Psykologia, ihmetyttää!

käpsy

Voisiko joku kiltti kertoa, miten tilastomatematiikka pääsykokeissa liittyy mitenkään psykologiaan? Lukiossa opiskelen nyt ja psykologia kiinnostaisi valtavasti, mutta matematiikkapäätä ei ole luotu sitten yhtään, eli en taida koskaan päästä sisään. Ihmettelen vain, että mihin sitä psykologi matematiikan taulukoita tarvitsee, eikö esimerkiksi psykologian teorioiden osaaminen olisi ammatin harjoittamisen kannalta paljon tärkeämpää?

12

3096

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KM-01

      Heissan. Opiskelin Tampereen yliopistossa pääaineenani yleinen kasvatustiede ja sivuaineina sosiaalipsykologia 37ov ja psykologia 35ov. Vieläkin kun katselen netistä psykologian pääsykoekysymyksiä, voin vain todeta, etten pääsisi sisään. Olen matemaattisesti heikko. Psykologia tutkii paljon asioita kvantitatiivisin menetelmin, eli tilastotieteellisesti. Olen nyt tällä hetkellä psykologian opettajana ja opetan ainetta lähihoitajaopiskelijoille. On siis muitakin keinoja päästä psykologian pariin kuin opiskella sitä pääaineena.

    • Henir

      Tuostapa tuli mieleeni (anteeksi pieni sivuaskel), että lukiopsykologia on eittämättä aika eri juttu verrattuina niihin opintosisältöihin, joita yliopistolla tulee eteen. Monelle psykologian opiskeluista yliopistotasolla kiinnostuneelle sopisi ennemminkin juuri sosiaalipsykologian opinnot ainakin pohjustukseksi; sen verran suurena yllätyksenä usealle tuntuvat tulevan alan tiukat yhteydet juuri tilasto- ja lääketieteeseen.

      Psykologian ala on huikaisevan laaja, ja jonkinlaiset pohjatiedot psykologian eri osa-alueista (mm. tutkimuksesta, joihin tilastotiedekin eittämättä läheisesti liittyy) on hyvä nakuttaa niidenkin päihin, joiden alkuasetelma ja käsitys psykologiasta opiskelualana on mallia Dr. Phil.

      Psykologian opiskelu voi olla haastavalla mutta palkitsevalla tavalla rankkaa, eikä tilastotieteeltä voi sen piirissä oikein mitenkään välttyä. Siitä huolimatta esim. Helsingin yliopiston pääsykokeita tarkastellessa selvimmin niistä näkyy tietynlaisen opiskelija-aineksen esiinharavointi -- kyse ei siis ole siitä, että pääsykoe vastaisi sellaisenaan opintojen sisältöä, enkä sen takia soisi kenenkään säikkyvän tiehensä vain siitä syystä, että koe näyttää vaikealta.
      Suosittelen kaikille psykologian opiskelusta kiinnostuneille psykologian ja/tai sosiaalipsykologian perusopintojen suorittamista avoimessa yliopistossa: käsitys psykologiasta tieteenä asettuu kohdalleen, käytännöt tulevat suht. tutuksi, saa rauhassa miettiä oliko tämä nyt sitten sitä mitä luuli/haluaa, ja ennen kaikkea siitä saapi parhaimmillaan jopa lisämotivaatiota karmaisevienkin pääsykokeiden taklaamiseen.

      Vinkkinä kuitenkin, että muistaakseni ainakaan Joensuun yliopistoon ei tarvinnut lukea tilastotiedettä pääsykokeeseen -- ainakaan tänä vuonna. Siellä taisi olla joku filosofian alan teos, joka ei tosin muistaakseni ollut ihan mikään läpihuutokirja sekään.

      • ....

        Itsekin ihmettelin tilastomatikan osuutta psykologiaan vielä muutama kuukausi sitten, mutta nyt sisään päästyäni se tuntuu ihan luonnolliselta. Tilastomatikkaa onki pakollisena sivuaineena 20op, ainakin meillä. Ilman sitä ei ainakaan gradusta tulisi varmaan yhtään mitään :)


    • käpsy

      Kiitos kaikille vastanneille. Hankkiuduin nyt valmennuskurssille, joka käsittelee tilastomatematiikkaa, ja jos ei onnistu valmennuskurssin avulla niin sitten yritän jotakin toista alaa, vaikka kuinka psykologin ammatti kiinnostaisi.

      • fnfvncbhcgn

        Jos päädyt sosiaalipsykaan, joka oli aiakin mun mielestä aikoinaan myös lukion kivoin psykan kurssi, niinesim. helsingissä sitä opetetaan valtsikassa, eikä pääsykokeissa tilastomatikkaa. Mutta toisaalta, ei sieltä valmistukaan psykologeja.


    • fysiikan opiskelija

      Lukiosta pitäisi poistaa lyhyt matematiikka kokonaan. Lyhyen matematiikan poistamisella testattaisiin, kenestä on oikeasti yliopistotason haastaviin opintoihin.
      Jos sinua kiinnostaa ihmismieli, löydät varmasti kiinnostavia koulutusmahdollisuuksia ammattikouluistakin. Miksi juuri yliopisto?

      • labraan

        well that's a bit radical don't u think?


      • psykonomi;D

        Kas kun ammattikouluissa tai ammattikorkeakouluissa ei opiskella mitään vastaavaa kuin yliopistossa psykologiassa. Ei ole psykonomin tutkintoa.;D

        Oletko muuten ihan tosissasi siinä, että jos lukee pitkän matematiikan 5:en keskiarvolla, on pätevämpi yliopistoon kuin lyhyen matematiikan 9:n keskiarvolla lukenut (ennenkuin kommentoit, luin pitkän matikan 9:n ka:lla mutta ei se minusta välkympää tee kuin lyhyen matikan vääntäjistä).

        Sinuna lukisin sellaisen kirjan kuin Tutkiva oppiminen, tekisi hyvää käsityksillesi oppimisesta ja opiskelusta.


      • psyk. opisk.
        psykonomi;D kirjoitti:

        Kas kun ammattikouluissa tai ammattikorkeakouluissa ei opiskella mitään vastaavaa kuin yliopistossa psykologiassa. Ei ole psykonomin tutkintoa.;D

        Oletko muuten ihan tosissasi siinä, että jos lukee pitkän matematiikan 5:en keskiarvolla, on pätevämpi yliopistoon kuin lyhyen matematiikan 9:n keskiarvolla lukenut (ennenkuin kommentoit, luin pitkän matikan 9:n ka:lla mutta ei se minusta välkympää tee kuin lyhyen matikan vääntäjistä).

        Sinuna lukisin sellaisen kirjan kuin Tutkiva oppiminen, tekisi hyvää käsityksillesi oppimisesta ja opiskelusta.

        enkä kirjoittanut sitä lainkaan. Silti tässä porskutetaan psykan laitoksella ja paraikaa tilastomatikan kurssit käynnissä. Yhtään hylättyä en ole saanut ja tilasto-opinnot puolivälissä.

        Minulla syy huonoon matikkanumeroon ei ollut päässä (kuten hyvin harvalla edes on!), vaan motivaation puutteessa ja ylijumalana itseään pitävissä opettajissa (jotka muistivat aina toitottaa että minulla ei ole matikkapäätä).

        Ei kannata luovuttaa ennakkoluulojen edessä :)


      • Unless

        Hieman kaukonakoisyytta, etta poistettaisiin kokonaan? Alapas ala-arvioi lyhyen matematiikan lukijoita. Mina valitsin lyhyen matematiikan siksi, ettei matematiikka kiinnosta, ja koska halusin suorittaa lukion minimi kurssimaaran niin, etta tulee mahdollisimman paljon humanistisia aineita otettua. Suoritin lukion kahdessa vuodessa ja hain psykologiaa lukemaan Helsingin yliopistoon. Tilastomatematiikka ei tuottanut vaikeuksia paasykokeissa, vaikka en matematiikka erikseen niihin pantannyt. Nyt opetan psykologiaa Kanadassa ja ihan samat tilastomatematiikan kurssit on taalla psykologian opiskelijoille. Talle vuodelle olen saanut pestin Helsingin yliopistosta. Nahdaan siella, jos psykologia kiinnostaa!


    • ilman tilastomatikkaa

      Esim. Joensuussa tänä vuonna filosofian ja psykologian kirjat. Usko itseesi. Käy rohkeasti pääsykokeessa. Jos et pääse, saat ainakin kokemusta seuraavaa kertaa varten. Siitä on hyötyä. Lue myös avoimessa yliopistossa psykologian perusopinnot; tiedät jaksaako ala todella kiinnostaa. Tilastotiedettä on hyvä ymmärtää jonkin verran siksi, että ymmärtää psykologian tutkimuksia ja niiden pohjalta muodostettuja teorioita.

      PS. Matematiikan oppimista ei mikään "matikkapää" säätele. Lue sellainen kirja kuin Tutkiva oppiminen, kirjoittajina Kai Hakkarainen, Kirsti Lonka ja Lasse Lipponen. Se auttaa jos on uskonpuutetta omiin kykyihin. Kai Hakkarainen reputti koulussa kielet, kävi ammattikoulua mutta ei valmistunut poissaolojen takia, oli koneistajana Nokian tehtaalla. Sitten hän kävi Ressun iltalukion, aloitti 25-vuotiaana opiskelun yliopistossa ja on nyt akatemiatutkija. Viestini sinulle: et ole tyhmä jos et jotain osaa. Tsemppiä!

      • jonne, tuleva pysologoki

        Täytyy sanoa että jos ei tuo matematiikak kiinnosta, niin etsi toinen ala. Psykologian alalla käytettävät matemaattiset menetelmät ovat niin helppoja, että ne kyllä oppii todella nopeasti mikäli alalle on minkäänlaisia lahjoja. Eivät todellakaan ole mitenkään hirveän vaikeita juttuja.

        Lukio matikalla ei ole väliä, tosin pitkän matikan lukeneet ovat vahvoilla, sillä näissä menetelmissä on melko paljon merkitystä sillä, että osaa perustella ja osoittaa toteen väittämiä joita laskutoimitusten perusteella saadaan tehtyä.

        Työelämässä matemaattiset menetelmät hoitaa tietokone, mutta menetelmien tunteminen on välttämätöntä. Psykologiaa voi toki lukea ilman matematiikkaakin. Useimmiten näistä tyypesitä tulee kuitenkin juurikin opettajia, ei niinkään psykoterapeutteja tai tutkimustyö-läheisiä toimijoita.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      274
      4694
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3040
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2867
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      29
      2851
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1801
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1654
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      60
      1429
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1292
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      215
      1180
    Aihe