Toisen sukupolven polttoaineet

Toistan tässä jo jossain ollutta tekstiä, kun kansa ei näköjän jaksaa pohtia tärkeätä kysymyksiä:

Kun kirjoitin vuosi siten toisen sukupolven polttoaineista erässä keskusteluryhmässä, antoi nimimerkki "eduskunnasta" täyden löylytyksen ja kertoi "heidän" olevan aivan kippuralla naurusta moisesta. JOS todella kansanedustajt ovat niin huonosti aikansa seuraavaia ja tyhmiä, ei saa ihmettellä niitä eriskummallisia päätöksiä siinä laitoksessa.

Tosiasia nimittäin on, että Suomi on taas akerran jälkijunassa sen vuoksi, että ulkoa tulevat viestit on mitätöity tai väärin tulkittu.

Teknikan taso oli siihen aikaan nimittäin (2005 lopussa), että 17 miljoona litra/v synteetistä polttoainetta biomassta valmistava laitos oli tarkoitus käynnistää näillä hetkillä ja että Daimler-Chrysler ja VW ryhtyisivät käyttämään näitä uusien autojen ensitäyteeksi. Niin pian, kuin tämä laitos pyrii moitettomasti on tarkoitus rakentaa seuraava 250 mil. litraa varten ja seuravien neljän laitosten sijoituspaikat on jo neuvoteltu ja biomassan toimitusketju sovittu.

Tässsä valossa on viljoista ja sokerijuurikasta valmistettu alkohooli, johon mene enmpi raakkaöljy kuin itse alkohooli, jo pelkä jäännös vanhoista ajoista, mutta Suomessa vouhotetaan näiden parissa tätä häkä. Sääli näitä virheinvestointeja...

Sivumenen sanoen, voidaan EU:n kokonaispolttoaine- tarpeista tyydyttää 40% pelkästään pakettipeltoja käyttämällä tarvittavan biomassan tuotannossa. Kilpailuetu on toisen sukupolven aineella sen verran, että hektaarista sadaa n. 3000 litra tosikorkealuokkaista polttoainetta kun ensimäisen sukupolven aineet saadaan hektarista juuri 1300 litraa.

Toisen sukupolven polttoaineiten tuotantoon voidaan kaiken lisäksi vieläpä käytää laaja skaala erilaisia biomassoja kun ensimäisen polven aineisiin käytetään koko kasvista vain jyvät.

Koetakaa nyt hyvät ihmiset vaikutaa siiheen, ettei aina taaplataan muiden maiden perässä.
9667
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

että muut tutkivat. Suomessa ja Ruotsissa tutkitaan enemmän miten puusta voidaan tehdä polttoaineita.

Että nyt puhutaan etanoolista johtuu lähinnä EUn vaatimuksesta ja maatalouspolitiikasta.

Ja EUn maatalouspolitiikasta et tiedä mitään,joten lyhyesti sanottuna pää kiinni.

Äänestä
  • kovin laaja. Puu on vain eräs raakka-ainen monesta, mutta onhan sitä tietysti pohjoismaissa, kun ei muutakaan kasvaa kunnolla. Onneksi on sitä pinta-ala jossa se kasvaa.

    Mitä siiheen maatalouspolitiikan tule, tiedän ainakin sen verran. mitä sinäkin, mutta sillä ei ole mitään tekemistä toisen sukupolven aineiden kanssa - tai on sitenkin, ne eivät ole niin riippuvaisia maajussien kiristyspolitiikasta.

    Onhan se täysin naurettava, että maatalouspoliitisesta syistä suositaan biopolttoainen, etanoolin, jonka tuotantoon mene huomattavasti enempi raakkaöljy kuin itse se lopputulos edustaa.

    Voisitko ystävällisesti selitää tätä yhtelö?

    Äänestä

  • Ulkomaalainen kirjoitti:

    kovin laaja. Puu on vain eräs raakka-ainen monesta, mutta onhan sitä tietysti pohjoismaissa, kun ei muutakaan kasvaa kunnolla. Onneksi on sitä pinta-ala jossa se kasvaa.

    Mitä siiheen maatalouspolitiikan tule, tiedän ainakin sen verran. mitä sinäkin, mutta sillä ei ole mitään tekemistä toisen sukupolven aineiden kanssa - tai on sitenkin, ne eivät ole niin riippuvaisia maajussien kiristyspolitiikasta.

