Olisikohan ketään kohtalontoveria, jolla olisi samanlainen tilanne kuin minulla. Olen juuri aloittanut tutkijakoulussa, ikää 25. Väitöskirjan pitäisi olla valmis noin neljän vuoden päästä.
Jos hakisin tulevissa pääsykokeissa lääkikseen, kuinka opiskelun voisi limittää oman väitöskirjatyön kanssa. En haluaisi hakea lääkikseen 29-vuotiaana..
Jos hakisin tulevissa pääsykokeissa lääkikseen, kuinka opiskelun voisi limittää oman väitöskirjatyön kanssa. En haluaisi hakea lääkikseen 29-vuotiaana..
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minkä alan väitöskirjaa teet? Monilla klinikoilla arvostetaan väitöskirjaa, vaikka se ei liittyisi ko. alaan mitenkään.
Opetushenkilökunta koostuu pääasiassa tutkijoista, joten monesti ovat ymmärtäväisiä ja antavat tarvittaessa pieniä helpotuksia erilaisilla tutkimusverukkeilla. Kaikki järjestyy jos vain pääset tiedekuntaan sisään.
No työni on neurotieteiden saralla, olen muutenkin toiminut FM-opintojeni ohella tutkijana hermosoluvaurion mallintamisessa. Pro gradunikin on kyseisestä aiheesta.
Minulla on tällä hetkellä sellainen pelon tunne siitä että, tutkijakoulu sotkee mahdollisuuteni opiskella lääketiedettä.
Kuten sanottu, opetushenkilökunta arvostaa tutkimusta. Jos haluat lääkäriksi, tekemästäsi väitöskirjasta saattaa hyvinkin olla joskus tulevaisuudessa hyötyä vaikka se joskus 10 vuoden päästä olisikin sinulle vain jokin paperi.
Kyllä ne asiat järjestyvät ihan varmasti jos pääset sisään.
Älä huolestu; moni kandi rupeaa tekemään tutkimustyötä lääkiksen aikana ja jotkut väittelevätkin jo ennen valmistumista. Luulen, että homma järjestyy ihan hyvin. Tutkijakoululaisea pystyt omatoimisuuteen ja itseopiskeluun, mikä auttaa kyllä lääkisopinnoissakin. Hakemaan vaan!
Ota selvää mitkä ovat tutkijakoulun "säännöt", esim. pitääkö tutkimuksen olla päätoimista, jotta saat rahoitusta tutkimuksellesi. Kannattaa varmaan jutella asiasta myös väitöskirjatyön ohjaajalle ja kysellä häneltä mahdollisuuksista jatkaa projektia opiskelun ohessa. Tiedän ihmisiä lääkiksessä, joilla on jo jokin valmis tutkinto ja väitöskirjaprojekti meneillään kouluun päästessän. He tekevät väitöskirjaa lääkisopiskelun ohessa, mutta kyllä se uhrauksia vaatii..
on ehdoton läsnäolovaatimus tietyissä opinnoissa, eli niiden korvaaminen ei olekaan sitten kovin yksinkertaista. Mutta jos pääset aina pakollisiin opintoihin osallistumaan, niin ei tuon pitäisi ongelmaksi muodostua.