Suomalaisasiantuntija ei hämmästy tuoreita väitteitä, joiden mukaan Saddam Hussein valmistautuisi käyttämään kemiallisia aseita odotettavissa olevassa Irakin sodassa.
Mitä se Saddam sanoikaan saatanasta Bagdadin porteilla! maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen johtaja Pertti Salminen totesi IS:lle eilen.
BBC kertoi eilen irakilaisten oppositiolähteiden välittämiin dokumentteihin vedoten, että Irakin eliittijoukoille jaettaisiin suojapukuja ja hermokaasun vastalääkettä. Se puolestaan viittaisi siihen, että Irak aikoisi iskeä kaasulla länsijoukkoja vastaan.
Pidän aivan mahdollisena, että tällainen suunnitelma voisi olla tulossa. Saddamin viimeaikaiset uhkailut saattaisivat viitata kemiallisten aseiden käyttöön, Salminen arvelee.
Saddam uhosi viime viikolla pakottavansa Yhdysvallat tekemään "itsemurhan Bagdadin porteille".
Salmisen mukaan Saddam voisi iskeä joukkotuhoaseilla pohjoisen ja eteläisen Irakin tukialueille ryhmitettyjä vihollisjoukkoja vastaan. Saddam voi myös käyttää niitä suojatakseen Bagdadia - kuten hän viimeviikkoisessa puheessa mahdollisesti vihjaili.

Vastaukset 13
Vanhimmat
viedään loppuun asti ja hoidetaan kerralla ongelmat kartalta.
Veikkauksia, jos näin käy, mikä on seuraava supervalta?
Saddam kuulemma odottelee länsijoukot Bagdadin porteille ja iskee sitten kaasulla.
ja USA aikoo käyttää ydinaseita, jos Irak käyttää kemiallisia aseita tai jos se epäilee Irakilla olevan niitä sekä maanalaisten tukikohtien tuhoamiseen.
Myös Israel on sanonut vastaavansa ydinaseilla, jos Irak lähettää sinne kaasuohjuksia.
Varmaan Venäjälläkin nostetaan valmiustilaa, vaikka se ei ole olekaan mukana. Se on kuitenkin aika lähellä.
Ja ydinsaaste ei tunne rajoja.
vai iskee saddami kaasulla?
Luultavasti se ottaa pitkät paljon ennen amerikkalaisten höökimistä.
Jenkithän käyttäisivät, jos tarvis, neutroni-ydinkärkiä, jotka ovat vähemmän saastuttavia.
samanlaisen logiikan mukan USA joka varautuu isorokkoon ja on aloittanut merkittävien väestönosien ja sotilaidensa rokotukset aikoo siis käyttää isorokkoa aseena..
Eipä sekään hämmästyttäisi vaikka käyttäisikin. Helppohan se syy on pistää Saddamin/Al Qaedan niskoille vaikka oma tauti olisi.
Etkö käsitä, että sitä varten jos Saddam hyökkää USA:han isorokkobakteerilla.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=500000000000002&conference=664&posting=21500000000139315