Maalaisliiton johtajien naisonni

Mannertenvälinen nahjuksen Matti Vanhasen naisystävä Susan Kuronen näköjään teki bänät.

Eipä ole Maalaisliitto-KEPUn johtajilla naisonnea. Edesmennyt "kunnia"puheenjohtaja Johannes "Pukki" Virolainen antoi aikoinaan kylmästi lemput vaimolleen Kaarinalle, kun nuorempi alkoi kiinnostamaan. Siinä ei paljon painanut, että Kaarina Virolainen oli uhrannut oman uransa Johanneksen takia.

Esko Aholla oli omat naisseikkailunsa, jotka tulivat esille Ahon pyrkiessä presidentiksi.

Eero Lankia teki lehtolapsen outokumpulaiselle lääkärille Marjut Frantsille. Myöhemmin Lankia hylkäsi vaimonsa ja lapsensa ja muutti Frantsin tykö.

Matti Vanhasen vaimo Merja kyllästyi Matin jatkuviin salasuhteisiin ja otti avioeron. Tästä Matti Vanhanen vasta oikein kuumeni ja aloitti tekstiviestihäiriköinnin isolle joukolle naisia. Vanhanen myös lähenteli naisia ostoskeskuksissa ja Susan Kuronen vastasi Matti Vanhasen soidinkutsuun.

Nyttemmin taitaa Kurosta kaduttaa, että lähti tällaisen häntäheikin matkaan.

7

318

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jovainniin

      Annelille se kiito mikä Annelille kuuluu?

      • Annelilla

        "Annelille se kiito mikä Annelille kuuluu?"

        Olihan sillä Annelilla ensin kiitoa myös ylöspäin, mutta paljon reippaampi ja nopeampi oli se kiito pääministerin pallilta alas. Se kiito hänelle todella kuului.


    • saanen muistuttaa

      Kekkonen loi mallin muut seuraavat. Täytyyhän suurilla valtiomiehillä naisia olla. Mitä enemmän sitä hienompaa.

    • kokoomuksen vihollinen no2

      ...haetaan uusia suhteita perinteisin menetelmin. Kokoomuspamput käyttävät aatteensa mukaisesti ostopalveluita, mikä sinänsä on suoraselkäistä toimintaa niin kauan kun ei ryhdytä hakkaamaan kumppania. Sitäkin kuulemma tapahtuu...

    • heti kun haluaa

      Matti Vanhanen löytää uuden naisystävän nopeammin kuin uskotkaan. Matti ei ole mikään turha mies, iski itseään huomattavasti nuoremman Susaninkin noin vain silmälasiliikkeestä.

      Siinä on Känällä itku ja poru lähellä, kun Matti nähdään liikkeellä taas uuden naisystävän kanssa. Niin helposti se naisten pitämiltä miehiltä käy.

    • los pacos

      kekkosen riveihin kaikki kepulaiset, taidat itsekin olla sukua hänelle

      • hyvin tuntuu tietävän

        toisten ihmisten salarakkaatkin. Ja jos ei tiedä, kertoo kuin tietäisi. Se on sitä seiska-toimittajatyyliä. Kun aikansa lukee seiskaa, alkaa itsekin uskoa unelmiaan todeksi. Sitä Känä unelmoi, saada olla naisen kanssa.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      832
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      820
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      76
      630
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      615
    5. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      595
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      566
    8. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      540
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      537
    10. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      532
    Aihe