mitenkä

Jossakin sanotaan että:silmä silmästä ja hammas hampaasta. Miten helluntalaisilla tämä toteutuu.
Saddam on kieltämättä tehnyt hirveitä kansalleen mutta onko teidän mielestä oikus hänet tappaa.
Pääseekö hän taivaaseen jos katuu tekojaan.
296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

melko selvä asia että ketään ei saisi tappaaa, lukeehan se jo Raamatussakin, Älä tapa.

Itse en kannata tuonlaista mitä oikeus päätti, hirttäminen. Itse olisin hänet vankilaan halunnut, sillä jokaiselle ihmiselle pitää antaa mahdollisuus katumukseen . Vain yksin Jumala on se joka päättää tämän kaverin sielun elämän, ei ihminen.

Vankilat ovat täynnä jos minkälaisista rikoksista kiini jääneitä. Vankilatyön kautta on tullut monia ihmisiä uskoon ja ovat seurakunnissa työsuhteessa. Mahdollisuus uuteen on kai meillä jokaisella. Jeesus on tuo mahdollisuus tänäänkin,
Raamattu sanoo, vaikka teidän syntinne olisivat veriruskeita, tulevat ne villan valkeiksi.

Silmä silmästä ei ole uskovien tapa selvittää asioitaan. Jeesuksella oli ihan eri metodit.

Onko meillä kenelläkään lupa riistää toisen henkeä, omasta voin vain vastata ei. Jos kimppuuni hyökkäisi joku, varmasti puolustaisin itseäni, ja siinä voi jopa käydä niin että hyökkääjä kuolee.

Tarkoituksella tehdyt tappamiset ovat minusta aivan eri juttu.

Äänestä

en muista mistä lähtöisin:
Silmä silmästä ja kohta ovat kaikkia sokeita

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onkaan kirjoitti:

Jossakin sanotaan että:silmä silmästä ja hammas hampaasta. Miten helluntalaisilla tämä toteutuu.
Saddam on kieltämättä tehnyt hirveitä kansalleen mutta onko teidän mielestä oikus hänet tappaa.
Pääseekö hän taivaaseen jos katuu tekojaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu