Keneltä

ilmoituksen joka koski enkeli Moronia ja sitä kuka hän oli aikaisemassa olemassaolossa eli aikaisemassa elämässään ja jonka ilmoituksen hän sisällytti mormonin ja opin ja liittojen kirjoihin totuutena?

"Vuonna 385 jKr käytiin nefiläisten ja laamanilaisten välillä taistelu Kumoran kukkulalla.Tuossa taistelussa nefiläiset tuhottiin täydellisesti ottamatta lukuun muutamia harvoja.

Tuohon sotaan yllyttäjinä oli 7 nefiläistä sotapäällikköä 130000 tuhannen joukkoineen.Loput nefiläiset 490000 olivat lähes pakotettuja lähtemään tuohon sotaan. Laamanilaiset surmasivat kaikki nefiläiset ottamatta lukuun 24 nefiläistä ja 5 nefiläistä jotka olivat päässeet pakenemaan etelänpuoleisiin maihin sekä yhtä nefiläistä joka oli karannut laamanilaisten puolelle.

Laamanilaiset eivät surmanneet Mormonia vuonna 385 jKr niin kuin Mormonin poika Moroni sanoo (Mormonin kirja,Mormon 8 luku jae 3) vaan hän haavoittui käsivarteen.Mormon kuoli vuonna 387 jKr joko haavan jälkiseurauksiin tai luonnollisesti tai surmattiin mikä on erittäin epätodennäköistä.

Kahdestakymmenestäneljästä nefiläisestä jotka jäivät henkiin Mormonin kanssa,laamanilaiset surmasivat myöhemmin 5.

2 näistä sotapäälliköistä jotka johdattivat nefiläisiä tuhoon vuonna 385 jKr, eli myöhemmin vuonna 1829 jKr,jolloin he olivat mukana Mormonin kirjan alkuun saattamisessa.

He onnistuivat saamaan Joseph Smithin uskomaan että hänelle ilmestynyt Moroni (enkeli) oli elänyt aikaisemmin Mormonin poika Moronina (he tiesivät että Joseph Smithille ilmestynyt Moroni eli aikaisemmin Nefin kansaa hallinneena Moronina noin 74 eKr mutta väittivät kivenkovaan Joseph Smithille että enkeli Moroni oli Mormonin poika Moroni eksyttääkseen ja muuttaakseen yhden tärkeimmistä kirkkauden ilmoituksista joita piti ilmoitettaman evankeliumin palautuksessa),vaikka enkeli Moroni joka ilmestyi Joseph Smith nuoremmalle oli nefin kansan johtajana noin 74 eKr hallinnut Moroni.

Yksi näistä 7:stä sotapäälliköstä oli 1900-luvulla elänyt David Koresh niminen mies joka johti Daavidin-oksa nimistä lahkoa Usa:ssa."
4244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

höpö höpö. Tuo ei perustu yhtään mihinkään. Ei myöskään Mormonin kirjaan kuin osin.

Äänestä
  • valossa mormonit sen enempää kuin mormonikirkon johtajatkaan eivät välitä siitä keneltä he ottavat ja saavat ilmoituksia eikä heille ole tärkeää pitävätkö nuo ilmoitukset paikkansa,vaan heille on tärkeää vain että Siion menestyy, keinolla millä hyvänsä ja jäsenet maksavat täydet kymmenyksensä.

    Äänestä

  • tietojen kirjoitti:

    valossa mormonit sen enempää kuin mormonikirkon johtajatkaan eivät välitä siitä keneltä he ottavat ja saavat ilmoituksia eikä heille ole tärkeää pitävätkö nuo ilmoitukset paikkansa,vaan heille on tärkeää vain että Siion menestyy, keinolla millä hyvänsä ja jäsenet maksavat täydet kymmenyksensä.

    Sinäkään et välitä keneltä kuuntelet valheita vaan uskot kaiken sinisilmäisesti, esitti kuka tahansa vaikka millaisia tarinoita.

    Ota itse asioista selvää niin ei tarvitse kulkea tarinankertojien talutusnuorassa. :)

    Äänestä

  • sulle kirjoitti:

    sanoit tuon minulle,etkö usko enää ainoaan persoonaan maan päällä joka tiettä kaiken ja jonka kautta kaikki tieto tulee (Johannes 16 luku 7 ja 13 jae)?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Joseph Smith sai kirjoitti:

ilmoituksen joka koski enkeli Moronia ja sitä kuka hän oli aikaisemassa olemassaolossa eli aikaisemassa elämässään ja jonka ilmoituksen hän sisällytti mormonin ja opin ja liittojen kirjoihin totuutena?

"Vuonna 385 jKr käytiin nefiläisten ja laamanilaisten välillä taistelu Kumoran kukkulalla.Tuossa taistelussa nefiläiset tuhottiin täydellisesti ottamatta lukuun muutamia harvoja.

Tuohon sotaan yllyttäjinä oli 7 nefiläistä sotapäällikköä 130000 tuhannen joukkoineen.Loput nefiläiset 490000 olivat lähes pakotettuja lähtemään tuohon sotaan. Laamanilaiset surmasivat kaikki nefiläiset ottamatta lukuun 24 nefiläistä ja 5 nefiläistä jotka olivat päässeet pakenemaan etelänpuoleisiin maihin sekä yhtä nefiläistä joka oli karannut laamanilaisten puolelle.

Laamanilaiset eivät surmanneet Mormonia vuonna 385 jKr niin kuin Mormonin poika Moroni sanoo (Mormonin kirja,Mormon 8 luku jae 3) vaan hän haavoittui käsivarteen.Mormon kuoli vuonna 387 jKr joko haavan jälkiseurauksiin tai luonnollisesti tai surmattiin mikä on erittäin epätodennäköistä.

Kahdestakymmenestäneljästä nefiläisestä jotka jäivät henkiin Mormonin kanssa,laamanilaiset surmasivat myöhemmin 5.

2 näistä sotapäälliköistä jotka johdattivat nefiläisiä tuhoon vuonna 385 jKr, eli myöhemmin vuonna 1829 jKr,jolloin he olivat mukana Mormonin kirjan alkuun saattamisessa.

He onnistuivat saamaan Joseph Smithin uskomaan että hänelle ilmestynyt Moroni (enkeli) oli elänyt aikaisemmin Mormonin poika Moronina (he tiesivät että Joseph Smithille ilmestynyt Moroni eli aikaisemmin Nefin kansaa hallinneena Moronina noin 74 eKr mutta väittivät kivenkovaan Joseph Smithille että enkeli Moroni oli Mormonin poika Moroni eksyttääkseen ja muuttaakseen yhden tärkeimmistä kirkkauden ilmoituksista joita piti ilmoitettaman evankeliumin palautuksessa),vaikka enkeli Moroni joka ilmestyi Joseph Smith nuoremmalle oli nefin kansan johtajana noin 74 eKr hallinnut Moroni.

Yksi näistä 7:stä sotapäälliköstä oli 1900-luvulla elänyt David Koresh niminen mies joka johti Daavidin-oksa nimistä lahkoa Usa:ssa."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu