USA:n miehitysjoukot

Kuinka monessa maassa on USA:n miehitysjoukkoja ja miksi ?
Irakin sodan varjollakin on miehitetty jo
ainakin Kuwait ja Saudi-Arabia. Käsittääkseni
joukkoja on myös Qatarissa, Arabiemiirikunnissa ja
Omanissa.
Bosnian kriisin aikanakin USA teki ensiksi tukikohdan Unkariin ja siellä he vieläkin ovat.
6279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tämän perusteella Suomikin oli miehitetty
1945-56, kun Neuvostoliitto piti tukikohtaa
Suomessa. Ja me kun pidetään itseämme ainoana
sotaakäyneenä maana jota ei miehitetty (Brittien
lisäksi).

itse aiheeseen... Jenkit haisee! Unkariin
vois lisätä sen että se on Nato-maa ja
siksi ei ole mitenkään ihmeellistä että
jenkit pitävät joukkojaan siellä. Siksi
olisikin tärkeää pohtia Suomenkin Nato-
keskustelussa sitä että minkälaisia joukkoja tänne tulisi ja kauan ne olisivat. Vastaanotto
voisi olla samankaltainen kuin Okinawalla, vai
mitä??

Äänestä
  • Viestissäni tuo "miehitysjoukot" oli tarkoitukselliseti raflaava.
    Kuitenkin Kuwaitissa ja Saudi-Arabiassa olevien
    amerikkalaisjoukkojen määrä on niin suuri, että
    voidaan mielestäni puhua jo miehityksestä.
    Toisaalta USA pitää kiinni tukikohdistaan ympäri maailmaa painostamalla maiden hallituksia ja viis
    veisaamalla kansalaisten mielipiteistä.
    En halua moisia joukkoja johonkin "Vantaan lentokentän" liepeille.

    Äänestä

  • ThinkIt kirjoitti:

    Viestissäni tuo "miehitysjoukot" oli tarkoitukselliseti raflaava.

    Haluaisitko kenties sinne Vantaan lentokentän liepeille mieluummin vaikkapa Venäjän joukkoja? Olen tässä koettanut ajatella, mutta en ymmärrä miksi ihmiset ovat niin Nato vastaisia, tuleehan siitä tietenkin lisäkustannuksia yms. En ole mitenkään erityisen USA-mielinen (en kannata Irakin sotaa, enkä todellakaan hyväksy nykyisen yrjö w puskan hallituksen ulkopolitiikkaa) mutta äänestäisin Naton puolesta siitä yksinkertaisesta syystä että kukaan ei voi tietää millainen tämä maailma on esim. 10 vuoden päästä, vieläkö Venäjä on lännen ystävä? Suomella on vain yksi vihollinen jota tarvitsee pelätä, ja kaikki tietävät missä päin se on.

    Äänestä

  • on helposti pääteltävissä afrikkalaisen muusikon tapauksesta..vientiä riitäisi jekkisotilailla.

    Äänestä

  • ThinkIt kirjoitti:

    Viestissäni tuo "miehitysjoukot" oli tarkoitukselliseti raflaava.
    Kuitenkin Kuwaitissa ja Saudi-Arabiassa olevien
    amerikkalaisjoukkojen määrä on niin suuri, että
    voidaan mielestäni puhua jo miehityksestä.
    Toisaalta USA pitää kiinni tukikohdistaan ympäri maailmaa painostamalla maiden hallituksia ja viis
    veisaamalla kansalaisten mielipiteistä.
    En halua moisia joukkoja johonkin "Vantaan lentokentän" liepeille.

    Kun USA:n miehitysjoukot tulee ja miehittää Suomen, sinun mielipiteelläsi ei ole merkitystä, vaan hullu diktaattori Bush vie sinut perheinesi Jakomäen keskitysleirille teloitettavaksi ydinaseella.

    Äänestä

ole tällä hetkellä missään. Mutta odottele pari
kuukautta niin Irakissa voi olla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ThinkIt kirjoitti:

Kuinka monessa maassa on USA:n miehitysjoukkoja ja miksi ?
Irakin sodan varjollakin on miehitetty jo
ainakin Kuwait ja Saudi-Arabia. Käsittääkseni
joukkoja on myös Qatarissa, Arabiemiirikunnissa ja
Omanissa.
Bosnian kriisin aikanakin USA teki ensiksi tukikohdan Unkariin ja siellä he vieläkin ovat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu