Mayoista...

Joo, Mayojen kalenterin, siis yhden lukuisista, tiedetään päättyvän 21.12.2012. kello 5.23 Meksikon aikaa. Tästäkin ajankohdasta tietysti ne jotka eivät asiasta kovin paljon tiedä (muut kuin Mayat itse) kiistelevät kovasti. Olen mm. ollut kirjeenvaihdossa erään Etelä-Amerikassa asuvan Maya -vanhimpien neuvostoon kuuluvan henkilön kanssa, mikä sinänsä on sivuseikka. Kuitenkin suhteellisen luotettavilta tahoilta, eli asianomaisilta itseltään, olen ymmärtänyt että kyseinen kalenteri todellakin päättyy. Mayojen, kuten lähes kaikkien muidenkin ns. alkuperäiskansojen aikakäsite ei ole lineaarinen, kuten yleensä on asianlaita länsimaissa. Eli, vaikka kalenteri päättyy, niin eiköhän se maailma kuitenkin tavalla tai toisella jatka olemistaan. Joku on saattanut myös huomata että kun kalenteri päättyy, niin siitä keskimäärin alkaa uusi kalenteri. Mm. Mayat ym. -kansat kutsuvat näitä alkuja uusiksi maailmoiksi. Tavallaan siis yksi maailma päättyy ja toinen alkaa. Että semmoisia maailmanloppuja tällä kertaa.
5530
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

voi merkitä sitä että silloin alkaa antikristuksen 7 vuotta kestävä aika.siihen se sopii aika hyvin.

Äänestä
  • Mayapapit siis tiedostivat antikristuksen olemassaolon.Kerrotko mistä lähdetiedostoista väittämäsi on peräisin?

    Äänestä

Henkilökohtaisesti en usko nk. Antikristukseen erityisenä henkilöhahmona. Näen asian pikemmin niin, että ajatus Antikristuksesta edustaa kaoottista aikaa jota parhaillaan elämme. Yksi ihminen, Hitler, Stalin, Napoleon, Bush, Saddam, Osama jne., (näitä aina piisaa) ei olisi saanut, eikä saisi yksinään aikaiseksi mitään. Olemme mielestäni globaalissa vastuussa toiminnastamme ja jokainen ennen kaikkea omasta toiminnastaan. Joten saattaa olla epärealistista sysätä vastuuta yhden hahmon harteille, olkoonpa se sitten nk. Antikristus tai kuka tahansa.

Äänestä

Huuto on suuri tästä Maya-kalenterista. Mutta... mitäs sen jälkeen? Voisko se suuri maya-guru valaista asiaa? Alkaako uusi kalenteri kivikaudesta vai siirrytäänkö neljänteen ulottuvuuteen?

Se näissä mayo jutuissa tökki... epäuskottavuus.

Äänestä
  • Joskus ja oikeastaan aika usein on ihmisen elo sellaista, että vaikka kuinka haluaisimme nähdä tulevaisuuteen, se ei tahdo onnistua. Ainoakaan Maya jonka tiedän, ei myöskään kutsu itseään guruksi. Ja on samalla todettava, että huutoa pitävät lähinnä muut kuin Mayat itse. Kyse on ennen kaikkea mielestäni näistä kalentereista, joiden tarkoitus ei ole eksaktisti ennustaa tulevia ja siten tehdä meistä tyytyväisiä tai tyytymättömiä tilanteestamme riipuen, vaan antaa suuntaviivoja siitä minne olemme ihmiskuntana menossa näinä muutoksen aikoina. Kenties on mahdollista järjestää koko porukka kivikaudelle, toisaalta ei. Voimme siis itse vaikuttaa asioihin. Näiden muinaisten ennustuksien alkuperäinen idea ei ole ollut toimia ikään kuin tulevaisuus automaatteina, vaikka nykyään niihin sellaista leimaa pyritään laittamaan. Meidän on tarkoitus/mahdollisuus ajatella itse ja ottaa vastuu valintojemme seurauksista. Tämäkin on joskus tavattoman vaikeaa. Mutta yhtä kaikki, joskus asiat vain ovat niin kuin ne ovat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitäsenonväliä kirjoitti:

Joo, Mayojen kalenterin, siis yhden lukuisista, tiedetään päättyvän 21.12.2012. kello 5.23 Meksikon aikaa. Tästäkin ajankohdasta tietysti ne jotka eivät asiasta kovin paljon tiedä (muut kuin Mayat itse) kiistelevät kovasti. Olen mm. ollut kirjeenvaihdossa erään Etelä-Amerikassa asuvan Maya -vanhimpien neuvostoon kuuluvan henkilön kanssa, mikä sinänsä on sivuseikka. Kuitenkin suhteellisen luotettavilta tahoilta, eli asianomaisilta itseltään, olen ymmärtänyt että kyseinen kalenteri todellakin päättyy. Mayojen, kuten lähes kaikkien muidenkin ns. alkuperäiskansojen aikakäsite ei ole lineaarinen, kuten yleensä on asianlaita länsimaissa. Eli, vaikka kalenteri päättyy, niin eiköhän se maailma kuitenkin tavalla tai toisella jatka olemistaan. Joku on saattanut myös huomata että kun kalenteri päättyy, niin siitä keskimäärin alkaa uusi kalenteri. Mm. Mayat ym. -kansat kutsuvat näitä alkuja uusiksi maailmoiksi. Tavallaan siis yksi maailma päättyy ja toinen alkaa. Että semmoisia maailmanloppuja tällä kertaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu