Kuinka paljon on vaikutusta päätöksessä auton merkkiin sillä mikä oli lapsuuden kodissa auton merkki. olis kiva tietää ja autoliikkeet, tässä teille ilmainen markkinointi-idea, huomioikaa jälkikasvu, ne on kohta uusi asiakasryhmä.
Itselläni ainakin vaikutti vahvasti auton valintaan, 2 mersua tällä hetkellä ja bemari
kysymys kaikille
13
1715
Vastaukset
- Aivan näin
Kyllä se lapsuuskodin automerkki valintaan vaikuttaa. Eli, ei tullut fordia hommattua koskaan.
- Nissanisti
Omassa lapsuudenkodissani oli VW Kupla. Meillä itsellä on ollut vain japanilaisia. Jälkikasvukin on käsittääkseni ymmärtänyt, miksei meille osteta mersua tai bemaria.
- Kyllä se vaikutti
Muistan elävästi, kuinka lapsuusaikoinani meillä oli aina Skoda. Se oli hyvä auto, tai ainakin se tuntui silloin siltä.
Aikuistuttuani ja muutettuani kotoa pois, hankin oman auton, skodan. Kuitenkin varsin pian minulle selvisi karu totuus ja noin puolen vuoden kuluttua hankkiuduin siitä eroon ja ostin tilalle 242 volvon.
Aikaa kului, autoja tuli ja meni, nykyisin ajan työssä mersulla ja Vapaalla Nissanilla. Joskus olen ajatellut, että hankin vielä skodan, mutta tuttavien kertomukset ja esim. tältä palstalta luetut kommentit todennäköisesti vesittävät haaveeni.
Lapsuudenkodissani oli Saabeja; on yhä edelleen. Itselläni on parin teiniauton ja niiden jälkeisten kymmenen Volvon jälkeen nyt Mersu.
Ainakin premium-merkeissä on pysytty.
Master Eq- auton ostajille
Tällä "gallupilla" ois tosiaan kiva nähdä lapsuusajan muistot perheen autosta ja miten ne on vaikuttaneet omaan ostopäätökseen. Omassa perheessäni oli aina mersu ja sillä käytiin myös ulkomailla. Siitä seurasi että jo lapsena ajattelin että kun vanhempana hankin auton, sen on oltava mersu ja nyt se on. tosin pitkä tie oli kuljettava tavoitteeseen, kaikkihan tietävät ettei se mersu ole halvimmasta päästä.
Kaikki vaan reippaasti lisäämään omat kommenttinsa. Tällä kyselyllä ei ole tarkoitus sitten mollata mitään automerkkejä tai omistajia tyhmistä valinnoista (joidenkin ahdasmielisten taholta) ainoastaan selvittää lapsuusajan muistojen vaikutus auton valintaan.- Barbeito
Ei niin minkään valtakunnan vaikutusta.
- Lapsuudenkoti
Meillä oli aina mersu ja toisena autona toytota...
Ostin niin kauan kun ei vielä ollut rahaa niin toytotan (ja yhden nissaanin) uusia kaikki.
siis 1x nissan micra 4x toytota corolla 1x toytota avensis nyt on mersu c200 cdi ja keväällä
tulee siis uuso malli ja se tulee seuraavaksi
( ei otettu varasusta vastaan vielä).
Siis mulle kyllä vaikuttanut suuresti.... en enään mersusta luovu jos ei pakko ole. - eräs naisautoilija
Kotona oli aina uusi/uudehko Saab, jota sitten vaihdettiin 1-2 vuoden välein. Nyt kun oli varaa ensimmäiseen vähän parempaan autoon n. 6 vuotta sitten tuli siitäkin Saab.
Mies taas valitsi tämän nykyisen merkin ja se on Audi (heillä kotona on ollut vain ladoja tai toyotaa).
Jonkinlainen "lukkarinrakkaus" taitaa minulta löytyä kun itse olen vähän katsellut uuttakin Saabia sillä silmällä.- heppu987
meillä ollu aina mersuja, mutta uudesta mersusta ei ole ollut tietoakaan, itellä ollu audi, ja nyt mazda ja toyota mr2, jos joskus vaihan autoni,se voi olla mersu, ehkä. ne on kuitenkin todella kestäviä, varsinki moottorin suhteen
- Ettei meille
Koskaan hankita itäautoja, ei edes keskieurooppalaista itäautoa.
En halua että lapsiani nimitellään ja kiusataan ainakaan auton vuoksi, niinkuin minua pienenä.
Ollut neljä japsia, ja nyt ajettu jo kolmisen vuotta Audilla. - Joo.
Mut en ole silti Audia ostanut.
Isälläni oli lapsuudessani aivan hirveitä pommeja, joita piti kokoajan korjata. Esim. Fiat 125, Opel Kadett ja muutama Lada Samarakin, vanhempana sitten mm. Volvoja ja Mersuja. Nekin olivat niin vanhoja, että aina oli jotain fiksattavaa. Itse olen ostellut japanilaisia autoja (mielellään Made in Japan -malleja, merkkeinä mm. Mitsubishi ja Toyota) ja sangen tyytyväinen olen valintaani ollut. No ehkä siirryn vanhempana (ja varakkaampana) Premium-merkkeihin, mutta onhan niitäkin onneksi japanilaisia (Lexus, Infiniti, Acura). Poika on siis pudonnut melko kauas puusta. Isänikin kyllä totesi, että Toyota on luotettava auto, vaikka Mersulla itse ajaakin... kaveripiirissäni on toki paljon japskeilla ajavia.
- pullakuski
meidän perheessä oli aluksi Lada 1200:ia(koskaan ei koulussa kiusattu) useampi kappale(ain käynnistyi jos ei muuta niin kammesta:, -40 keleillä)). Sitten tuli tojotia, kalina meni hyväkuntoisena vaihtoon(ajettu 500tkm).
Lähinnä vaikutti vaan autoon suhtautumiseen, eli tärkeintä on että aina käynnistyy ja liikkessä pysyy.
Koskaan ei auton status-arvo auennut, skodalla ajelen.
Seuraava merkki voi olla mikätahansa käyttövarmaksi itsensä osoittanut tusinamalli(varaosa saatavuus/hinta).
Tavallista vessapaperia käytän myös, samalla tavalla sitä kuluu kuin pehmeintä mahdollista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 224164
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu323478Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543354Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu193314Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232900Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod272657Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162350Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint122341MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142155Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S291757