Niin että onko Helsingin kouluissa iltapäiväkerhoja (alaasteella) että voi olla koulun jälkeen esim. 16.30 asti ettei tarvi lasten olla yksin kotona ennenkuin vanhemmat pääsevät töistä.Jos on niin millähän alueilla vai onko kaikilla ja jos jälkikasvunne käy kyseisiä ip-kerhoja onko systeemi ollut hyvä?Onko koululaisille jotain muuta valvottua ajan kulua jos on niin mitä ja missä?
Onko kouluissa
Iltapäiväkerhoja
180
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ip-kerhoja ei ole ihan jokaisella koululla, mutta jokaisessa kaupunginosassa pitäisi ainakin olla. Osa toiminnasta on opetusviraston järjestämää, osa seurakuntien, järjestöjen, kuten Kalliolan nuoret ry. ja urheiluseurat sekä Sosiaaliviraston järjestämää leikkipuistojen muodossa. Joissakin päiväkodeissa on myös iltapäiväpaikkoja niitä tarvitseville.
Haku kerhoihin on samoihin aikoihin, kuin kouluun ilmoittautuminenkin eli helmikuussa. Peruutuspaikkojahan voi aina kysellä. Mene käymään lähimmässä koulussa, niin osaavat varmaankin neuvoa.