Onnittelen itseäni, että tiedostin kirkkoon kuulumisen

jo -80-luvun lopulla ja erosin silloin pois kirkosta. Olen aika paljon säästänyt rahaa, joutuisin näet nykyisin maksamaan n. 1500 EUR/vuosi eroakirkosta.fi verolaskurin mukaan. Harmittaa, että ehdein muutaman vuoden maksamaan kirkollisveroa. Nyt toivon, että kirkko erotettaisiin kokonaan irti valtiosta ja kirkko alkaa itse keräämään veronsa ja kouluttamaan pappinsa omissa oppilaitoksissaan ym., jottei minun tarvitse yhteiskunnanverojen kautta maksaa enää sen ylläpitoa. Suurempien ihmisjoukkojen pitäisi tiedostaa tämä toimia minun esimerkkini mukaan.
6500
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Olet herännyt itseänikin aiemmin, ajatukseni kulkevat kyllä muutenkin samankaltaisilla poluilla, vaikka maksutuloni noin kaikkiaan pienemmäksi jäisikin. Hyvää jatkoa!

Äänestä

Ja mitähän mahtaa olla sun kuukausitulot?

Äänestä

Mistä tosiaan onnittelet?
On tainnut materialismi vallata mielesi pahan kerran.
En itsekään kuulu kirkkoon, mutta maksan kyllä kymmenykseni omalle seurakunnalleni.
Miksi? Siksi, että se ei muuten pysty viemään eteenpäin sanomaa rakastavasta Jumalasta, autta-
maan katulapsia Keniassa tai nuoria Albaniassa.
Ne ihmiset, jotka tekevät tätä työtä, tekevät silti sitä niin pienellä palkalla, että hävettää.
Ja toivonpa, että itsekin löydät tien rakastavan
Jumalan luo, niin ettet laskisi kaikkea pelkässä rahassa. Sitä ei kutenkaan yhtä säkillistä enempää aikanaan arkkuun matojen ruuaksi mahdu.
Valoisampiakin tulevaisuudenkuvia löytyy...

Äänestä
  • >Siksi, että se ei muuten pysty viemään eteenpäin sanomaa rakastavasta Jumalasta, auttamaan katulapsia Keniassa tai nuoria Albaniassa.

    Hyväntekeväisyys on varsin yleinen argumentti kirkollisveron puolesta, mutta vain 10% kirkollisverosta menee hyväntekeväisyyteen. Saat paremman vastineen rahoillesi jos annat sen esimerkiksi SPR:lle.

    Äänestä

  • Cheradenine Z. kirjoitti:

    >Siksi, että se ei muuten pysty viemään eteenpäin sanomaa rakastavasta Jumalasta, auttamaan katulapsia Keniassa tai nuoria Albaniassa.

    Hyväntekeväisyys on varsin yleinen argumentti kirkollisveron puolesta, mutta vain 10% kirkollisverosta menee hyväntekeväisyyteen. Saat paremman vastineen rahoillesi jos annat sen esimerkiksi SPR:lle.

    Aikanani kuuluin prosenttiliikkeeseen, annoin prosentin palkastani muistaakseni Afrikan lapsille. Hyvä niin, mutta huomasin, etten minä sillä hyvää omaatuntoa saanut ostettua.
    Tajusin, ettei Jumalan kanssa voi käydä kauppaa.
    Hän rakastaa meitä ja haluaa meidät lähelleen, niin ettei raha, maine tai muu ole siinä välissä.
    aika monelle ihmiselle se este on nimenomaan raha,
    mammonaksikin sitä vanhoissa teksteissä kutsutaan. Jumalan rakkaus ja pieni rahanmeno ovat kaksi aivan eri asiaa, eri mittasuhteissa liikkuvaa. Jumalalta olemme kaikki saaneet, tämän maan hyvinvoinninkin, ei Hän ole meille mitään velkaa. Jos palautamme osan saamastamme takaisin, niin että Hänen rakkauttaan saavat muutkin kokea, ei siinä ole kysymys ryöstämisestä.
    Toinen asia tietenkin on, että itsekukin katsoo, mihin rahansa laittaa.
    Kirkon jäsenyydestä en missään vaiheessa puhunut. minut kastettiin vauvana, kävin rippikoulun ja mieleeni jäi sieltä yksi lause:
    Synti on sydämen ero Jumalasta. Vähän yli kolmikymppisenä päätin sitten etsiä Jumalaa ihan tosissani saadakseni tuon eron pois. Tulin uskoon, erosin kirkosta ja liityin seurakuntaan, jossa kastettiin vain uskoon tulleet, uskonsa tunnustavat. Edelleen haluan, että
    Jumalan rakkaus ja Jumalan apu savuttaa ihmiset aivan niinkuin saavutti minutkin aikanaan.
    Siunausta sinulle!

    Äänestä

Kaikki miettivät aina rahaa. Itsellä tulisi olla mahdollisimman paljon rahaa, oli se sitten pois toisilta tjn.
Ihmetyttää, että ihmiset näkevät vain kirkossa huonot puolet. Kirkko on tukemassa eri elämäntilanteissa olevia ihmisiä, niin hyvinä kuin huonoina aikoina, mutta kiitosta kirkko ei tästä koskaan saa. Se on enemmänkin vain se, mistä etsitään tukea kun elämä potkii.
Toki kirkon verorahoja menee myöskin vähemmän hyödylliseen, mutta kannattaa miettiä myöskin, että tulevaisuudessa tätä tukijaa ei ehkä löydy samallalailla kuin vielä nykypäivänä.
Itse ainakin aijon kirkossa pysyä, vaikka joka palkasta hieman meneekin hyväntekeväisyyteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


turhuuden kirjoitti:

jo -80-luvun lopulla ja erosin silloin pois kirkosta. Olen aika paljon säästänyt rahaa, joutuisin näet nykyisin maksamaan n. 1500 EUR/vuosi eroakirkosta.fi verolaskurin mukaan. Harmittaa, että ehdein muutaman vuoden maksamaan kirkollisveroa. Nyt toivon, että kirkko erotettaisiin kokonaan irti valtiosta ja kirkko alkaa itse keräämään veronsa ja kouluttamaan pappinsa omissa oppilaitoksissaan ym., jottei minun tarvitse yhteiskunnanverojen kautta maksaa enää sen ylläpitoa. Suurempien ihmisjoukkojen pitäisi tiedostaa tämä toimia minun esimerkkini mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu