Pulitzer palkittu lehtikuvaaja Bilal Hussein on virunut lukkojen takana jo seitsemän kuukautta ja paluuta sorvin ääreen ei ole näköpiirissä.
Bilal Hussein on Yhdysvaltain armeijan kannalta kiusallinen toimittaja, sillä hän pääsee niihin paikkoihin, joissa amerikkalaisen toimittajan ei aina kannata näyttää naamaansa.
Kotikaupunkinsa Fallujahin tapahtumista hänellä olisi liian paljon kerrottavaa ja näytettävää. Tämän vuoksi hänet on nimetty kapinalliseksi, eikä USAn armeijan tarvitse todistaa mitään kenellekään, vaan se saa pitää tämän ikävän ihmisen vangittuna määräämättömän ajan.
Jos hänet annettaisiin Irakin oikeusistuimen tuomittavaksi, tulisi Amerikan pojilla vaikeuksia löytää todisteita Bilalin kapinallisuudesta. Siksi ei demokratiaa kannata taaskaan käyttää, vaan diktatuuri maistuu kuin cocacola aavikolla.
Uskooko kukaan omilla aivoillaan ajatteleva USAn hallinnon antamiin virallisiin totuuksiin enään pienimmissäkään määrin?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.