Kyselen vielä tuosta arvattavasti jo loppuun kalutusta aiheesta seuraavaa: eikö jatkuva, eri aikoihin sijoittuva Harmagedonin ennustelu pilaa järjestön mainetta? Luulisi, että moisella aiheettomalla pelottelulla tehtäisiin vain hallaa seuralle.
Tiedän nämä arviot, joiden mukaan jatkuva pelottelu on tehokas keino pitää jäsenet ruodussa, ja niin varmaan olisikin, jos ennustukset eivät jatkuvasti muuttuisi. Seura olisi tehnyt paljon viisaammin, jos se ei olisi koskaan lähtenyt minkäänlaisten ajankohtien tai "juuri ovella olevan" harman ennustelun tielle. Viisaampaa olisi antaa ymmärtää, että se voi hyvinkin olla tulossa piankin, mutta ajankohdasta on mahdotonta sanoa mitään. Sekaan muutama sopiva täyttynyt ennusmerkki lopun ajoista, niin paljon tehokkaampi pelotteluase olisi siinä.
Tuli vaan mieleen, kun noita puheita aivan tulossa olevasta hamasta kuuluu taas olevan liikkeellä. Unohtavatko jäsenet tosiaan sen tosiseikan, että sen piti tulla jo ajat sitten, ja sen jälkeen vielä monta kertaa uudestaan? Miten heille perustellaan tämä asia?

Vastaukset 1
Vanhimmat
>> Luulisi, että moisella aiheettomalla pelottelulla tehtäisiin vain hallaa seuralle.
Vuoden 1975 hehkutuksen mukanaan tuoma kasvu jätti jälkeensä nettovoiton. Eli ennustelulla saatiin enemmän sisään väkeä kuin menetettiin vuoden 1975 jälkeen. Tuo oli ehdottomasti parempi tulos kuin vuoden 1925 maailmanloppu, jonka jälkeen jäljellä oli noin 1/5 jäsenistöstä. Toki tuossa paossa oli mukana muitakin tekijöitä kuin pelkkä maailmanloppujullikka.
>>Tiedän nämä arviot, joiden mukaan jatkuva pelottelu on tehokas keino pitää jäsenet ruodussa, ja niin varmaan olisikin, jos ennustukset eivät jatkuvasti muuttuisi.
Uskonnossa ei päde sama lainalaisuus kuin kulutustavarakaupassa, jossa kertavedätys riittää useimmalle. Uskonnon eräs sideaine on toivorikkaus ja toinen on se, että ei ole helppo myöntää tulleensa kahdesti tai useamman kerran petetyksi.
>> Seura olisi tehnyt paljon viisaammin, jos se ei olisi koskaan lähtenyt minkäänlaisten ajankohtien tai "juuri ovella olevan" harman ennustelun tielle.
Uususkonnon markkinointi edellyttää aiemmista poikkeavaa lähestymistä. Toisekseen Vt-seuran perusta on millerismissä ja sitä kautta adventismissa, niillä eväillä ajanlaskut olivat luonnollinen tapa houkutella ihmisiä.
>> Viisaampaa olisi antaa ymmärtää, että se voi hyvinkin olla tulossa piankin, mutta ajankohdasta on mahdotonta sanoa mitään. Sekaan muutama sopiva täyttynyt ennusmerkki lopun ajoista, niin paljon tehokkaampi pelotteluase olisi siinä.
Alusta lähtien Vartiotiorniseura valitsi aikalaskelmien ja selittelyn tien ja samalla tiellä on edelleen. Selittelytaito on kautta aikain ollut huipussaan, laskutaito ei niinkään.
>> Unohtavatko jäsenet tosiaan sen tosiseikan, että sen piti tulla jo ajat sitten, ja sen jälkeen vielä monta kertaa uudestaan?
Riittävän syvä mielenhallinta saa ihmisen kieltämään koko asian. Vt-seura on syyttänyt rivijäseniä samalla tavalla jo aiemmistakin pieleen menneistä ennustuksistaan. Aika ajoin tälläkin forumilla esiintyy väitteitä siitä, että Vt-seura ei varsinaisesti ennustellut maailmanloppua vuodelle 1975, vaan kyse oli 'eräiden' tai 'joidenkin' liian innokkaiden jehovantodistajien omaa mielikuvitusta.
>> Miten heille perustellaan tämä asia?
Kuten todettu, jäsenistöä syyttämällä.