    Onhan se täysin naurettava, että maatalouspoliitisesta syistä suositaan biopolttoainen, etanoolin, jonka tuotantoon mene huomattavasti enempi raakkaöljy kuin itse se lopputulos edustaa.

    Voisitko ystävällisesti selitää tätä yhtelö?

    EU-n maatalouspolitiikan perussääntä on, jokainen maa yrittää vetää kotiinpäin niin paljon kuin vain pystyy.

    Mitä luulet olevan Suomelle parempi, että tuetaan Suomen juurikasviljelyä tai että rahat lähtevät Greikkaaan tukemaan tubakanveljelyä.

    Äänestä

  • finnbulli kirjoitti:

    Kuule, vitsisitkö opetella suomenkielen oikeinkirjoitus sinäkin, ettei vierasperäisten sanojen oikeinkirjoituskin mene kohdalleen?

    Asiassa sinulla on vähänlaista hajuja biopolttoaineiden nykytilasta. Tietysti olet oletettavasti maajuusi tai ainakin kepulainen, joilla ei tunnetusti ole muuta isänmaallisuus kun että verorahat päätyvät mahdollisimman suurella osalla kepulaisille.

    Äänestä

  • ulkomaalainen kirjoitti:

    koska Ahvananmaalaisten mukaan helvetissä puhutaan suomea. Aikanaan on aikaa aivan riittävästi.

    Asiaan. Onko se sun mielestä parempi että nämä rahat päättyvät, kuten kirjiotin, Greikan tupakanviljelyyn tai vaikkapa Ranskan viinituotantoon. Kyllä näistä rahoista hyötyy koko maaseutu.

    Äänestä

"Daimler-Chrysler ja VW ryhtyisivät käyttämään näitä uusien autojen ensitäyteeksi."
- mitä oikeen tarkoitat tällä, esitäytteellä?

"Sivumenen sanoen, voidaan EU:n kokonaispolttoaine- tarpeista tyydyttää 40% pelkästään pakettipeltoja käyttämällä tarvittavan biomassan tuotannossa."

-tämä ei pidä paikkaansa, mm. VTT ja MTL
ovat tutkineet ja osoittaneet että kokonaistaloudellisesti ei tule järkeäväksi
käyttää peltoja. Biomassan tuottaminen vaatii liikaa energiaa ja massasta saatava energiahyöty ei tule kattamaan siihen käytettyä energiaa.
Kolmanneksi tulee EU ja varsinkin Suomen hintataso joka ei tule olemaan kilpailukykyinen.

Jos ajatellaan suuria öljyn tuottajia, jalostamoita ja isoja jakeluyhtiöitä, miksi ne ostaisivat kallista Suomessa tuotettua biomassaa?
Jos Brasiliasta, Malesiasta saadaan huomattavasti ehdullisempaa? Toiseksi, laajamittainen biomassa, esim viljeksien käyttö biomassa tarpeisiin on pois ruokatuotannosta.
Joten esim etanolin tuominen Brasialista köydyttää sikäläistä maanviljelyä.

Koko bio/etanoli/jne höpötys tällä hetkellä on vaali ja politiikkapuhetta. Media seksikästä ja muka ympäristöystävällistä puhetta

Äänestä
  • Olin kieltämättä hiukan huolimaton kirjoittaessani, mutta kun kesksutelun taso on mitä se on, ajajttelin, ettei sillä ole väliä.

    Autotehtaiden ensitäyttöllä tarkoitin, hiukan kömpölästi suomentaen, sitä polttoainetäyttö, jonka pannaan tehtaalla uuteen autoon, yleinsä kyllä vain muutama litra.

    Se tieto 40%:stä oli peräisisin asia koskevasta julkaisuksesta teknistieteellisessa ulkomaalaisessa lehdessä, jolla ei ole tapana joutua kirjoitamaan oikaisuja ja pahoitteluja kirjoitamisestaan.

    Peltoalojen maininta liene samassa artikelissa vain saadakseen lukijoille käsityksen, että mistä pinta-alasta k.o. tarkoitikseenvoisi olla kyse.

    Jatkaosa kirjoituksestasi antaa minulle kyllä sen käsityksen, että puhut nimenoman ensimäisen sukupolven biopolttoaineista. Näiden tuotannossa ei todellakaan ole järki, pohjoisen oloissa kaikesta vähiten ja Brasiliassakin vain maaperä ja työvoima ryöstämällä.

    Ja edelleen olet oikeassa, mutta edelleen vain ensimäisen sukupolven biopolttoaineiden kohdalla, että siihen tarvittavan biomassan tuotanto on todella pois ruoantuotannossa. Aiheesta oli erässä suomalaisessa päivälehdessä erinomaisen kirkasti kirjoitettu juttu, englannin kielestä käännetty.

    Olen kanssasi sama mieltä, että keskustelu biopolttoaineista on Suomessa vinoutunut ja lanseeramalla etanooli ja jäterasvaperäiset polttoaineet ratkaisuksiksi haluataan vain kerätä taloudellisia etuja määrätyille ryhmille.

    Muissa maissa on tämä todettu vain väliaikaisiratkaisuksi ja toisen sukupolven valmistus on alkamassa.

    Tässä mielessä on metsäteollisuuden julkaistamat aikeet pidettävä huomattavan oikeana siirtona, joka ansaitse kaiken kiitoksen.

    Äänestä

sitä saa mitä pyytää.

Äänestä

sen verran sivu huomautuksena että kuluttujalla usein vihrey katoaa kassalla. Bio/ekogoliset/vihreät arvot ovat jees ja monet niitä kannattavat, mutta jos kassa niistä joutuu maksamaan LISÄÄ,innostus kummasti laantuu.

Ihan sama on polttoaineissa, ne ovat jo nyt niin kalliita että jos tavikselta kysytään mielipidettä; vihreys katoaa kassalla samantien

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ulkomaalainen kirjoitti:

Toistan tässä jo jossain ollutta tekstiä, kun kansa ei näköjän jaksaa pohtia tärkeätä kysymyksiä:

Kun kirjoitin vuosi siten toisen sukupolven polttoaineista erässä keskusteluryhmässä, antoi nimimerkki "eduskunnasta" täyden löylytyksen ja kertoi "heidän" olevan aivan kippuralla naurusta moisesta. JOS todella kansanedustajt ovat niin huonosti aikansa seuraavaia ja tyhmiä, ei saa ihmettellä niitä eriskummallisia päätöksiä siinä laitoksessa.

Tosiasia nimittäin on, että Suomi on taas akerran jälkijunassa sen vuoksi, että ulkoa tulevat viestit on mitätöity tai väärin tulkittu.

Teknikan taso oli siihen aikaan nimittäin (2005 lopussa), että 17 miljoona litra/v synteetistä polttoainetta biomassta valmistava laitos oli tarkoitus käynnistää näillä hetkillä ja että Daimler-Chrysler ja VW ryhtyisivät käyttämään näitä uusien autojen ensitäyteeksi. Niin pian, kuin tämä laitos pyrii moitettomasti on tarkoitus rakentaa seuraava 250 mil. litraa varten ja seuravien neljän laitosten sijoituspaikat on jo neuvoteltu ja biomassan toimitusketju sovittu.

Tässsä valossa on viljoista ja sokerijuurikasta valmistettu alkohooli, johon mene enmpi raakkaöljy kuin itse alkohooli, jo pelkä jäännös vanhoista ajoista, mutta Suomessa vouhotetaan näiden parissa tätä häkä. Sääli näitä virheinvestointeja...

Sivumenen sanoen, voidaan EU:n kokonaispolttoaine- tarpeista tyydyttää 40% pelkästään pakettipeltoja käyttämällä tarvittavan biomassan tuotannossa. Kilpailuetu on toisen sukupolven aineella sen verran, että hektaarista sadaa n. 3000 litra tosikorkealuokkaista polttoainetta kun ensimäisen sukupolven aineet saadaan hektarista juuri 1300 litraa.

Toisen sukupolven polttoaineiten tuotantoon voidaan kaiken lisäksi vieläpä käytää laaja skaala erilaisia biomassoja kun ensimäisen polven aineisiin käytetään koko kasvista vain jyvät.

Koetakaa nyt hyvät ihmiset vaikutaa siiheen, ettei aina taaplataan muiden maiden perässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu