tai politiikan jatkamista "toisin keinoin" kuten von Clausewitz sanoi.
Sotien tarkasteleminen puhtaasti sotilaallisina operaatioina on tyhjänpäiväistä, täydellistä historian väärinymmärtämistä. On aina lähdettävä liikkeelle politiikasta, poliittisista järjestelmistä, poliittisista toimijoista ja heidän päämääristään sekä siitä erityisestä tavasta, jolla he kunakin aikana kunkin kansakunnan kansalaisilta kannatuksensa saavat.
Historiallisen selittämisen painopiste ei asetu todellisuutta vastaavalla tavalla, kun historiaa tarkastellaan idealisoituna sotahistoriana: "Saksa hyökkäsi", "NL hyökkäsi", "Suomi hyökkäsi", jne. Ei myöskään silloin kun sanotaan "Suomi voitti" tai "Suomi hävisi". Erityisesti toista maailmansotaa ei kannata selittää ottamatta huomioon vahvojen poliittisten toimijoiden erityislaatua - tuskin koskaan ovat eurooppalaista näyttämöä hallinneet psyykkisesti sairaammat ihmiset.
Sitä mitä Hitler teki niin sotapolitiikassaan kuin sisäisissä puhdistuksissaan ei voi selittää "järkevillä" tai millään päämäärärationaalisilla tavoilla - se vaatii ottamaan huomioon taustalla vahvasti vaikuttavan psyykkisen sairauden. Samoin on Stalinin laita, hänen paranoidisuuttaan tai piilohomouttaan ei voi jättää tarkastelujen ulkopuolelle ja kuvitella, että historia olisi jotenkin saanut muotonsa ja voisi siis saada selityksensäkin jostain "järkevältä" pohjalta.
Suomalaisille Suomi on tietenkin maailman keskipiste, ja historiallisesti väkivaltaisena ja sotaa ihannoivana kansana meille on tärkeätä jäsentää oma paikkamme viime vuosisadan suurten myrskyjen silmässä. Meitä vaivaa monenlainen suhteettomuus. Yhä vieläkin, kaivellessamme loputtomasti noita tapahtumia, me käytämme niitä tosiasiassa vain hyökätäksemme toinen toisiamme vastaan. Se on kansallinen tragediamme, olemme niin monin mittarein mitattuna Euroopan väkivaltaisinta kansaa, ja väkivaltaisuutemme pohjalta tarvitsemme aina itsellemme vihollisia, jos ei ulkoisia niin sitten toinen toisiamme. Ei ole ihmeellistä, että meitä voi yhdistää jokin ulkopuolelta tuleva ihanteellinen auktoriteetti, kuten oma sotasankarimme, kansallista epäkypsyyttämme ja puuttuvaa omanarvontuntoamme kompensoiva aristokraatti Mannerheim, joka kuitenkin todellisuudessa oli hänkin hieman häiriintynyt ja henkisesti keskenkasvuinen, tyypillinen ammattisotilas.
Kun nyt pesemme sotiemme jälkipyykkiä, kannattaisi ehkä nostaa selvemmin näkyville historiallisten tapahtumien luonne - ne eivät ole koskaan todellisuudessa sellaisia kuin minä ne koulukirjoissa kuvataan ("Saksa" teki niin-ja-niin ja "Suomi" oli pakotettu tekemään niin-ja-niin). Ja tarkasteluun kannattaisi nostaa nimenomaan avainasemiin itsensä taistelleiden vahvojen vallankäyttäjien psyykkinen perversio, koska sen käsittäminen auttaa tajuamaan miksi "järkiperustein" tapahtuvat eipäs-juupas-jankutukset historiallisesta totuudesta ovat harhaisia ja tarpeettomia.
Sotien tarkasteleminen puhtaasti sotilaallisina operaatioina on tyhjänpäiväistä, täydellistä historian väärinymmärtämistä. On aina lähdettävä liikkeelle politiikasta, poliittisista järjestelmistä, poliittisista toimijoista ja heidän päämääristään sekä siitä erityisestä tavasta, jolla he kunakin aikana kunkin kansakunnan kansalaisilta kannatuksensa saavat.
Historiallisen selittämisen painopiste ei asetu todellisuutta vastaavalla tavalla, kun historiaa tarkastellaan idealisoituna sotahistoriana: "Saksa hyökkäsi", "NL hyökkäsi", "Suomi hyökkäsi", jne. Ei myöskään silloin kun sanotaan "Suomi voitti" tai "Suomi hävisi". Erityisesti toista maailmansotaa ei kannata selittää ottamatta huomioon vahvojen poliittisten toimijoiden erityislaatua - tuskin koskaan ovat eurooppalaista näyttämöä hallinneet psyykkisesti sairaammat ihmiset.
Sitä mitä Hitler teki niin sotapolitiikassaan kuin sisäisissä puhdistuksissaan ei voi selittää "järkevillä" tai millään päämäärärationaalisilla tavoilla - se vaatii ottamaan huomioon taustalla vahvasti vaikuttavan psyykkisen sairauden. Samoin on Stalinin laita, hänen paranoidisuuttaan tai piilohomouttaan ei voi jättää tarkastelujen ulkopuolelle ja kuvitella, että historia olisi jotenkin saanut muotonsa ja voisi siis saada selityksensäkin jostain "järkevältä" pohjalta.
Suomalaisille Suomi on tietenkin maailman keskipiste, ja historiallisesti väkivaltaisena ja sotaa ihannoivana kansana meille on tärkeätä jäsentää oma paikkamme viime vuosisadan suurten myrskyjen silmässä. Meitä vaivaa monenlainen suhteettomuus. Yhä vieläkin, kaivellessamme loputtomasti noita tapahtumia, me käytämme niitä tosiasiassa vain hyökätäksemme toinen toisiamme vastaan. Se on kansallinen tragediamme, olemme niin monin mittarein mitattuna Euroopan väkivaltaisinta kansaa, ja väkivaltaisuutemme pohjalta tarvitsemme aina itsellemme vihollisia, jos ei ulkoisia niin sitten toinen toisiamme. Ei ole ihmeellistä, että meitä voi yhdistää jokin ulkopuolelta tuleva ihanteellinen auktoriteetti, kuten oma sotasankarimme, kansallista epäkypsyyttämme ja puuttuvaa omanarvontuntoamme kompensoiva aristokraatti Mannerheim, joka kuitenkin todellisuudessa oli hänkin hieman häiriintynyt ja henkisesti keskenkasvuinen, tyypillinen ammattisotilas.
Kun nyt pesemme sotiemme jälkipyykkiä, kannattaisi ehkä nostaa selvemmin näkyville historiallisten tapahtumien luonne - ne eivät ole koskaan todellisuudessa sellaisia kuin minä ne koulukirjoissa kuvataan ("Saksa" teki niin-ja-niin ja "Suomi" oli pakotettu tekemään niin-ja-niin). Ja tarkasteluun kannattaisi nostaa nimenomaan avainasemiin itsensä taistelleiden vahvojen vallankäyttäjien psyykkinen perversio, koska sen käsittäminen auttaa tajuamaan miksi "järkiperustein" tapahtuvat eipäs-juupas-jankutukset historiallisesta totuudesta ovat harhaisia ja tarpeettomia.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Joo, N:liitto oli rauhaa rakastava valtio, joka halusi lopettaa sotahulluuden ja väkivaltaisen kansan kostonhalun hyökkäämällä 1939 Kannakselta länteen, kutsuakseen Suomen kansa sosialistiseen rauhanomaiseen perheeseen. Olihan Suomi "Historiallisesti väkivaltainen ja sotaa ihannoiva kansa"
Voi vittujen vittu!
von Clausewitz oli oikeassa, nimimerkki politikkaa taas eksyy pahasti.
Tarkastelaanpa vaihtoehtoja välirauhanajalle:
1.Olisimme pyrkineet turvamaan länteen eli torjuneet Saksan ja jääneet yksin: NL olisi hoitanut Suomen sotilaallisesti. Jos todennäköisin vaihtoehto ei olisi toteutunut, niin Saksan ja NL sotiessa Petsamon nikkeli olisi vetänyt meidät mukaan. Suomesta olisi tullut taistelualue riitapukareille ja maahan jääneet miehitysjoukot. Soviet Finnland.
2.Liittyneet neukkulaan. Eli kävellen Siperiaan. Baltit pääsivät sentään junalla.
3.Tukeutua Saksaan: pitää maa vapaana pensasneuvostoliittolaisista, pitää oma armeija omassa komennossa ja katsoa mitä tuo tulessaan tämä ainoa vaihtoehto, joka edes antoi mahdollisuuden selvitä. Toimi melko hyvin, vaikka Viipurissa on vieläkin miehittäjiä.
4.Neljättä vaihtoehtoa ei ollut.
Olen pitkälle samaa mieltä kanssasi. Sitäpaitsi - täydentääkseni - vaikka baltit eivät käyneet sotaa, he eivät päässeet vähemmällä kuin suomalaiset. Ainakin Virossa kuoli tietääkseni suhteessa väkilukuun enemmän ihmisiä puhdistuksissa kuin Suomessa sodassa. Ja mikä on tilanne nyt? Maan talous jäi takapajulle ja elämä oli kurjaa neuvostovallan aikana. Maahan jäi suuri vähemmistö naapurisuurvallan kieltä puhuvia, joiden on erittäin vaikea assimiloitua yhteiskuntaan. Mitä tapahtuu, jos tai kun naapuri nousee jaloilleen? Meille kävi lopultakin aika hyvin, joten siinä mielessä Suomi voitti sodan.
Mutta: Nimimerkki Politiikkaa on mielestäni tietyllä tapaa oikeassa. Siviilielämässä suomalaiset voidaan valitettavasti lukea tilastojen mukaan läntisen Euroopan väkivaltaisimpiin ihmisiin. Väkivaltaisiin taipumuksiin viittaa myös jatkuva haistattelu näilläkin palstoilla, puhumattakaan päätään nostavasta rasismista, johon pakolaiset sekä yleensäkin eriväriset ja vieraskulttuuriset törmäävät täällä luvattoman usein.
Noinhan se on, historiaa pitäisi tarkastella pitemmissä perspektiiveissä, ja poliittisten pyrkimysten ja dynamiikan kannalta. Nythän nämä yhden asian tosikot säännönmukaisesti ottavat tarkasteltavakseen jonkin pysäytetyn ajanhetken ja alkavat jankuttaa: no niin, sanos mitä olisit tehnyt tossa ja tossa...
Ja sitten seuraa ärsyyntyneitä haistatteluja ja loputtomat määrät jossitteluja, että jos niin tai näin, ja jos et usko niin perkele, ja haista...
Suomalaiset ovat aikoinaan käyneet keskinäisiä heimosotiaan, kyläkunnat tapelleet keskenään, ja sekin vähäinen sosiaalisuus mitä härmäläisten elämään on syntynyt, syntyi yhteistä "pahaa" edustaneiden väkivaltaisten häjyjen ympärille. Vuosisatoja suomalaisia oli isäntäkansan toimesta rahdattu milloin minnekin Euroopan kolkkaan, koska suomalaiset olivat niin raakoja tappelijoita ja hyviä sotilaita. Taitavat yhä olla. Vaimojen hakkaaminen jatkaa hakkapeliittojen perinteitä?
Viime sotien aikaan ylivoimaisesti suosituin kirja Suomessa oli Runebergin "Vänrikki Stoolin tarinat". Se kertoo ylevämielisesti "suomalaisista" sotilaista. Tosin siihen aikaan kun suomen sotaa käytiin, nationalismi nykymuodossaan ei ollut vielä syntynytkään eikä isänmaallisuus muotoaan saanut, mutta samapa tuo, historian taju ei ole suomalaisten vahvoja puolia. Suomalaisille riitti kunhan joku kertoo kauniisti sotakokemuksista.
Ja näköjään yhä riittää. Sotia ei edelleenkään osata katsoa historialliselta kannalta, ne ovat yhä vain sotilaiden urhoollisuutta ja kunnian kenttiä - ja jos joku muuta uskaltaa sanoa, anaalitasolta löytyy leimoja.
Vastakirjoittelijat tarjoavat vain väkivaltaa ja haistattelua, sen lisäksi noita paikoilleen pysäytettyjä historiallisia tilanteita ja niiden pohjalle kyhäiltyjä jossitteluja. Eikös juuri tästä ollut puhe, miten asemiinsa jämähtäneesti ihmiset historiaakin tulkitsevat? Antoisampaa olisi todellakin pohdiskella esim. sitä miten sairaita miehiä Hitler ja Stalin tosiaankin olivat.
Mutta sinänsä: todistavathan nuo ärsyyntyneet äänenpainot, että kansallinen aggressio ja kyvyttömyys tarkastella historiaa dynaamiselta kannalta ovat tosiasia. Mot.
Ei poista sitä tosiasiaa, että Josif Stalin hyökkäsi 1939 keksityillä Mainilan laukauksilla Suomea vastaan, tarkoituksena vallata Suomi ja tehdä siitä N:liiton etupiiri. Kyllä sitä osataan suomalaisten "sotaisuudesta paasata, mutta ei puhuta sanallakaan suurvalta-N:liiton pakkomielteestä haalia pieniä kansoja itseensä, hajasijoittaa alkuperäiskansat pitkin Siperiaa, tuhota vanhaa kultuuriperintöä ikiajoiksi, "käännyttää" valtioita omaan ideologiaansa ja politiikkaansa sopiviksi (Itäblokki: Unkari, Romania, Bulgaria, T:slovakia, Puola), vainota ja kiduttaa toisinajattelijoita, nyttemmin pyrkimys pakottaa vähemmistökielet maassa kirjoittamaan kyrillisillä kirjaimilla ja yrittää liittää Valko-Venäjää takaisin Venäjään, sekä käydä "terrorismin vastaista taistelua" Tsetseeniassa (tuhansia siviilejä murhattu) SIINÄ MEILLÄ TODELLINEN SOTAISA JA VALLANHALUINEN VALTIO!
suomalaiset ja venäläiset ovat todella varsin samanhenkistä kansaa, suur-suomalaisuus ja isovenäläisyys samaa mentaliteettia. Pohjimmiltaan laiskaa ja melankolista, slaavilaisittain raskasmielistä, uskonnollisesti harrasta sakkia. Molemmissa maissa toisinajattelijoita ei juuri koskaan ole siedetty, molemmissa maissa eri mieltä olevia on teloitettu, heitetty vankilaan tai suljettu mielisairaalaan. Laskepas huviksesi kuinka usein nämä ns. "isänmaalliset" ainekset näilläkin palstoilla ovat tarjoilemassa niskalaukauksiaan tai osoittamassa hourulan ovea niille jotka kritikoivat virallista liturgiaa?
Samaa juurta taitavat olla, suomalaiset ja venäläiset, sukulaissieluja vähintään. Raakoja ja väkivaltaisia ihmisiä kumpaisetkin. Eivät tule toimeen omassa keskuudessaan, eivätkä keskenään.
Laskepas itse, kuinka monta kertaa tällä palstalla puolustellaan hirmuhallitsija Stalinin N:littoa. Mistä sait päähäsi, että täällä puolustetaan Suur-Suomea? Kummassa maassa toisinajattelijat OIKEASTI likvidoidaan ja vaiennetaan? Vertaa snanvapautta Suomessa ja Venäjällä. Tule sen jälkeen puhumaan asiasta.
Sanot: "Laskepas itse, kuinka monta kertaa tällä palstalla puolustellaan hirmuhallitsija Stalinin N:littoa. Mistä sait päähäsi, että täällä puolustetaan Suur-Suomea?"
Tuossapa juuri pari päivää takaperin tuollaista laskentaa tein. Ei epäilystäkään siitä etteikö valtaosa kannanotoista - ja varsinkin ne aggressiiviset, väkivaltaa uhkuvat - olisi suunnattu "hirmuhallitsija Stalinin N:liiton puolustelijoita" vastaan. Mutta tämä ei ollut olennaisin havainto. Olennainen havainto oli, että vaikka minä en hahmottanut noissa vähemmistökirjoituksissa mitään "neukkulan ihannointia" tai "Stalinin puolustelemista", juuri näin olivat aggressiivikot ko. kirjoitukset kokeneet. He olivat siis lukeneet niitä tiukasti omien silmälasiensa läpi, omasta perusjäsennyksestään käsin, ja suhtautuivat niihin kuin G W Bush tyhmempi muuhun maailmaan: jos et ole meidän puolellamme olet meitä vastaan.
Jos jollekulle on niin kalloon porautunut se perusasetelma, jonka puitteisiin hän kaikki muut mielipiteet pakottaa, niin mitä edellytyksiä on keskusteluun? Ja voivatko kyseisenlaiset, valmiit ajatusmallit omaavat ja asenteellisesti reagoivat ihmiset ikinä oppia historiasta mitään uutta?
Mitä toisinajattelijoiden likvidoimiseen tulee, molemmilla mailla on siinä suhteessa synkkä historiansa, meillä sisällissodan selvittelyistä alkaen aina sotaseikkailussa koettuun tappioon - joka vasta loi pohjan todelliselle mielipidevapaudelle ja demokratialle maassamme. Mutta jos sananvapaudesta tänä päivänä puhutaan, on valitettavasti todettava, etteivät esim. lähihistoriamme kriittiset vaiheet - eli se mitä tapahtui kun maa oli läntisten globaalipankkiirien toimesta pumpattu 80-luvun lopulla täyteen lainarahaa ja talous romahti, ja romahduksen seuraukset otettiin valtion piikistä maksettavaksi, lainakauppiaiden edut turvaten - ole mitenkään julkisia eikä niistä edes tiedotusvälineissä esitetä kysymyksiä. Sen sijaan julkisuuteen ammennetaan pienin annoksin vanhoja örsykkeitä, kuten näitä stasi-tapauksia, jotta kansalaisten mielenkiinto suuntautuisi niihin eikä todella olennaisiin informaatioaukkoihin.
Tuon sananvapauskysymyksen kanssa olen tekemisissä joka päivä, ja voin tulla siitä puhumaan koska tahansa. On melkoisen sinisilmäinen harhakäsitys, että tässä maassa vallitsisi jonkinlainen avoimuus, ja tiedonsaanti olisi sellaista että se mahdollistaisi vapaan sanankäytön ja mielipiteenmuodostuksen.
Et vastannut kysymykseen KUMMASSA MAASSA on suurempi sananvapaus, Suomessa vai Venäjällä? Suomessa sentään voi tällekin palstalle kirjoitella mitä vain. Vastaus on sanomattakin selvä.... Et kai toissasi voi verrata toisinajattelijoiden kohtaloa Suomessa ja N:liitto/Venäjällä? Oltko myös ajatellut "ajatusten porautumista näillä "pikku-Stalineilla" Ei heidänkään kanssa keskustelu paljon avaudu. Avoimmuus on taas sitten TOINEN asia:
Esim: Suomen poliittinen eliitti vaikenee esim. Karjala-kysymyksestä täysin. Asiallisesti esitetyt kysymykset ohitetaan jollakin lyhyellä vakiovastauksella, eivätkä poliitikot siten pyri vastaamaan kysymyksiin sillä mandaatilla, joka heille on annettu: he eivät pyri ratkaisemaan kansalaisia kiinnostavia kysymyksiä eivätkä intensiteetiltään vahvoja ongelmia.
Suomen-tauti on pelottava ilmiö maailmassa, jossa pitäisi olla jo oikeus keskustella ongelmista avoimesti ja pitää tosiasiat esillä. Nyt tosiasioiden sijaan tuodaan voimakkaasti valheita, disinformaatiota ja poliittisesti motivoituja näkemyksiä (kuten tälläkin palstalla), jotka tarkoituksellisesti harhauttavat itse ongelmaan paneutumista.
Suomessa vaietaan asioita. Vaikenemisen perinne liittyy siihen että julkisuutta on historiassamme vahvasti manipuloitu. Olemme aina olleet yhden totuuden ja yhden vaihtoehdon kansaa. On aivan sama puuttuvatko keskustelun edellytykset vai toimiiko niin sanottu itsesensuuri tai sensuuri. Lopputulos on yksi ja sama.
"Et kai toissasi voi verrata toisinajattelijoiden kohtaloa Suomessa ja N:liitto/Venäjällä?"
Kyllä voin. Siitä huolimatta etten voi laillasi asettaa Suomea ja N:liito/Venäjää historiallisesti ja kulttuurisesti samalle lähtöviivalle.