järki ja usko ristiriidassa?
Voiko asioita harkitseva ihminen uskoa Raamatun Jumalaan, Jeesukseen ja Pyhään Henkeen? Eikö se ole lähinnä naiivien hömppien hommaa? Miksei kaiken takana voisi olla vain jokin korkeampi voima, jota eivät minun tekemiseni kiinnostaisi? Entä voiko Raamattua pitää uskottavana kirjana? Miksei Raamattu voisi olla vain mytologinen kuvaus hyvän ja pahan välisestä taistelusta ja etiikan käsikirja lähimmäisen rakkaudesta?
Filosofit ja ajattelijat ovat pohtineet koko ihmiskunnan historian ajan elämää, sen tarkoitusta ja syvimpiä olemuksia. He ovat esittäneet aiheen tiimoilta tuhansia teorioita, joista voi valita mieleisensä ja elää sen mukaan. Mutta mistä tietää että valittu ismi on se oikea?
Kaiken jumaluuteen ja yliluonnollisuuteen liittyvän voi selittää uskottavasti esimerkiksi psykologisilla tekijöillä. Tällainen selittely vaatii kuitenkin tiettyä ennakkoasennetta, joka taas on epätieteellistä, koska siihen sisältyy ajatus sulkea etukäteen pois tietyn suuntaiset vastaukset. Vastaushan on aina helpompi löytää, jos lopputulos on tiedossa, oli ongelma sitten matemaattinen, filosofinen tai Jumalaan liittyvä.
Usko Raamatun ilmoitukseen ja asioiden kriittinen tarkastelu, saatikka sitten äly tuntuvat nykyihmisistä usein mahdottomalta yhtälöltä. Ihmiset ajattelevat, että jos on järkevä tai älykäs, ei tarvita muuta jumalaa kuin humanismi.
Ihmiskunnan historia kertoo kuitenkin suurimman osan suurista länsimaisista ajattelijoista uskoneen Jumalaan. Tosiasia on myös se, että suurin osa ateististen virtausten isistä on lopulta herännyt käsi potassa keskellä omien ajatustensa yötä.
Järjettömyys ja usko sopusoinnussa?
Koska tieteellinen ilmiöiden tutkimus ilman ennakko-oletuksia on mahdotonta, olen valinnut elämäni ennakko-oletukseksi uskon. Olen joidenkin mielestä ylittänyt järjen kynnyksen ja tarttunut mahdollisuuteen. Minä haluan uskoa Raamatun Jumalaan, Jeesukseen ja Pyhään Henkeen. Minä uskon myös Raamatun olevan Jumalan ilmoitus itsestään ja tahdostaan ihmisille.
Minut tunteva voi väittää, että olen saanut jo lapsesta asti aivopesua, joka vaatii minua selittämään asiat Raamatun Jumalan näkökulmasta suotuisasti, puolueellisesti. Olen näet uskovaisen kodin lapsi. Taaperosta asti olen osallistunut pyhäkouluihin, vartuttuani nuorten kerhoihin ja leirityksiin. Elämäni aikana olen kuullut tuhansia saarnoja ja raamattutunteja.
Olisiko minun mahdollista olla uskomatta Raamatun Jumalaan? Jos järki ja usko ovat ristiriidassa, vastaus on kyllä. Olen aina miettinyt mihin asiat perustuvat, ja mitä niistä seuraa. Minua on aina pidetty jopa kyynisenä kuulemaani opetusta kohtaan. Mielestäni en kuitenkaan ole kyyninen, vaan pikemminkin realisti ja pohtija. Näin ollen kuulemissani opetuksissa ja saarnoissa on usein esiintynyt ristiriitaisuuksia. Lähestyn asioita liioitellun analyyttisesti ja loogisesti päätellen, mitä todistaa jäsenyys Mensassa.
Toinen uskoani kalvava ongelma oli se, että vaikka uskoin Jumalan olevan olemassa ja Raamatun opetusten usein toimivan ihmisten elämässä, ne eivät toimineet minun elämässäni. Olin kuitenkin saanut ympäristöstä tarpeeksi havaintoja uskoakseni Raamatun Jumalaan. Se, että usko ei toiminut elämässäni, johtui ilmeisesti siitä, että kuulin liian nuorena vaikeita käsitteitä, kuten sovitus, lunastus tai pelastus. Aikuisena ne sitten kuulostivat tutuilta, vaikken koskaan ollut ymmärtänyt niiden merkitystä.
Kokonaisuus kuntoon elämän takia
Ajattelin tietäväni kaiken toimivaan elämään tarpeellisen, mutta elämä ei toiminut, kuten sen olisi pitänyt. Helsingin yö vei miestä neljä viisi kertaa viikossa, mikä oli ensihuuman jälkeen pakkopullaa. Rakastan elämää, joten jos elo ei toimi, se on turhauttavaa pyristelyä. Käytäntö ja teoria olivat ristiriidassa, teoriassa tiesin elämän olevan parasta minua fiksumman Jumalan tarkoittamassa muodossa.
Matteuksen evankeliumin luku 22 ja jae 29 voi ajatella kuvaavan myös minun elämääni. Jeesuksen sanat kuuluvat seuraavasti ”Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.” Minä olin nähnyt tarpeeksi uskoakseni Jumalan olemassaolon ja voiman, mutta en tuntenut kirjoituksia.
Raamatun tuntemiseen liittyy sekä sisältö että sen tulkinta, samoin kuin Raamatun kirjoittamisen perimmäisen tarkoituksen tajuaminen. Raamatun sisältö voi olla sinullekin tuttua, tunnet esimerkiksi Raamatun kirjat. Mutta kirjojen sisältöön tutustuessasi joudut väistämättä myös tulkitsijan rooliin. Tällöin tärkeäksi tulee tekstin alkuperäinen tarkoitus ja merkitys alkuperäiselle yleisölle. Saarnaajat, kuten Raamatun vastustajatkin repivät usein Raamatun lauseet irti alkuperäisestä asiayhteydestään.
Koska elämäni oli muuttunut näköalattomaksi, ajattelin, ettei haittaa vaikka jätän kaiken ja lähden peräkylille raamattukouluun. Järjettömältä tuntunut tempaus kannatti. Jo muutaman kuukauden Raamatun perusasioiden opiskelu sai aikaan enemmän kuin vuosikymmenien hajanaisten esitelmien kuuntelu. Ensimmäistä kertaa minulle selvisi kokonaisuus, johon uskon ja miksi voin uskoa Raamatun ilmoittamaan Jumalaan. Tuntui kuin olisin hankkinut elämän.
Kirjoitusten ymmärtäminen sai elämäni toimimaan ja toi siihen iloa, peruslaatua. Seuraukset olivat elämässäni samansuuntaiset kuin Raamatun esimerkeissä. Sekä Uudesta että Vanhasta testamentissa löytyy esimerkkejä siitä, kuinka kirjoitusten ymmärtäminen synnytti sekä toimivaa että toimintaan johtavaa uskoa.
Apostolien teoissa kerrotaan kuinka kirjoitusten ymmärtäminen johti etiopialaisen maaherran ottamaan kasteen ja jatkamaan matkaansa iloiten (Ap. t. 8:30-39). Samoin tapahtui Israelissa Nehemian aikana, kun Esra selitti kirjoituksia kansalle. Kansan ymmärtäessä kuulemansa, he tekivät parannuksen ja lähtivät koteihinsa iloiten (Neh. 8:8-12).
Raamattu syntyi, kun Jumala käytti muutamia ihmisiä antaakseen heidän kauttaan ihmiskielelle ymmärrettävän ilmoituksen itsestään. Raamatun ilmoitus johdattaa ihmiset Jumalan luokse, pelastukseen. Ihminen pelastuu uskomalla Jeesuksen sijaiskuolemaan. Jeesus kuitenkin kärsi ihmisten puolesta heidän ansaitseman rangaistuksen. Jos vetoamme Jeesuksen kärsimään rangaistukseen, Jumala katsoo meidän saaneen anteeksi rikkomuksemme, esimerkiksi epäuskon häntä vastaan.
Kaikki Raamatun tekstit liittyvät siis tarkoitukseen, joka on ohjata ihminen Jumalan luo. Niin on asian laita myös edellä mainitussa Matteuksen evankeliumin kohdassa. Jeesuksen sanat eivät tuomitse järkeä tai ajattelua, vaan viittaavat tieteelliseen totuuteen, jonka mukaan tutkivakin voi eksyä, jos ei ota huomioon kaikkia lopputulokseen vaikuttavia tietoja.
Onko ajattelukyky este vai hidaste?
Ihmiset eivät usein ymmärrä selitystä tieteellisille totuuksille, mutta he hyväksyvät ne tosiksi näkemänsä tai kuulemansa perusteella. Mutta uskoa nyt sitten Jumalaan ja Raamattuun… Edellä kertomani esimerkit tai kokemukset voivat auttaa uskomaan, mutta loppujen lopuksi jokainen on yksin valintansa kanssa uskoa tai olla uskomatta.
Ihmiset eivät usein ymmärrä uskoa järjen kautta, he hyppäävät järjen yli ja uskovat näkemäänsä tai kuulemaansa. Uskoa verrataan usein toiseen asiaan, jota ei voi ymmärtää, rakkauteen. Usein vertauksella tarkoitetaan rakkauden ja uskon sisältävän samanlaisia järjettömiä tunteita ja mielen myllerrystä. Itsekin vertaisin uskoa rakkauteen, mutta eri tavalla. Jokainen joskus toivottomasti rakastunut voi ymmärtää mitä usko on. Toivottomasti rakastunut ei usko järjen ääntä tai arvioi ympäristön viestejä loogisesti, vaan roikkuu kiinni mahdollisuudessa. Myös uskossa Raamatun Jumalaan on kyse järjenvastaisesta takertumisesta mahdollisuuteen.
Ihmiselle on luonteenomaista etsiä mahdollisuuksia. Ihmiset tarvitsevat mahdollisuuksia, toivoa elääkseen mielekästä elämää. Siksi ihmiset tekevät joka päivä järkeen perustumattomia ratkaisuja ja takertuvat mahdollisuuksiin.
Minä olin järkevä roikkuessani kiinni uskon mahdollisuudessa, mutta järjettömyyttäni uskalsin hypätä. Vasta sen jälkeen mahdollisuus muuttui todellisuudeksi. Juha P.

Vastaukset 10
Vanhimmat
helposti psykologialla, mutta oikeaan uskoon ei järki pääse käsiksi
teki hyvän avauksen ja otti esille useita osa-alueita joista olisi mielenkiintoista enemmänkin keskustella eikä vaieta kuoliaaksi. Palaan asiaan kunhan sulattelen.
oli hyvä teksti. Tunnustan että toin sen tänne, mutta Juhan opettavaa tekstiä se kyllä on. En tiedä oliko soveliasta lainata helluntain sivuilta sitä?
Olen joskus Netmissionin ylläpidolta kysynyt, onko väärin jos lainaan täältä, vastaus oli, "ei lainkaan, jos se vaan tuntuu siltä, niin anna mennä vaan".
Halusin tällä tekstillä meille jokaiselle muistuttaa, miten tuo järki joskus saa vallan ihmisen elämässä ja miten sillä voidaan myös vastustaa kyseenalaistamalla asioista joita todellisuudessa ei kukaan pysty. Yksin Jumala tietää asioiden todellisen laidan. :)
Jatketaan vaan keskustelua. :)
löytyy siis tuosta, anteeksi jos tein teitä kohtaa kurjasti.
http://www.netmission.fi/index.php?id=1119
kiitos kun toit! Iloitaan siitä.
Samoin minä olen kokenut. Kuljin seurakunnassa vuosia ja tutkin seurakuntalaisten mukanana Raamatun Sanaa, mutta se ei tullut eläväksi minulle, eikä muillekaan seurakuntalaisille, eikä näin ollen usko näkynyt elämässämme, muuta kuin suun puheina. Emme ymmärtäneet, että Jumalan valtakunta ei ole sanoissa, vaan voimassa.
Sanan tutkimisessamme oli väärä lähtökohta, se, että mitä me voimme tehdä, että olemme uskovaisia ja tärkein jäi poissa, se, että mitä Jeesus on tehnyt puolestamme. Emme ymmärtäneet, että ilman Pyhää Henkeä, Sana ei tule eläväksi.
Jouduin kovaan kouluun ja siinä koulussa ei auttanut järkeilyni, eikä toistenkaan järkeilyt mitään, vaan elämä vei minua kriisitä kriisiin.
Silloin tein päätöksen uskoa Sana niin, kuin se on Raamatussa meille annettu. Minkä minä voin sille mitään, jos siellä on väärin käännettyjä kohtia. Luotin, että Jumala pitää huolen minusta ja oikaisee ne kohdat, jotka ovat käännöksessä vääristyneet. Ja näin Hän on tehnyt. Raamatussa ei ole perustavia vääristymiä, sillä sieltä käy kirkkaasti selville ilosanoma, eli se, että olemme armosta pelastetut, uskon kautta Jeesukseen.
Uskoin siis Sanan, niin kuin se on kirjoitettu ja luin Raamattua paljon.
Tapahtui ihme, sain Pyhän Hengen sisimpääni ja Hän alkoi avata Jumalan Sanaa ja opastaa minua ja elämäni sai täysin uuden suunnan. Tänään on sanottava, että olen ollut kauan vapaa ja onnellinen ja sen teki se, että uskoin Jeesuksen voittovoimaan ja siihen, että Hän, Jumala, Itse tuli edestäni sovittamaan syntini.
Sen jälkeen olen saanut kokea jatkuvasti Jumalan olevan elämässäni aivan kaikessa mukana. Hän on tehnyt ihmeitä kohdallani, niin, että monet ovat niitä hämmästelleet ja monet ovat niiden kautta löytäneet elävän Jumalan luokse ja saaneet muuttaa Jumalan valtakunnan asukeiksi ja näin ollen saavat itsekin nähdä Jeesuksen suuruuden ja sen, miten Hän omistaan pitää huolen.
Kirjoitusten tutkiminen ja lukeminen kuuluu jokaiselle kilvoittelijalle, sillä vain silloin oppii tuntemaan Jeesuksen ja pääsee henkilökohtaiseen yhteyteen Hänen kanssaan ja silloin oppii tuntemaan Jumalan tahdon.
Toisten antama usko ei kanna, mutta henkilökohtainen usko Jumalaan kantaa aina, kaiken keskellä ja antaa uuden elämän.
Jokaisen tulisi lukea evankeliumin ilosanoma alusta loppuun, eikä lukea Raamattua sieltä täältä.
Tai minkä tahansa kirjoituksen lukeekin Raamatusta, on se luettava alusta loppuun, silloin vasta kokonaisuus aukeaa.
Jumalan vastustajat tekeevät kirjan itselleen eri Raamatun lauseista ja niillä pyrkivät uskoa selittämään ja eksyvät harhaan. Jeesuksen aikana fariseuksilla ja kirjanoppineilla oli leveäksi tehty Raamatunlausekotelo, mutta silti he olivat niin tietämättömiä, että Jumalan naulitsivat ristille.
Kiitos tuosta kirjoituksestasi Juha P., se on todella lukemisen arvoinen ja antaa oikeudenmukaista tietoa ja kirkastaa Jumalaa.
vasta kun luin sitä toisen kerran ja silloinkin otin sieltä ns.peukkupaikkoja, jota ei saisi tehdä.
Pyrin lukemaan sitä järjestyksessä mutta se oli mahdotonta. Yhteensä olen lukenut Raamatun kolme kertaa ja en koskaan lakkaa ihmettelemästä sitä, miten hän puhuu sitä kautta kuin "ihminen ihmiselle."
Mä pidän Jumalaa mun ystävänä, jolle voi ja saa täytyy puhua, koska Hänellä on tunteet. Jeesus itki, koska pelkäsi niin paljon omaa kuolemaansa vaikka tiesi sen"hyödyt."
En tiedä itkikö Hän siksi, että joutui olemaan niin yksin, vaikko vain pelosta. Opetuslapset nukkuivat.
Sanassaan hän pyytää meitä monta kertaa"rakastamaan toisiamme". Ja yhtä tärkeää on rakastaa Häntä, kaikella mitä meillä on!
Hän kokee yksinäisyyttä, ihan niin kuin minäkin. Siksi en jätä Häntä ja riemuitsen hänen muistakin ystävistään, koska tiedän että on ollut ja on, sellaista kertaa, että hänet yksin jätän.
Mua liikuttaa nähdä, miten Hän huolehtii köyhistä ja sairaista. Miten Hän muistuttaa ettemme koskaan saa jättää ketään kärsimään yksin.
Hän on sellaisen pienen kanssa.
Kuinka toisenlainen Hän onkaan kuin tämän maailman ihmiset, jotka mittaavat kaiken rahassa.
He ehdollistavat armon. He puhuvat Herrastamme, mutta Pyhä Henki ei asu heissä.
että Jeesus itki siksi että ymmärsi ihmisen kärsimyksen paljouden- en usko,että hän pelkäsi-Hänhän on täydellinen rakkaus-mitä Hän pelkäisi!?
itselläni on muutamia paikkoja jotka puhuttelevat vuodesta toiseen...mm. Kain joka sanoo Jumalalle;`syyllisyyteni on suurempi kuin että sen kantaa voisin` ja Jumala laittaa merkin ettei kukaan koskisi Kainiin eikä tekisi hänelle pahaa..
-- minusta tässä taas Jumala huolehtii Kainista,eikä käännä hänelle selkäänsä suuresta synnistä huolimatta...se ihmisen suuri syyllisyys-se on juuri tota miten Kain sen ilmaisee-ei sitä jaksa kantaa! --
hillitty todistus Juha P;lta. Kirjoitit mm.
"... Ihminen pelastuu uskomalla Jeesuksen sijaiskuolemaan. Jeesus kuitenkin kärsi ihmisten puolesta heidän ansaitseman rangaistuksen. Jos vetoamme Jeesuksen kärsimään rangaistukseen, Jumala katsoo meidän saaneen anteeksi rikkomuksemme, esimerkiksi epäuskon häntä vastaan."
*********************
Tämä on mielestäni pelastuksemme tärkein kohta, jonka uskon juuri Raamatun ilmoittamalla tavalla kohdallani. Mutta jopa muutamien helluntaisaarnaajien olen kuullut opettavan Vapahtajamme sijaiskärsimyksestä, että "koska Jeesus on kärsinyt puolestamme, meidän ei tarvitse kärsiä". Sellainen on mielestäni väärin ymmärrettyä armon vääntämistä.
Olkoon esimerkkinä Matt. 18:23-35 tapaus kuninkaan suurvelallisesta ja hänen velvollisuudestaan antaa anteeksi kanssapalvelijoille! Tässä vain viimeinen näistä jakeista:
35. "Näin myös minun taivaallinen Isäni tekee teille, ellette anna kukin veljellenne sydämestänne anteeksi."
Saman asian selosti Pietari fiksusti:
1. Piet. 2:21
"Sillä siihen te olette kutsutut, (kärsivällisyyteen kanssapalvelijoita kohtaan) koska Kristuskin kärsi teidän puolestanne, jättäen teille esikuvan, että te noudattaisitte hänen jälkiänsä",
Jumala antoi meille anteeksi, kun me vielä olimme syntisiä. Mekin olemme velvollisia suhtautumaan armolla ja laupeudella niitä kohtaan, jotka eivät vielä Kristusta tunne!
"Sekä Uudesta että Vanhasta testamentissa löytyy esimerkkejä siitä, kuinka kirjoitusten ymmärtäminen synnytti sekä toimivaa että toimintaan johtavaa uskoa."
******************
Kirjoitusten ymmärtämisestä se "oikea usko" syntyy! Mitä enemmän tutustun kirjoituksiin, sitä loogisemmaksi ne tulevat. Sana "logos" kaiketi merkitsee juuri järkevää ja mielekästä suunnitelmaa ja Jumalan ilmaisua!
Tässä asiassa koko kristikunnan olisi syytä tehdä tarkennuksia, sillä SOKEA usko ei ole tervettä uskoa:
Room. 12:1
"Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän JÄRJELLINEN jumalanpalveluksenne."
1. Joh. 4:1
"Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, OVATKO NE JUMALASTA; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan."
Pelkkä kyllä-vastaus kysymykseen; tunnustatko Jeesuksen lihaan tulleeksi, ei vielä paljon merkitse, jos ei ymmärretä, mitä lihaan tuleminen merkitsee.
Ymmärrän sen merkitsevän täydellistä kuuliaisuutta Jeesuksen opetuksille, jotka karsivat meistä tehokkaasti omahyväisyyden ja tuomitsemisen halukkuuden sekä näyttävät omat vajavaisuutemme, joka ikään kuin pakottaa meidät olemaan armahtavaisia ja kärsivällisiä myös kanssamatkaajiamme kohtaan.
Kun keskustelemme Jumalan sanasta keskenämme, emme tarvitse kysellä kumppaniemme Pyhän Hengen osallisuudesta, sillä se kyllä ilmenee kunkin puheista, selittääkö hän hengelliset asiat inhimillisesti kuolettavan kirjaimen mukaan, vaiko vaiko "Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti", (1. Kor. 2:13).
Joh. 3:31
"Hän, joka ylhäältä tulee, on yli kaikkien. Joka on syntyisin maasta, se on maasta, ja maasta on, mitä hän puhuu; hän, joka taivaasta tulee, on yli kaikkien."