Kieltääkö

isä ja poika suhteen, joka perustuu sukulaisuuteen taivaassa, isä (synnyttäjänä), poika (syntyneenä) ja kuka Melkisedek oli taivaassa?

Hebrealaisten kirjeessä 7 luvun 3 jakeessa Raamatussa puhutaan "Saalemin kuninkaan" Melkisedekin luomisesta ja sukulaisuussuhteista taivaassa näin (tuolla kohdallahan ei voida tarkoittaa hänen maanpäällisen elämänsä aikana eläneitä vanhempia, koska Melkisedek syntyi maan päällä ollessaan ihmisvanhemmista eli isästä ja äidistä ja hänellä oli maan päällä eläessään sukua) eli tuo lause viittaa siihen että lauseessa puhutaan Melkisedekin olemassolosta taivaassa eli taivaallisesta asemasta.


7:3 jolla ei ole isää, ei äitiä, ei sukua, ei päivien alkua eikä elämän loppua, mutta joka on Jumalan Poikaan verrattava - hän pysyy pappina ainaisesti.


Tuosta jakeesta 7:3 käy myös ilmi, että kolmella persoonalla oli taivaassa oma erillinen pappeus, Isällä, Sanalla ja Pyhällä Hengellä eli Melkisedekillä (Pyhällä Hengellä) oli jo taivaassa katoamaton pappeus, eli he (Sana ja Pyhä Henki) saivat pappeuden ilman asettamista esim. Jumalan tai Sanan kautta.
(Jos sanotaan että jollakulla on ainainen pappeus, niin se tarkoittaa, että tuo pappeus ei ole saatu keneltäkään).

Taivaassahan on luotu ainoastaan kaksi persoonaa (Sana ja Pyhä Henki), joista voidaan sanoa että heillä ei ole päivien alkua eikä loppua ja yksi persoona (Pyhä Henki) josta voidaan sanoa että hän on Jumalan Poikaan verrattava,joten ei voi erehtyä siitä kuka Melkisedek oli taivaassa.


Kun sanotaan, ettei heillä (Sana ja Pyhä Henki) ole päivien alkua, niin viitataan siihen että heidän olemassaoloon tulonsa/luomisensa tapahtui ennen kuin päivät (luomispäivät) eli ajanjaksot, joista luomispäivät koostuvat, alettiin laskea.


Jumala loi Sanan (Jeesus) jälkeen taivaassa Pyhän Hengen joka sai myöhemmin taivaassa toiseksi nimekseen Gabriel ja joka syntyi sitä myöhemmin Aabrahamin aikana ja sai nimen Melkisedek. Eli jälleen yksi osoitus, että Pyhällä Hengellä on ollut lihaa ja luuta oleva ruumis.

Eli Raamatunkaan mukaan taivaassa ei ole ollut sukulaisuussuhteita jotka perustuisivat syntymiseen jostakusta esim. Luojasta. Siis Raamatussa ja Koraanissa kummassakin on ilmoitus, jossa toisessa (Koraanissa) sanotaan että "Ei Jumalalla ole poikaa" ja toisessa, (Raamatussa) sanotaan ettei Melkisedekillä eli Pyhällä Hengellä ollut taivaassa isää.

Miksi sitten monet kristityt vaahtoavat sitten
siitä että enkeli Gabriel ei voinut ilmestyä Muhammedille, koska hän kielsi että "ei Jumalalla ole poikaa" kun heidän oma Raamattunsakin kieltää että Melkisedekillä (Pyhällä Hengellä) ei ollut taivaassa isää (eikä äitiä eikä sukua) eli kummatkin, sekä Raamattu että Koraani kieltävät sukulaisuuteen perustuvan isä poika suhteen taivaassa.

Hengellistä Isä ja Poika suhdetta, jota Jeesus tarkoitti puhuessaan itsestään Jumalan Poikana, ei ole kielletty sen enempää Raamatussa kuin Koraanissakaan.
4173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tämä lause ei tarkoita Melkisedekiä, vaan sitä pappeutta, joka hänellä oli: "7:3 jolla ei ole isää, ei äitiä, ei sukua, ei päivien alkua eikä elämän loppua, mutta joka on Jumalan Poikaan verrattava - hän pysyy pappina ainaisesti."
Tuon pappeuden alkuperäinen nimi oli "Pappeus Jumalan Pojan järjestyksen mukaan", mutta sitä alettiin kutsua Melkisedekin pappeudeksi, jotta vältettäisiin lausumasta Jumalan nimeä kovin usein. Melkisedek oli suuri ylipappi.

Kaikki, mitä on luotu maan päällä on luotu ensin hengellisesti taivaassa. Meillä ihmisilläkin on jokaisella aikaisempi olemassaolo Isän henkilapsina. Koska on Isä täyyy olla Äitikin.

Äänestä
  • ikuiseen pappeuteen, jonka hän (Melkisedek) oli taivaassa saanut enkä minä kiellä sitä ettei Melkisedekiä olisi asetettu myöhemmin maan päällä ollessaan pappeuteen joka oli "Pappeus Jumalan Pojan järjestyksen mukaan".

    Jumala loi kaikki persoonat alussa taivaassa, eikä Hän tarvinnut siihen Äitiä, koska sellaista ei ole ollut olemassakaan, eli Jumala on ollut avaruudessa iankaikkisista ajoista asti yksinään siihen asti, kunnes Hän loi ensimmäisen luodun persoonan, Sanan.

    Tuo Äiti-oppi vetää kyllä todella kauas tosiasioista eikä kyllä kannusta uskomaan mormonismiin niin kauan kuin mormonit yrittävät sitä opettaa.

    Yritäppäs palauttaa muistiisi, milloin sinut on luotu taivaassa seuraavien tietojen perusteella?

    Kuinka monta persoonaa Jumala oli luonut (taivaassa) siihen asti, kun Hän loi Aadamin maan tomusta? Voit myös tarkistaa näistä tiedoista, milloin SINUT on luotu tai olet saanut alkusi taivaassa ja mihin ryhmään (luomisryhmään) kuulut?

    Jumalahan loi aluksi Sanan (Jeesus) ja sitten Pyhän Hengen (Gabriel) ennen luomispäivien alkua.

    Sen jälkeen kuudennen luomispäivän aikana Hän loi 72 persoonaa joista 13 oli naispuolisia ja edelleen seitsemännen luomispäivän alussa Hän loi 14 persoonaa joista 2 oli naispuolisia, jonka jälkeen alkoi 144000:n jäsenen luominen.

    Seitsemäs luomispäivä oli pituudeltaan 78 vuorokauden mittainen ajanjakso, jonka aikana Jumala loi noin 170000:tta persoonaa joista noin 26000:tta, jotka luotiin 144000:n jäsenen jälkeen, oli ihmiskuntaan kuuluvia persoonia.

    Miikael (enkeli) luotiin kolmantena persoonana seitsemännen luomispäivän aikana luoduista persoonista, joten hän sai alkunsa heti seitsemännen luomispäivän alussa ja hän eli taivaassa/henkimaailmassa noin 2 kuukautta ennen syntymistään ja luomistaan Aadamiksi.

    Jos siis Jumala loi seitsemännen luomispäivän aikana luodut persoonat (noin 170000 14) tasaisin väliajoin, niin Jumalan luodessa Aadamin maan tomusta, Hän oli luonut taivaassa yhteensä 2 72 14 n.130769 (n.130780) persoonaa.

    Jumala loi vasta seitsemännen luomispäivän jälkeen 15.3 miljardia henkeä, joiden tarkoituksena oli yhdessä muiden luotujen kanssa syntyä maan päälle lihaa ja luuta oleviin ruumiisiin ja asuttaa maa ja täyttää Jumalan alkuperäinen tarkoitus maan suhteen.

    Äänestä

  • tuo viittaa kirjoitti:

    ikuiseen pappeuteen, jonka hän (Melkisedek) oli taivaassa saanut enkä minä kiellä sitä ettei Melkisedekiä olisi asetettu myöhemmin maan päällä ollessaan pappeuteen joka oli "Pappeus Jumalan Pojan järjestyksen mukaan".

    Jumala loi kaikki persoonat alussa taivaassa, eikä Hän tarvinnut siihen Äitiä, koska sellaista ei ole ollut olemassakaan, eli Jumala on ollut avaruudessa iankaikkisista ajoista asti yksinään siihen asti, kunnes Hän loi ensimmäisen luodun persoonan, Sanan.

    Tuo Äiti-oppi vetää kyllä todella kauas tosiasioista eikä kyllä kannusta uskomaan mormonismiin niin kauan kuin mormonit yrittävät sitä opettaa.

    Yritäppäs palauttaa muistiisi, milloin sinut on luotu taivaassa seuraavien tietojen perusteella?

    Kuinka monta persoonaa Jumala oli luonut (taivaassa) siihen asti, kun Hän loi Aadamin maan tomusta? Voit myös tarkistaa näistä tiedoista, milloin SINUT on luotu tai olet saanut alkusi taivaassa ja mihin ryhmään (luomisryhmään) kuulut?

    Jumalahan loi aluksi Sanan (Jeesus) ja sitten Pyhän Hengen (Gabriel) ennen luomispäivien alkua.

    Sen jälkeen kuudennen luomispäivän aikana Hän loi 72 persoonaa joista 13 oli naispuolisia ja edelleen seitsemännen luomispäivän alussa Hän loi 14 persoonaa joista 2 oli naispuolisia, jonka jälkeen alkoi 144000:n jäsenen luominen.

    Seitsemäs luomispäivä oli pituudeltaan 78 vuorokauden mittainen ajanjakso, jonka aikana Jumala loi noin 170000:tta persoonaa joista noin 26000:tta, jotka luotiin 144000:n jäsenen jälkeen, oli ihmiskuntaan kuuluvia persoonia.

    Miikael (enkeli) luotiin kolmantena persoonana seitsemännen luomispäivän aikana luoduista persoonista, joten hän sai alkunsa heti seitsemännen luomispäivän alussa ja hän eli taivaassa/henkimaailmassa noin 2 kuukautta ennen syntymistään ja luomistaan Aadamiksi.

    Jos siis Jumala loi seitsemännen luomispäivän aikana luodut persoonat (noin 170000 14) tasaisin väliajoin, niin Jumalan luodessa Aadamin maan tomusta, Hän oli luonut taivaassa yhteensä 2 72 14 n.130769 (n.130780) persoonaa.

    Jumala loi vasta seitsemännen luomispäivän jälkeen 15.3 miljardia henkeä, joiden tarkoituksena oli yhdessä muiden luotujen kanssa syntyä maan päälle lihaa ja luuta oleviin ruumiisiin ja asuttaa maa ja täyttää Jumalan alkuperäinen tarkoitus maan suhteen.

    kenelläkään nokan koputtamista?

    Äänestä

  • Taasetti kirjoitti:

    kenelläkään nokan koputtamista?

    lyödä luuta kenenkään kurkkuun, vaan antaa tarkkoja tietoja ja jos mahdollista, niin auttaa muistamaan tai palauttamaan mieleen tai suurinpiirteinkin arvioimaan, mihin luomisryhmään kuuluu ja milloin on luotu?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Raamattu, kirjoitti:

isä ja poika suhteen, joka perustuu sukulaisuuteen taivaassa, isä (synnyttäjänä), poika (syntyneenä) ja kuka Melkisedek oli taivaassa?

Hebrealaisten kirjeessä 7 luvun 3 jakeessa Raamatussa puhutaan "Saalemin kuninkaan" Melkisedekin luomisesta ja sukulaisuussuhteista taivaassa näin (tuolla kohdallahan ei voida tarkoittaa hänen maanpäällisen elämänsä aikana eläneitä vanhempia, koska Melkisedek syntyi maan päällä ollessaan ihmisvanhemmista eli isästä ja äidistä ja hänellä oli maan päällä eläessään sukua) eli tuo lause viittaa siihen että lauseessa puhutaan Melkisedekin olemassolosta taivaassa eli taivaallisesta asemasta.


7:3 jolla ei ole isää, ei äitiä, ei sukua, ei päivien alkua eikä elämän loppua, mutta joka on Jumalan Poikaan verrattava - hän pysyy pappina ainaisesti.


Tuosta jakeesta 7:3 käy myös ilmi, että kolmella persoonalla oli taivaassa oma erillinen pappeus, Isällä, Sanalla ja Pyhällä Hengellä eli Melkisedekillä (Pyhällä Hengellä) oli jo taivaassa katoamaton pappeus, eli he (Sana ja Pyhä Henki) saivat pappeuden ilman asettamista esim. Jumalan tai Sanan kautta.
(Jos sanotaan että jollakulla on ainainen pappeus, niin se tarkoittaa, että tuo pappeus ei ole saatu keneltäkään).

Taivaassahan on luotu ainoastaan kaksi persoonaa (Sana ja Pyhä Henki), joista voidaan sanoa että heillä ei ole päivien alkua eikä loppua ja yksi persoona (Pyhä Henki) josta voidaan sanoa että hän on Jumalan Poikaan verrattava,joten ei voi erehtyä siitä kuka Melkisedek oli taivaassa.


Kun sanotaan, ettei heillä (Sana ja Pyhä Henki) ole päivien alkua, niin viitataan siihen että heidän olemassaoloon tulonsa/luomisensa tapahtui ennen kuin päivät (luomispäivät) eli ajanjaksot, joista luomispäivät koostuvat, alettiin laskea.


Jumala loi Sanan (Jeesus) jälkeen taivaassa Pyhän Hengen joka sai myöhemmin taivaassa toiseksi nimekseen Gabriel ja joka syntyi sitä myöhemmin Aabrahamin aikana ja sai nimen Melkisedek. Eli jälleen yksi osoitus, että Pyhällä Hengellä on ollut lihaa ja luuta oleva ruumis.

Eli Raamatunkaan mukaan taivaassa ei ole ollut sukulaisuussuhteita jotka perustuisivat syntymiseen jostakusta esim. Luojasta. Siis Raamatussa ja Koraanissa kummassakin on ilmoitus, jossa toisessa (Koraanissa) sanotaan että "Ei Jumalalla ole poikaa" ja toisessa, (Raamatussa) sanotaan ettei Melkisedekillä eli Pyhällä Hengellä ollut taivaassa isää.

Miksi sitten monet kristityt vaahtoavat sitten
siitä että enkeli Gabriel ei voinut ilmestyä Muhammedille, koska hän kielsi että "ei Jumalalla ole poikaa" kun heidän oma Raamattunsakin kieltää että Melkisedekillä (Pyhällä Hengellä) ei ollut taivaassa isää (eikä äitiä eikä sukua) eli kummatkin, sekä Raamattu että Koraani kieltävät sukulaisuuteen perustuvan isä poika suhteen taivaassa.

Hengellistä Isä ja Poika suhdetta, jota Jeesus tarkoitti puhuessaan itsestään Jumalan Poikana, ei ole kielletty sen enempää Raamatussa kuin Koraanissakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu