Olenko ainoa, jonka mielestä hautajaiset ja hautausmaat ovat jotenkin irvokkaita? Oudot rituaalit, kuolleiden esi-isien palvonta, USA: ssa vieläpä maatumattomissa metalliarkuissa hautaaminen... jos haluatte säilöä, palsamoikaa!
Minua ei haudata. Olen tehnyt elinluovutustestamentin, loput kudokset lääkiksen tutkimuskäyttöön, tähteet tuhkaksi ja kukkapenkkiin.
Äitini sanoi että hänen hautajaisissaan ei tarvitse itkeä. Tunteitaan ei voi noin kontrolloida, mutta ymmärsin hänen tarkoittavan: huolehtikaa elävistä, älkää kuolleista.
Ystäväni isomummo oli myös sanonut samaa: ei tarvitse itkeä. Hän kuoli yli 90- vuotiaana. Ystäväni kutsuttiin kantamaan arkkua. Hän juhli edellisillan ja koko yön enonsa kanssa, he menivät hautajaisiin umpikännissä ja yrittivät olla nauramatta kirkossa. Arkunkanto oli viimeinen tikki. Itseään vähän parempana pitävä sukulaismies pudotti arkun. Ystäväni ja hänen enonsa kierivät naurusta, herättäen muissa vieraissa pahennusta! Luulenpa, että isomummolla olisi ollut huumorintajua tilanteelle...
Minua ei haudata. Olen tehnyt elinluovutustestamentin, loput kudokset lääkiksen tutkimuskäyttöön, tähteet tuhkaksi ja kukkapenkkiin.
Äitini sanoi että hänen hautajaisissaan ei tarvitse itkeä. Tunteitaan ei voi noin kontrolloida, mutta ymmärsin hänen tarkoittavan: huolehtikaa elävistä, älkää kuolleista.
Ystäväni isomummo oli myös sanonut samaa: ei tarvitse itkeä. Hän kuoli yli 90- vuotiaana. Ystäväni kutsuttiin kantamaan arkkua. Hän juhli edellisillan ja koko yön enonsa kanssa, he menivät hautajaisiin umpikännissä ja yrittivät olla nauramatta kirkossa. Arkunkanto oli viimeinen tikki. Itseään vähän parempana pitävä sukulaismies pudotti arkun. Ystäväni ja hänen enonsa kierivät naurusta, herättäen muissa vieraissa pahennusta! Luulenpa, että isomummolla olisi ollut huumorintajua tilanteelle...
Vastaukset 20
Vanhimmat
Uskon että olet tavallaan oikeassa....kuolleet ovat menneet...he eivät ole enään olemassa. Se millaisella kunnioituksella vainajia kohdellaan ei vaikuta mihinkään muuhun kuin siihen miten sukulaiset sinut mahdollisesti näkevät. Ihmisen on vaikeaa ymmärtää kaiken katoavaisuus...kuinka ihmiset tulevat ja menevät eikä heitä sen jälkeen enään koskaan näe. Hautajaisissa on vaikea olla itkemättä, kyseessä on kuitenkin surullinen tilaisuus jota kaikki rituaalit ja urku musiikki entisestään dramatisoivat. Sukulaisille kaikista helpoin tapa on varmaankin tuhkaus...uurnan voi sitten pitää kotona tai tuhkan levittää kalliolta meren ylle...ihan oma valinta, ei se ruumiin olotilaa enään muuta. Itse toivon todennäköisesti tuhkausta...vaikka itse en enään tunne enkä tiedosta kuolemankjälkeistä tilaani niin en halua ruumiini joutuvan kaikkien maassa asuvien matojen ja muiden syöpäläisten ruuaksi. Omaiset tosin haluavat monesti paikan jossa voivat käydä vainajaa muistamassa ja vollottamassa.
Minulla on kova ikävä kaikki rakkaitani vaikka he elävät, saatikka kun kuolevat ja menevät ikuisesti pois, elämä on kauhean raakaa.
Minut tuhkataan.
Yksi hautausmaavierailu pitäisi kuitenkin tehdä. Olen käynyt Pariisissa kolme kertaa, mutta en koskaan Jim Morrisonin haudalla, shame on me!
Kyseiseen paikkaan tehdään paljon "pyhiinvaelluksia". Luin joskus kirjan Jim Morrison- kultista. Taisi olla väitöskirjatyö ja valokuvat olivat hienoja. Graffitit vaeltelevat haudan ympärillä, vaikka niitä siivotaankin ahkeraan. Ruoat, alkoholi, kannabis ym. eväät jaetaan. Yksi jointti kuuluu laittaa haudalle palamaan. Suomessa vastaavaassa perinteessä tuttavan haudalle kaadetaan puolet pirtupullon sisällöstä...
Olen myös tehnyt elinluovutus-sopparin.
Missään nimessä en halua tulla haudatuksi siunattuun maahan sitä pitäisin rienauksena.
Tuhkani kyllä soisin tulla ripottelluiksi minulle merkittävään paikkaan erään suon reunaan.
Siellä minun tuhkani jatkaisi elämäänsä luonnon ekosysteemissä ja minä yhäedelleen jatkaisin taivallustani osana tätä maailmaa.
Mutta en suuttuakaan siitä voi jos minut kukkaruukkuunkin laitettaisiin.
Mutta perkele EI siunattuun maahan.
Humalassa saa ja pitääkin olla koska humalassa on kivaa.
Mitään muistopatsasta tai laattaa en myöskään haluaisi.Jos haluaa minua muistella sen voi tehdä vaikka vessassa ei kukkien kanssa paasien äärellä.
myös haluan että ruumiini poltetaan! En tykkää muutenkaan vieraista ihmisistä, puhumatta että vieraiden ruumiiden vieressä mätääntyä...hui... :-)
Tuhkallani saavat lapsukaiseni lannoittaa vaiikka puun...tammen..nyt kyllä varmasti kevälä istutan pihalle tammen!
mitä pahaa voit nähdä hautausmaissa. - Mielestäni ne ovat rauhoittavia ja tunteita herättäviä paikkoja.
On ihanaa kuljeskella vanhoissa kalmistoissa; kun tutkii sammaloituneita muistosanoja niin todella muistaa oman kuolevaisuutensa ja pienuutensa. Niistä aistii myös inhimillisen surun ja menetyksen tunteen.
Ja hautajaiset ovat tärkeät jälkeenjääneille. Ne ovat se lopullinen hyvästijättö, jota ihminen tarvitsee surussaan ja ikävässään. Ilman niitä läheisen ihmisen lopullista luovutusta kuolemalle ei ole - ja tietty psykologinen prosessi jää puolitiehen.
En myöskään ymmärrä miksi korostat tuota ystäviesi
juopottelua isomumminsa hautajaisissa... ikään kuin se olisi jokin edistyksellinen tapa olla "turhia" surematta!
Suomalaisiin ikiaikaisiin hautajaistapoihin kuuluu ylensyöminen ja -juominen, virrenveisuu - tai humalassa hoilaaminen, itkeminen, nauraminen ja yleinen juoruilu..Mahdollisesti hysteeriset kohtaukset. Ja se kaikki on aivan normaalia.
Kysymys on siitä, että ystävät, sukulaiset ja kylänmiehet saavat jättää jäähyväisensä - ja elämä tosiaan jatkuu taas hetken aikaa.
Elinten luovutus on hyvää ja oikein - mutta ihmiset kaipaavat myös todellisia paikkoja, hautoja, joilla voi käydä muistelemassa, suremassa, iloitsemassa, ehkä jopa ilkkumassa... Ajattelepa sukuhautoja, jossa esiäitisi ja -isäsi luut lepäävät: on aivan eri asia ajatella maailmaa, jossa esivanhempien geenit jatkavat ikuista kulkuaan. Ajattele niitä ihmisiä, jotka ovat aivan viime vuosina osallistuneet sata-alueelle haudattujen omaistensa uudelleensiunaukseen.He ovat varmasti kokeneet sen tärkeäksi.
Ihmiset nyt vain yleensä ovat niin yksinkertaisia.
hautajaiset ovat tärkeitä jälkeen jääneille. Tai voivathan ne sitä olla jälkeenjääneillekin, muuta anyway.
Jep, tuhkaksi vaan ja Vantaanjokeen. Eipähän tarvitse kenenkään tuntea huonoa omaatuntoa siitä, ettei vie kynttilää haudalleni.
Ensin itsestäni. Olen testamentannut jo vuosia sitten ruumiini tieteelle, tähän kuuluu myös elinluovutustestamentti. Yliopisto järjetää (vai oliko se HUS) hautauksen Malmin hautausmaalle, joo, tuhkataan.
Meillä on myös sukuhauta Malmilla, mutta esim. isäni ei ole sinne haudattu. Hän halusi tuhkansa siroteltavan mereen, merimies kun nuoruudessaan oli.
Veljeni käy Malmin hautausmaalla kerran vuodessa sytyttämässä kynttilän sukuhaudallemme. Hän on uskonnoton, niin kuin minäkin. Hän sanoi, että kun käy siellä haudalla, niin jotenkin konkretisoituu tunne jatkuvuudesta. Hän tuntee kuuluvansa juuri tähän sukuun, muistelee isoäitimme elämää ja kuinka oma elämä tulee joskus päättymään ja lapset jatkavat juuri tämän suvun elämänkiertokulkua.
Minulle on yksi lysti haudataanko kirkkomaahan vai kaatopaikalle. Minä lakkaan olemasta eikä sillä silloin voi olla mitään väliä. Jälkeen jääneet sitten päättävät kunnioittavatko elinaikani vakaumustani vai eivät.
Yleensä ei ole kovinkaan kohteliasta mennä mihinkään tilaisuuteen umpihumalassa. Jos kyseessä on vainajan lapsi, vanhempi tai sisarus on tietenkin ymmärrettävää että on ryyppyputki päällä. Tai yleensäkin on syytä ottaa huomioon kaikki tilaisuuteen osallistujat. Jos etukäteen on päätetty että hautajaisissa juodaan viinaa, niin se on ihan ok, olen itsekin tälläisissä hautajaisissa ollut. Siellä naurettiin, itkettiin ja muistettiin vainajaa.
Pahennuksen herättäminen isomummun hautajaisissa kuullostaa silti melko lapselliselta.
Jotkut ihmiset vaan onnistuvat siinä jatkuvasti. Lauantaina olimme radalla kyseisen ihmisen kanssa ja saimme puoli baaria hälisemään pelkästään sillä, että hän osti minulle ruusun.
Itseäni huvittaa ihmisten provosoituminen. Esim. vanhemmat miehet ovat kärkkäästi esittämässä minulle ulkonäkökommentteja. Karavaani kulkee ja koirat haukkuvat.
Vanhempien huomion herättäminen kuuluu tuohon ikään.
Wikipediasta hakusanalla mormonit:
"Kuoleman jälkeen ihminen menettää väliaikaisesti ruumiinsa, mutta hänen henkensä jatkaa elämää henkimaailmassa. Mikäli ihminen on maan päällä ollessaan valinnut Jumalan puolen ja vastaanottanut tarpeelliset toimitukset, hän voi edetä edelleen henkimaailmassa. Koska evankeliumin ensimmäisten periaatteiden vastaanottaminen on välttämätöntä pelastukseen, mormoniteologia opettaa, että Jumala tarjoaa jokaiselle ihmiselle mahdollisuutta niihin. Edesmenneet apostolit saarnaavat henkimaailmassa, joten ihminen voi sielläkin tehdä parannuksen ja uskoa. Toisaalta hänellä ei henkimaailmassa ole mahdollisuutta pätevään kasteeseen ja konfirmaatioon. Tämän takia maan päällä elävä ihminen voi kastattaa itsensä sijaiskasteella kuolleiden puolesta. Mikäli henkimaailmassa elävä edesmennyt ottaa tämän vastaan, se luetaan hänen hyväkseen. Mikäli hän ei ota kastetta vastaan, ei sijaiskaste hyödytä häntä."
Pitäisköhän lisätä testamenttiin, että jos joku tulevista sukupolvista ryhtyy mormoniksi, niin sijaiskaste minun puolestani on kielletty, älkää rienatko muistoani?
Kun itse tunnut tykkäävän huomion ja pahennuksen herättämisestä, niin turha on yrittää tuleviltakaan polvilta sitä iloa riistää. Voihan olla, että he niistävät nenänsä testamenttiisi, ennen kuin kastavat mormooniksi. Ja hauskaa on.
Isomummoni kuoli toisen maailmansodan aikana (mummoni oli tuolloin 5-vuotias) ja hän herätti eläessään riittävästi pahennusta, että hänen hautapaikkaansa ei edes tunneta. Sukuhauta kenties, nimeä ei lue missään. Mm. hänen kihlaustaan, avioliittoaan, lapsiaan ja ammattiaan ei hyväksytty.
http://www.siviilihautajaiset.fi/
Kävin juuri itse tuolta tulostamassa mukana pidettävän kortin, jossa ilmoitan, etten halua hautajaisiini pappia enkä uskonnollista tunnustuksellisuutta.
Kummallista sinänsä, että minun, uskontokuntiin kuulumattoman pitää asia erikseen ilmoittaa.
..haluan tulla poltetuksi ja tuhkat voisi sirotella sitten vaikka kotipihalle omaan pottumaahan> kiertokulku jatkuu taas jollain tapaa.
Seurakunnille liittyvät hautausmaat ei taitais minun pakanallista ruumistani sinne hyväksyäkään.
Sen olen tehnyt omassa testamentissani selväksi, että kummittelen aivan takuulla jokaikiselle joka edes kuvittelee hautaavansa minut mihinkään uskontokuntien (siunattuihin) multiin :D!!!
*Buhuu*
Nyt kun ajattelee niin ehkä se lievä ahtaanpaikankammo tekee myös osansa; minä makaamassa arkussa 2m maan alla...hyi kauhu.
Toisekseen kalliit arkut ja sensellaiset ovat minusta ihan puhdasta turhamaisuutta ja typeryyttä: laittaa nyt puhdasta rahaa maatumaan pilalle maan uumeniin. Pöh.
Mulla on kyllä ideaali ajatus siitäkin millainen voisi olla se minun "muistotilaisuuteni"..
Siellä ei tarvisisi itkeä, mieluiten päin vastoin. Heittäkööt vitsia, juokoon ja laulakoon äänensä käheäksi!
Ja mitään muistolaattoja minnekään. Voivat käydä sitten vaikka siellä pottupellolla kattelemassa niitä ruiskaunokkeja, josko mie tuhkineni olisin niitä avittanut kasvamaan :)
Niin, ja kaikki sisäkalut kun pelaa niin saa toki laittaa kiertoon!
teillä hurjat suunnitelmat!,
Hautajaisia on moneen lähtöön, samoin hautausmaita. Sinälläänhän hautajaiset ovat siirtymäriitti. Nykyään suhtautuminen kuolemaan on toinen, kuolema on ulkoistettu.
Kuolleiden esi-isien palvonta ei ole mikään yleistettävissä oleva ilmiö. Usain ihmiset tuppaavat muistelemaan kuolleita useammassa sukupolvessa, mutta sitähän et tarkoittanut. Joihinkin hautajaisiin kuuluu vainajan varustaminen erilaisilla tarvikkeilla, mutta tuo kuuluu siirtymäriitin ilmiasuun.
Minun on vaikea nähdä hautausmaissa mitään irvokasta. Ovat usein pelkkää rauhallisuutta. Hautakiviä (muistomerkkejä) ja risteäviä polkuja. Mahdollisuus kohdata oma kuolevaisuutensa?
Hautajaiset näen mahdollisuutena jättää jäähyväiset. Edelleenkään, kaikista pyrkimyksistä huolimatta, kuolemaa ei ole saatu eristettyä sairaalan seinien sisäpuolelle. Ehkä joskus niin käy, ehkä joskus ihmiset vain katoavat sairaalan uumeniin ja ehkä silloin katoaa koko sana "kuolema". Ennen tuota hetkeä kuolema tulee toisinaan hyvinkin yllättäen. Ja aina on jäänyt jotain tärkeää sanomatta rakkaalle läheiselle...
Hautajaiset ja hautausmaat eivät ole rationaalisia, mutta en silti osaa hahmottaa niissä mitään irvokasta. Toki voin kuvitella jotain kuvottavaa tilaisuuteen - kannibalismi - mutta tuo on jo toinen asia.
Nyt osaan jo ajatella asiaa surematta. Ystäväni kuoli kesäkuussa sydänkohtaukseen 36-vuotiaana. Hän ei polttanut tupakkaa eikä juonut viinaa, hoikka vegetaristimies...
Kukaan ei olisi uskonut, että tämä ihminen lähtee ensimmäisenä! Ajattelen, että hän eli kuitenkin hyvän elämän, ja ehkä toisilla elintavoilla hän olisi kuollut paljon aiemmin emmekä olisi koskaan tavanneet.