Ihminen ja eläin

Kertokaa minulle, hyvät ihmiset, mikä tekee ihmisestä arvokkaamman kuin muista eläimistä? Ihan tosissaan, onko kellään järjellisiä perusteluja?

Mielestäni se ei käy muiden eläinten sortamiseen syyksi, että meillä on siihen mahdollisuus, tai että olisimme "viisaampia".
Myös eläimet tuntevat kärsimystä, kipua, mielihyvää ja halua.

Heh, voin jo arvata tähän tulevien vastauksien (jos niitä edes tulee) laadun..
3226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

rahnaa yhteiskunnalle.Ei muuta ja se riittää.

Äänestä

Kuka on sanonut, että ihminen olisi jotenkin arvokkaampi? Missä? Miksi? Minkä vuoksi haluaisit perusteluja?

Miksi susi tapppaa lampaan? Siksikö, että sillä on siihen mahdollisuus? Tappaisiko silloinkin, jos sillä ei olisi mahdollisuutta? Onko susi viisaampi kuin lammas silloin, kun se on lampaan tappanut? Vai pelkästään nälkäinen?

Siitäs sait, itsepä kerjäsit!

Äänestä

Itsekkin olen tätä asiaa jo hyvin pitkään ihmetellyt: Minkä vuoksi eläin muka olisi ihmistä alempi?
Minulle on opetettu, että eläin on ihmisen veli.
Ihminenhän on itsekkin myös eläin.

Uskon, että kaikki olemassa olevat lajit ajattelevat ensin omaa etuaan, sitten vasta muiden, sillä se mahdollistaa selviytymisen.

Ihminen ei varmasti ole mitään muuta lajia viisaampi, sillä viisautta on monenlaista, sitäpä ei sovi unohtaa.
Koska rakennamme vuosisatoja kestäviä pesiä ja räpeltelemme hienoja härveleitä, luulemme olevamme huikaisevan viisaita.
Äly ei kuitenkaan ole sama, kuin viisaus.

Toivon mukaan tämä oli tarpeeksi hyvä vastaus.
Mikään ei oikeuta minua tai sinua vahingoittamaan eläintä/ihmistä, vaikka siihen olisi minkälaisia syitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jäbäteus kirjoitti:

Kertokaa minulle, hyvät ihmiset, mikä tekee ihmisestä arvokkaamman kuin muista eläimistä? Ihan tosissaan, onko kellään järjellisiä perusteluja?

Mielestäni se ei käy muiden eläinten sortamiseen syyksi, että meillä on siihen mahdollisuus, tai että olisimme "viisaampia".
Myös eläimet tuntevat kärsimystä, kipua, mielihyvää ja halua.

Heh, voin jo arvata tähän tulevien vastauksien (jos niitä edes tulee) laadun..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu