Valtion velka

Hei, velkaiset paskat! Milloin ajattelitte maksaa 60 miljardin euron velkanne????

Vai aloitetaanko omaisuuden realisointi?
396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kuin rikkailla, niillä jotka velan tekivätkin, tuskin maksavat koskaan.

Äänestä

koska kyse on sijoitusrahasta, joka on sovitettu valtion budjetin puitteisiin. Sen ei ole määrä mitenkään pienentyä, se on rahaa jonka globaalipankkiirit ovat "sijoittaneet" tänne, ja Suomi-nimistä pikkuvaltiota pidetään pystyssä tasan siihen saakka kun se tälle rahalle maksaa vuosittaisen korkonsa.

Lainakauppa on aktiivista operatiivista toimintaa, se on lainakauppiaiden työtä, jolla he takaavat sen että heidän pääomansa kasvavat korkoa. Monen kehitysmaan, kuten myös Suomen kohdalla kysymys on siitä, että ensin maan talouselämä ja sitten valtiontalouskin on pussitettu velkavankeuteen. Siinä koukussa sitten kiemurtelemme. Kunpa Suomen voisikin ajaa konkurssiin ja näyttää globaalipankkiireille pitkää nenää: no niin, perikää nyt suojelurahanne keneltä lystäätte!!!

Äänestä

mm. työttömiä tutkijoita on ryhdyttävä elättämään
valtion omaisuutta eli aikaisempien sukupolvien
työn tuloksia myymällä! Sitä on tehty koko 90-luvun
loppupuolisko!

Pää vetävän käteen on jo tulossa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ulosottomies kirjoitti:

Hei, velkaiset paskat! Milloin ajattelitte maksaa 60 miljardin euron velkanne????

Vai aloitetaanko omaisuuden realisointi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu