

    http://keskustelu.suomi24.fi/servlets/search?start=0&advanced=1&all_words=&some_words=Tarja+Halonen&exclude_words=&exact_words=&conference=&poster=CITY.-Keskusta&sort=relevance&search_interval=fixed_interval&fixed_interval_time=0&sd=01&sm=12&sy=2005&ed=20&em=2&ey=2006&hpp=25

    Tai kenties näissä? (Jotka olet poistanut netistä, mutta meitä on kymmeniä, joilla se kaikki on tallella. Ja kyllä poliisit löytävät Eniron arkistoista):

    * * * * * * * * * *

    Kohteliaasti Oiva Härköselle
    Kirjoittanut: K.K.Korhonen 8.10.2004 klo 18.02

    Sinun tavoitteesi, Oiva Härkönen, on ”alueellisen ja sosiaalisen tasapainon” palauttaminen Suomeen, eli kaikkien paikkakuntien niin Kauniaisen, Helsingin ja Vantaan kuin Yli-Kiimingin, Rautavaaran ja Ilomantsin tekeminen yhtä rikkaiksi tai köyhiksi. Näin minä olen ymmärtänyt. Puhut, miten Lipposen hallitukset tuon tasapainon tuhosivat, ja miten nykyhallitus tulee sen palauttamaan Keskustan ilmoittamien tavoitteiden mukaisesti.

    Selväähän on, että tuota ”tasapainoa” ei voida palauttaa muuten kuin entistä suuremmilla tulonsiirroilta vauraammista kunnista köyhemmille. Mitkään kehitystoimet eivät ole mahdollisia ilman tarvittavia pääomia, ja niitä pääomia voidaan saada vain tulonsiirroilla, kun ylivelkaisilla kunnilla ei ole enää mahdollista saada uutta velkaa.

    Tämän aamun HS:ssa on pitkä artikkeli ja sen tiimoilta pääkirjoituskin kotikuntasi Vantaan tilanteesta. Nykyiselläkin menolla Vantaalla on ensi vuoden loppuun mennessä velkaa yli 500 miljoonaa euroa, eli 2 500 euroa asukasta kohden. Vantaan veroprosentiksi ensi vuodelle esitetään 18,75, josta se nykyvelvoitteillaankin joutuu luovuttamaan 2 prosenttiyksikköä tasaukseen köyhempien kuntien hyväksi.

    Kohteliaasti kysyn Sinulta, Oiva, miten pitkälle kotikuntasi pitää mennä tuossa ”tasapainottamisessa” eli verotulojensa luovuttamisessa muille. Olisiko esim. 5 prosenttiyksikön luovuttaminen sopiva määrä, mikä edellyttäisi 21,75 veroprosenttia, jotta lisävelkaa ei tarvitsisi tehdä. Näin irtoavalla summalla saattaisi olla jo jotain merkitystä kymmenkunnan vielä köyhemmän kunnan ”tasapainottamiseksi”.

    Mutta kyllä Helsingin, Espoon, Turun, Tampereen, Oulun, Kuopion ja kaikkien suurempien kaupunkien tulisi tulla samantasoisilla luovutuksilla mukaan, jotta sillä olisi merkitystä koko Suomen ”tasapainottamiseksi”, mitä Sinä, Oiva, kaipaat. Ollaanko tähän valmiita noissa kunnissa? Jos ollaan, niin ei muuta kuin äänestämään Keskustaa!

    ------------------------------------------

    Ps. Kun tuossa avauksessani ilmoitin arvostavani muutamia nimeltä mainitsemia ja mainitsemattomiakin kirjoittajia, vaikka he olisivat eri mieltäkin kanssani, niin voit halutessasi lukea itsesi mukaan noihin nimeltä mainitsemattomiin. Viime aikoina olet kyllä valitettavasti lipsahdellut joskus huonompaa, ja se minua Sinussa on usein ärsyttänyt, että et halua puhua asiastakaan, jos se osoittautuu Sinulle liian vaikeaksi. Toivottavasti en nyt ottanut esille sellaista?

    * * *

    Äläpä sekoile ELVIS
    Kirjoittanut: CITY-Keskusta Seppo Hietanen 8.10.2004 klo 18.27

    Näsä-viisas ELVIS rules.. tai sitten ei ?

    ...no sama se mutta CITY-Keskusta on
    ROCK'IA ja RAUTAA !!!

    *****************************
    Heippa pula-ajan ELVIS KK!

    *****************************
    Sun täytyy olla jotenkin yksinkertainen tai sitten vain megalomaaninen inttäjä, kun väärennät tietoisesti Oivan asiallista juttua saadakseen "loistaa" heh..!

    OIVA HÄRKÖNEN EI OLE MILLOINKAAN, EI MISSÄÄN

    kertonut olevansa tuota mieltä, jonka Sinä olet turhan pöpinäsi motiiviksi juttusi alussa nimennyt..

    Jos sulla on enää yhtään paukkuja kaalissa, niin pyydä hyvä ihminen ylläpitoa poistamaan alkujuttusi, ilmeisen tahallinen Oiva Härkösen panettelu.

    JOS et jostain syytä osaa ent. uffarina lainkaan hävetä räävitöntä punanurkkien beesaamistasi ja punapääliköitten kehujaisia, niin ..., voi voi...

    Tiedoksesi: Muille ja muualla sä voit mun puolesta kohkata vaikka kuinka ja kovaa ja kaun.., mutta älä rasita itseäsi äläkä näe vaivaa aloittaa alkua pidemmälle ainakaan tämän linja rääpimistä..

    ..tsaukki taas ELVIS..

    Seppo Hietanen
    kerimäki st

    * * *

    valtuuttaisitteko te...
    Kirjoittanut: K.K.Korhonen 8.10.2004 klo 18.39

    John F.Kennedyn kävi tiukan vaalikampanjan Richard Nixonia vastaan vuonna 1960. Kennedyn täpärään voittoon kerrotaan johtaneen kampanjan viimevaiheessa lanseeratun julisteen, jossa oli vain Nixonin kuva ja sen alla kysymys: "Ostaisitteko tältä mieheltä käytetyn auton".

    Seppo Hietasen edellä olevaan kirjoitukseen viitaten kysyn: valtuuttaisitteko te tämän miehen ajamaan asioitanne kaupunginvaltuustossa?

    Tähän ei tarvita Hietasen valokuvaa, mutta sellainenkin löytyy Hietasen itsensä täällä joskus esittämästä linkistä.

    * * *

    Punanurkka-ELVIS sekoaa lopullisesti
    Kirjoittanut: CITY-Keskusta Seppo Hietanen 8.10.2004 klo 19.03

    Hehheeee.. papparainen

    Saamari, sähän ootki ihan aidosti vain punanurkkainen kahko ELVIS..KK

    Sulla selvästi jo isosiiva luistaa..

    "Kuse sen päälle tai vedä tummelia ensiavuks' huimapyörälle" niin saattaa sulle hekeks tolkku ja älli palata horisevaan väljään kaaliin..

    Mitä sä muutenkaan glänä tuut mulle noilla punikin rahkeillas fibailemaan?
    ..Sä tanopää beesaat päätoimisesti punanurkkia, eikä mun eikä varmasti yhdenkään CITY-Keskustalaisen arvomaailmassa ole mitään sijaa VIIDENNEN KOLONNAN KYYLILLE eikä niitten pokeille..,
    ...kuinka sä saamarin jojo edes kehtaat moista...?

    Ukko-rukka sitten yrität ajaa vapaa-matkustajana aitojen stadin kundien siivellä puljaamlla jotain "saatanan sudeetti-fuulaas’..", heh...

    Hyppää sä kääpiö se volttis ja mene taas henkiseen kotiisi, menseviikki-kommareitten jengiin Hagigseen naksuttamaan sairaan vanhuksen katkeruutta Sinua vainovasta pahasta Keskustasta.

    Seppo Hietanen
    "kerimäki st"

    CITY-Keskusta 229

    * * *

    Oikea kysymys ehdokkaalle:
    Kirjoittanut: K.K.Korhonen 8.10.2004 klo 19.55

    Kun tuo Oiva Härkönen ei näköjään ehdi vastaamaan hänelle esittämääni Vantaan tilannetta koskevaan kysymykseen, niin vastaapa Sinä nyt siihen, mitä jo edellisessä kysyin. Ei kai kysymykseni ollut Sinulle niin kiusallinen, että unohdit sen tarkoitukselle ja oletit, että unohduksesi jää heittämiesi herjojen varjoon.

    Mikä on siis herra kunnallisvaaliehdokkaan kanta siihen, että onko valtionosuuksien tasausjärjestelmä oikeudenmukainen Helsingin kohdalla? Pitääkö myös meidän luovuttaa edelleen yli 10 % kunnallisverotuotoistamme muiden hyväksi ja velkaantua yhä lisää Vantaan tavoin, vaikka työttömyys täällä kasvaa, ikärakenne vinoutuu, kunnalliset palvelut heikkenevät, infrastruktuuri rapautuu ja jo tälläkin menolla "tasapainotumme" yhä lähemmäs ja lähemmäs niitä "tasapainotettavia" kepukuntia.

    Kyllä kai kunnallisvaaliehdokkaalla jokin kanta tällaiseen asiaan pitää olla. Vai onko asia jäänyt kokonaan paitsioon tärkeämmän, kuten kehotusten volttien heittelyyn yms. syrjäyttämänä?

    * * *

    Avoin kirje K.K. Korhoselle
    Kirjoittanut: CITY-Keskusta Seppo Hietanen 8.10.2004 klo 21.09

    Sorry sulle seniorikansalainen ja sotilas

    J. K.K. Kohonen

    Luin muutamia sun juttujasi, laajemmalta...

    Sinulla lienee yksinäisyys haittanasi ja pikkupomon krooniseksi jäänyt vanha muistijälki, nyt jo hieman väärä voiman tunne ahdistajanasi..

    Laajemmin asiaan paneuduttuani olen vakuuttunut, että Sinä Korhonen et lainkaan uletu vahingottamaan ketään jutuillasi, jos et sitten voi monia auttaakaan. Korkeintaan mielestäni aiheutat hieman hupia tai jollain taholla hieman suuttumusta, kun tuputat sama mandraa joka saamarin rakoon..
    MUTTA VARMUUDELLA:

    ET MITENKÄÄN PYSTY VAHINGOITTAMAAN

    SUOMEN KESKUSTAA, et mitenkään myöskään voi ylettyä

    CITY-Keskustan todelliseen läheisyyteen, etkä minua tavoita lainkaan, sillä omaan maailmaasi sulkeutuneena seniorikansalaisena voit löytää vain vanhoja muistijälkiä, joihinka olet minut innolla koettanut sovittaa, mutta joista aika on vääjäämättä ajanut ohitse..

    Todellinen tilanne on paljolti sellainen, että ajatusmaailmamme, samaistumisen kohteemme eivätkä viiteryhmämme laajemminkaan kohtaa toisiaan..;

    Laivamme purjehtivat niin sanotusti eri vesillä:

    Minä olen tässä ja nyt tukevasti kokokuvalla näkymässä omalla nimelläni, avoimessa maastossa Vantaan joen suiston, Stadin CITY;n ja Sandiksen välissä, hyvän Helsinkimme monissa haminoissa antamassa ja saamassa. Mitä lajia sitten lopulta esiintyy runsaimmin, se jää nähtäväksi.

    Sinulla näyttää henkisen elon virta vievän ajatusmaailmasi venhettä jo lähempänä Haadeksen tummia syviä vesiä, vanhojen läheisyydessä.

    Niinpä toivontan ihmisveljenä Sinulle nyt rauhaisaa matkaa..

    Koeta voida hyvin

    Ikääsi, hyviä aikeitasi ja monia saavutuksiasi PV:ssa arvostaen

    Seppo Hietanen
    "kerimäki st"

    CITY-Keskusta 229

    *****************

    * * *

    Tyhjä on ehdokkaan...
    Kirjoittanut: K.K.Korhonen 8.10.2004 klo 21.29

    ...nyt jokainen odottaa, että se otsikosta puuttuva sana olisi pää. Lopusta selviää.

    >> Laivamme purjehtivat niin sanotusti eri vesillä:

    Äänestä

  • Odotan innolla kirjoitti:

    Kyllä netissä on edelleen tallella myös kaikki nuo kopioimasi "toimittaja" Hietasen törkyilyt - korjaan, suositun tuotemerkin, uuden ja tehokkaan poliittisen voimavaran vaalipuheet.

    Katsopa tästä (ei aukea aina, mutta kun kyllin monta kertaa klikkaat, niin aina se lopulta aukeaa):

    http://keskustelu.suomi24.fi/servlets/search?start=0&advanced=1&all_words=&some_words=&exclude_words=&exact_words=&conference=&poster=City-Keskusta Seppo Hietanen&sort=date&fixed_interval_time=0&search_interval=exact&sd=08&sm=10&sy=2004&ed=31&em=10&ey=2004&hpp=25

    Äänestä

  • Aloittaja

    JormaKKorhonen kirjoitti:

    Missä mättää, mikä laittaa vanhan miehen noin uhomaan?
    ...Kun asiaan kuulumaton herjaus ajaa herjaajaa aina vain yhä suuremmille sakoille?

    Viisas jo vaikenisi...

    Seppo Hietanen

    Äänestä

  • UPDATE_7173133 kirjoitti:

    .

    Missä mättää, mikä laittaa vanhan miehen noin uhomaan?
    ...Kun asiaan kuulumaton herjaus ajaa herjaajaa aina vain yhä suuremmille sakoille?

    Viisas jo vaikenisi...

    Seppo Hietanen

    eli

    >> asiaan kuulumaton herjaus ajaa herjaajaa aina vain yhä suuremmille sakoille

    Äänestä

  • Odotan innolla kirjoitti:

    Näissäkö merkeissä?

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000021042029

    Vai näissä?

    http://keskustelu.suomi24.fi/servlets/search?start=0&advanced=1&all_words=&some_words=Tarja+Halonen&exclude_words=&exact_words=&conference=&poster=CITY.-Keskusta&sort=relevance&search_interval=fixed_interval&fixed_interval_time=0&sd=01&sm=12&sy=2005&ed=20&em=2&ey=2006&hpp=25

    Tai kenties näissä? (Jotka olet poistanut netistä, mutta meitä on kymmeniä, joilla se kaikki on tallella. Ja kyllä poliisit löytävät Eniron arkistoista):

    * * * * * * * * * *

    Kohteliaasti Oiva Härköselle
    Kirjoittanut: K.K.Korhonen 8.10.2004 klo 18.02

    Sinun tavoitteesi, Oiva Härkönen, on ”alueellisen ja sosiaalisen tasapainon” palauttaminen Suomeen, eli kaikkien paikkakuntien niin Kauniaisen, Helsingin ja Vantaan kuin Yli-Kiimingin, Rautavaaran ja Ilomantsin tekeminen yhtä rikkaiksi tai köyhiksi. Näin minä olen ymmärtänyt. Puhut, miten Lipposen hallitukset tuon tasapainon tuhosivat, ja miten nykyhallitus tulee sen palauttamaan Keskustan ilmoittamien tavoitteiden mukaisesti.

    Selväähän on, että tuota ”tasapainoa” ei voida palauttaa muuten kuin entistä suuremmilla tulonsiirroilta vauraammista kunnista köyhemmille. Mitkään kehitystoimet eivät ole mahdollisia ilman tarvittavia pääomia, ja niitä pääomia voidaan saada vain tulonsiirroilla, kun ylivelkaisilla kunnilla ei ole enää mahdollista saada uutta velkaa.

    Tämän aamun HS:ssa on pitkä artikkeli ja sen tiimoilta pääkirjoituskin kotikuntasi Vantaan tilanteesta. Nykyiselläkin menolla Vantaalla on ensi vuoden loppuun mennessä velkaa yli 500 miljoonaa euroa, eli 2 500 euroa asukasta kohden. Vantaan veroprosentiksi ensi vuodelle esitetään 18,75, josta se nykyvelvoitteillaankin joutuu luovuttamaan 2 prosenttiyksikköä tasaukseen köyhempien kuntien hyväksi.

    Kohteliaasti kysyn Sinulta, Oiva, miten pitkälle kotikuntasi pitää mennä tuossa ”tasapainottamisessa” eli verotulojensa luovuttamisessa muille. Olisiko esim. 5 prosenttiyksikön luovuttaminen sopiva määrä, mikä edellyttäisi 21,75 veroprosenttia, jotta lisävelkaa ei tarvitsisi tehdä. Näin irtoavalla summalla saattaisi olla jo jotain merkitystä kymmenkunnan vielä köyhemmän kunnan ”tasapainottamiseksi”.

    Mutta kyllä Helsingin, Espoon, Turun, Tampereen, Oulun, Kuopion ja kaikkien suurempien kaupunkien tulisi tulla samantasoisilla luovutuksilla mukaan, jotta sillä olisi merkitystä koko Suomen ”tasapainottamiseksi”, mitä Sinä, Oiva, kaipaat. Ollaanko tähän valmiita noissa kunnissa? Jos ollaan, niin ei muuta kuin äänestämään Keskustaa!

    ------------------------------------------

    Ps. Kun tuossa avauksessani ilmoitin arvostavani muutamia nimeltä mainitsemia ja mainitsemattomiakin kirjoittajia, vaikka he olisivat eri mieltäkin kanssani, niin voit halutessasi lukea itsesi mukaan noihin nimeltä mainitsemattomiin. Viime aikoina olet kyllä valitettavasti lipsahdellut joskus huonompaa, ja se minua Sinussa on usein ärsyttänyt, että et halua puhua asiastakaan, jos se osoittautuu Sinulle liian vaikeaksi. Toivottavasti en nyt ottanut esille sellaista?

    * * *

    Äläpä sekoile ELVIS
    Kirjoittanut: CITY-Keskusta Seppo Hietanen 8.10.2004 klo 18.27

    Näsä-viisas ELVIS rules.. tai sitten ei ?

    ...no sama se mutta CITY-Keskusta on
    ROCK'IA ja RAUTAA !!!

    *****************************
    Heippa pula-ajan ELVIS KK!

    *****************************
    Sun täytyy olla jotenkin yksinkertainen tai sitten vain megalomaaninen inttäjä, kun väärennät tietoisesti Oivan asiallista juttua saadakseen "loistaa" heh..!

    OIVA HÄRKÖNEN EI OLE MILLOINKAAN, EI MISSÄÄN

    kertonut olevansa tuota mieltä, jonka Sinä olet turhan pöpinäsi motiiviksi juttusi alussa nimennyt..

    Jos sulla on enää yhtään paukkuja kaalissa, niin pyydä hyvä ihminen ylläpitoa poistamaan alkujuttusi, ilmeisen tahallinen Oiva Härkösen panettelu.

    JOS et jostain syytä osaa ent. uffarina lainkaan hävetä räävitöntä punanurkkien beesaamistasi ja punapääliköitten kehujaisia, niin ..., voi voi...

    Tiedoksesi: Muille ja muualla sä voit mun puolesta kohkata vaikka kuinka ja kovaa ja kaun.., mutta älä rasita itseäsi äläkä näe vaivaa aloittaa alkua pidemmälle ainakaan tämän linja rääpimistä..

    ..tsaukki taas ELVIS..

    Seppo Hietanen
    kerimäki st

    * * *

    valtuuttaisitteko te...
    Kirjoittanut: K.K.Korhonen 8.10.2004 klo 18.39

    John F.Kennedyn kävi tiukan vaalikampanjan Richard Nixonia vastaan vuonna 1960. Kennedyn täpärään voittoon kerrotaan johtaneen kampanjan viimevaiheessa lanseeratun julisteen, jossa oli vain Nixonin kuva ja sen alla kysymys: "Ostaisitteko tältä mieheltä käytetyn auton".

    Seppo Hietasen edellä olevaan kirjoitukseen viitaten kysyn: valtuuttaisitteko te tämän miehen ajamaan asioitanne kaupunginvaltuustossa?

    Tähän ei tarvita Hietasen valokuvaa, mutta sellainenkin löytyy Hietasen itsensä täällä joskus esittämästä linkistä.

    * * *

    Punanurkka-ELVIS sekoaa lopullisesti
    Kirjoittanut: CITY-Keskusta Seppo Hietanen 8.10.2004 klo 19.03

    Hehheeee.. papparainen

    Saamari, sähän ootki ihan aidosti vain punanurkkainen kahko ELVIS..KK

    Sulla selvästi jo isosiiva luistaa..

    "Kuse sen päälle tai vedä tummelia ensiavuks' huimapyörälle" niin saattaa sulle hekeks tolkku ja älli palata horisevaan väljään kaaliin..

    Mitä sä muutenkaan glänä tuut mulle noilla punikin rahkeillas fibailemaan?
    ..Sä tanopää beesaat päätoimisesti punanurkkia, eikä mun eikä varmasti yhdenkään CITY-Keskustalaisen arvomaailmassa ole mitään sijaa VIIDENNEN KOLONNAN KYYLILLE eikä niitten pokeille..,
    ...kuinka sä saamarin jojo edes kehtaat moista...?

    Ukko-rukka sitten yrität ajaa vapaa-matkustajana aitojen stadin kundien siivellä puljaamlla jotain "saatanan sudeetti-fuulaas’..", heh...

    Hyppää sä kääpiö se volttis ja mene taas henkiseen kotiisi, menseviikki-kommareitten jengiin Hagigseen naksuttamaan sairaan vanhuksen katkeruutta Sinua vainovasta pahasta Keskustasta.

    Seppo Hietanen
    "kerimäki st"

    CITY-Keskusta 229

    * * *

    Oikea kysymys ehdokkaalle:
    Kirjoittanut: K.K.Korhonen 8.10.2004 klo 19.55

    Kun tuo Oiva Härkönen ei näköjään ehdi vastaamaan hänelle esittämääni Vantaan tilannetta koskevaan kysymykseen, niin vastaapa Sinä nyt siihen, mitä jo edellisessä kysyin. Ei kai kysymykseni ollut Sinulle niin kiusallinen, että unohdit sen tarkoitukselle ja oletit, että unohduksesi jää heittämiesi herjojen varjoon.

    Mikä on siis herra kunnallisvaaliehdokkaan kanta siihen, että onko valtionosuuksien tasausjärjestelmä oikeudenmukainen Helsingin kohdalla? Pitääkö myös meidän luovuttaa edelleen yli 10 % kunnallisverotuotoistamme muiden hyväksi ja velkaantua yhä lisää Vantaan tavoin, vaikka työttömyys täällä kasvaa, ikärakenne vinoutuu, kunnalliset palvelut heikkenevät, infrastruktuuri rapautuu ja jo tälläkin menolla "tasapainotumme" yhä lähemmäs ja lähemmäs niitä "tasapainotettavia" kepukuntia.

    Kyllä kai kunnallisvaaliehdokkaalla jokin kanta tällaiseen asiaan pitää olla. Vai onko asia jäänyt kokonaan paitsioon tärkeämmän, kuten kehotusten volttien heittelyyn yms. syrjäyttämänä?

    * * *

    Avoin kirje K.K. Korhoselle
    Kirjoittanut: CITY-Keskusta Seppo Hietanen 8.10.2004 klo 21.09

    Sorry sulle seniorikansalainen ja sotilas

    J. K.K. Kohonen

    Luin muutamia sun juttujasi, laajemmalta...

    Sinulla lienee yksinäisyys haittanasi ja pikkupomon krooniseksi jäänyt vanha muistijälki, nyt jo hieman väärä voiman tunne ahdistajanasi..

    Laajemmin asiaan paneuduttuani olen vakuuttunut, että Sinä Korhonen et lainkaan uletu vahingottamaan ketään jutuillasi, jos et sitten voi monia auttaakaan. Korkeintaan mielestäni aiheutat hieman hupia tai jollain taholla hieman suuttumusta, kun tuputat sama mandraa joka saamarin rakoon..
    MUTTA VARMUUDELLA:

    ET MITENKÄÄN PYSTY VAHINGOITTAMAAN

    SUOMEN KESKUSTAA, et mitenkään myöskään voi ylettyä

    CITY-Keskustan todelliseen läheisyyteen, etkä minua tavoita lainkaan, sillä omaan maailmaasi sulkeutuneena seniorikansalaisena voit löytää vain vanhoja muistijälkiä, joihinka olet minut innolla koettanut sovittaa, mutta joista aika on vääjäämättä ajanut ohitse..

    Todellinen tilanne on paljolti sellainen, että ajatusmaailmamme, samaistumisen kohteemme eivätkä viiteryhmämme laajemminkaan kohtaa toisiaan..;

    Laivamme purjehtivat niin sanotusti eri vesillä:

    Minä olen tässä ja nyt tukevasti kokokuvalla näkymässä omalla nimelläni, avoimessa maastossa Vantaan joen suiston, Stadin CITY;n ja Sandiksen välissä, hyvän Helsinkimme monissa haminoissa antamassa ja saamassa. Mitä lajia sitten lopulta esiintyy runsaimmin, se jää nähtäväksi.

    Sinulla näyttää henkisen elon virta vievän ajatusmaailmasi venhettä jo lähempänä Haadeksen tummia syviä vesiä, vanhojen läheisyydessä.

    Niinpä toivontan ihmisveljenä Sinulle nyt rauhaisaa matkaa..

    Koeta voida hyvin

    Ikääsi, hyviä aikeitasi ja monia saavutuksiasi PV:ssa arvostaen

    Seppo Hietanen
    "kerimäki st"

    CITY-Keskusta 229

    *****************

    * * *

    Tyhjä on ehdokkaan...
    Kirjoittanut: K.K.Korhonen 8.10.2004 klo 21.29

    ...nyt jokainen odottaa, että se otsikosta puuttuva sana olisi pää. Lopusta selviää.

    >> Laivamme purjehtivat niin sanotusti eri vesillä:

    tietenkin asunnottoma asunnossa eli ABC:N tuulikaapissa pienen naukun kera joka otetaan pullosta jonka kyljessä lukee, että EI NAUTITTAVAKSI

    Äänestä

  • city.-..keskusta kirjoitti:

    tietenkin asunnottoma asunnossa eli ABC:N tuulikaapissa pienen naukun kera joka otetaan pullosta jonka kyljessä lukee, että EI NAUTITTAVAKSI

    lasolista NAUTIKAAN, mutta toisten on pakko sitä lipittää, kun sossun avulla ei muuta irti saa!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_7173133 kirjoitti:

.

Toisaalla on saitille nostettu jälleen valheellista tietoa UKK:n osuudesta pohjoisen suurten jokien koskitilojen kaupoista. Ikävä kyllä on maamme lähistorian uudelleenkirjoittamiseen, - ehkä osuvimmin sanottuna väärentämiseen - keskittynyt aggresiivisten ismien kotipesä jälleen asialla, todellisen taustavaikuttajana tällekin valheelle. Tuon tunnettu taho tuottaa laajalla alueella valheita ja väärennöksiä totuudesta paljokaan piittaamatta. Klassiseen "moskovan malliin" historian vääristelyllä on päätavoitteena kaikin keinoin mustamaalata Keskustan ja sen läheisten mainetta ja kunniaa.

SIKSI eritoten UKK:n tekojen ja muiston valheellinen vääristely sopiikin tietyille piirelle kuin nyrkki silmään, - "lehtisille ja rautkallioille" työkaluksi -, liitetäänhän UKK persoona ja poliittinen ura saumattomasti myös keskustalaiseen maailmankuvaan.

Totuus UKK:n koskikaupoista
******************************

Pääomaköyhän ja sodan jäljiltä lähinnä konkurssitilassa olleen maan pelastamiseen tarvittiin kiireesti perusenergiaa, ensisijaisesti teollisuuden tarpeisiin ja myös yksityiseen käyttöön. Tähän hätään oli pakollista saada pohjoisen jokien koskivoima valjastettua energiantuotantoon. Varmaa on, että ilman koskivoimaa olisivat sotakorvauksetkin jääneet maksamatta, joka seikka olisi päälle kaatuessaan varmuudella johtanut itsenäisyyden menettämiseen.

Jos Kemijoen, Oulujoen ja muitten jokien kosket olisi pakkolunastettu valtiolle, olisi valitustie ja riitely hallinnon eri portaissa kestänyt vuosia, eikä sellaiseen ollut varaa kuolemansa kielissä painivalla maalla;

Koskien elintärkeä energia olisi jäänyt saamatta, itsenäisyytemme ja koko kansakunnan oli käynyt huonosti.

Vaarasta tietoisina tehtiin tuolloin salainen päätös, - jossa UKK oli osallisena - , jonka mukaisesti tietyt yksityiset henkilöt perustivat yhtiön, jolle valtion toimesta järjestetään riittävät vakuudet, ja tämä yhtiön tehtäväksi tuli ostaa tarvittavat koskitilakiinteistöt tunnettujen jokien varsilta. Vain näin toimien päästiin voimalaitoksia rakentamaan mahdollisimman nopealla aikataululla.

Samaan sopimukseen kuului että hankintojen tultua suoritetuiksi yhtiö siirtyi valtion omistukseen.

Miten käytännössä asia järjesteltiin, siitä lienee saatavissa kyllin julkista tietoa.

Koskitilalliset saivat näin toimittaessa kertakorvauksena huomattavan korkean hinnan rannoistaan, aivan eri suuruusluokkaisen kuin olisivat konsanaan niistä tuolloin itse ymmärtäneet pyytää. Kun Kemi -ja Oulujoen ym. jokien entisille tilallisille sitten selvisi että kosket valjastetaan energian tuotantoon, alkoi itse kullakin kateuden kauna nostaa päätään.

”– Olisiko koskista saatu ehkä vieläkin kovempi hinta..? ”

- Asiasta tehtiin hetimiten myös poliittinen lyömäase, ja ennen muita UKK:n osuus nostettiin kaupoissa kielteiseen valoon. Valheellisen tiedon jakajien ja kaiken maailman riidankylväjien jutuissa ei asetettu mitään painoa sille, että operaatio oli veitsi kurkulla olemassaolonsa puolesta taistelevalle kansalle ehkä ratkaisevan tärkeä, ainoa pelastautumiskeino.

Mitä sitten liittyy puheisiin koskitilojen menetyksistä ja huijatuksi joutumisesta, olisi toinen totuus, - pakkolunastus - ollut tilallisille todella karu vaihtoehto; Kosket olisi silloin menetetty murto-osalla arvostaan.

Kansakunnalle elintärkeä ja näin kaiken edelle asettunut välivaihe, UKK:n ja muutaman muun "väliaikaisesti yksityinen osto-organisaatio", sitteemin tunnettu valtionyhtiö toimi ripeästi ja maksoi maista ja rannoista käypäistä huomattavasti korkeamman hinnan. Päämotiivina toiminalle ole elintärkeä kiireellinen aikataulu ja perimmäisenä syynä maan ja kansan itsenäisyys ja olemassaolo.

UKK:n hankilökohtainen panos ja tavoitteet asetuivat tässäkin asiassa maan ja kansan edun ja parhaan mukaiselle yhteiselle kurssille.

Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu