sellaisen väitteen Jumalan ilmoitukseksi, että
apostoli Johannes oli viimeinen Hengen saanut ja Johanneksen kuoleman jälkeen Henki jätti maailman ja on vasta 1980-luvulla palannut sinuun, Teuvo Suniin jne.
Vastaa Jeesuksen nimessä, Totuudessa ja Hengessä!
apostoli Johannes oli viimeinen Hengen saanut ja Johanneksen kuoleman jälkeen Henki jätti maailman ja on vasta 1980-luvulla palannut sinuun, Teuvo Suniin jne.
Vastaa Jeesuksen nimessä, Totuudessa ja Hengessä!
Vastaukset 14
Vanhimmat
Teuvohan on kertonut siitä, että Pyhä Henki jätti kaikki seurakunnat sen jälkeen,
kun niistä tuli porttoja. Eli kun niiden paimeniksi pääsivät
Totuuden Hengestä osattomat antikristukset: paavit, piispat, papit jne.
Silti Jumala on omansa näistä porttoseurakunnista Pyhän Hengen välityksellä
pois kutsut, kuten kutsui Teuvonkin ja kaikki ne, jotka täällä totuutta julistavat.
että kun Totuuden Hengestä osalliseksi päässeiden joukko harveni ja kun heistä viimeisenä apostoli Johannes kuoli, Pyhä Henki poistui maailmasta.
Teuvo kirjoittaa myös, ettei Henki jäänyt tänne maailmaan hortoilemaan, vaan meni sinne mistä oli tullutkin.
Lisäksi Teuvo kirjoittee, ettei se ole hänen vikansa, että hän on ensimmäinen, joka sai Jumalan kutsun työhönsä jkoskee juuri tätä
1900-vuoden jaksoa.
Uskotko sinä mitä Teuvo kirjoittaa, että Henki poistui maailmasta 1900:ksi vuodeksi ja meni sinne, mistä oli tullutkin??
Et vastannut ydinasiaan, vaan veit asian muualle!
Vastaa, uskotko, että Pyhä henki poistui maailmasta
apostoli Johanneksen kuoleman myötä 1900:ksi vuodeksi?
Teuvo kirjoittaa näin kirjassaan:
"s.296
"Sitä mukaa kun Totuuden Hengen saaneiden ihmisten joukko väheni...sitä mukaa poistui heidän myötä Totuuden Henki maailmasta. Kun viimeisenä heistä oli apostoli Johannes kuollut, ei ollut enää Totuuden Henkeä maailmassa.."
Uskotko todella, että tämä Teuvon kirjoitus on Jumalan Pyhän Hengen antama ilmoitus?
Uskotko Teuvon oppiin?
-Vastaa, uskotko, että Pyhä Henki poistui maailmasta
apostoli Johanneksen kuoleman myötä 1900:ksi vuodeksi?
Olkoon vastauksesi "Muukalainen", kyllä kyllä tai ei ei. mitä siihen lisätään on pahasta.
Jeesuksen nimessä:
Pyhä taivallinen Isä, Jeesuksen Kristuksen, Pyhästä Hengestä siinnen ja neitsyt Mariasta syntyneen Poikasi nimessä, anna hengen johdatusta, että väärämieliset harhaopit paljastetaan ja eksyttäjät joutuvat tappiolle.
Osoita armossasi seurakunnallesi totuus ja vain totuus ja polta tuhkaksi kaikki ihmisviisaus ja harhaoppi, joka tekee tuhoaan ja kylvää merkillisiä "Hengen-poistumis"-oppeja tällekin palstalle. Anna Jeesuksen veren turva ja haavat suojaksi meille, lapsillesi, jotka haluamme pysyä seurakuntayhteydessä sinun ruumiissasi, jossa Henki, vesi ja veri todistavat yhtä, sinun nimesi armoa ja kunniaa. Olkoon kiitos, ylistys ja kunnia sinulle Isä, Poika ja Pyhä Henki. Amen!
Kiitos Jeesus, että totuus voittaa ja me totuudessa, sinun pyhässä nimessäsi. Amen!
Me olemme kaiken tämän todistajat - samoin Pyhä Henki,
JONKA JUMALA ANTAA TAIVAASTA NIILLE, JOTKA HÄNTÄ TOTTELEVAT. Amen.
Mikä vara Göbbels sinä olet?
EI VALHE MUUTU TODEKSI, VAIKKA KUINKA MANTRAAT!
tämä on Jumalan Hengen kirjoituttamaa:
"Sitä mukaa kun Totuuden Hengen saaneiden ihmisten joukko väheni...sitä mukaa poistui heidän myötä Totuuden Henki maailmasta. Kun viimeisenä heistä oli apostoli Johannes kuollut, ei ollut enää Totuuden Henkeä maailmassa.."
Vastaa kyllä tai ei!
Onko tämä Jumalan Hengen antama ilmoitus:
Kun apostoli Johannes oli kuollut, ei ollut enää Totuuden Henkeä maailmassa.
Jos Teuvo on kirjoittanut jossakin kohtaa tarkentamatta, 1900 vuotta ns. seurakunnat ovat olleet porttoseurakuntia.
Kaikella rakkaudella raimo, oletko harkinnut terapiaa?
Ei pyhähenki ole maailmanhenki.
Maailman herra on SAATANA.
Ketä kiusaat kotioloissa?
Pyhä Henki ei ole maailmassa. Pyhä Henki on Uskovan sydämessä, ei käsin tehdyissä temppeleissä eikä muistomerkeissä. Totuuden Henki etsii vain otolliset sydämet ja niitä on harvassa. Näin on ollut ennen ja näin on aina.
Totuuden Henki oli kyllä maailmassakin silloin kun alkuseurakuntaa rakennettiin. Sillä silloin maailma oli niin pieni, että evankeliumin Sana oli täysi ja väärentämätön. Sitten tuli luopumus, ja siitä asti Saatana on rakentanut omaa valtakuntaansa, tätä minkä näemme.
Ei ole niin että tämä maailma ja tämä aika olisi täynnään Pyhän Hengen vaikutusta. Muutenhan täällä olisi hyvä olla ja kaikkien ihmisten Usko olisi sama. Ei olisi monenmoisia seurakuntia.
Vaan on näin: Monet ovat kutsutut mutta vain harvat valitut.
Tällaisen ymmärtämiseen ei tarvitse lukea Teuvon kirjaa - jota en olekaan tilannut enkä lukenut.
Kuitenkin siedät tervettä oppia. Ja siksi...
Tarkkaa mitä sanon: herra on antava sinulle ymmärrystä kaikkeen (2.Tim. 2:7)
kirjoitusta, sanasta sanaan:
s.296
"Sitä mukaa kun Totuuden Hengen saaneiden ihmisten joukko väheni...sitä mukaa poistui heidän myötä Totuuden Henki maailmasta. Kun viimeisenä heistä oli apostoli Johannes kuollut, ei ollut enää Totuuden Henkeä maailmassa.."
Ei tuossa mainita mistään porttoseurakunnasta yhtään mitään, vaan asiasisältö on selvä harhaoppinen ja Raamatun vastainen väite, että
Johannes olisi ollut viimeinen Totuuden Hengen saanut ihminen.
Johanneksen kuoleman aikoihin todellisuudessa Vähässä-Aasiassakin oli enemmän kuin Ilm. kirjassa mainitut 7 kristillistä seurakuntaa ja muualla Välimeren maissa vielä liki 50 lisää ja niissä tuhansia uskovia, varmaan nimikristittyjäkin, mutta ei Johannes ollut suinkaan viimeinen Jumalan Hengen saanut ihminen!
Sanoudu Jeesuksen veressä irti sellaisesta harhaopista, koska sellainen oppi ei ole Jumalan Hengestä vaan Raamatun vastaista heresiaa.