Kuinka kauan tässä juutalaistaustaisessa mytologiassamme on tunnettu enkelit? Vai onko ne lainattu germaanis-skandinaavisen muinaisuskon valkyyrioista?
Enkelimyytistä
kenny
5328
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tietääkseni enkeleitä on jo muinaisessa babylonialaisessa mytologiasssa. Sieltä ne on lainattu VT:iin ja VT:n ulkopuolisiin muinaisiin israelilaisiin kirjoituksiin.
Ihmiset ovat oikeasti kohdanneet enkeleitä, ja siksi ne eivät ole tulleet mistään kulttuurista. Tiedän kaksi ihmistä, jotka yhdessä kohtasivat kaksi eri kertaa enkelin. Eli ei niitä mistään ole lainattu, vaan ilmeisesti yleismaailmallinen ilmiö. Sitä miksi niitä kutsuttu erikulttuureissa onkin eriasia.
Siis enkeli illuusio samankaltainen rotutausta riippumatta. Eli se ei ole kulttuurisidonnainen ilmiö, vaan fysiologinen, eräänlainen ominaisuus. Niin, ja siis enkeleitä näkee tavalliset ihmiset, et ei tarvitse olla shamaani tai joku vastaava?
Kun kaksi ihmistä näkee saman asian omassa kodissaan kesken ruokailun on vaikea puhua illuusiosta, muuta kuin väkipakolla vääntämällä asia illuusioksi, tyypillistä skeptisimiä huonoimmillaan.
Ei myöskään tarvitse olla shamaani vaan tässäkin tapauksessa ihan tavallisia ihmisiä luotetuissa ammateissa.
Mutta olipa takana sitten fysiologinen ilmiö tai aidot kohtaamiset aina unohdetaan, että jostakin kokemuksista nämä tarinat syntyvät. Ne eivät vain ole satuja ja myyttejä joita on kerrottu lapsille, niinkuin moni turvallisuus hakuisesti kuvittelee suojatakseen maailmankuvaansa. Sitten kun kuullaan, että ihmisillä on kokemuksia suojaudutaan illuusio höpötyksen taakse. Todella huono ja kulunut selitys, joka kertoo vain selittäjästä itsestään ei ilmiöstä. Naurattaa nuo illuusio ja joukkoilluusio höpötykset höpöihmisiltä. :D
Onkohan todellisia, fyysisiä todisteita? Jotain muutakin kuin ruuassa oleva sinne kuulumaton ainesosa? Joukkosuggestio, hypnoosi, tms. riittää oikein hyvin siihen, että useampi ihminen näkee niitä enkeleitä, jos kaveri näkee, niin kait minunkin pitää nähdä jotten tee itsestäni typerää, jotta voisin todistaa sokean uskoni tähän mytologian. Maailmassa on useita eri jumalia. Miten voit olla varma että palvot sitä oikeaa, jottet joudu kadotukseen! Ni, ja kunniakkaasti eläneet ja kuolleet pääsevät valhallaan, odinin valtakuntaan.
Ihmisen sana ei oikeen riitä, ufojakin on nähty, mutta salaliitto teoriaa pidemmälle ei ole päästy. Mitä oikeasti tapahtui uudessa meksikossa, tapaus roswell 1947? Entäs alue 51? Entäs oliko 3. valtakunta yhteydessä maan ukopuoliseen älyyn, mitä peenemündessa oikeasti tapahtui? Miksi 1. maailmansodan hävinnyt, nöyryytetty, kivikaudelle ajettu kansa nuosi muutamassa vuodessa maailman johtavaksi tekniikka, talous, ja sotamahdiksi?
Enkeleitä todennäköisempi vaihtoehto on maan ulkopuolinen äly, laji, jotka ilmestyvät meille valo-olentoina, tässätapauksessa enkeleinä. Rotu, joka on ensimmäisten kasvattama, kasvattavavat meitä tulevaa suursotaa varten. Vuonna 2260 käytävää suursotaa varten, jossa ensimmäiset, sekä vanhimmat rodut siirtyvät rajan taakse, jättäen tämän ulottuvuuden meille nuoremmille roduille. Lisäksi ihmsikunnan rakentama avaruusasema näyttelee merkittävää osaa 1000 vuotta sitten käydyssä edellisessä sodassa, jossa kamppailivat minbarit ja varjot. Asema, joka joutui aikapyörteeseen, siirtyen ajassa taakseppäin, samaisen tapahtumaketjun tuloksena minbarien lajiin sekoittui ihmisen geenejä.
Eikös ole paljon mielenkiintoisempi, kiehtovampi tämä babylon-5 teoria, kuin ikivanha fundamentalistinen käsitys valo-olennoista! Ja kuka tietää, onko tuolla jossain elämää.. muutakin kuin bakteereita taikka yksinkertaisia kasveja..