Pelkkää hyvää voin sanoa, olemme muuttaneet Lohjalle Espoon kautta Oulusta. Lapset ovat kasvaneet täällä päiväkoti-ikäisistä opiskelijoiksi.
Lohjalla on paljon luontoa ja tilaa lapsille, rauhallinen ja kiva ympäristö. Kaupungilta saa ostaa tontin suht. helposti jos on lohjalainen.
Harrastusmahdollisuudet silti pääkaupunkiseudun tasoa: musiikkiopistossa muskaria vauvasta lähtien, kuoroja, kuntosaleja, hyvä uimahalli, jäähalli, Harjun urheilukeskus ja Kisakallion urheiluopisto, partiota, seuroja yms. Mahtava kirjasto, tasokas teatteri ja pieni leffateatteri.
Seurakunnan toimintaa on paljon lapsille, perheille ja nuorille, rippileireillekin mahtuvat kaikki. Myös kaupunki järjestää 10 v. alkaen nuorille diskoja yms. Harjulassa. Harvassa kaupungissa niin hieno nuorisotalo kuin Harjula.
Terveyspalvelut paremmat kuin suurissa kaupungeissa, esim. hammaslääkäriin pääsee Lohjalla kunnallisellekin puolelle helposti. Oma sairaala, lyhyt matka ja hyvät yhteydet Meilahden klinikoille Helsinkiin.
Päiväkoteja ja perhepäivähoitajia on tarpeeksi. Kouluruokailu todella hyvin järjestetty. Koulut rauhallisia ja omaan lukioon pääsee n. 7 keskiarvolla. Myös ammattikoulu, Humak, Laurea ja Helsingin yliopiston täydennyskoulutuslaitos.
Mene mukaan toimintoihin, niin tutustut ihmisiin. Lohjalaiset ovat mukavia ja täällä on paljon myös pohjoisesta muuttaneita. En ole hetkeäkään katunut, että tultiin tänne.
0Äänestä
kuulla......
ite oon asunu lohjal 30 vuotta..aivan täysin paljasjalkainen lohjalainen...Ja tällä htekellä muuttamassa pois lohjalta..totuushan on se,että lohja ei ole juuri tuota mitä kuvasit...täällä on erittäin vaikea päästä lapsen harrastamaan yhtään mitään...en siis kertakaikkiaan näe m itään syytä asua täällä..ja kerron sen todella omasta kokemuksesta..koska olen ollut niin monessa instanssissa mukana täällä..Että tämä ei ole vain musta tuntuu..vaan ihan siksi,että täällä asiat junnaa paikoillaan..Tarvitaan toisenlaisia päättäjiä istumaan sinne kaupungin valtuustoon..
0Äänestä
pääsee
kunnallisiin hammaslääkäreihin helposti..ite oon varannu ajan elokuussa 9 vuotiaalle tyttärelleni..Hm ihan sentakia kun koluissa ei enään ole sama hammaslääkäripalvelu mikä oli 10 vuotta sitten..niin sain tytölleni ajan vasta viimeviikolle..ja elokussa sen varasin..Siispä klävimme viime viikolla hammaslääkärillä ja seuraava aika on tammikuussa...lohjalla on todella huono mahdollisuus päästä hammaslääkäriin koska on pula kunnallisista hammaslääkäreistä..Tämän sain vastaukseksi itse hammaslääkäriltä kun kysyin,että miksi niin pitkän ajan päästä vasta seuraava aika..Kun ei ole tarjota aikoja...Niin että sillain...Päiväkoteja ei ole tarpeeksi eikä hoitajia...Lohjalla on tällähetkellä suuri pula hoitopaikoista ja jonot on pitkiä..Etkö ole lukenut lehdestä..??
0Äänestä
Pääkaupunkiseudulta muuttanut
pääsee kirjoitti:

Onpa kamalaa.On tietysti kiusallista joutua hieman odottamaan,mutta Lohjalla sentään pääsee kunnalliseen hammaslääkäriin.Akuuttiajanhan saa tarvitessaan nopeastikin.Päivähoidosta en osaa Lohjalla sanoa mitään koska omat lapseni eivät sitä enää tarvitse.Pääkaupunkiseudulla joutuu myös odottelemaan hoitopaikkaa tai hoitamaan asian yksityisesti.Lohjalla asuvat työkaverini joilla on hoitoikäisiä lapsia ovat kuitenkin saaneet päivähoidon melko mukavasti järjestymään ja ovat olleet erittäin tyytyväisiä kunnalliseen hammashuoltoon,terveydenhuoltoon ja ala-asteen kouluihin.Harrastuksiakin on tuntunut lapsille löytyvän ihan mukavasti.He ovat kylläkin kaikki pääkaupunkiseudulta muuttaneita.
0Äänestä
Punakynä

tyttäresi kirjoittaa viestisi. Tai ota äidinkielen opus kouraan!?
0Äänestä
Espoosta muuttanut
kuulla...... kirjoitti:
ite oon asunu lohjal 30 vuotta..aivan täysin paljasjalkainen lohjalainen...Ja tällä htekellä muuttamassa pois lohjalta..totuushan on se,että lohja ei ole juuri tuota mitä kuvasit...täällä on erittäin vaikea päästä lapsen harrastamaan yhtään mitään...en siis kertakaikkiaan näe m itään syytä asua täällä..ja kerron sen todella omasta kokemuksesta..koska olen ollut niin monessa instanssissa mukana täällä..Että tämä ei ole vain musta tuntuu..vaan ihan siksi,että täällä asiat junnaa paikoillaan..Tarvitaan toisenlaisia päättäjiä istumaan sinne kaupungin valtuustoon..
Kun et ole muualla asunut, niin käypäs itse toteamassa, miten asiat ovat muualla.
Minä olen muuttanut Lohjalle Espoosta (syntynyt Helsingissä) ja sen voin sanoa, että tuo kirjoittaja oli oikeassa: ainakin päivähoito ja hammashoito on Lohjalla PALJON paremmin kuin Espoossa tai Helsingissä, Vantaasta nyt puhumattakaan. Ja kuule, harrastamaankin pääsee Lohjalla 10 kertaa helpommin.
0Äänestä
Espoosta tullut

Lohjalla siis kaikki kuitenkin otetaan asiakkaiksi sinne hammashoitoon. Espoossa ei pääse kunnalliseen muut kuin koululaiset tai sosiaalihuollon asiakkaat, jotka tulee maksusitoumuksella - muut ohjataan yksityiselle! Ja kokemuksesta tiedän, että Lohjalla saa särkyajan samalle päivälle, tai jos on paikka lohjennut tai jotain niin samalle viikolle. Ehkä tyttärelläsi ei ollut niin kiireellinen tarve tai sitten halusit ajan jollekin nimenomaiselle yhdelle lääkärille tai jotain?
0Äänestä
Yksi lukihäiriöinen
Punakynä kirjoitti:
tyttäresi kirjoittaa viestisi. Tai ota äidinkielen opus kouraan!?
Tämän foorumin ei ole käsittääkseni tarkoitus toimia äidinkielen oppitunteina.Kaikilla on oikeus kirjoittaa asiansa kirjoitusvirheillä tai ilman kunhan asia tulee selväksi.Turha nipotus pois.
0Äänestä
..............
Todennäköisesti monet vastaajista ovat olleet ikänsä Lohjalla asuneita. En muuten ymmärrä tuota valitusta palvelujen tasosta.
Itse nuoruuteni todellisella pikku paikkakunnalla ja "nuoren aikuisikäni" Helsingissä viettäneenä, voi esittää jo vertailua. Lohjalla kaikki toimii vitun hyvin, menkää muualle kokeilemaan, jos luulette elämän sillä paremmaksi muuttuvan
0Äänestä
tämä ihana
lohja on vielä sellainen uutuden ilo ja viehätys...Ja noista hammaslääkäreistä sen verran..Että ihan niinkuin arvauskeskuksen lääkäritkin,jokaisella alueella on omansa..Ja niille yleensä ne ajat varataan..Että sellattis...Eikä missää ole niin uteliasta ja sisäänpäinlämpeevää sakkia kuin täällä..Olen asunut myöskin muutaman vuoden espoossa ja hesassa.Lohja on yliarvostettu kaupunki..Oikeesti..No,kun olette aikanne asuneet niin tulette huomaamaan.Kivahan täällä asua on..Pieni paikka.Ja sit viel yks pikku juttu..Tääl palstal joku saattaap kirjottaa ihan lohjan murteella,että ei siel vältmäti ol kirjotusvirheit..Siin teil onki murtees opettelemist,et opitten sitä ja tulkittee.
0Äänestä
tiedä
mitä oikein haet tuolla kysymykselläsi, mutta me ollaan viihdytty. Kaksi alle kouluikäistä on taloudessa ja kumpikin meistä vanhemmista on asunut suurimman osan elämästään täällä Lohjalla. Kaupunki siinä missä jokin muukin pikkukaupunki.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Pelkkää hyvää voin sanoa, olemme muuttaneet Lohjalle Espoon kautta Oulusta. Lapset ovat kasvaneet täällä päiväkoti-ikäisistä opiskelijoiksi.
Lohjalla on paljon luontoa ja tilaa lapsille, rauhallinen ja kiva ympäristö. Kaupungilta saa ostaa tontin suht. helposti jos on lohjalainen.
Harrastusmahdollisuudet silti pääkaupunkiseudun tasoa: musiikkiopistossa muskaria vauvasta lähtien, kuoroja, kuntosaleja, hyvä uimahalli, jäähalli, Harjun urheilukeskus ja Kisakallion urheiluopisto, partiota, seuroja yms. Mahtava kirjasto, tasokas teatteri ja pieni leffateatteri.
Seurakunnan toimintaa on paljon lapsille, perheille ja nuorille, rippileireillekin mahtuvat kaikki. Myös kaupunki järjestää 10 v. alkaen nuorille diskoja yms. Harjulassa. Harvassa kaupungissa niin hieno nuorisotalo kuin Harjula.
Terveyspalvelut paremmat kuin suurissa kaupungeissa, esim. hammaslääkäriin pääsee Lohjalla kunnallisellekin puolelle helposti. Oma sairaala, lyhyt matka ja hyvät yhteydet Meilahden klinikoille Helsinkiin.
Päiväkoteja ja perhepäivähoitajia on tarpeeksi. Kouluruokailu todella hyvin järjestetty. Koulut rauhallisia ja omaan lukioon pääsee n. 7 keskiarvolla. Myös ammattikoulu, Humak, Laurea ja Helsingin yliopiston täydennyskoulutuslaitos.
Mene mukaan toimintoihin, niin tutustut ihmisiin. Lohjalaiset ovat mukavia ja täällä on paljon myös pohjoisesta muuttaneita. En ole hetkeäkään katunut, että tultiin tänne.
ite oon asunu lohjal 30 vuotta..aivan täysin paljasjalkainen lohjalainen...Ja tällä htekellä muuttamassa pois lohjalta..totuushan on se,että lohja ei ole juuri tuota mitä kuvasit...täällä on erittäin vaikea päästä lapsen harrastamaan yhtään mitään...en siis kertakaikkiaan näe m itään syytä asua täällä..ja kerron sen todella omasta kokemuksesta..koska olen ollut niin monessa instanssissa mukana täällä..Että tämä ei ole vain musta tuntuu..vaan ihan siksi,että täällä asiat junnaa paikoillaan..Tarvitaan toisenlaisia päättäjiä istumaan sinne kaupungin valtuustoon..
kunnallisiin hammaslääkäreihin helposti..ite oon varannu ajan elokuussa 9 vuotiaalle tyttärelleni..Hm ihan sentakia kun koluissa ei enään ole sama hammaslääkäripalvelu mikä oli 10 vuotta sitten..niin sain tytölleni ajan vasta viimeviikolle..ja elokussa sen varasin..Siispä klävimme viime viikolla hammaslääkärillä ja seuraava aika on tammikuussa...lohjalla on todella huono mahdollisuus päästä hammaslääkäriin koska on pula kunnallisista hammaslääkäreistä..Tämän sain vastaukseksi itse hammaslääkäriltä kun kysyin,että miksi niin pitkän ajan päästä vasta seuraava aika..Kun ei ole tarjota aikoja...Niin että sillain...Päiväkoteja ei ole tarpeeksi eikä hoitajia...Lohjalla on tällähetkellä suuri pula hoitopaikoista ja jonot on pitkiä..Etkö ole lukenut lehdestä..??
Onpa kamalaa.On tietysti kiusallista joutua hieman odottamaan,mutta Lohjalla sentään pääsee kunnalliseen hammaslääkäriin.Akuuttiajanhan saa tarvitessaan nopeastikin.Päivähoidosta en osaa Lohjalla sanoa mitään koska omat lapseni eivät sitä enää tarvitse.Pääkaupunkiseudulla joutuu myös odottelemaan hoitopaikkaa tai hoitamaan asian yksityisesti.Lohjalla asuvat työkaverini joilla on hoitoikäisiä lapsia ovat kuitenkin saaneet päivähoidon melko mukavasti järjestymään ja ovat olleet erittäin tyytyväisiä kunnalliseen hammashuoltoon,terveydenhuoltoon ja ala-asteen kouluihin.Harrastuksiakin on tuntunut lapsille löytyvän ihan mukavasti.He ovat kylläkin kaikki pääkaupunkiseudulta muuttaneita.
tyttäresi kirjoittaa viestisi. Tai ota äidinkielen opus kouraan!?
Kun et ole muualla asunut, niin käypäs itse toteamassa, miten asiat ovat muualla.
Minä olen muuttanut Lohjalle Espoosta (syntynyt Helsingissä) ja sen voin sanoa, että tuo kirjoittaja oli oikeassa: ainakin päivähoito ja hammashoito on Lohjalla PALJON paremmin kuin Espoossa tai Helsingissä, Vantaasta nyt puhumattakaan. Ja kuule, harrastamaankin pääsee Lohjalla 10 kertaa helpommin.
Lohjalla siis kaikki kuitenkin otetaan asiakkaiksi sinne hammashoitoon. Espoossa ei pääse kunnalliseen muut kuin koululaiset tai sosiaalihuollon asiakkaat, jotka tulee maksusitoumuksella - muut ohjataan yksityiselle!
Ja kokemuksesta tiedän, että Lohjalla saa särkyajan samalle päivälle, tai jos on paikka lohjennut tai jotain niin samalle viikolle. Ehkä tyttärelläsi ei ollut niin kiireellinen tarve tai sitten halusit ajan jollekin nimenomaiselle yhdelle lääkärille tai jotain?
Tämän foorumin ei ole käsittääkseni tarkoitus toimia äidinkielen oppitunteina.Kaikilla on oikeus kirjoittaa asiansa kirjoitusvirheillä tai ilman kunhan asia tulee selväksi.Turha nipotus pois.
Todennäköisesti monet vastaajista ovat olleet ikänsä Lohjalla asuneita. En muuten ymmärrä tuota valitusta palvelujen tasosta.
Itse nuoruuteni todellisella pikku paikkakunnalla ja "nuoren aikuisikäni" Helsingissä viettäneenä, voi esittää jo vertailua. Lohjalla kaikki toimii vitun hyvin, menkää muualle kokeilemaan, jos luulette elämän sillä paremmaksi muuttuvan
lohja on vielä sellainen uutuden ilo ja viehätys...Ja noista hammaslääkäreistä sen verran..Että ihan niinkuin arvauskeskuksen lääkäritkin,jokaisella alueella on omansa..Ja niille yleensä ne ajat varataan..Että sellattis...Eikä missää ole niin uteliasta ja sisäänpäinlämpeevää sakkia kuin täällä..Olen asunut myöskin muutaman vuoden espoossa ja hesassa.Lohja on yliarvostettu kaupunki..Oikeesti..No,kun olette aikanne asuneet niin tulette huomaamaan.Kivahan täällä asua on..Pieni paikka.Ja sit viel yks pikku juttu..Tääl palstal joku saattaap kirjottaa ihan lohjan murteella,että ei siel vältmäti ol kirjotusvirheit..Siin teil onki murtees opettelemist,et opitten sitä ja tulkittee.
mitä oikein haet tuolla kysymykselläsi, mutta me ollaan viihdytty. Kaksi alle kouluikäistä on taloudessa ja kumpikin meistä vanhemmista on asunut suurimman osan elämästään täällä Lohjalla.
Kaupunki siinä missä jokin muukin pikkukaupunki.