Tämä ei ehkä ole oikea paikka viestilleni, mutta en keksinyt mitn tämän parempaakaan, joten: Olen vasta vähän aikaa sitten tullut uskoon, tai niin ainakin luulin. Olen koko elämäni ollut ns. tapakristitty ja eräiden tapahtumien kautta sitten kuitenkin eräänä iltana tunsin, kuin Jumala olisi minua kutsunut. Olin hyvin epävarma ja "sekaisin" tästä tapahtuneesta, ja joka ilta rukoilin Jumalalta selvyyttä tähän. Kuitenkaan jonkun ajan päästä minun ei enää tarvinnut epäillä mitään ja uskoin, että jumala todella halusi minun ottavan hänet vastaan.
Kuitenkin nyt (vaikka tästä on hyvin lyhyt aika, kun kaikki "selkeni"), minuun on iskenyt suuri epäilys, tätä kaikkea kohtaan. Kokoajan mielessäni on vain kysymyksiä, esim. "Onko raamattu muka oikeasti Jumalan sana, vai pelkkä sen ajan ihmisille kirjoitettu "tarina", jotta olisi joku selitys maailman synnylle esimerkiksi" jne. Suurimmat epäilykseni uskoa kohtaan ovatkin nousseet, kun olen lukenut raamattua.
En haluaisi epäillä, vaan haluaisin todella uskoa ja antaa elämäni Jumalan johdatettavaksi, mutta silti nämä kaikki epäilykset vaivaavat mieltäni. Rukoilen joka ilta selvyyttä, mutta tuntuu, että loittonen vain kokoajan tästä uudesta uskostani..ja se todella raastaa minua. Auttakaa minua, ja kertokaa mitä tehdä!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Tiede vastaan tarinat ja uskomukset. Päättele siitä.
Hyvä ystävä
Nyt kun olet lähtemässä elämän tielle, nämä ajatukset tulevat mieleen. Paholainen on huomannut, että Jumala kutsuu sinua ja haluat seurata sitä kutsua, niinpä se yrittää kaikin keinoin vakuuttaa sinulle, että Jumalaa ei olisi. Älä kuitenkaan sitä usko, vaan rukoile Jumalaa ja kerro Hänelle epäuskostasi ja halustasi seurata Häntä.
124 Tee palvelijallesi armosi jälkeen ja opeta minulle käskysi.
125 Minä olen sinun palvelijasi, anna minulle ymmärrys, että minä sinun todistuksesi tuntisin./Ps.119
17 Rukoilkaa lakkaamatta.
18 Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa.
19 Henkeä älkää sammuttako,
20 profetoimista älkää halveksuko,
21 mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on;/1. Tess. 5
Siunausta
niin sinä pelastut.
Paljon on ihmisiä jotka haluavat saada uskosi horjumaan ja tuovat muuta uskontoa esille.
Mutta vaikka enkeli tulisi julistamaan älä usko.
Raamattu on Jumalan puhetta, hän puhuu siinä omilleen. Jumalan omana lue Sanaa, sillä se ei eksytä. Vihollinen on hyvin etevä kuiskimaan aivan kuin paratiisissa Eevalle, "sanoiko Jumala niin"
Etsi seurakuntayhteys jossa kokoontuvat uudestisyntyneet Jumalan lapset. Pieni taimi, on niin helposti harhaanjohdettavissa jos ei ole ketään joka sinua tukee ja vie eteenpäin.
Luota tähän:
1.Korinttolaiskirje:
8:6 niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa.
Psalmit:
37:39 Mutta vanhurskasten pelastus tulee Herralta, hän on heidän linnansa ahdingon aikana.
Ilmestyskirja:
7:10 ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta."
Siunausta sinulle, olet tehnyt maailman parhaan ratkaisun. Itse en ole myöskään katunut, Jumala on näyttänyt voimansa mitä ihmeellisimmin. :)
Älä pelkää etsiä kysymyksiisi vastausta. Kysele ja etsi. Älä pelkää kyseenalaistaa asioita, joihin uskot. Muuten petät itseäsi.
Olen itse uskovainen. Uskon, vaikka en kaikkea ymmärrä, mutta kyselen ja etsin vastauksia ja kyseenalaistan. Jumala, joka ei kestä rehellisiä kysymyksiä ja kyseenalaistamista, ei ole oikea Jumala.
Luota, että Jumala on ja pysyy, epäilyistäsi huolimatta.
Kiitos viesteistänne!:) Yritän kovasti luottaa ja uskoa, että tähän epävarmuuteen saan selvyyttä. Kuitenkin välillä on myös tunne, että ehkä en olekkaan "oikeanlainen", ottamaan uskoa vastaan ja että jos petänkin vain itseäni vakuuttelemalla muuta..