Kun joku sanoo olevansa musta ja ylpeä siitä, se on olevinaan hienoa ylvästä rotutietoutta. Mutta kun valkoinen sanoo olevansa ylpeä valkoisuudestaan se on rasismia ja vääränlaista ylpeyttä. Miksi näin? Kertokaa kun en ymmärrä.
Outoa logiikkaa
obb
12853
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
ja ihmettelen miksi minut tuomitaan heti "natsiksi" ja rasistiseksi idiootiksi, kun olen ylpeä suomalaisuudestani ja vaaleudestani. Ja kun olen ääneen ihmetellyt että mihin on suomalainen kulttuuri ja tavat väistyneet esim. peruskouluissa? Olen kuulema ahdasmielinen kun haluaisin lasteni saavan kristillisen kasvatuksen ja entisajan aamunavaukset ja kevätjuhlat suvivirsineen.
Näitä asioita on jokunen vuosi saanut ihmetellä jo. Todellakin asiat käännetään niin, että aina pitäisi ihailla jotain kaukaista, vaikka mitä paskaa sieltä tulisi, ettei vaan ole juntti tai rasisti.
Tässä on vuosikymmenet jauhettu suomalaisten huonosta itsetunnosta ja sitten kun alkaa vähänkin ääntä pitämään terveellä tavalla, että on hienoa olla suomalainen ja suomalaisia perinteitä kunnioittava (hyvää osaa niistä) ja vaaleakin vaikka, joka on harvinaista tällä planeetalla, niin eiköhän jotkut nykyajan "globalistit" katso kieroon.
Minusta ahdasmielisiä tai enemmänkin liian vähän ajatelleita ovat juuri nämä sinua kritisoivat.
Maapallon pohjoisissa osissa luonnonvalinnan kautta tarpeettomana hävinneen pigmentin puuttumisestako pitäisi ylpeillä?
Miksi? Eikös se olisi melko lapsellista?
olla ylpeä vaaleudesta, koska mehän vasta erikoisia olemmekin, koska meitä on maapallolla vähemmän kuin muita rotuja!! ja ei mene kauaa kun olemme sukupuuttoon kuolleita.. sitten saa muut rodut olla ylpeitä niistä jämistä mitä jää kun valkoiset häviävät maapallolta.
Kun on monenäköistä ja väristä ihmistä, vai etkö suvaitse valkoisia maan päällä? Meitä on vähän ja vähenemään päin? Sitten valkoisiin sisältyy sellaisia hyviä ja tärkeitä ominaisuuksia, jotka eivät ainakaan kehity parempaan päin, jos siihen pääsee lämpimien maiden ihmiset sekoittumaan.
Pidätkö huonona asiana, jos suojellaan vaikkapa joitain eläin- tai lintulajeja kuolemasta sukupuuttoon? Jos et, niin eiköhän ihminen ole vielä tärkeämpi. ihmisrotuja ei ole monia ja eihän niitä nyt kannata älykkäimmästä päästä hävittää. Sehän olisi mielipuolista eikö vain.
Oiskohan kyseessä jokin virus ehkäpä? Ja vielä ei tajuata sitä, että valkoinen on häviämässä yllättävän nopeastikin nykyvauhtia.
Se toisten "suvaitseminen" ja omista huolenpidon loppuminen tietää tappiota kaikella tavalla yhteiskunnallisella tasolla.
Älä puhu valkoisesta rodusta ainakaan suomalaisten yhteydessä. Suomalaiset ovat vaaleaihoisia mongooleja - euroopan puoliverisin kansa.
Germaanit ja kaukasialaiset ovat puhdasta valkoista rotua.
jospa hieman vaikka viisastuisit.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kalevi_Wiikin_teoria_suomalaisten_alkuperästä
Wiikin todisteluille nauretaan tiedepiireissä. Mongooliverta ei tulla ikinä pesemään pois suomalaisista.
Gobineau, Comte Joseph Arthur de (1816-1882)
Ranskalainen Comte Joseph Arthur de Gobineau kehitti ensimmäisenä rotukäsitteelleen perustuvan yhtenäisen selitysmallin tarkastella maailmanhistoriaa. Rotukäsite oli hänen mielestään avain ihmiskunnan kehityksen historian ymmärtämiselle: rotu oli tärkein tekijä, joka määräsi kunkin kansan sivistyksen asteen, kulttuurin ja historian kulun. Gobineau esitti rotuteorialle perustavan näkemyksensä neliosaisessa teoksessa rotujen eriarvoisuudesta (essai sur l'inégalité des races humaines). Se ilmestyi Pariisissa vuosina 1853-1855.
Gopineuan mukaan kansojen joukossa oli erotettavissa kolme pysyvästi eriarvoista ihmisrotua: valkoiset, keltaiset ja mustat. Valkoinen rotu oli Gobineaun mukaan rotujen "aatelisto". Sen sisällä oli olemassa valkoisen rodun valiojoukko eli arjalaiset, jotka ansaitsivat muista erotukseksi oman nimen. Gobineaun mukaan lähes kaikki vanhat korkeakulttuurit olivat joko arjalaisten tai heidän kanssaan sekoittuneiden kansojen aikaansaannosta. Kulttuuri saattoi säilyä hänen mukaansa kukoistavana ja valtio voimakkaana ainoastaan, jos arjalaisten mahtiasema ko. kansan keskuudessa säilyi. Kun kulttuurin ylläpitäjät rappeutuivat, menettivät rotupuhtautensa sekoittumalla muihin rotuihin, kulttuuri taantui, ja valtio heikkeni.
Yleisessä rotuteoreettisessa ajattelussaan Gobineau sijoitti suomalaiset keltaiseen rotuun, johon kuuluivat myös tataarit ja mongolit. Keltaisessa rodussa yhdistyivät Gobineaun mukaan puhdas käytännöllinen hyötyajattelu ja taipumus keskinkertaisuuteen. Keltaisen rodun edustajat muodostivat hänen mukaansa kansanjoukon ja pikkuporvarisäädyn, jonka jokainen hallitsija haluaisi yhteiskuntansa perustaksi. Mutta hänen mukaansa keltaisen rodun edustajat eivät ole kykeneviä luomaan sivistystä ja kulttuuria. Suomalaisten luokittelu keltaiseen rotuun perustui göttingeniläisen lääketieteen professorin Johann Friedrich Blumenbachin rotuluokitteluun vuodelta 1776.
Gobineualla oli myös oma näkemyksensä skandinavialaisesta arjalaisesta yhteiskunnasta. Se oli rotuteoreettinen utopia, jossa aatelisto olisi jälleen yhteiskunnan valtahierarkian huipulla, sen alapuolella talonpoikaisto ja porvaristo sekä alimmaisena nousevan teollisuusyhteiskunnan työväestö. Gobineaun mukaan arjalainen yhteiskunta oli jakautunut seuraavasti:
1) jaarlit eli herrat, jotka olivat arjalaisia,
2) kaarlit eli talonpojat - sekarotuista valkoista väestöä, slaavit, keltit ja jotunit ja
3) orjat, tummanruskeaa ja epämuodostunutta väkeä, josta tuntee suomalaiset.
Gobineaun näkemykset suomalaisista ala-arvoisena rotuna kulkevat aina nykyaikaan asti. Ranskalainen rotututkija Francois de Fonette on esittänyt vielä vuonna 1979 Gobineaun näkemyksen seuraavasti: Jos Ranskassa nähtiin pienikokoisia ihmisiä, joilla oli suuri pää ja neliskulmaiset vakavat kasvot sekä vinot silmät, niin syynä oli Gobineuan mukaan suomalaisveri.
Suomalaiset klassisissa rotuteorioissa
Artikkelissa Eurooppalainen rotu ihannetyyppinä on esitetty lainaus rotututkimuksen perustajiin kuuluvalta Johann Friedrich Blumenbachilta. Siitä ilmenee, että hän ei laskenut suomalaisia ja saamelaisia eurooppalaiseen rotuun, vaan mongoliseen rotuun. Niin tekivät monet muutkin varhaiset rotuteoreetikot ja rotuteorioista kiinnostuneet oppineet. Immanuel Kantin mukaan suomalaiset ja saamelaiset kuuluivat hunnilaiseen (mongoliseen) rotuun. Buffon (Georg Louis Leclerc) piti saamelaisia joko rappeutuneina tataareina tai osana itsenäistä lappalaista naparotua. Suomalaisia hän ei siihen laskenut.
Mongolinen rotu oli Blumenbachin mielestä degeneroitunut, rappeutunut rotu samoin kuin musta rotu. Degeneroitumisen oli hänen ja muiden tuon ajan rotuteoreetikkojen mukaan aiheuttanut epäsuotuisa ilmasto ja yleensä ympäristö. Tätä käsitystä kutsutaan environmentalismiksi eli ympäristöteoriaksi. Saamelaisia käytettiin varhaisissa rotuteorioisssa yhtenä esimerkkinä ilmaston ja ympäristön rappeuttavasta vaikutuksesta.
Kun eurooppalainen (kaukasialainen) rotu myöhemmin jaettiin alarotuihin tai itsenäisiin rotuihin, eivät rotuteoreetikot joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta sisällyttäneet suomalaisia eivätkä varsinkaan saamelaisia niihinkään. Heidät laskettiin joko edelleen mongoliseen (muita nimityksiä mm. aasialainen tai sisäaasialainen) rotuun tai heidän katsottiin kuuluvan omaan rotuunsa. Tunnetut saksalaiset rotuantropologit Rudolph Virchow ja Johannes Ranke laskivat suomalaiset mongoliseen rotuun. Samoin oli ennen heitä tehnyt luonnontutkija ja rotukysymyksistä kirjoittanut Ernst Haeckel.
kyse Wiikistä, vaan geenitutkimus paljastaa totuuden suomalaisten alkuperästä. Eikä näitä mongolijuttuja Suomessa levittele enää juuri muut kuin, rkp:n(rasistinen kansanpuolue) sisäsiittoiset freudenthal mitalien jakajat. Ikävää sinänsä reipas mongoliveri tekisi terää, ovathan muuten älykkäämpiäkin kuin eurooppalaiset.
Ovat Suomessa. Valkoinen suomalaisuus on alunperin sekoitusta sekä Volgan alueelta, että ympäri eurooppaa.
Pohjoisen ihmiset ovat saaneet ihanteellisimpia geeniperimäaineksia vereensä (ei indigoa lainkaan). Ei muuta kuin suojellaan vain vaaleaa suomalaisuutta, kuten Italiassakin toivottiin erään mainoksen yhteydessä, jossa näkivä vaalean suomalaisen!.
Lisäksi Suomalaiset ovat kekseliäitä ja sinnikäitä, kun tosi paikka tulee ja muutoinkin.
Alkuperäisimpiä suomalaisia ovat sitkeästi syrjäseuduilla pysyttelevät peräkammarin pojat. Heitä yritetään kaikin keinoin savustaa muuttamaan kaupunkeihin, joissa heidän alkuperäiset suomalaisgeeninsä tuhoutuisivat muutamassa sukupolvessa - samalla tuhoutuu peruuttamattomasti aito suomalaisuus.
Miten suojella Suomen kansan perimää? Pitäisikö peräkammarin poikien siemennestettään varastoida geenipankkeihin (hyvää korvausta vastaan)?