Tapahtuipa hiljattain..
Olin lähikaupan kassalla maksamassa ostoksiani ja kaivellessani lompakon pohjaa, tipahti minulta kolikko lattialle. Jonossa takanani lähimpänä oli pariskunta. Mies ja nainen olivat eläkeikäisiä, asiallisenoloisia kansalaisia.
Nainen huudahti -Sinulta tipahti kolikko! Minä kaivelin lompakkoani ja huikkasin naiselle -Kallisarvoista rahaa, mikähän se kolikko oli? Katsahdin alas ja näin 5 centin pilkistävän kassan alta jalkojeni juuressa. Kyykistyin ottaakseni kolikon ylös, mutta se olikin pudonnut kauan sitten joltain toiselta pysyen tiukasti kiinni lattiassa, johon se yhä sai jäädä. Nousin ylös ja kaivelin lompakkoani kassaneidin yhä odottaessa maksua. -En tiedä, mikä kolikko se oli, sanoi eläkeläisnainen kuin ollen tapahtuneesta pahoillaan. Hän osoitti naapurikassaa. -Se vieri tuonne alle.
Yhä kaivellessani pikkurahojani esiin ja pitäen kassaneidin kärsivällisyyttä koetteella, eläkeläisnainen kyykistyi lattialle ja teki sellaisen voimisteluliikkeen, joka olisi voinut nyrjäyttää monen nuorenkin niska- ja selkälihakset. -Ei näy, sanoi hän tähyillen kassan alle. Hän nousi ylös ja kiirehti kassan toiselle puolelle häipyen hetkeksi näkyvistä tehden katseeni ulottumattomissa jälleen uhkarohkean kyykistysliikkeensä.
Pian nainen nousi esiin -Löytyi! -Se oli 10 centtiä! Kasvot loistaen hän riensi luokseni ja ojensi minulle lanttini. Kiittelin häntä kovasti. Kärsimättömänoloinen kassaneiti sai lopulta pyytämänsä summan, joka olisi tullut kokoon ilman löytynyttä 10 centtistäkin. Siirryin liukuhihnan päähän keräämään ostoksiani.
Eläkeläisnainen tuli rinnalleni pussittamaan omia ostoksiansa miehensä jäädessä maksumieheksi. -Se oli kaunis ele, sanoin vielä naiselle hymyillen samalla kun poimin viimeisiä tavaroitani. -Nooh, vastasi nainen, kuin kolikonpelastusoperaatiot olisivat osa hänen tavanomaista elämäänsä.
Pieni rakkaudenteko merkitsi enemmän kuin nainen arvasikaan.
Olisitko sinä toiminut samoin?

Vastaukset 2
Vanhimmat
mitä sanoit rouvalle.
Onneksi et toivottanut ''Siunausta!'', kun se ei kuulosta kuin sanojan korvissa kauniilta.
Ei jaksa kumarrella ja kontata minkään pikkuhilujen takia. Ehkä 2 eurosta viitsisin pyllistellä tiskin alta naama punaisena.
Nykypäivänä 10 centin ostovoima on täysin olematon. Nyt en edes keksi mitä 10 centillä voisi ostaa? Ehkä halvan pahan irtokarkin.