syntiä. Ne saanaajat jotka julistavat Jumalan kostosta ja tuomioista, tekevät syntiä peloittelemalla ihmisiä Jumalalla ja helvetin tulella. Ei minun Jumalani ole sellainen joka kostaa ja tuomitsee. Vaan hän on sellainen Jumala, keneltä voi pyytää varjellusta ja suojelua, ja hän antaa sitä tosissaan pyytäjille. Mutta jos olet toisenlaisen Jumalan kanssa tekemisissä, hän voi kyllä kostaa sinun paatoksesi ja peloittelusi.Nämä suuret lahkopääliköt ovat suuria tyrännejä. Niitä ei vain lahkojen koukkuun jääneet uskalla vastustaa vaikka he mielessään joskus toisin ajattelisivatkin. Siellä ei anteeksi anneta vastustajille. Porukasta pois jäänyt "karitsa" jätetään heitteille ja hänet "kirotaan" alimpaan helvettiin. Ja helvettiin hän joutuukin entisten uskonvejien ja sisarten jatkuvana kiusaamisena ja tuomitsemisena. Muuta helvettiä ei ole.
Saarnaajat
tekevät eniten
5324
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Raja oikean ja väärän välillä on kuin veteen piirretty viiva. Niin kauan kuin muistetaan missä kohtaa viiva kulkee, niin kauan on toivoa paremmasta.
Mutta se on luonnonlaki, että ihminen unohtaa ja viiva alkaa siirtyä. Koettelemusten täytyy tulla, mutta katsokaa ettette pelästy.
Jumala ei ole ilkeämielinen.
Se että ihminen unohtaa, on inhimillistä ja sinänsä ymmärrettävää.
mitättömyytensä, kun opettaaa toista kulkemaan hänen sanojensa, vaan ei tekojensa mukaan.
Kuitenkin, kaikella on syynsä ja tarkoituksensa.
Olet varmaan kadulla kävellessäsi törmännyt huutaviin kiviin, minä ainakin olen. Tekee hyvää pysähtyä ja kuunnella mitä niillä on asiaa sen sijaan että potkaisisi ojaan.
Se on sitten oma asia kuinka tärkeänä pitää asiaa. Eivät kaikki jotka ovat valmiita kuolemaan vakaumuksensa puolesta ole oikeassa ja eivät kaikki jotka änkyttävät ole väärässä.
Tämän kirjan kirjoittajan Jumala vei käymään helvetissä. Kirjan nimi on NÄKYJÄ TAIVAASTA JA HELVETISTÄ. Ja henkilö oli John Bunyan, joka myös tunnetaan kirjan Kristityn vaellus kirjoittajana.
Tässä on helvetissä olevia ihmisiä, joiden kanssa tämä saarnaaja keskustelee ja Jumala varjelee tämän saarnaajan, että hän ei tietenkään jää sinne helvetiiin....
Kirja on tässä linkissä, viimeiset parikymmentä sivua tulevat nettiin tänään 2006-11-30
http://www.jeesusonherra.net/nth.htm
Paina selaimesi Kierätä tai Reload painiketta, että myös lisätyt kirjan sivut näkyvät sinulle.
----sivu---80--------
"Minulle sanottiin", hän lausui, "niiden taholta, joihin luotin ja joiden ajattelin voivan neuvoa minua oikeaan, että jos vain sanon: 'Herra, armahda minua', kun kuolema tulee, niin silloin minä pelastun. Mutta voi, kuinka onnettomasti olenkaan erehtynyt iankaikkiseksi murheekseni! Voi, minä huusin armoa kuolinvuoteellani, mutta näin, että se oli liian myöhäistä. Tämä kirottu pa¬holainen tässä sanoi minulle juuri aikaisemmin, et¬tä olin täysin turvassa. Mutta sitten hän sanoi, että se oli liian myöhäistä, ja helvetti tulee olemaan minun osani."
"Sinä näet, että vihdoinkin sanoin sinulle totuuden", sanoi paholainen, "ja silloin sinä et tahtonut uskoa minua. Hyvin kauniisti tehty, eikö niin, sinä ajattelet. Sinä kulutit päiväsi seuraten syntiä ja ryvit saastaisuudessasi ja sitten sinä tahdoit kuoltuasi mennä taivaaseen. Voisiko kukaan muu kuin järjetön ajatella, että sellainen koskaan kävi¬si päinsä? Ei! Sen, joka totuudessa haluaa kuol¬tuaan päästä taivaaseen, täytyy eläessään vaeltaa pyhyydessä ja hyveissä. Sinä sanot, että joku irs¬taista tovereistasi sanoi sinulle sen sanan: 'Herra, armahda minua!' olevan kylliksi kuoleman tulles¬sa. Hyvin hieno puolustus! Sinä olisit tiennyt, jos olisit antanut itsellesi aikaa lukeaksesi Raamatus¬ta, että 'ilman pyhitystä ei yksikään ole näkevä HERRAA!
----sivu--80---päättyy------
Siinä on hyvin koskettavat sanat. Ilman pyhitystä, ei yksikään ole näkevä Herraa, ja tämähän on Uuden Testamentin sana!
14.Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä kukaan ei ole näkevä Herraa.
(Jumalan Kansan Raamattu: Hepr. 12:14)
Mitä sitten tarkoittaa pyhitys. Katsotaan Professori Aapeli Saarisalon sanakirjasta, joka tulee Mikrorabbi raamattuohjelman mukana.
Sana "pyhitys" johtaa hakusanaan "pyhä" ja "Pyhä Henki" ja nyt sitten otan tähän sen mitä on kohdalla PYhä. Alla on niin pitkä teksti, että selitän sitä. Pyhä merkitsee Jumalalle erotettua esinettä tai henkilöä. Esimerkiksi: Minä joka tätä kiroitan olen pyhä, olen Jumalalle erotettu, minä olen uskova, joka uskon Jeesuksen sovitustyöhön ja pyrin välttämään syntiä. Olen vanhurskautettu ja pyhä, siksi että Jeesus on siirtänyt kaikki minun syntini kauemmaksi, kuin itä on lännestä. EIkö ole hyvin sanottu. pohjoisella ja etelällä on jokin välimatka, mutta idällä lännellä ei ole. Jos menet päiväntasaajaa pitkin itään, saat kulkea aina vain itään päin. Pelastus on Jeesuksessa, sydämen uskossa Jeesukseen ja sen suulla tunnustamisessa.
HAKUSANA PYHÄ - AAPELI SAARISALON SANAKIRJASTA
Jumalalle erotettu (esine tai henkilö), «Sak. 8:3»; «1. Moos. 2:3»; «2. Moos. 19:10», «2. Moos. 19:22», «2. Moos. 19:23»; «2. Moos. 25:8»; «2. Moos. 29:21», «2. Moos. 29:33», «2. Moos. 29:37», «2. Moos. 29:43»; «2. Moos. 30:37»; «3. Moos. 20:7»; «3. Moos. 22:2»; «Ps. 5:8»; «Jes. 52:1»; «Sef. 3:4».
Sanaa "pyhä" käytetään Raamatussa sekä Jumalasta että ihmisistä. Vastaava heprean sana qado^s on muodostunut juurisanasta, joka merkitsee erottamista, tahratonta puhtautta, ylevyyttä, korkeutta ja majesteettiutta, ja kreikan hagios merkitsee alkuaan hämmästystä, kunnioitusta herättävää.
Kaikkein kirkkain kuva Jumalan pyhyydestä on VT:ssa «Jes. 6»:ssa. "Profeetan kertomus näystään kuuluu uskonnollisen kirjallisuuden kauneimpiin helmiin, kun siinä mitä korkein taide on asetettu palvelemaan mitä syvintä hartautta. Jesaja sai nähdä itse Herran, kolminkertaisesti Pyhän, so. äärettömän, jumalallisen, korotetun ja loukkaamattoman majesteetin. Kun lukee hänen kuvaustaan, tuntuu siltä kuin saisi hänen kanssaan kokea jotain sanoin kuvaamatonta. Hän on niin hartaan kunnioituksensa valtaama, ettei rohkene kuvailla itse pyhää, vaan pysähtyy puhumaan ainoastaan sitä ympäröivistä asioista, katse tähdättynä vain tuon Kirkkaan vaatteitten liepeisiin." Koko VT tähdentää tätä Jumalan pyhyyden majesteettiutta.
Aabraham sanoi: "Katso, olen rohjennut puhua Herralleni, vaikka olen tomu ja tuhka", «1. Moos. 18:27». Vasta Kristuksessa Jumala saattoi kirkastaa ihmisille, että hän on samalla kertaa sekä pyhyys että rakkaus. Mutta myös UT julistaa hänen ankaraa pyhyyttään, vrt. «Jes. 6:3» sekä «Ilm. 4:8» ss. ja «Hes. 1». Vrt. myös «Joh. 17:11»; «1. Piet. 1:15» s. Jeesus osoitetaan p:ksi, «Mark. 1:24»; «Luuk. 1:35»; «Luuk. 4:34»; «Joh. 6:69»; «Ilm. 3:7»; «Ap. t. 3:14»; «Ap. t. 4:27», «Ap. t. 4:30». "UT ei suinkaan puhu yksinomaan Jumalan rakkaudesta. Päinvastoin Jumala ilmoittaa pyhyydessään rakkautensa. Ristillä tulee ilmoitetuksi pyhä ankaruus, joka säälimättä muistuttaa ihmiselle hänen syyllisyyttään, ja samalla kertaa jumalallinen rakkaus, joka itse käy syyllisyyden alaisuuteen valmistaakseen ihmiselle lunastuksen. On pääkohta pelastuksen sanomassa se, että pyhä Jumala on rakkaus." Jeesuksen ympärillä olevat saivat voimakkaan tunnon hänen pyhyydestään. Vieläpä riivatutkin kutsuivat häntä "Jumalan Pyhäksi", «Mark. 1:24». UT:n julistus Jumalan pyhyydestä saavuttaa huippukohtansa Pyhän Hengen lahjassa, sillä Hänessä P. Jumala on läsnä seurakunnassa. Ja tämä Hänen läsnäolonsa tuomitsee kaiken epäpyhän menon seurakunnassa.
Jumala vaatii, että Israelin tulee olla p. kansa, «2. Moos. 19:6», Jumalan omaisuuskansa. Pyhitys merkitsee sydämen ja mielen erottamista synnistä, «Room. 12:1». "Mutta jos erottautuminen on tällaista, ei yksikään ihminen siihen pysty. Siihen tarvitaan Jumalan ihme. Niin, ei Jumalakaan voi sitä tehdä itse tulematta ihmiseksi. «Joh. 17:19»:ssä Jeesus sanoo, että hän pyhittää itsensä, so. hän erottautuu kaikista muista ihmisistä ja vihkiytyy kuolemaan, jotta me olisimme pyhitetyt totuudessa, so. jotta meidät todella erotettaisiin syntisestä sukukunnasta. Kristuksen kuolema on erottanut meidät vanhasta sukukunnasta, sen syyllisyydestä ja sen kirouksesta. Siksi vanhurskautustakin Raamatussa nimitetään pyhittämiseksi, «Ef. 5:26»; «1. Kor. 6:11», koska yksityinen syntinen uskoessaan joutuu osalliseksi siitä erottumisesta, joka Kristuksessa kerran tapahtui" (Hallesby).
Uskovat on ikuisesti erotettu Jumalalle lunastuksessa, "pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan", «Hepr. 10:10». Siksi uskovat ovat pyhiä uudestisyntymisestänsä asti, «Fil. 1:1»; «Hepr. 3:1»; «Juud. 3»; «Kol. 3:12». Uskova saa kokea pyhitystä Pyhän Hengen työllä sanan kautta, «Joh. 17:17»; «2. Kor. 3:18»; «Ef. 5:25-26»; «1. Tess. 5:23», «1. Tess. 5:24». Lopullisesti ja täydellisesti uskova tulee pyhitetyksi Herran ilmestyessä, «Ef. 5:27»; «1. Joh. 3:2». Uskova näkee maailman toisenlaisena kuin uskomaton. Hän on uusi, Hengen voimassa liikkuva ihminen, «Ef. 4:12»; «Room. 12:1»; «1. Piet. 1:15». Tällainen ihmisen kasvaminen syntien anteeksisaamisessa,
Jeesuksen kuvan mukaan muodostumisessa ja Hengellä täyttymisessä on pyhitystä. Tässä elämässä ei muuta täydellisyyttä voi saavuttaa kuin oikean Jumalan pelon ja oikean uskon Jumalaan, niin kuin Tunnustuskirjat opettavat, vrt. «Juud. 20»; «2. Piet. 2:20-21»; «Matt. 7:6»; «1. Tim. 2:8»; «2. Tim. 1:9»; «Tit. 1:8».
UT tähdentää erityisen painokkaasti pyhityksen välttämättömyyttä, vrt. «2. Kor. 7:1»; «Hepr. 12:14». Kristittyjä sanotaan UT:ssa usein "pyhiksi", vrt. «Room. 1:7»; «Room. 12:13»; «Room. 16:15»; «1. Kor. 1:2»; «Fil. 1:1» jne.
Kirjallisuutta:
Osmo Alaja, Pyrkikää pyhitykseen (1944);
O. Hallesby, Andens fullhet (1924);
Joh. Hagner, Kristus vår helgelse (1932).