Avainten valta

Otin tämän uudelleen esille, kun meni piiloon niin nopeasti. Keskustelua käytiin (ties monennenko kerran), tästä nyt esille ottamastani asiasta. Eräs SRK:n uskova väitti avainten vallan olevaN heidän yksinvaltansa nykyisenä maailman aikna.

kYSYNKIN NYT: Onko paavi antanut ne nyt teille?
Tämä olisi NIMITTÄIN aika ihmeellistä. Onhan hänellä omaakin porukkaa noin 800000 henkilöä. Luovuttiko hän SIIS oikeasti avaimet teille?
Isävainaa tosin sanoi ettei paavilla ole kun p...ahuusin avaimet ja minä uskon,että näin se on.
Eivätkä ne avaimet ole vanhoillisillakaan, vaan sanalla jota Puhä Henki ohjaa. Pyhä henki on Ovenvartija. Isä Poika ja Pyhä Henki Pyhä kolminaisuus todistavat jokainen samaa. Ja Sana on Isä Poika ja Pyhä Henki, eli kaikkivaltias Jumala. Sitä kolminaisuutta kun ei ihminen voi rassata, muuta kun omaksi vahingokseen.

Ilman Sanan uskomista ei ole myöskään Pyhää Henkeä mahdollista saada. Sana on kirjoitetussa Sanassa ja nimeltään Raamattu. Jos joku väittää, ettei kirjoitetussa Sanassa ole Pyhää Henkeä, hän valehtelee.

Kun siis Sanasta on otettu vaikuttava Pyhä Henki pois ihmisten toimesta (v- ja osin e-lestadiolaiset) ja siirretty Hänet ihmisen omaisuudeksi ja käskyvallan alle, silloin ihmisestä on tullut jumala, joka on
"erehtymätön". APH = Jumalan valtuuttama ja erehtymätön Sanan tulkki = (asuvan Pyhä Hengen omaava ihminen). Muslimiopissa vastaava henkilö on mullah joka tulkitsee allahia. Katolisessa kirkossa paavista seuraavat eli kardinaalit on samassa asemassa.

Eli vanhoillisten järjestelmässa on välimiehen ja syntisen välissä vielä välimies (ihminen), he ovat suurelta osin siis Jumalan lastenlapsia, eivät lapsia.

Tämä palvelee oman vanhurskauden perkelettä ja ihmisten vallanhimoa, sekä tekee sakramenteistakin persoonaan sidottuja, eli turhennettuja.

Nimittäin oikeissa sakramentissa Sana on se osapuoli joka niistä tekee sakramentin ja sakramentti antaa just sen minkä lupaa, mutta ainoastaan uskon kautta. Sakramenti jakan uskolla ei ole merkitystä sakramentin saajan kannalta.

Kun kirjoitetusta kuullusta nähdystä (viittomakieli) pistekirjoitetusta jne. Sanasta otetaan vaikuttava Pyhä Henki pois, ja siirretään se AINOASTAAN EREHTYMÄTTÖMÄÄN APH ihmiseen, niin tuloksen näemme tästä seuraavasta tekstistä.

Jes. 28:8 Sillä täynnä oksennusta ja saastaa ovat kaikki pöydät - ei puhdasta paikkaa!
Jes. 28:9 "Keitähän tuokin luulee taitoon neuvovansa, keitä saarnalla opettavansa? Olemmeko me vasta maidolta vieroitettuja, äidin rinnoilta otettuja?

Jes. 28:10 Käsky käskyn päälle, käsky käskyn päälle, läksy läksyn päälle, läksy läksyn päälle, milloin siellä, milloin täällä!" -
Jes. 28:11 Niin, sopertavin huulin ja vieraalla kielellä hän on puhuva tälle kansalle,
**********************************************************
Jes. 28:12 hän, joka on sanonut heille: "TÄSSÄ ON LEPO; antakaa väsyneen levätä, tässä on levähdyspaikka." Mutta he EIVÄT TAHTONEET kuulla.

(Sanoo Kristuksen Henki Jesajan kautta).

Omavanhurskaus saatanan koukku:

Jes. 28:13 Niinpä on Herran sana oleva heille: "Käsky käskyn päälle, käsky käskyn päälle, läksy läksyn päälle, läksy läksyn päälle, milloin siellä, milloin täällä", niin että he kulkiessaan kaatuvat selälleen ja ruhjoutuvat, että heidät kiedotaan ja vangitaan.

Näin siinä käy lopulta siskot ja veljet. Joku on vangittuna "hyvässä ja pyhässä ponnistuksessa", ja toinen lihan himojen täyttämisessä, syntielämässä.

Hepr. 3:18 Ja KEILLE hän vannoi, ETTEIVÄT HE PÄÄSE HÄNEN LEPOONSA? Eikö TOTTELEMATTOMILLE?

Hepr. 3:19 Ja niin me näemme, että he epäuskon tähden eivät voineet siihen päästä.

Hepr. 4:1 Varokaamme siis, koska lupaus päästä hänen lepoonsa vielä pysyy varmana, ettei vain havaittaisi kenenkään teistä jääneen taipaleelle.
Hepr. 4:2 Sillä HYVÄ SANOMA on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä HYÖDYTTÄNYT, koska se ei USKOSSA SULAUTUNEET NIIHIN, jotka sen kuulivat.

Hepr. 4:3 Sillä ME pääsemme lepoon, me, jotka TULIMME USKOON, niinkuin hän on sanonut:

"Ja niin minä vihassani vannoin: 'HE EIVÄT PÄÄSE MINUN LEPOONI'", vaikka hänen tekonsa olivat valmiina maailman perustamisesta asti.

Tuo lepo ON ja pysyy JEESUKSESSA KRISTUKSESSA = SANA. YHDISTYKSEN oppeineen ÄLKÖÖN SUOTTA VAIVAUTUKO. Se on turhaa roinaa ja saastainen vaate tuo oma vanhurskaus. Sieltä ette lepoa saa kukaan.
9427
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

ne sinun mielestäsi sittenkin Jellivaarassa, Laestadiusvägenillä?

Äänestä

"Eli vanhoillisten järjestelmässa on välimiehen ja syntisen välissä vielä välimies (ihminen), he ovat suurelta osin siis Jumalan lastenlapsia, eivät lapsia."

tätä on vl-oppi.

Vanhoilliset opettavat, että Jeesus-portista ei syntinen pääse sisään uskonelämään ja Jumalan yhteyteen.
Sinne pääsee vain vl-portista.

Luulisi vl-saarnaajien hieman pelkäävän opettaa tuollaista oppia, jolla opilla tietoisesti halvennetaan ja mitätöidään Jumalan Pojan sovitustyötä ja kaiken kaikkiaan Jeesuksen roolia ihmisen pelastumisessa.

Sen sijaan nostetaan ihminen (vl) sellaiselle jalustalle, jonne ihminen ei Raamatun mukaan kuulu.

Äänestä

ja "Aivan" ovat yksi sama henkilö.

Äänestä
  • Ja ihan puhui mies asiaa vanhoillisten väärästä opista.

    Eikö?

    Äänestä

Niin otsikkona oli avainten valta, kenellä ne on? Avainten valta kohdat on kyllä raamatussa ja niissä asia riippuu syntien anteeksi antamiseen.

Siis kohta avainten vallat ja kohta "Ottakaa Pyhä henki, jolle te synnit anteeksi annatte, nille ne on anteeksi annettu" ovat samaa asiaa, ja ne tukevat toinen toistaan. Me elämme uuden liiton aikaa, jolloin uskomme sen lupauksen päälle, joka on tapahtunut Jeesuksessa kristuksessa.

Äänestä
  • Ottakaa Pyhä Henki. Pyhä Henki ei julista ihmistä, vaan kristusta. Ja tämä tapahtui ensimmäisille Kristuksen opetuslapsille.
    Kristus on sana. Sama Sana kun alussa jo oli, minussa nyt asuvana, on käsky julistaa sekä parannusta, että syntien anteeksiantamusta. Mutta kaikessa on sana Kristus. Eikä suinkaa ihmisten sana vaan Jumalan sana.

    Pyhä Henki on asuvana hänessä, ken Kristuksen ruumiin jäsen on uskossa ja kastettuna. Ja tässä asiassa ei ole mitään tekemistä yhdistyksen, tai yhdistysten kanssa.

    Seurakunta on Kristuksen omat, hänen ruumiinsa, yli koko maapallon. Sekä nyt elävät, että Kristuksessa kuolleet aina maailman alusta asti.

    Äänestä

Niin otsikkona oli avainten valta, kenellä ne on? Avainten valta kohdat on kyllä raamatussa ja niissä asia riippuu syntien anteeksi antamiseen.

Siis kohta avainten vallat ja kohta "Ottakaa Pyhä henki, jolle te synnit anteeksi annatte, nille ne on anteeksi annettu" ovat samaa asiaa, ja ne tukevat toinen toistaan. Me elämme uuden liiton aikaa, jolloin uskomme sen lupauksen päälle, joka on tapahtunut Jeesuksessa kristuksessa.

Äänestä

Paav 2ep 3luku 1-3

1. Rupeemmeko me siis itsiämme taas kehumaan? eli tarvitsemmeko me, niinkuin muttamat, kiitoskirjaa teidän tykönne, eli kiitoskirjaa teiltä?
2. Te olette meidän kirjamme, meidän sydämiimme kirjoitetut, joka kaikilta ihmisiltä tunnetaan ja luetaan.
3. Ja te olette ilmoitetu, että te Kristuksen lähetyskirja olette, meidän palveluksemme kautta valmistettu, ei pläkillä kirjoitettu, vaan elävän Jumalan hengellä, ei kivisiin tauluihin, vaan LIHALLISIIN SYDÄMEN TAULUIHIN.

4LUKU.5. Sillä emme me itse meistämme saarnaa vaan Kristuksesta Jeesuksesta, että hän on herra, mutta me olemme teidän palvelianne Jeesuksen tähden.

Äänestä
  • Aamen. Näin meidän rakkaat apostolimme opettavat.
    Jumalan armosta olen tämän saanut myös itse uskoa.
    Jeesus on todella Herra.

    Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Pyhä Henki on avannut oven Sanaan. Uskomaan se lyhentämättömänä. Tämä Sana on tehnyt meidät syntisiksi, mutta Sana Julistaa ja kirkastaa syntiselle Kristuksen.

    Ehkä vaikenta ihmiselle onkin juuri tulla syntiseksi läpikotaisin, Nähdä siis todellinen tilansa Jumalan näkökulmasta, sillä häpeä pelko ja ylpeys estävät tunnustamasta syntejä ja ottamasta näin syntisenä armon armosta vastaan.

    Pitää olla kaikki kommervenkit, että häpeä ja synti pysyisivät piilossa. Me elämme silloin valheessa, eikä totuus ole meissä. Mutta jos me tunnustamme syntimme on Jumala uskollinen ja laupias antaen syntimme anteeksi rakkaan Poikansa Kristuksen sovintouhrin tähden. Vain Jeesus pelastaa.

    Sananl. 28:13   Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon.

    Ef. 5:8   Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valkeuden lapsina
    Ef. 5:9   - sillä kaikkinainen hyvyys ja vanhurskaus ja totuus on valkeuden hedelmä -
    Ef. 5:10   ja tutkikaa, mikä on otollista Herralle;
    Ef. 5:11   älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä.
    Ef. 5:12   Sillä häpeällistä on jo sanoakin, mitä he salassa tekevät;

    Ef. 5:13   mutta tämä kaikki tulee ilmi, kun valkeus sen paljastaa, sillä kaikki, mikä tulee ilmi, on valkeutta.
    Ef. 5:14   Sentähden sanotaan: "Heräjä sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee!"
    Ef. 5:15   Katsokaa siis tarkoin, kuinka vaellatte: ei niinkuin tyhmät, vaan niinkuin viisaat,
    Ef. 5:16   ja ottakaa vaari oikeasta hetkestä, sillä aika on paha.
    Ef. 5:17   Älkää sentähden olko mielettömät, vaan ymmärtäkää, mikä Herran tahto on.

    Ef. 5:18   Älkääkä juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä,
    Ef. 5:19   puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle,

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Niin kirjoitti:

Otin tämän uudelleen esille, kun meni piiloon niin nopeasti. Keskustelua käytiin (ties monennenko kerran), tästä nyt esille ottamastani asiasta. Eräs SRK:n uskova väitti avainten vallan olevaN heidän yksinvaltansa nykyisenä maailman aikna.

kYSYNKIN NYT: Onko paavi antanut ne nyt teille?
Tämä olisi NIMITTÄIN aika ihmeellistä. Onhan hänellä omaakin porukkaa noin 800000 henkilöä. Luovuttiko hän SIIS oikeasti avaimet teille?
Isävainaa tosin sanoi ettei paavilla ole kun p...ahuusin avaimet ja minä uskon,että näin se on.
Eivätkä ne avaimet ole vanhoillisillakaan, vaan sanalla jota Puhä Henki ohjaa. Pyhä henki on Ovenvartija. Isä Poika ja Pyhä Henki Pyhä kolminaisuus todistavat jokainen samaa. Ja Sana on Isä Poika ja Pyhä Henki, eli kaikkivaltias Jumala. Sitä kolminaisuutta kun ei ihminen voi rassata, muuta kun omaksi vahingokseen.

Ilman Sanan uskomista ei ole myöskään Pyhää Henkeä mahdollista saada. Sana on kirjoitetussa Sanassa ja nimeltään Raamattu. Jos joku väittää, ettei kirjoitetussa Sanassa ole Pyhää Henkeä, hän valehtelee.

Kun siis Sanasta on otettu vaikuttava Pyhä Henki pois ihmisten toimesta (v- ja osin e-lestadiolaiset) ja siirretty Hänet ihmisen omaisuudeksi ja käskyvallan alle, silloin ihmisestä on tullut jumala, joka on
"erehtymätön". APH = Jumalan valtuuttama ja erehtymätön Sanan tulkki = (asuvan Pyhä Hengen omaava ihminen). Muslimiopissa vastaava henkilö on mullah joka tulkitsee allahia. Katolisessa kirkossa paavista seuraavat eli kardinaalit on samassa asemassa.

Eli vanhoillisten järjestelmässa on välimiehen ja syntisen välissä vielä välimies (ihminen), he ovat suurelta osin siis Jumalan lastenlapsia, eivät lapsia.

Tämä palvelee oman vanhurskauden perkelettä ja ihmisten vallanhimoa, sekä tekee sakramenteistakin persoonaan sidottuja, eli turhennettuja.

Nimittäin oikeissa sakramentissa Sana on se osapuoli joka niistä tekee sakramentin ja sakramentti antaa just sen minkä lupaa, mutta ainoastaan uskon kautta. Sakramenti jakan uskolla ei ole merkitystä sakramentin saajan kannalta.

Kun kirjoitetusta kuullusta nähdystä (viittomakieli) pistekirjoitetusta jne. Sanasta otetaan vaikuttava Pyhä Henki pois, ja siirretään se AINOASTAAN EREHTYMÄTTÖMÄÄN APH ihmiseen, niin tuloksen näemme tästä seuraavasta tekstistä.

Jes. 28:8 Sillä täynnä oksennusta ja saastaa ovat kaikki pöydät - ei puhdasta paikkaa!
Jes. 28:9 "Keitähän tuokin luulee taitoon neuvovansa, keitä saarnalla opettavansa? Olemmeko me vasta maidolta vieroitettuja, äidin rinnoilta otettuja?

Jes. 28:10 Käsky käskyn päälle, käsky käskyn päälle, läksy läksyn päälle, läksy läksyn päälle, milloin siellä, milloin täällä!" -
Jes. 28:11 Niin, sopertavin huulin ja vieraalla kielellä hän on puhuva tälle kansalle,
**********************************************************
Jes. 28:12 hän, joka on sanonut heille: "TÄSSÄ ON LEPO; antakaa väsyneen levätä, tässä on levähdyspaikka." Mutta he EIVÄT TAHTONEET kuulla.

(Sanoo Kristuksen Henki Jesajan kautta).

**********************************************************
Omavanhurskaus saatanan koukku:

Jes. 28:13 Niinpä on Herran sana oleva heille: "Käsky käskyn päälle, käsky käskyn päälle, läksy läksyn päälle, läksy läksyn päälle, milloin siellä, milloin täällä", niin että he kulkiessaan kaatuvat selälleen ja ruhjoutuvat, että heidät kiedotaan ja vangitaan.

Näin siinä käy lopulta siskot ja veljet. Joku on vangittuna "hyvässä ja pyhässä ponnistuksessa", ja toinen lihan himojen täyttämisessä, syntielämässä.

Hepr. 3:18 Ja KEILLE hän vannoi, ETTEIVÄT HE PÄÄSE HÄNEN LEPOONSA? Eikö TOTTELEMATTOMILLE?

Hepr. 3:19 Ja niin me näemme, että he epäuskon tähden eivät voineet siihen päästä.

Hepr. 4:1 Varokaamme siis, koska lupaus päästä hänen lepoonsa vielä pysyy varmana, ettei vain havaittaisi kenenkään teistä jääneen taipaleelle.
Hepr. 4:2 Sillä HYVÄ SANOMA on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä HYÖDYTTÄNYT, koska se ei USKOSSA SULAUTUNEET NIIHIN, jotka sen kuulivat.

Hepr. 4:3 Sillä ME pääsemme lepoon, me, jotka TULIMME USKOON, niinkuin hän on sanonut:

"Ja niin minä vihassani vannoin: 'HE EIVÄT PÄÄSE MINUN LEPOONI'", vaikka hänen tekonsa olivat valmiina maailman perustamisesta asti.

Tuo lepo ON ja pysyy JEESUKSESSA KRISTUKSESSA = SANA. YHDISTYKSEN oppeineen ÄLKÖÖN SUOTTA VAIVAUTUKO. Se on turhaa roinaa ja saastainen vaate tuo oma vanhurskaus. Sieltä ette lepoa saa kukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu