naispappeus

mihin perustuu väite ettei nainen voi toimia pappina ort.kirkossa? Olen tietämätön ja kysyn tosissani.
242069
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Raamattuun ja Kirkon kanoneihin.

Lisäksi: Kirkko ei väittele, Kirkko opettaa.

Äänestä

"Nainen vaietkoon seurakunnassa" on hokema, jolla on kielletty naisia laulamasta tai puhumasta kirkossa. Nykyään hyväksytään naisia kanttoreiksi, mutta heitä ei vihitä laulajiksi.

Kanoneissa suhtaudutaan hyvin kielteisesti seksuaalisuuteen. Kuukautisten aikana ei saa tulla ehtoollisille (mutta yöllisen "vuodon kokenut maallikko" mies voi osallistua ehtoolliseen, jos vuodon syynä ei ole ollut naisen himoitseminen), joten naispapin olisi erittäin vaikea hoitaa virkaansa. Olisihan todella törkeätä, jos palveluksen toimittaisi siunatussa tilassa oleva nainen :-)

Naispappeuden vastustamisessa on kyse uuden vastustamisesta. Ortodoksisen kirkon pappeus on sakramentti, joka ei edellytä teologista loppututkintoa, joten kirkko saa riittävästi miespuolisia harrastelijapappeja (kaikella kunnioituksella heidän pyyteettömälle työlle), joten naispappeudelle ei ole samanlaista painetta kuin protestanteilla.

Äänestä
  • Olen ortodoksi ja nainen, enkä haluaisi edes olla pappi ikinä. Miksi ihmeessä naisen pitäisi olla pappi. En voi ymmärtää ollenkaan tätä asiaa! Jumala on varmaan tehnyt myös virheen siinä, että vain nainen synnyttää, vaì? Siinähän on taas ero mieheen, eli miestä on tässä syrjitty kamalalla tavalla.

    Äänestä

Asian voi ajatella myös näin:
kirkko on ainoa paikka tässä maailmassa, jossa naisen ei tarvitse tehdä muuta kuin rukoilla ja olla läsnä.

Miehellä on on pappeuden taakka, naisella sitä ei ole.

Äänestä
  • Tämä on kaunis ajatus. Uskaltaisitko esittää tämän omalla nimelläsi esim. Helsingin Sanomain yleisönosastossa?

    Äänestä

  • Kaunis Helena kirjoitti:

    Tämä on kaunis ajatus. Uskaltaisitko esittää tämän omalla nimelläsi esim. Helsingin Sanomain yleisönosastossa?

    ...mielipiteensä esittämistä julkisesti?

    Jo on akkavalta voimissaan.

    Äänestä

  • ...oman... kirjoitti:

    ...mielipiteensä esittämistä julkisesti?

    Jo on akkavalta voimissaan.

    Joku ilmaisi mielipiteensä Kansan Uutisissa ja jossain toisessa lehdessä. Nyt mielipidekirjoittaja ja pari päätoimittajaa on kutsuttu käräjätuomarin eteen. Kirjoittaja kuulemma arvosteli juutalaisia.

    Kristillisten yhteisöjen ja kristinuskon harjoittajien panetteluhan on Suomessa ollut jopa toivottua kirjoittelua.

    Äänestä

  • Kaunis Helena kirjoitti:

    Tämä on kaunis ajatus. Uskaltaisitko esittää tämän omalla nimelläsi esim. Helsingin Sanomain yleisönosastossa?

    "Suurin lehti..">Kaunis Helena<
    Jäsenkato-kirkon edustaja esittää mielipiteitään
    levikkikato-lehdestä. Ei vakuuta.
    Pitäkää ihmeessä lehtenne itsellänne.Ei kiinnosta
    tilata,lukea,lainata,pitää arvostettuna,ei kääriä
    kalaa siihen,ei lämmittää saunaa sillä,ei koskea
    siihen,ei pyyhkiä edes koiran kakkaa sillä.
    Antikristilliset julkaisut kun ei kertakaikkiaan
    kiinnosta.On suuri häpäisy tuoda ko. lehti puheen-
    aiheeksi tälle sivulle.

    Äänestä

  • Mezo kirjoitti:

    Luterilaisen kirkon jäsenistä on syntyperäisiä luterilaisia lähes 100 %. Ortodoksisen kirkon jäsenistä varmaan 10 % on syntynyt Suomen ulkopuolella, käännynnäisten osuus kirkossa on venäläisiäkin suurempi ja kuitenkin kirkon jäsenmäärän kasvu on marginaalista, sillä ortodoksisesta kirkosta eroaa suhteellisesti yhtä paljon kuin luterilaisesta kirkosta. Kirkon huonoa tilannetta kuvaa se, että seurakuntalaisia kuolee enemmän kuin uusia syntyy.

    Äänestä

  • &quot;Jäsenkato-kirkolla&quot; kirjoitti:

    Tilastojen mukaan luterilaisen kirkon jäsenmäärä vähenee koko ajan, muta ortodoksisen kirkon jäsenmäärä on ollut viime vuosina hiukan kasvussa.

    Maahanmuuttajien osuus ortodoksiseen kirkkoon liittyjistä ei ole kovin suuri, sillä myös Moskovan patriarkaatilla on seurakuntia maassamme, joten osa venäläisistä maahanmuuttajista liittyy niihin.

    Suomen ortodoksiseen kirkkoon oli vuonna 2004 liittynyt 1018 uutta jäsentä. Lisäksi ortodoksiseen kirkkoon oli liitetty jäsenten lapsia kasteen kautta 553. Kirkon jäseniä oli kuollut 774. Kirkosta oli eronnut samana vuonna 355 henkilöä. Kirkkokunnan jäsenmäärä oli vuoden 2004 lopussa 60145 henkilöä. (Tilastot tämän vuoden Ortodoksisesta kalenterista.)

    Ortodoksinen kirkko ei ole enää pitkään aikaan ollut sellainen kirkko, johon liitytään vain lapsikasteen kautta, vaan yhä enenevässä määrin meillä on aikuisten kasteita. Lisäksi kirkkoon siirtyy myös muista kirkoista ihmisiä. Monet ortodoksien lapsista, jotka on lapsina on kastettu toisen vanhempansa mukaan luterilaisiksi, liittyvät aikuisina ortodoksiseen kirkkoon.

    Paremmin ei asiaa voisi ilmaista.

    Äänestä

  • Golem kirjoitti:

    Joku ilmaisi mielipiteensä Kansan Uutisissa ja jossain toisessa lehdessä. Nyt mielipidekirjoittaja ja pari päätoimittajaa on kutsuttu käräjätuomarin eteen. Kirjoittaja kuulemma arvosteli juutalaisia.

    Kristillisten yhteisöjen ja kristinuskon harjoittajien panetteluhan on Suomessa ollut jopa toivottua kirjoittelua.

    Mielipidekirjoittaja ei ainoastaan "arvostellut" juutalaisia, vaan vähätteli juutalaisten kansanmurhaa ja yllytti väkivaltaan juutalaisia vastaan.

    Kristinuskon panettelijat ja herjaajat ovat Suomessa valtiovallan erityisessä suojeluksessa.

    Äänestä

  • Ymmärrän kyllä pointtisi, Zeppo, sikäli kun on kyse pappeudesta. Naisten ei tarvitse kantaa vastuuta hengellisestä työstä.

    OT: Toisaalta on hyvä muistaa, että naiset ovat hyvin usein huolehtimassa siitä, että kirkon ulkoiset olot ovat kunnossa - kirkko on siisti, papeilla on asianmukaiset jumalanpalveluspuvut ja kirkkokahveilla on syötävää. Ja monet kanttorit ovat nykyään naisia... Siinä mielessä on ehkä ongelmallista ajatella, että naisten ei tarvitse muuta kuin vain olla läsnä kirkossa.

    Äänestä

  • paraskeva kirjoitti:

    Ymmärrän kyllä pointtisi, Zeppo, sikäli kun on kyse pappeudesta. Naisten ei tarvitse kantaa vastuuta hengellisestä työstä.

    OT: Toisaalta on hyvä muistaa, että naiset ovat hyvin usein huolehtimassa siitä, että kirkon ulkoiset olot ovat kunnossa - kirkko on siisti, papeilla on asianmukaiset jumalanpalveluspuvut ja kirkkokahveilla on syötävää. Ja monet kanttorit ovat nykyään naisia... Siinä mielessä on ehkä ongelmallista ajatella, että naisten ei tarvitse muuta kuin vain olla läsnä kirkossa.

    Kyllä naiset ovat vastuunkantajia kirkossa. Heillä vain on omat tehtävänsä ja miehillä taas omansa.

    Minusta naisten ei tule pyrkiä alttaripalvelukseen. Tämä tehtävä on perinteellisesti varattu miehille. Naisilla on muita heille paremmin sopivia tehtäviä.

    Kirkon ensimmäisellä vuosituhannella oli naisdiakoneja, mutta heidän tehtävänsä eivät liittyneet papin avustamiseen alttarissa, vaan katekumeenien opettamiseen ja laupeuden työhön.

    Äänestä

  • Serafima kirjoitti:

    Tilastojen mukaan luterilaisen kirkon jäsenmäärä vähenee koko ajan, muta ortodoksisen kirkon jäsenmäärä on ollut viime vuosina hiukan kasvussa.

    Maahanmuuttajien osuus ortodoksiseen kirkkoon liittyjistä ei ole kovin suuri, sillä myös Moskovan patriarkaatilla on seurakuntia maassamme, joten osa venäläisistä maahanmuuttajista liittyy niihin.

    Suomen ortodoksiseen kirkkoon oli vuonna 2004 liittynyt 1018 uutta jäsentä. Lisäksi ortodoksiseen kirkkoon oli liitetty jäsenten lapsia kasteen kautta 553. Kirkon jäseniä oli kuollut 774. Kirkosta oli eronnut samana vuonna 355 henkilöä. Kirkkokunnan jäsenmäärä oli vuoden 2004 lopussa 60145 henkilöä. (Tilastot tämän vuoden Ortodoksisesta kalenterista.)

    Ortodoksinen kirkko ei ole enää pitkään aikaan ollut sellainen kirkko, johon liitytään vain lapsikasteen kautta, vaan yhä enenevässä määrin meillä on aikuisten kasteita. Lisäksi kirkkoon siirtyy myös muista kirkoista ihmisiä. Monet ortodoksien lapsista, jotka on lapsina on kastettu toisen vanhempansa mukaan luterilaisiksi, liittyvät aikuisina ortodoksiseen kirkkoon.

    Onko kukaan muu ihmetellyt miten ortodoksisen kirkon jäsenmäärä kasvaa koko ajan, mutta luterilaisten määrä vähenee? Esimerkiksi ortodoksisen kalenterin mukaan ortodokseja oli 1.1.2003 yhteensä 60020 ja 31.12.-03 jo 60383 eli kasvua oli 363. 1.1.2004 ortodokseja oli 59818 ja vuoden lopussa 60145 eli kasvua oli 327. Puolen prosentin väestönkasvu vuodessa on hyvä tulos, mutta valitettavasti 31.12.-03 ja 1.1.-04 välisenä yönä kirkon jäsenmäärä putosi 565! Luvut ovat Ortodoksisesta kalentereista 2005 ja 2006.

    Paremmin ortodoksien määrää kuvaa väkiluku kuin jäsenmäärä, johon lasketaan läsnä olevien lisäksi poissa olevat. 1997 väkiluku oli 57625 (Ortodoksinen kalenteri 1999) ja 2004 väkeä oli enää 57111.

    Palatakseni alkuperäiseen kysymykseen, olisikohan vastaus kirkkojen erilaisesta väestökehityksestä erilainen kirjaamistapa.

    Äänestä

  • &quot;Jäsenkato-kirkolla&quot; kirjoitti:

    Luterilaisen kirkon jäsenistä on syntyperäisiä luterilaisia lähes 100 %. Ortodoksisen kirkon jäsenistä varmaan 10 % on syntynyt Suomen ulkopuolella, käännynnäisten osuus kirkossa on venäläisiäkin suurempi ja kuitenkin kirkon jäsenmäärän kasvu on marginaalista, sillä ortodoksisesta kirkosta eroaa suhteellisesti yhtä paljon kuin luterilaisesta kirkosta. Kirkon huonoa tilannetta kuvaa se, että seurakuntalaisia kuolee enemmän kuin uusia syntyy.

    >>>ortodoksisesta kirkosta eroaa suhteellisesti yhtä paljon kuin luterilaisesta kirkosta. Kirkon huonoa tilannetta kuvaa se, että seurakuntalaisia kuolee enemmän kuin uusia syntyy.

    Äänestä

  • sielut kirjoitti:

    Onko kukaan muu ihmetellyt miten ortodoksisen kirkon jäsenmäärä kasvaa koko ajan, mutta luterilaisten määrä vähenee? Esimerkiksi ortodoksisen kalenterin mukaan ortodokseja oli 1.1.2003 yhteensä 60020 ja 31.12.-03 jo 60383 eli kasvua oli 363. 1.1.2004 ortodokseja oli 59818 ja vuoden lopussa 60145 eli kasvua oli 327. Puolen prosentin väestönkasvu vuodessa on hyvä tulos, mutta valitettavasti 31.12.-03 ja 1.1.-04 välisenä yönä kirkon jäsenmäärä putosi 565! Luvut ovat Ortodoksisesta kalentereista 2005 ja 2006.

    Paremmin ortodoksien määrää kuvaa väkiluku kuin jäsenmäärä, johon lasketaan läsnä olevien lisäksi poissa olevat. 1997 väkiluku oli 57625 (Ortodoksinen kalenteri 1999) ja 2004 väkeä oli enää 57111.

    Palatakseni alkuperäiseen kysymykseen, olisikohan vastaus kirkkojen erilaisesta väestökehityksestä erilainen kirjaamistapa.

    lasketaan kaikki jäsenet, myös poissaolevat eli siis ne, jotka asuvat ulkomailla. Jos haluaa seurata kirkon väkiluvun kasvua, tulee tietysti käyttää koko ajan samanlaista tilastoa.

    En tiedä, onko kalentereissa ollut jokin virhe tai epäjohdonmukaisuus. Esittämäni tiedot olivat vuoden 2006 kalenterista, jonka väestötilastot ovat vuoden 2004 alusta ja lopusta. Vuoden 2006 kalenterin mukaan kirkon kokonaisjäsenmäärä oli 1.1. 2004. 59 818. Tässä tilastossa ei poissaolevia ole ilmoitettu erikseen. Vuoden 2004 lopussa kirkkokunnan kokonaisjäsenmäärä oli 60145, joista poissaolevia (ulkomailla asuvia) 3034 ja läsnäolevia 57 111. Kun ilmoitetut tiedot ovat tällaisia, täytyy tietysti käyttää vertailun kohteena kirkon kokonaisväkimäärää.

    " En tiedä, onko kalentereissa ollut jokin virhe tai epäjohdonmukaisuus. Esittämäni tiedot olivat vuoden 2006 kalenterista, jonka väestötilastot ovat vuoden 2004 alusta ja lopusta."

    Esittämäsi tiedot ovat aivan oikeita. mutta ongelma tulee uudenvuoden yöstä, jolloin kirjoista katoaa lähes kaksi kertaa niin paljon kuin kirkosta eroaa koko vuonna.

    Poissaolevat tuskin tarkoittavat ulkomailla asuvia, sillä esimerkiksi Oulun seurakunnasta oli poissaolevia 11.5 % kokonaisväestöstä. Luulisin poissaolevien tarkoittavan opiskelijoita yms jotka asuvat muilla paikkakunnilla. Poissaolevien määrän nopea kasvu (yli 500 vuodessa) voisi johtua esimerkiksi siitä, että seurakunnat eivät saa tietoja kotipaikan muutoksista (suomeksi sanottuna veikkaan, että moni on kirjoilla sekä Helsingissä läsnäolevana ja entisessä kotiseurakunnassa poissaolevana).

    Äänestä

  • sielut kirjoitti:

    Onko kukaan muu ihmetellyt miten ortodoksisen kirkon jäsenmäärä kasvaa koko ajan, mutta luterilaisten määrä vähenee? Esimerkiksi ortodoksisen kalenterin mukaan ortodokseja oli 1.1.2003 yhteensä 60020 ja 31.12.-03 jo 60383 eli kasvua oli 363. 1.1.2004 ortodokseja oli 59818 ja vuoden lopussa 60145 eli kasvua oli 327. Puolen prosentin väestönkasvu vuodessa on hyvä tulos, mutta valitettavasti 31.12.-03 ja 1.1.-04 välisenä yönä kirkon jäsenmäärä putosi 565! Luvut ovat Ortodoksisesta kalentereista 2005 ja 2006.

    Paremmin ortodoksien määrää kuvaa väkiluku kuin jäsenmäärä, johon lasketaan läsnä olevien lisäksi poissa olevat. 1997 väkiluku oli 57625 (Ortodoksinen kalenteri 1999) ja 2004 väkeä oli enää 57111.

    Palatakseni alkuperäiseen kysymykseen, olisikohan vastaus kirkkojen erilaisesta väestökehityksestä erilainen kirjaamistapa.

    tämä liittyy naispappeuteen? Kuolleet seurakuntalaiset?

    Äänestä

  • hesekiel kirjoitti:

    tämä liittyy naispappeuteen? Kuolleet seurakuntalaiset?

    mutta luterilaisen kirkon jäsenkato voi liittyä naispappeuskysymykseen. Luterilaisesta kirkosta erosi ennen naispappeuden hyväksymistä ihmisiä, jotka kannattivat naispappeutta ja nyt taas eroaa niitä ihmisiä, jotka vastustavat naispappeutta. Naispappeuden vastustajat eivät kuitenkaan yleensä tule meille.

    Ortodoksiseen kirkkoon liitytään muista syistä kuin siitä syystä, että on pettynyt entisen kirkkonsa toimintaan ja sen käytäntöihin.

    Meidän kirkossamme on kuitenkin huolestuttavaa se, että kaikkia kirkon jäsenten lapsia ei kasteta ortodokseiksi ja toisaalta se, että kirkosta eroaa niin paljon ihmisiä. Lisäksi itse pidän huolestuttavan sitä, että käännynnäiset ovat nykyisin useimmiten vanhoja ihmisiä, kun taas pari-kolmekymmentä vuotta sitten kirkkoomme tuli etupäässä nuoria ihmisiä.

    Äänestä

nainen kriisitilanteessa tai mahdottomissa olosuhteissa antaa viimeisen voitelun,kasteen tai toimittaa jonkinlaisen palveluksen?

Äänestä
  • koska vainaja voi joutua kadotukseen!

    Äänestä

  • Kasteen voi hätätilanteessa antaa kuka tahansa ortodoksimaallikko niin mies kuin nainenkin.

    Neuvostoliitossa 30-luvulla ei ollut pappeja ollenkaan, kun kaikki papit oli joko surmattu tai vangittu. Silloin maallikot, usein vanhat naiset toimivat "pappeina". Lukivat hetkipalveluksia kirkossa, kastoivat lapsia ja toimittivat hautauksen. Viimeistä voitelua ei kirkossamme tunneta.

    Venäjän kirkossa on tunnettu -hätätilanteissa, kun ei ole ollut pappia saatavilla- kansanomainen tapa, synnintunnustus "äiti maalle". Silloin syntinsä tunnustava kumartuu suutelemaan maata ja tunnustaa sille syntinsä. Dostojevskin "Rikoksen ja rangaistuksen" päähenkilö Raskolnikov tekee romaanin lopussa juuri näin.

Kommentoi aloitusta

alkukirkko kirjoitti:

mihin perustuu väite ettei nainen voi toimia pappina ort.kirkossa? Olen tietämätön ja kysyn tosissani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu