Tulipa ihminen maapallolle. Se kohtasi muita eliöitä meuhkatessaan eteenpäin maankamaralla. Niitä ihminen kutsui eläimiksi. Kutsui itseään ihmiseksi, kaiken muun yläpuolella olevaksi kruunuksi luomakunnassa kuten tavattiin sanoa.
Ihminen lisääntyi ja levisi. Se tarkkaili ympäristöään ja mietti, mistä kummasta hän itse on tullut. Ihminen keksi olemassaolon hahmolle, joka oli ihmisen tänne luonut. Pian tätä hahmoa alettiin palvomaan laajalti. Tulipa myös eriäviä näkemyksiä, kun jotkut esittivät tuolle luoja-hahmolle hiukan toisenlaisia piirteitä. Näin mielipiteet jakaantuivat ja hahmoa palvottiin yhä useammissa erillisissä ryhmissä, jotka väittivät oman käsityksensä hahmosta olevan se oikea.
Ihminen oli myös kekseliäs joka päiväisessä elämässään. Yhä useammilla apuvälineillä ihminen helpotti selviytymistään erilaisista haasteista. Alettiinpa näitä keksintöjä käyttämään myös kilpailevien ihmisryhmien häätämiseen alueilta eläimellisten taistelujen päätteeksi. Toisiin ryhmiin kuuluvat ihmiset saivat usein armottoman julman kohtelun, kun vain sattuivat törmäämään toisiinsa. Kenellä oli kulloinkin parhaat apuvälineet, se ryhmä pärjäsi parhaiten.
Ihminen näytti olevan ainoa olevainen eläväisten joukossa, joka tiedosti itse itsensä olemassaolon. Ihminen tykkäsi tarkastella itseään kiiltävistä pinnoista. Hän alkoi pukeutumaan yhä erikoisimpiin tamineisiin, koristautumaan erilaisilla riipuksilla ja värjäämään itseään erottuakseen porukasta.
Tästä varustautumisesta tuli myös yksittäisten yhteisöjen jäsenten keskuudessa kilpailuasia. Pikkuhiljaa siirryttiinkin yhä enemmän ryhmien välisestä kilpailusta ihmisten väliseen kilpailuun. Kuka kulloinkin onnistui parhaiten varustautumaan vallalla olleiden käsitysten mielessä, sai samalla myös sen mukaan arvostusta yhteisössään ja sitä mukaa lisää valtaa. Varustautumisessaan hyvin onnistuneista ihmisistä tämä tuntui mukavalta. He olivat onnistujia.
Pian kaikki halusivat olla suuria onnistujia. Kaikki halusivat saada arvostusta yhteisössään varustautumisensa avulla. Kun yhä useampi onnistuikin varustautumisessaan, piti keksiä koko ajan uusia keinoja varustautua. Kekseliään ihmisen kehittelemistä uusista ja uusista tavaroista, enemmän tai vähemmän tarpeellisista sellaisista tuli keino ihmisten keskuudessa kerättävän arvostuksen ja mielihyvän hankkimisen suhteen. Enää ei liikuttu nelijalkaisen uljaan eläimen avulla vaan tämän asian hoiti uudet, yhä isommat ja nopeammat pyörien päällä seisovat kojeet. Miltei kaikki tunsivat tarvetta hankkia sellainen pysyäkseen hyväksynnän sekä arvostuksen keräämisen kelkassa kyydissä. Parhaiten menestyneet veivät taas parhaat palat.
Kaiken piti kehittyä ja isota aina vain enemmän. Kaikki tunsivat tarvetta näyttää muiden silmissä yhä menestyvämmiltä ja kaikki pyrkivät yhä laajempiin mittasuhteisiin toimissaan. Kasvamisesta tuli keskeinen ajatus ihmisten keskuudessa. Kukaan ei halunnut enää pysyä ennallaan. Se olisi tarkoittanut näkymättömäksi, huomaamattomaksi jäämistä. Sellaisia oltaisiin jopa halveksittu. Ihmiset ruokkivat toisiaan laajentamaan toimintaansa koko ajan. Heillä kaikilla oli pelko siitä, että tipahtaa kelkasta pois. Muut menisivät ohi. Sellainen ajatus oli pelottava. Kuka enää sitten arvostaisi?
Ihmisillä ei ollut enää paljon aikaa kivaan olemiseen toisten ihmisten kanssa. Ei edes välttämättä omien lapsien tai oman partnerin kanssa. Oli vain yritettävä paljon lisätarvikkeiden keräämistä. Ihmiset tunsivat väsymystäkin, kun jatkuvan lisää vaatimisen kelkka oli niin uuvuttava. Jotkut lopahtivatkin lopullisesti.
Tämä laajoihin mittasuhteisiin mennyt toiminta alkoi näkymään myös joka puolella ihmisen pallonmuotoista elinaluetta. Kenelläkään ei ollut enää aikaa huolehtia elinpaikkojen siisteydestä. Se olisi tarkoittanut ajan menettämistä omien toimiensa laajentamiselta ja oman varustautumisensa paremmaksi tekemiseltä. Vanha tavara, joka ei enää ollut varustautumisessa edustava heitettiin vain nopeasti pois silmistä. Asutusyhteisöjen ulkopuolille alkoikin syntymään jattimäisiä vuoria käytetystä tavarasta. Jotkut tosin kävivät tonkimassa niitäkin ja löysivät sieltä joskus jotain itselleen.
Heitettiinpä kaikenlaista tavaraa ja ainetta myös meriinkin. Ne kun painuivat pohjaan niin eivätpä olleet enää ihmisen silmäniloa rikkomassa. Sinne unohtuivat pitkiksikin ajoiksi, kunnes alkoivat muistuttamaan itsestään leviävien tautien sekä sairaalloisten kalojen ja muun meren elävän muodossa. Tavaroiden, rakennusten, teiden ja yhä nopeampien liikkumisvälineiden tekemiseen oli tarvittu paljon puuta, syvältä maasta kaivettavia ja muita aineksia, mistä alkoi myös näkymään seurauksia. Ilmaan pääsi paljon kaikenlaisia kaasuja ja siellä, missä ihmisiä oli erityisen paljon saattoi jo hengittäminenkin olla vaikeaa.
Mutta kaiken oli edelleen jatkettava kasvuaan, ihmisten näin miellyttäen itseään ja toisiaan. Jotkut vaativat jatkuvan lisäämisen ja kasvamisen vaatimisen lopettamista. Vastattiin, ettei sitä kukaan pysty lopettamaan. Ei pysty lopettamaan, vaikka ihmiset kylläkin pystyivät sen aloittamaan.
Tarina jatkuu yhä. Miten tarina päättyy?
Ihminen lisääntyi ja levisi. Se tarkkaili ympäristöään ja mietti, mistä kummasta hän itse on tullut. Ihminen keksi olemassaolon hahmolle, joka oli ihmisen tänne luonut. Pian tätä hahmoa alettiin palvomaan laajalti. Tulipa myös eriäviä näkemyksiä, kun jotkut esittivät tuolle luoja-hahmolle hiukan toisenlaisia piirteitä. Näin mielipiteet jakaantuivat ja hahmoa palvottiin yhä useammissa erillisissä ryhmissä, jotka väittivät oman käsityksensä hahmosta olevan se oikea.
Ihminen oli myös kekseliäs joka päiväisessä elämässään. Yhä useammilla apuvälineillä ihminen helpotti selviytymistään erilaisista haasteista. Alettiinpa näitä keksintöjä käyttämään myös kilpailevien ihmisryhmien häätämiseen alueilta eläimellisten taistelujen päätteeksi. Toisiin ryhmiin kuuluvat ihmiset saivat usein armottoman julman kohtelun, kun vain sattuivat törmäämään toisiinsa. Kenellä oli kulloinkin parhaat apuvälineet, se ryhmä pärjäsi parhaiten.
Ihminen näytti olevan ainoa olevainen eläväisten joukossa, joka tiedosti itse itsensä olemassaolon. Ihminen tykkäsi tarkastella itseään kiiltävistä pinnoista. Hän alkoi pukeutumaan yhä erikoisimpiin tamineisiin, koristautumaan erilaisilla riipuksilla ja värjäämään itseään erottuakseen porukasta.
Tästä varustautumisesta tuli myös yksittäisten yhteisöjen jäsenten keskuudessa kilpailuasia. Pikkuhiljaa siirryttiinkin yhä enemmän ryhmien välisestä kilpailusta ihmisten väliseen kilpailuun. Kuka kulloinkin onnistui parhaiten varustautumaan vallalla olleiden käsitysten mielessä, sai samalla myös sen mukaan arvostusta yhteisössään ja sitä mukaa lisää valtaa. Varustautumisessaan hyvin onnistuneista ihmisistä tämä tuntui mukavalta. He olivat onnistujia.
Pian kaikki halusivat olla suuria onnistujia. Kaikki halusivat saada arvostusta yhteisössään varustautumisensa avulla. Kun yhä useampi onnistuikin varustautumisessaan, piti keksiä koko ajan uusia keinoja varustautua. Kekseliään ihmisen kehittelemistä uusista ja uusista tavaroista, enemmän tai vähemmän tarpeellisista sellaisista tuli keino ihmisten keskuudessa kerättävän arvostuksen ja mielihyvän hankkimisen suhteen. Enää ei liikuttu nelijalkaisen uljaan eläimen avulla vaan tämän asian hoiti uudet, yhä isommat ja nopeammat pyörien päällä seisovat kojeet. Miltei kaikki tunsivat tarvetta hankkia sellainen pysyäkseen hyväksynnän sekä arvostuksen keräämisen kelkassa kyydissä. Parhaiten menestyneet veivät taas parhaat palat.
Kaiken piti kehittyä ja isota aina vain enemmän. Kaikki tunsivat tarvetta näyttää muiden silmissä yhä menestyvämmiltä ja kaikki pyrkivät yhä laajempiin mittasuhteisiin toimissaan. Kasvamisesta tuli keskeinen ajatus ihmisten keskuudessa. Kukaan ei halunnut enää pysyä ennallaan. Se olisi tarkoittanut näkymättömäksi, huomaamattomaksi jäämistä. Sellaisia oltaisiin jopa halveksittu. Ihmiset ruokkivat toisiaan laajentamaan toimintaansa koko ajan. Heillä kaikilla oli pelko siitä, että tipahtaa kelkasta pois. Muut menisivät ohi. Sellainen ajatus oli pelottava. Kuka enää sitten arvostaisi?
Ihmisillä ei ollut enää paljon aikaa kivaan olemiseen toisten ihmisten kanssa. Ei edes välttämättä omien lapsien tai oman partnerin kanssa. Oli vain yritettävä paljon lisätarvikkeiden keräämistä. Ihmiset tunsivat väsymystäkin, kun jatkuvan lisää vaatimisen kelkka oli niin uuvuttava. Jotkut lopahtivatkin lopullisesti.
Tämä laajoihin mittasuhteisiin mennyt toiminta alkoi näkymään myös joka puolella ihmisen pallonmuotoista elinaluetta. Kenelläkään ei ollut enää aikaa huolehtia elinpaikkojen siisteydestä. Se olisi tarkoittanut ajan menettämistä omien toimiensa laajentamiselta ja oman varustautumisensa paremmaksi tekemiseltä. Vanha tavara, joka ei enää ollut varustautumisessa edustava heitettiin vain nopeasti pois silmistä. Asutusyhteisöjen ulkopuolille alkoikin syntymään jattimäisiä vuoria käytetystä tavarasta. Jotkut tosin kävivät tonkimassa niitäkin ja löysivät sieltä joskus jotain itselleen.
Heitettiinpä kaikenlaista tavaraa ja ainetta myös meriinkin. Ne kun painuivat pohjaan niin eivätpä olleet enää ihmisen silmäniloa rikkomassa. Sinne unohtuivat pitkiksikin ajoiksi, kunnes alkoivat muistuttamaan itsestään leviävien tautien sekä sairaalloisten kalojen ja muun meren elävän muodossa. Tavaroiden, rakennusten, teiden ja yhä nopeampien liikkumisvälineiden tekemiseen oli tarvittu paljon puuta, syvältä maasta kaivettavia ja muita aineksia, mistä alkoi myös näkymään seurauksia. Ilmaan pääsi paljon kaikenlaisia kaasuja ja siellä, missä ihmisiä oli erityisen paljon saattoi jo hengittäminenkin olla vaikeaa.
Mutta kaiken oli edelleen jatkettava kasvuaan, ihmisten näin miellyttäen itseään ja toisiaan. Jotkut vaativat jatkuvan lisäämisen ja kasvamisen vaatimisen lopettamista. Vastattiin, ettei sitä kukaan pysty lopettamaan. Ei pysty lopettamaan, vaikka ihmiset kylläkin pystyivät sen aloittamaan.
Tarina jatkuu yhä. Miten tarina päättyy?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.