Jokaisella poliitikolla pitäisi olla käsitys ihanneyhteiskunnasta. Millainen olisi kepun ihanneyhteiskunta? En tarkoita tällä mitään utopiaa, jossa kaikilla ihmisillä on hyvä olla ja kaikki kannattavat jotain tiettyä oppia, joka sitten tarkemmassa syynissä pitkän ajan kuluessa osoittautuu Pohjois-Korean kaltaiseksi antiutopiaksi.
Vasemmisto on ihanneyhteiskunnan määritellyt aikoinaan Marxin ja Leninin toimesta. Keskustalla on Alkionsa, jonka oppi kai vielä kytee nykyäänkin keskustalaisten keskuudessa.
Suomi on tullut sellaiseksi kuin se on lähinnä Kekkosen ja sosialidemokraattien ohjauksessa. Kokoomus on ollut lähinnä sivullisena mukana, hieman häärimässä Holkerin hallituksessa laman teossa ja Ahon hallituksessa sen sammuttamisen aloittamisessa. Ja tietenkin Lipposen nöyränä apupoikana laman aiheuttamien tappioiden realisoimisessa sopiviin taskuihin.
Keskustan maalaisliittolaisen taustan huomioiden voisi ajatella, ettei ihanneyhteiskunta ole ainakaan nykyinen tilanne, jossa joka päivä kolme maatalousyrittäjää laittaa pillit pussiin. Maatalous keskittyy ja tehostuu, pienet yrittäjät jäävät isojen jalkoihin, ja isotilalliset kuolevat työtaakkansa alle. Ainakaan maataloudessa ei ihanneyhteiskunnasta ole tietoakaan.
Työelämä kiristyy, työntekijöistä otetaan yhä enemmän irti, ainoastaan johtohenkilöille tarjotaan porkkanaa, muille ainoastaan piiskaa. Tämäkään ei kuulosta ihanneyhteiskunnalta. Vai olisiko kokoomuslaisten mielestä tässä ihanneyhteiskunnan piirteitä tärkeimpiä. Kilpailukyky ennen kaikkea!
Ihanneyhteiskunnassa ihmisten enemmistöllä olisi hyvä olla. Sellaista utopiaa, jossa kaikki viihtyisivät on turha edes haaveilla. Uskovaisten taivas ilmeisesti on sellainen, mutta kuka helevetti haluaa iankaikkista autuutta, sehän olisi saakelin tylsää. Toisaalta, jos vaihtoehtona on ikuinen kärsimys (helevetti), niin se saattaisi passatkin, vaikka todellisuudessa iankaikkisen kärsimyksen järjestäminen voi olla vaikeaa, koska ihminen sopeutuvana otuksena saattaa ryhtyä masokistiksi, jolloin kärsimys muuttuukin nautinnoksi. Mitä silloin Perkele voi tehdä kuin passittaa tällaisen yksilön taivaaseen kärsimään iäisestä hyvänolontunteesta, joka masokistille on yhtä helevettiä.
Sivujuonne edellisessä kappaleessa kertoi ihanneyhteiskunnan vaikeuksista tehdä siitä kaikille ihmisille mukava paikka elää. Oikeasti Suomi on varsin hyvä paikka elää lähes kaikille. Joka muuta väittää ei ole kiertänyt maailmaa...
Vasemmisto on ihanneyhteiskunnan määritellyt aikoinaan Marxin ja Leninin toimesta. Keskustalla on Alkionsa, jonka oppi kai vielä kytee nykyäänkin keskustalaisten keskuudessa.
Suomi on tullut sellaiseksi kuin se on lähinnä Kekkosen ja sosialidemokraattien ohjauksessa. Kokoomus on ollut lähinnä sivullisena mukana, hieman häärimässä Holkerin hallituksessa laman teossa ja Ahon hallituksessa sen sammuttamisen aloittamisessa. Ja tietenkin Lipposen nöyränä apupoikana laman aiheuttamien tappioiden realisoimisessa sopiviin taskuihin.
Keskustan maalaisliittolaisen taustan huomioiden voisi ajatella, ettei ihanneyhteiskunta ole ainakaan nykyinen tilanne, jossa joka päivä kolme maatalousyrittäjää laittaa pillit pussiin. Maatalous keskittyy ja tehostuu, pienet yrittäjät jäävät isojen jalkoihin, ja isotilalliset kuolevat työtaakkansa alle. Ainakaan maataloudessa ei ihanneyhteiskunnasta ole tietoakaan.
Työelämä kiristyy, työntekijöistä otetaan yhä enemmän irti, ainoastaan johtohenkilöille tarjotaan porkkanaa, muille ainoastaan piiskaa. Tämäkään ei kuulosta ihanneyhteiskunnalta. Vai olisiko kokoomuslaisten mielestä tässä ihanneyhteiskunnan piirteitä tärkeimpiä. Kilpailukyky ennen kaikkea!
Ihanneyhteiskunnassa ihmisten enemmistöllä olisi hyvä olla. Sellaista utopiaa, jossa kaikki viihtyisivät on turha edes haaveilla. Uskovaisten taivas ilmeisesti on sellainen, mutta kuka helevetti haluaa iankaikkista autuutta, sehän olisi saakelin tylsää. Toisaalta, jos vaihtoehtona on ikuinen kärsimys (helevetti), niin se saattaisi passatkin, vaikka todellisuudessa iankaikkisen kärsimyksen järjestäminen voi olla vaikeaa, koska ihminen sopeutuvana otuksena saattaa ryhtyä masokistiksi, jolloin kärsimys muuttuukin nautinnoksi. Mitä silloin Perkele voi tehdä kuin passittaa tällaisen yksilön taivaaseen kärsimään iäisestä hyvänolontunteesta, joka masokistille on yhtä helevettiä.
Sivujuonne edellisessä kappaleessa kertoi ihanneyhteiskunnan vaikeuksista tehdä siitä kaikille ihmisille mukava paikka elää. Oikeasti Suomi on varsin hyvä paikka elää lähes kaikille. Joka muuta väittää ei ole kiertänyt maailmaa...
Vastaukset 19
Vanhimmat
Itse ajattelen niin, että ihanne... mikä tahansa, on visio tulevaisuudesta, joka olisi toivottavin tilanne toteutuessaan... ikään kuin johtotähti, jota kohti pyritään kulkemaan, jolloin utopia voi aivan hyvin olla johtotähtenä.
Se, että tavoitteen saavuttaminen ehkä saattaa olla käytännössä mahdoton ei koskaan saisi muodostua syyksi sille, että tavoitteeseen pyrkimisestä luovutaan.
Meillä kaiilla on puoluekannasta riippumatta varmaan 80-90-prosenttisesti yhteneväinen käsitys ihanneyhteiskunnasta, mutta erot syntyvät sitten sen mukaan, millä keinoilla tuohon ihanteeseen pyritään.
Kommunismi ja valtiokapitalismi eivät ole toimineet.
Kapitalistinen kartellitalous johti työväenliikkeen syntyyn ja siihen vastakkainasetteluun, josta vasemmisto ja siihen liittyvä ay-liike edelle4enkin ammentavat uhonsa.
Vapaa markkinatalous on utopia, joka ei voi koskaan toteutua, sillä luonnon lakien mukaan isot syövät pienet ja vahvat nujertavat heikot, mikä johtaa yksipuolisuuteen täydellisen vapauden vastakohtana.
Toinen utopia on kukoistava maaseutu. Siihen pyrkiminen edellyttäisi nykyisen maataloustukirakenteen uudelleenallokointia ja koko elintarvikejalostuksen palauttamista elintarvikkeiden lähijalostukseen. Siinä prosessissa pitäisi Saukkolan meijerimuseokin ottaa uudelleen käyttöön.
Ei tämä voi koskaan olla kaikille ihmisille yhtä mukavaa, koska elämän ikävin totuus on, että joukossamme tulee aina olemaan niitä, jotka kokevat, usein vain tunteenomaisesti, menettävänsä enemmän kuin menettävät, jos yleensä mitään menettävät, vaikka itse asiassa saavat paljon lisää mahdollisuuksia sen ansiosta, että maailma muuttuu, vaikkeivät nämä muutosvastarintaiset sitä tajua.
Hassuinta asiassa on, että näitä ihmisiä on joka puolueessa, kukin omassa puolueessaan omista syistään, ykeensä vastustamassa jotain, harvemmin edistämässä mitään.
Silti Suomi on hyvä paikka elää. Ensi maaliskuussa saamme jälleen koko kansan mielipiteen siitä minkä puolueen ihanneyhteiskunnan eteen äänestäjät ovat valmiimpia panostamaan.
Ihanteissahan ei ole suuria eroja, mutta keinoissa on. SDP haluaa holhota, kepu panbee käden muiden taskuun, ja kokoomus on aidosti ihmisen asialla.
Maatalous on ongelmallinen nyt ja tulevaisuudessa.
Minä olen itse asiassa tyytyväinen siitä, että maatalous koneellistuu ja keskittyy. Pienen maatilan poikana nimittäin jouduin tekemään järjettömän paljon töitä. Enkä pitänyt siitä ollenkaan. Päinvastoin inhosin joka hetkeä, jonka jouduin tekemään mielestäni turhaa työtä. Puhumattakaan niistä hetkistä jolloin jouduin tekemään töitä AIV-rehun korjuun tiimoilla. Toivottavasti en saanut syövän aiheita silloin kun levittelin AIV-tornissa rehuruohoa mahdollisimman tasaiseksi.
Useimmiten pikkumaatilojen kasvateista tulee antikepulaisia, kun he muuttavat kaupunkeihin. Meitsi kävi kaupungissa opiskelemassa, mutta lopputulema oli erilainen. Kaikista kärsimyksistä huolimatta keskusta on kuitenkin kaikista huonoista vaihtoehdoista järjellisin.
En tiedä mitä olet kaupunkireissullasi opiskellut, mutta olet näemmä oppinut melkoisen sarkastiseksi. Se on hyvä ominaisuus kepulaiselle, keskivertokepulainen kun ei ainakaan järjellään loista.
Keskusta on kaikista huonoista vaihtoehdoista järjellisin.
Voiko tuota enää sarkastisemmin todeta
..koko jutun eli ei kukaan muu ei ole ollut niin paljon muiden taskuilla kuin kokkarit kautta historian ja sen voi todistaa kuka vain,joka on ollut riistäjällä töissä ja näin lihottanut kapitalistin lompakkoa.
Sinunkin ihanne näyttää olevan se,että köyhät kyykkyyn ja herroille hunajaa.
Minun on päinvastainen.
..että samma häär.
Eli sama täällä. Töitä,Töitä,Töitä ja TÖITÄ.
Kun olen lukenut juttujasi, olen tullut siihen johtopäätökseen, että ennakkoasenteesi estää sinua näkemästä todellisuutta ympärilläsi.
Kukaan nimittäin ei rikastu riistämällä, jos niin kuvittelet olet melko harhainen olento.
Parhaiten nimittäin rikastuvat sellaiset työnantajat, jotka osaavat palkita työntekijänsä oikeudenmukaisesti ja antavat näille tasapuoliset mahdollisuudet oppia uutta ja kehittyä. Siinä ei silloin ole pienintäkään sellaista vastakkainasettelua, josta vasemmisto ammentaa sata vuotta vanhan propagandansa.
Onneksi sinä ja kaltaisesti olette häviävä luonnonvara, koko ajan kutistumassa oleva joukko, joka elää uskossa, ettei maailma olisi sataan vuoteen miksikään muuttunut.
..niinkuin aina sinun juttu todellisuuteen.
Kyllä olet todellinen juutalainen kun uskot omaan kuvitelmaasi,ettei toista riistämällä rikastu siihenhän se rikastuminen juuri perustuu ei se raha sieltä taivaasta tipu vaan kun toiselta otetaan niin itellä on enemmän tämä on kokkareiden linja ja se kyllä tiedetään mutta onneksi kansa on herännyt ja sinunlaisesi joutaa nakata roskiin.
kun kirjoitat: >>kokoomus on aidosti ihmisen asialla
Tyypillistä tarinaa, jonka tarkoituksena on tehdä jostain ihmisille yleisesti vastenmielisestä asiasta helpostilähestyttävää, ellei peräti miellyttävää.
En tiedä mistä tämä Zarahustra on oppinsa saanut, mutta varsin hyvin hän propagandaansa levittää. Älkää ihmiset uskoko, kepulaista propagandaa tuo ainoastaan on, aika hyvin naamioitua, mutta sitä ihteään silti.
Jos koukku näkyy, älä haukkaa.
...on, että jos kakolistien rysän suu näkyy niin ui vain rohkeasti sisään...
Ihmisten on hyvä asettaa tavoitetiloja. On jotakin, mitä kohden pyrkiä. Tavoitetilan asettaminen perustuu yleensä ajatukseen, että nykyisyys ei ole rittävä tai se on peräti huono.
Jos erilaisia tavoitetiloja alkaisi tarkemmin listaamaan, siitä voisi varmaankin kirjoittaa useamman kirjan. Ja onhan niitä kirjoitettukin. Tavoitteiden määrittelyssä ja nykytilan kuvauksessa otetaan helposti joitain asioita annettuina tai itsestään selvyyksinä, mitä ne eivät ole. Aika paljon pitäisi siis olla historiallista perspektiiviä ja perehtymistä filosofiaan. Tavoitteiden asettaminenhan on ennen muuta elämänfilosofinen kysymys ja siinä mielessä valinta.
Omassa tekstissäsi on heti jo karkea virhe, kun sanot, että vasemmisto on aikoinaan määritellyt ihanneyhteiskunnan Marxin ja Leninin kautta. Tämä ei pidä millään muotoa paikkaansa. Maailmassa on aina ollut olemassa vasemmisto ja aina tulee myös olemaan, jos vasemmisto määritellään niin, että se on taloudellisesti ja yleensä myös vallankäytön mahdolisuuksiensa suhteen huonommassa asemassa olevien ihmisten yhteenliittymä. Avainsanana määriteltäessä vasemmistoa on tasa-arvo. Näin muodoin vasemmiston iahnneyhteiskunnan määrittely perustuu paljon enemmän Ranskan vallankumoukseen kuin mihin Marxiin tai Leniniin. Ymmärryksesi tässä suhteessä on täysin historiaton ja virheellinen.
Tasa-arvottomuus ja epäoikeudenmukaisuuden kokemukset ovat niitä, mitkä jakavat meitä ihmisiä oikealla ja vasemmalle puolen. Tasa-arvo ei kuitenkaan ole ainoa poliittinen jakaja. Esimerkiksi suhtautuminen ympäristöön ja elämän tarkoitukseen muodostaan poliittisia jakolinjoja.
Elämän tarkoituksesta voi ottaa esimerkiksi kristinuskon sisällölliset tavoitteet ja nykyisen erittäin materialistisen maailmankuvan tavoitteet. Äärimaterialistinen maailmankuva ohjaa meitä tavoittelemaan asioita, jotka ovat mitattavissa rahamääräisinä. Elämällä pitää olla taloudellista arvoa eikä hyvää elämää ole ilman taloudellista yhteyttä. Henkisyyttä ja sosiaalisuutta korostavat filosofiat, joihin kristinuskokin lukeutuu, korostavat taas täysin muita arvoja kuin taloudellisia. Talous on näissä vain välttämätön päivittäisen toimeentulon eli asumisen, vaatteiden ja ruuan osalta. Voisi melkein sanoa, että se on ääripäässä vain välttämätön paha. Näiden kahden näkemyksen väliin sijoittuu sitten paljon sellaista, jossa on poimittu elementteja kummastakin. Silti paino on koko ajan siirtynyt materialismin puolelle.
Näistä luettelemistani palasista pitäisi sitten alkaa koota jotain yhdistelmää, jota voisi nimittää ihanneyhteiskunnaksi. Kysymys on siis jonkinlaisen oikean tasapainon löytämisestä.
Olipas päivän komein höpöhöpö-annos. Täyttä peetä koko tarina.
Tasa-arvoa ajava vasemmistolainen on samanlainen mielikuvitusolento kuin rehellinen kepulainen. Omaa etuaan muiden kustannuksella ajaa vasemmistolainen vielä kiivaammin kuin ykiskään porvari tai muu poliittista oikeistoa edustava. Paperimiehet ovat se törkein esimerkki oman edun tavoittelusta ja omien asemien sementoinnista muista välittämättä.
Neuvostoliittohan oli tuon vasemmistoideologiasi käytännön sovellus, ja kuten tiedämme niin sen enempää epätasa-arvoista yhteiskuntaa tuskin löytää.
En ymmärrä mistö te vasemmistohörhöt noita oppejanne ammennatte, mutta olisi syytä kyllä palata realismiin ja nähdä totuus.
... ole höpöhöpöä koko mökellys jos mikä.
Kirjoittaja Mielipidepankkihan määritteli:
>> Avainsanana määriteltäessä vasemmistoa on tasa-arvo. Näin muodoin vasemmiston iahnneyhteiskunnan määrittely perustuu paljon enemmän Ranskan vallankumoukseen kuin mihin Marxiin tai Leniniin. Ymmärryksesi tässä suhteessä on täysin historiaton ja virheellinen.
Valitettavasti kommenttesi paljastaa jotain hyvin olennaista ajattelykyvystäsi ja sen rajallisuudesta. En tahdo sanoa tätä ilkeyttäni, sillä et ole joukossa suinkaan kovin yksinäinen.
Omaa etuaan ajavia toki on ja välillä pyrkimys tasavertaisuuteen hämärtyy myös aidan vasemmalla puolen. Yhdistät kuitenkin vasemmistolaisuuden joihin aikamme ilmiöihin, vaikka vasemmistolaisuuden perusluonne on aivan jotain muuta. Jo Raamatussa on nähtävissä, miten vasemmistolaisia ajatuksia Jeesuksella oli.
Vasemmistoidelogian sovellutuksia on ollut monia. Kristinuskossa on olut paljon sellaisia suuntauksia, jotka ilmentävät köyhien puolustamista ja suoranaista köyhyyden ja askeettisuuden ihannointia. Mainitsemani Ranska nvallankumous oli yksi etappi, joka auttoi asioiden tiedostamisessa. Yhteiskuntakriitikot kuten Marx ja Engels toivat esille asioita, joista vasemmistolaisuus ikään kuin sikiää eli he havaitsivat kapitalismissa mekanismeja, jotka tuottavat köyhyyttä ja epätasa-arvoa sekä suoranaista riistoa.
Me puhumme mitä ilmeisemmin eri asioista. Sinä linkität vasemmistolaisuuden reaalisosialismikokeiluihin ja paperityöläisiin. Minä taas koen asian todella paljon laajempana yhteiskunnallisena virtauksena, joka on tavalla tai toisella eri mudoissa aina ollut ja tulee aina myös olemaan. On erittäin suuri virhe laittaa yhtäläisyysmerkit vasemmistolaisuuden ja sosialismin välille. Ne eivät ole millään muotoa edes toisensa peittäviä. Sosialismi Neuvostoliitossa puolifasistisena eliitin etuja palvelevana työväenluokan näennäisdiktatuurina oli pikemminkin äärioikeistolainen projekti, joka oli vain verhottu valheelliseen pukuun.
En suinkaan linkitä vasemmistolaisuutta vain reaalisosialismiin vaikka se historiallisena ilmiönä vasemmistoaatteiden laboratorio olikin.
Vasemmistolaisuushan on ollut vastaliike sellaisissa historiallisissa tilanteissa joissa joku tai jotkut ovat pärjänneet. Vasemmistolaisen ajattelun juuret ovat kateudessa ja vastareaktiossa muiden vauraudelle. Pahimmillaan jalostettuna aika puhdasveristä rosvoamista:
Kun nuo saivat noin paljon, niin meidänkin täytyy saada osuutemme vaikka rosvoamalla. Natsisimi kohosi samasta ja ehkäpä siksi nämä kaksi aatetta löysivät toisensa toisen maailmansodan alla.
Vielä nykyäänkin vasemmistolainen ohjelma keskittyy talouden tunnusmerkkien perässä juoksemiseen ja määrittelee itsensä vastavoimaksi ahneille "kapitalisteille".
Toki ahneita roistoja on maailma pullollaan, mutta määritellessään itsensä negaation kautta vasemmistolaisuus on taloutta ja hyvinvointia näivettävä voima.
Yhteiskunnan moottorina tulee olla proaktiivinen energia, joka pyrkii rakentamiseen. Muuten ei jaettavaa kakkua ole eikä tule. Vasemmistolaisuus ei pyrikään tuottamaan uutta jaettavaa vaan rosvoamaan menestyneiltä itselleen katsomaansa osuutta.
Ihanteellisuus on asia erikseen. Ei se ole mikään olosuhde tai asioiden järjestys, vaan psyykkinen ominaisuus. Vahva ihanteellisuus johtuu useimmiten siitä että lapsi on varhaisessa lapsuudessaan joutunut kokemaan jotain sellaista pitkäkestoista traumaa, jonka sietämiseksi hän on rakentanut itselleen psyykkisen pakenemisen mekanismit. Myöhemmin elämässä sitten tällaiselta sielulliselta pohjalta voidaan ajautua tulisieluisesti kannattamaan jotain ihmistä suurempia oppeja tai haaveilemaan koko todellisuuden kertaheitolla muuttavasta vallankumouksesta.
Tällaisia todellisuuteen liian jyrkästi törmääviä ihmisiähän me kaikki jossain määrin olemme, mutta erikseen ovat ne tyypit, jotka kehittävät psykologisista suojamekanismeista itselleen maailmankatsomuksia. Kuitenkin jokaisen ismin, myös realismin, takana on silkkaa inhimillistä haavoittuvuutta. Esimerkiksi sotilaat, jolleivat nyt sitten ole psykopaatteja tai narsisteja tai muita syvästi minävammaisia, ovat tyypillisesti niitä jotka kehittävät itseensä raakuutta pelon voittamiseksi. Inhimillisen organisoidun väkivallan eli sodankäynnin ongelmana kautta aikojen on ollut henkilökohtaisen rohkeuden osoittamisen tarve, jonka pohjalta sitten miehuuskokeita on historian sivu järjestetty milloin minkäkinlaisten arvojen ja oppien nimissä. Yksi vain on ollut pysyvää: psyykkinen pelon voittamisen mekanismi, ja siihen koukkuun jääneet soltut omine psykologisine sairauksineet, kunnian- ja häpeäntunteineen, jne.
Kun ihanneyhteiskunnasta puhutaan, pitäisi pohdiskeluista ensin erottaa tämä ikuinen ja yleisinhimillinen tekijä. Sitten voitaisiin luoda uusi katse historiaan ja todeta, että sentään on ihmiskunta vuosituhansiensa varrella jotain oppinut ja johonkin suuntaan kehittynyt. Myös oman eurooppalaisen kulttuuripiirimme suhteen voidaan todeta tiettyä kehitystä tapahtuneen.
Antropologit tietävät kertoa että yhteisöt ovat kehittyneet sisäänlämpeävistä ja suuren sosiaalisen sidonnaisuuden sekä projektiiviset psyykenmekanismit omaavista heimoyhteiskunnista johtajavaltaisten totalistaaristen ja autoritaaristen sääty- ja luokkayhteiskuntien kautta kohti demokratioita. Tätä yhteisöllisyyden kehitystä on psykologisella puolella vastannut yksilöllisen eriytymisen lisääntyminen. Kullakin yhteisöllisellä kehitysasteella pätevät sen omat, vain sille itselleen kuuluvat lainalaisuudet, joten yhteiskuntia ei voi vertailla minkään yhden totuuden varassa. Se mikä on asiaankuuluvaa heimoyhteisöissä on asiaankuulumatonta orastavissa demokratioissa, ja se mikä nuorelle demokratialle on tunnusomaista (kuten niissä yhä välttämättömät vahvat johtajat) ei ole enää hyväksyttävää kansalaisyhteiskunnissa.
Paljon yhteiskunnallisesta keskustelusta selkiytyisi, jos ihmiset olisivat tutustuneet antropologian alkeisiin tai yhteiskuntatieteitten perusteisiin. Mutta yleensähän keskustelut käydään nimenomaan tällaisella "kerro mitä mieltä olet Kekkosesta", tai "millainen on mielestäsi hyvä yhteiskunta" -tasolla. Tällöin ei ole opittu mitään siitä todellisesta kehityksestä, joka ihmisella kuitenkin on historiassaan takanaan. Siihen kuuluu yhteisöjen laadun muuttuminen, siihen kuuluu psykologista kypsymistä, siihen kuuluu myös ajatushistoriallista edistystä. Esimerkiksi demokratia sellaisena kuin me sen nykyisin miellämme ei oilisi ollut mahdollista ennen ajatushistoriassa uudella ajalla tapahtuneita perusjäsennysten muutoksia, niin sanotusti kartesiolaisen minuuden syntymistä ja individualismin mahdollistumista. Talousajattelumme ei olisi liberalismille perustuvaa, ellei 1700-luku olisi ihannoinut yksilöllistä vapautta niin sairaasa mitassa kuin tapahtui. Ja niin edelleen.
Monet opit olisivat kokonaan toisia elleivät uudella ajalla tyypillisesti kartesiolaiset dualistiset sielunrakenteet olisi määränneet tiedollisia taipumuksiamme. Niitä saamme kiittää vaikkapa taloustieteen kehityksestä. Smithiläisen liberalismin antiteesiksi nousi marxismi, synteeksiksi sitten Keynesin ajattelu. Nämä ovat tyypillisiä kehitysaskelia, eivät mitään ihanneyhteiskunnan rakennusaineita. Ajatushistoriaa ei ole ollenkaan tajuttu, jos ja kun jostain ismistä aletaan rakennella todellisuuden ihanneyhteiskuntaa. Erilaisia ismejä ei itsessäänkään pidä nostaa ihmistä suuremmiksi totuuksiksi -- jos niin tehdään, toimitaan psyykkisen heikkouden määrääminä. Silloin ajattelu ei ole sen kunnollisempaa kuin sotilaiden ikiaikainen miehuuskokeilu oman pelon voittamiseksi rohkeutta jatkuvasti koettelemalla.
hyvä paikka...
vai silla tavalla
http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?t=11380