häiriköitä jotka estävät todellisen keskustelun.eli kaikki häiriköt eivät ole lada palstalla.Vaikkakin täällä on kaikkein tyhmimmät häiriköt
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Joka uskaltaa tässä takapajulassa sanoa Ladaa jätekasaksi on järkeä täynnä.Vain kaikista huonoimmat yksilöt ostaa sen.Se on tässäkin kunnassa nähty.Ei ole työkykyisten tai haluisten kulkuväline
Yritä jo ymmärtää, että kunnanvaltuutettu on yhdyssana. Kunnanvaltuutettu, eikä kunnan valtuutettu.
tyhmimmät ovat?
Kannattaa myös miettiä niiden itseään lada-autoilijoiksi tällä palstalla tilureeraavien henkilöiden omaa esiintymistä. Asiallista lada-keskustelua ei voi syntyä, jos pienikin, asiallinen ja faktoihin pohjautuva kritiikki teilataan saman tien ja samaan aikaan täällä höyryävät fanaatikot esittävät ihan päättömiä (vailla minkäänlaista todellisuuspohjaa) kehuja merkistä, joka ei todellakaan ole mikään automaailman edelläkävijä vaan lähinnä peräpään valvoja. Lada on nykykriteereillä mitattuna harvinaisen turvaton ajopeli, jonka tekniset ratkaisut eivät edusta nykypäivää. Halpisautosta ei saa satuilemallakaan hyvää autoa. Sen rehellinen ladistikin tietää sisimmässään.
Voisitko nyt selventää, että mihin tämä turvattomuus perustuu: faktaan vai mielikuviin. Osoita ne tilastot, joiden mukaan Lada on turvaton auto ja sillä ajavat ihmiset vammautuvat kolareissa joita lada aiheuttaa ja minkä mukaan ladat ovat vaaraksi muille tien käyttäjille.
Faktoja faktoja faktoja pyydän. On turha jauhaa potaskaa, jos sitä ei pysty toteen näyttämään.
http://www.iltasanomat.fi/arkisto/uutinen.asp?folder=/Uutiset/Kotimaa&pvm=23.2.2005&id=945758
tuolla on faktaa ja akesta voit tarkastaa, että maanteillä liikkuu tuhansia ladoija, jotka eivät löydy onnettomuustilastoista, vaan siellä on ihan muita kulkupelejä. Perkules.
tähteä. Ladaa ei ole koskaan uskallettu edes testata koska yhtään tähteä ei ole mahdollista saada. Faktaa on myös se että jo pieneissä nopeuksissa Ladassa tulee ruumiita. Muissa uusissa autoissa selvitään usein ilman mitään vammaa kun Ladasta matkustajat kaavitaan lusikalla.
Miten voi saada 0 tähteä jos ei ole edes testattu? Ja missä ovat ne ruumiit ladan kolareista, kun tilastoista ei löydy ladakolareita. Taitaa olla ne sienikeitot pöydällä ihan muissa perheissä, kuin ladan omistajilla.
Pistä linkkiä kolaritilastoihin jos sinulla sellaisia on, äläkä jauha sienikeittopotaskaa.
ladan koritekniset ratkaisut eivät ole nykyisten vaatimusten mukaisia. Sen suunnittelussa ei ole otettu huomioon esim. sivulta tai suoraan edestä tulevia kolareita. Siinä ei ole samanlaisia rakenteellisia vyöhykkeitä, jotka hallitusti painuvat kasaan kuten lähes kaikissa muissa uusissa autoissa on. Siitä puuttuvat turvatyynyt, sivuturvatyynyt, turvaverhot, nykyaikaiset turvavyöt, ABS-jarrut. Yksinkertaisesti sen kori ei kestä vakavaa kolaria - vastaavaa, jossa jopa uudenaikaiset pikkuautotkin säilyttävät korirakenteensa muodossa ja turvaavat matkustajien hengen. Ja lisäriski on se, että ladan käyttäjäkunta on jokseenkin ikääntynyttä ja havainto-/huomiokyvyiltään parhaan teränsä jo menettäneitä kuljettajia. Riski joutua onnettomuuteen on suuri ja riski vammautua/ menettää henkensä on vieläkin suurempi.
Tutkijalautakunnan kertomukset kaikista kuolonkolareista löytyvät Moottori-lehden eri vuosikerroista. Käy tutustumassa esim. kirjastossa. Jokaisen kolarin osalta on kerrottu automerkki ja osassa mallikin, joten tiedot löytyvät kyllä.
testattu, koska testauksesta ei olisi mitään hyötyä.
Viimeinen sija testituloksissa ei varmaankaan vakuuttaisi mahdollisia ostajia.
Sinulla on varmaan bookmarkeissa kaikki ladakolarit, kun moottorin nettisivujen onnettomuusjuttuja olen hikipäässä selannut ja vasta yhden ladakolarin löysin, jossa rekka ajoi samaran kylkeen.
Sen sijaan löysin kyllä nk. turvallisia autoja pilvin pimein: VW passat, 220 mersu, tojotia, mazdaa, renaultia, audia yms yms yms.
Niin että pistä kaikki ladakolarit linkkinä niin pääsen tutustumaan niihin kun länsiräppänöiden kolareita lukiessa tulee ahdistunut olo, että kaikkia tunareita sitä tein päällä liikkukin vaarallisilla ajokeillaan.
Huh huh mikä urakka, mutta olen jo 2 (kaksi) ladakolaria löytänyt. Tässä toisessa mersun pienoisbussi ajoi yli 80 km/h ladan kylkeen risteyksessä ja kuljettaja yllättäen kuoli.
Mutta ne muut....alkaa jo pelottaa mennä liikenteeseen kun länsiräppänät ajavat kuin hullut ja tappavat kaikki vastaantulijat holtittomilla nopeuksilla ja tilannetajun puutteella. Nämä moottorilehden kolarijutut ovatkin oikein hyvää ladamainosta, toisin kuin ladanvihaaja Mats ajatteli.
Länsiräppänää toisensa perään ajamassa ylinopeutta, tappamassa toisiaan, kaahamalla holtittomasti turvavarusteisiinsa luottaen, jotka eivät sitten kuitenkaan pelasta, kun nopeutta oli liikaa.......
Jos sinua ne onnettomuudet kiinnostavat, marssi sellaiseen kirjastoon, jossa on esim. 10 viime vuoden Moottori-lehdet. Sieltä ne lada-kolarit löytyvät. Moottori-lehden nettiversion kautta et pääse niihin kaikkiin käsiksi.
Miksi ladakolarit piilotetaan lehteen ja minun pitää mennä kirjastoon niitä lukemaan, enkä voi lukea niitä netistä kuten turvallisten länsiräppänöiden kolareita.....
Ei niitä taida löytyä lehdestäkään, mutta Mats ei vain sitä voi myöntää. Hän on saanut jostain päähänsä että ladoilla ajetaan paljon kolareita ja yrittää nyt epätoivoisesti pysyä kannassaan, vaikka mikään fakta ei tuo hänen ajatuksiaan.
Löysin kolareista myös paljon itsemurhakuskeja, jotka ajavat länsiräppänöillä. Veikkaan, että tekivät itsemurhan kun tajusivat minälaiseen velkahelvettiin joutuivat nk. paremman auton ostaessaan ja kun ei rahat riitä pröystäilevään autoon, liian isoon taloon yms velkarahalla hankittuun, niin nirri pois, vaikka joku muukin samalla saattaa kuolla.....
Muuta tuohon ei voi sanoa kuin, että haluamasi tiedot löytyvät kyllä niistä lehdistä. Hieman viitseliäisyyttä kiitos! Asiaa en ole keksinyt omasta päästä vaan kolareista löytyvät selkeät faktat. Totuus tietenkin voi masentaa yli-innokasta lada-fanaatikkoa. Mutta kuten tiedämme, maailma on hyvin erilainen lada-fanaatikon silmin, hehe!
minäkin voin väittää mitä sylki suuhun tuo, jos vain haluaisin. Nyt olen kahlannut 2005 tammikuusta-elokuuhun joka hemmetin kolarin ja edelleen on vain 2 ladakolaria löytynyt. Nyt kun minulla on siitä faktaa, niin yhtä äkkiä pitää keksiä, että eipä ne olekaan kaikki siellä, vaan jossain muualla.
Jos kerran lada on niin turvaton auto kuin väität, niin eikö moottorilehden nettisivuilla pitäisi kaikki ladakolarit olla ensimmäisenä ja isolla fontilla, että kaikki älyäisivät ladaa välttää, vai mikä salaliitto tässä on takana, että ladakolareita ei uskalleta julkaista.
Vai onko totuus sitten se, että ladalla ei ajeta kolareita sen enempää eikä vähempää kuin muillakaan autoilla. Tai no faktat puhuu sen puolesta että vähemmän......
puhuu "asiantuntija" "Ja lisäriski on se, että ladan käyttäjäkunta on jokseenkin ikääntynyttä"
kerroppa mistä kivenkolosta kaivoit tiedon johon tuon huuhaaväittämäsi perustat?
eikös sinun, Mats, pitäisi todistaa, että Lada on turvaton, kolariherkkä auto ja iskeä faktat pöytään. Hieman viitseliäisyyttä kiitos.
Olemme ilmeisesti käyneet eri yliopistoa ja suorittaneet toisistaan poikkeavan ylemmän korkeakoulututkinnon, kun minun koulussa opetettiin, että se joka väittää jotain, niin hänellä on todistusvastuu ja sitten kun todisteet on esitetty, toiset yrittävät kumota ne, jos pystyvät.
Sinä taas väität jotain, etkä suostu väitteitäsi todistamaan, vaan pistät muut juoksemaan olemattomien todisteittesi perässä....ei se poika näin mene.
Nyt sinä menet sinne kirjastoon ja pistät kolarin, lehden numeron ja ilmestymisvuoden ja sitten minä tarkistan sinun lähteittesi luotettavuuden.
Annoin alun perinkin vain vinkin, mistä nuo kolaritapaukset löytää eli koetin olla ystävällinen. Ei minun tehtäväni ole etsiä niitä tietoja vaan sen, joka on niistä kiinnostunut. Eli kun tietoa haluava selaa nuo tämän vuosituhannen Moottori-lehdet antaumuksella läpi, hän löytää kyllä etsimänsä. On tietenkin eri asia, jaksaako hän etsiä tietoja, jotka on yleisissä kirjastoissa saatavissa.
PS. Jos olet joskus opiskellut yliopistossa, sitä ei kyllä - valitettavasti - huomaa käytöstavoistasi!
Alunperin sinä kerroit, että lada on turvaton auto ja siinä on suuri kolaroimisriski ja siinä vammautuu helposti. Sinun tulisi nyt todistaa väitteesi, eikä heitellä ilmaan lauseita. Kerro minulle, että mikä todistaa ladan kolarialttiiksi autoksi....sinä annoit minulle paikan mistä todisteiden pitäisi löytyä, mutta kun ei löydy.
Sanoit, että ladalla ajavat ovat iäkästä väkeä, mutta antamastasi vinkistä löytyy kyllä kaikkien muiden automerkkien iäkkäitä kuljettajia onnettomuuksineen, kuin ladoja. Oli citroen xantiaa, mersua, volkswagenia etc etc hyllymetreittäin, mutta suuret määrät iäkkäitä ladakolaroijia loisti poissa olollaan. Miksi, Mats, Miksi????
hyvää ladaa ja hyvää ajotaitoa.Jämpi on niin
Minä kerroin ensimmäisessä viestissäni vain, että mistä noita kuolonkolaritietoja löytää. Muiden kirjoittelusta en ole vastuussa. En rupea opettamaan myöskään lähteiden etsimistä, sen luulisi "yliopiston" käyneelle olevan harvinaisen helppoa.
Ajotaito ei korvaa kunnollisia turvavarusteita, ja Ladaahan voidaan pitää turvallisuusriskinä etenkin siinä olioille.
Vaikka ladan kuljettaja olisi uusi Juha Kankkunen taidoiltaan (mitä keskiverto ladisti ei todellakaan ole), se ei aina riitä. Kolarissa on yleensä kaksi osapuolta ja silloin se toinen voi olla se armoton tunari ja tulee hiljalleen köröttelevän lada-papparaisen päälle. Silloin niillä nykyajan hienouksilla olisi käyttöä. Mutta voihan olla, että ladan ostaja onkin extreme-ihminen, joka on tehnyt tietoisen valinnan autoa hankkiessaan, että jos lähdetään, niin lähdetään nopeasti. Näinhän ladan kanssa tuppaa käymään.
on se kumma miten ladat pärjää romurallisssa ylivoimaisesti vaikka on näiden kirjoituksien mukaan paperia
tämän vuoden viimeisessä kisassa oli ladat taas kerran ylivoimaisia
verrattuna muihin merkkeihin
ei pärjätty fordilla eikä volvoilla jotka ovat kuulemma olleet kautta aikojen parhaita
kolaritilanteessa
Ladoille sopivaa käyttöä. Kaikki ladamiehet eikun romuralleihin kisaamaan kenen romu on paras romu.
http://www.iltalehti.fi/autot/200505313124082_au.shtml
valitettavasti tuolta löytyy tilastoa, minkä häntäpäässä komeilee kaksi lattaraa. Viimeisellä sijalla on tosin italialainen ferrarin sukua oleva fiiu=) Itselläni on 21011 -85 eli suunnilleen sama auto kuin kolmanneksi viimeisenä komeileva malli. Pitänee ajella varovaisesti.