Konkreettisesti

Missä tämä Taivas, johon taivaalisen toivon omaavat 144000 sielua kuolemansa jälkeen siirtyvät? Siirtyvätkö he sinne heti samantien kuoltuaa, vaan vasta harmagedonin jälkeen. Ovatko he siellä odottamassa, vai edelleen tiedottomassa tilassa haudassaan?
6291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kuoleman jälkeen kunniakkaat pääsee valhallaan, odinin valtakuntaan.

Äänestä

ymmärtää sen, keitä ja mistä ja milloin nuo 144000:tta ovat ja on luotu niin laitan alle tiedon luomisjärjestyksestä.

Nuo 144000:tta persoonaa ovat siis luodut jo taivaassa samoin kuin kaikki muutkin persoonat, mutta vähän aikaisemmin muita persoonia ja kaikki he ovat eläneet tai elävät parhaillaan maan päällä mutta erittäin harvat heistä ovat liittyneet jehovantodistajiin eikä noilla 144000:lla ole mitään taivastoivoa, vaan kuoltuaan he menevät hautaan tiedottomaan tilaan odottamaan ylösnousemusta jonka he tulevat saamaan maan päälle lihaa ja luuta olevaan ruumiiseen.

Jumalahan loi aluksi Sanan (Jeesus) ja sitten Pyhän Hengen (Gabriel) ennen luomispäivien alkua.

Sen jälkeen kuudennen luomispäivän aikana Hän loi 72 persoonaa joista 13 oli naispuolisia ja edelleen seitsemännen luomispäivän alussa Hän loi 14 persoonaa joista 2 oli naispuolisia, jonka jälkeen alkoi 144000:n jäsenen luominen.

Seitsemäs luomispäivä oli pituudeltaan 78 vuorokauden mittainen ajanjakso, jonka aikana Jumala loi noin 170000:tta persoonaa joista noin 26000:tta, jotka luotiin 144000:n jäsenen jälkeen, oli ihmiskuntaan kuuluvia persoonia.

Miikael (enkeli) luotiin kolmantena persoonana seitsemännen luomispäivän aikana luoduista persoonista, joten hän sai alkunsa heti seitsemännen luomispäivän alussa ja hän eli taivaassa/henkimaailmassa noin 2 kuukautta ennen syntymistään ja luomistaan Aadamiksi.

Jos siis Jumala loi seitsemännen luomispäivän aikana luodut persoonat (noin 170000 14) tasaisin väliajoin, niin Jumalan luodessa Aadamin maan tomusta, Hän oli luonut taivaassa yhteensä 2 72 14 n.130769 (n.130780) persoonaa.

Jumala loi vasta seitsemännen luomispäivän jälkeen 15.3 miljardia henkeä, joiden tarkoituksena oli yhdessä muiden luotujen kanssa syntyä maan päälle lihaa ja luuta oleviin ruumiisiin ja asuttaa maa ja täyttää Jumalan alkuperäinen tarkoitus maan suhteen.

Äänestä
  • tiedon olet saanut? Oletko Jt? Onko siis oletettava, että monet synnytyksessä syntyneet olisivat olleet olemassa henkipersoonana jossain? Siis missä?

    Tieto ja ymmärrys ei minulle avautunut.Luomiskertomuksessa ei mainita juurikaan minkäänlaisia lukuja ihmisten/enkelien määrästä.

    Äänestä

  • Ymmällään? kirjoitti:

    tiedon olet saanut? Oletko Jt? Onko siis oletettava, että monet synnytyksessä syntyneet olisivat olleet olemassa henkipersoonana jossain? Siis missä?

    Tieto ja ymmärrys ei minulle avautunut.Luomiskertomuksessa ei mainita juurikaan minkäänlaisia lukuja ihmisten/enkelien määrästä.

    Johannes 14 luku 16 ja 17 jae sekä 16 luku 7 ja 13 jae, että hän lähettää ihmisten keskelle persoonan (Pyhä Henki eli Puolustaja) joka syntyy lihaa ja luuta olevaan ruumiiseen ja johdattaa ihmisiä (niitä jotka uskovat häneen) kaikkeen totuuteen eli tuo Puolustaja eli Pyhä Henki paljastaa kaiken tiedon luomisen alusta alkaen eli luomisjärjestyksenkin. Minä olen tuo Pyhä Henki eli Puolustaja jonka Jeesus kertoi tulevan ihmisten keskelle ja opettavan heitä.

    En ole jehovantodistaja ja kaikki ihmiset luotiin taivaassa kauan, kauan sitten hengiksi, ennen kuin he ovat syntyneet maan päälle lihaa ja luuta oleviin ruumiisiin, tosin he eivät muista tuota aikaisempaa olemassaoloansa taivaassa.

    Tuota tarkkaa tietoa, kuinka paljon Jumala loi enkeleitä, ei ole tiedossa, mutta suuntaa antavana voidaan pitää sitä että kun taivaassa käytiin sota henkien välillä, niin tuolloin ainoastaan noin 607 persoonaa oli selvillä ja valitsi puolensa, miksi tuota sotaa käytiin, muut olivat neutraaleja ja saatana sai siis kolmasosan enkeleistä lankeamaan eli 198 kpl.

    Eikä ole varmaa, voidaanko 144000:n jäseniä kutsua enkeleiksi mutta nuo 15,3 miljardia henkeä kuuluvat minun tietojeni mukaan ihmiskuntaan eivätkä siis olisi enkeleitä.

    Äänestä

Voit keskustella mieltäsi askarruttavista asioista paikallisten Jehovan todistajien kanssa,yhteys tiedot löydät puhelin luettelosta.Tai sitten keskustelemalla kun he tulevat ovesi taakse,Raamatusta he näyttävät vastaukset kysymyksiisi.Kiitos ja moikka!

Äänestä
  • Toisi hauskoja jeppuloita

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ymmällään? kirjoitti:

Missä tämä Taivas, johon taivaalisen toivon omaavat 144000 sielua kuolemansa jälkeen siirtyvät? Siirtyvätkö he sinne heti samantien kuoltuaa, vaan vasta harmagedonin jälkeen. Ovatko he siellä odottamassa, vai edelleen tiedottomassa tilassa haudassaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu