Tositarina

En osannut päättää, mille palstalle tämän laittaisin, joten päädyin tänne huuhaalle - sillä täällä se järki enimmäkseen asuu, muualla se seisoo....


No - asiaan:



Kansakoulun ensimmäisellä luokalla koin kummia (KAUAN sitten):

yksi luokkamme oppilaista osasi lukea jo kouluun tullessaan. Ei kait pitäisi olla mahdollista opettamatta, joten kysyinkin häneltä asiasta tarkemmin.


Hän oli kerran äitinsä kanssa mennyt kauppaan, ja tapojensa mukaisesti uteliaana lähti tutkimaan, mitä milläkin hyllyllä on. Äitinsä jäi tarinoimaan kauppiaan kanssa ja työrauha oli taattu.

Kunnes vähän ajan kuluttua kauppias kuuli hyllyjen välistä tämän pojan puhuvan - itsekseen, he luulivat ensin. No, ei kun katsomaan tarkemmin ja järkytys oli ilmeinen: pikkukaveri lueskeli kaikessa rauhassa kahvipakettien ja sensellaisten tuoteselosteita, etikettejä jne. Eihän siinä mitään, mutta hänelle oli kertynyt ikää tuolloin vasta kunnioitettavat 3,5 vuotta.....

Äitinsä oli ihmeissään ja kotiin päästyään poika sai päivän sanomalehden eteensä ja käskyn lukea päivän uutisia ja muutakin. No - poika teki työtä käskettyä ja luki ulkomaanuutisia tylyn kylmästi, kun kerran pyydettiin.

Koulussa oli sitten tylsää, kun muiden opetellessa lukemisen jaloa taitoa ei ollut muuta tekemistä kun lukea aapinen sananmukaisesti kannesta kanteen - aina kirjan painopaikkaa ja -vuotta myöten....

Tavaaminen tuntui aluksi oudolta, muttta tämä niin välttämätön taito omaksuttiin varsin nopeasti.


Siinä tarina, sikäli kun sen äkkiseltään muistan.


Mitä mieltä olette - miten kertomani tarina on mahdollista? Sillä se on tosi, olen kysellyt siitä myöhemminkin eikä ole muuksi muuttunut. Eihän 3,5 vuotiaan pitäisi ihmisjärjen mukaan vielä osata lukea.......!




Niin - huomenta kaikille, t. MM.

7

1447

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • perskuti

      Kaikki on mahdollista "melkein"...

      On maita missä ei ole syntymätodistusta, joten jokainen on sen ikäinen kuin hänen sanotaan olevan.

      Joka tapauksessa MM..Hyvää huomenta:=)

    • sola"

      olipas kehittynyt pikkuheppu..mä opin lukemaan vasta 4 vuotiaana..en tosin tuoteselosteita kaupassa, vaan A.Ankkaa.

      Ihan humps se tapahtui. Osasin jo kirjaimet ja yhtäkkiä niistä tuli sanoja..hieno fiilis :))))

      • ja mä en osaa viäläkään lukee... tai en ainakaan aina ymmärrä lukemaani...

        Lumipyryistä huamenta täältä meiltä sinne teille;)


      • sola"
        a-v kirjoitti:

        ja mä en osaa viäläkään lukee... tai en ainakaan aina ymmärrä lukemaani...

        Lumipyryistä huamenta täältä meiltä sinne teille;)

        osaa tavata..ja ymmärrän lukemani omalla tavallani.. ;)


      • sola" kirjoitti:

        osaa tavata..ja ymmärrän lukemani omalla tavallani.. ;)

        täs on se, että kaiken, mitä mä itte haluan lukee, mä kyllä tajuan. Sitte on tälläset ku kirjalliset matematiikan tehtävät ja tekniikkaan liittyvät käyttöohjeet, niistä ei tajua ku pisteet ja pilkut;)


    • Danskuu

      meinaa sillä, että se oli poika (kaikella kunnioituksella poikia kohtaan) ja silleenkin kumma juttu, että itse opin lukemaan vasta viikkoa ennen 4-vuotis päiviäni (äiti kertonut) ja itseasias sillon vasta ensimmäisen kerran olin puhunut (sitä ennen en sanaakaan, vaa kirkunut. Äiti kertonut) :))

      Kouluun menin kuuden vanhana, mutta piti opetella tavaamaan. Ei riittänyt pelkkä lukeminen ja tavaus oli vaikeaa ja suomen kielioppi ja kirjoitus vielä vaikeampaa. (jouduin laiskan läksyykin useasti tavauksen vuoksi)

      Mun yksi lapsistani alkoi vasta kolmen vanhana puhumaan, mutta se rupeskin puhumaan suoraan englantia ja kohta lukemaan ja kirjoittamaan englantia. Silleen kumma juttu, ettei pojalle puhuttu englantia sen ihmeemmin vielä siinä vaiheessa. (no´, pojan laitoin suomenkielen puhe opetukseen) :))

    • AROSUSI-09

      Itte osasin myös lukea pari vuotta ennen koulua;Opettelin lukemaan Helsingin katukilvistä.Oikein hyvät huomenet:)

    Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      230
      4123
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2603
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2335
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1416
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      111
      1350
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1159
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      75
      1057
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      923
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      906
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      901
    Aihe