Millaisia ovat homesairaan oireet?

Aloitetaanpa uusi otsake, kun juuri tätä toivottiin yhdessä ketjussa eli keskustelua oireista.

Oireista pitää ja saa keskustella, sillä valitettavan usein käy niin, että ilman tietoa oireista sairaus pääsee liian pitkälle ennen kuin tajutaan, mistä on kysymys. Tyyppi esimerkki on se, että nivelkipuinen juoksee turhaan reumalääkärillä vuodesta toiseen, vain kuullakseen, ettei tämä ole reumaa. Eli nivelkipu on yksi tyypillisimmistä oireista. Se voi alkaa vain yhdestä nivelestä esim. peukalon nivelestä leviten pikkuhiljaa kaikkiin sormiin ja sitten myöhemmin varpaisiin ja siitä edelleen isoihin niveliin. Nivelkipu voi olla voimakkuudeltaan vaihtelevaa eli välillä voi sormet olla niin kipeät, ettei tiskirättiä pysty puristamaan. Ehkä juuri se liikekipu on pahinta, mutta on niveliä koskenut tasaisesti myös ihan levossa ollessa. Mitä enemmän on ollut homeisissa tiloissa sitä kipeämmät nivelet ja ne myös toipuvat aika hitaasti, vaikka pahin altistus loppuisikin.
Näihin oireisiin kuuluu kyllä myös alaselän vihlova kipu eli se, kun joku työntäisi puukkoa ristiselässä. Kävin hieronnassa, jos vaikka minkälaisessa ja hetken selkä saattoi olla hyvä, toisinaan kipu tuli takaisin, kun oli päässyt 200 metrin päähän hierontapaikasta. Minun selkäkipuni loppuivat siihen, kun altistus väheni eli en tarvitse hierojaa, jos pysyn loitolla homeista.
Yleensä, kun nivelet ovat kipeänä, niin silloin olen myös aamuisin jäykkä kuin rautakanki, eikä sängystä tahdo päästä ylös ja liikkuminen on yhtä tuskaa. Pikkuhiljaa eteenpäin ja se jäykkyys ikäänkuin sulaa taka-alalle niin, että pystyy jotenkin luontevasti liikkumaan.
Tässä oli kuvaus yhdestä oireesta, jonka home tuo tulessaan. Tämä ei ole suinkaan ainoa oire, mutta toivon, että joku muu jatkaa aiheesta. Edelle mainittu oireilu on ihan omakohtaisesti koettua ja todellakin helpottaa, mitä kauempana kosteusvauriohomeista pysyy.
1912015
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Silmät tuli alkuun ärtyneiksi, turposivat ja niitä "kaiversi" kutitti.

Nenä oli jatkuvasti turvonnut, tukossa, aivastelua. Nenästä vuoti verta ilman syytä. Poskiontelotulehduksia.

Kuivaa yskää, kurkun selvittelyn tarve "virkayskä".

Korvat kutisi sietämättömästi. Ja tulehtuivat (korvakäytävä) toistuvasti.

Tuli myös kutisevaa ihottumaa. Käsistä lähti nahka, välillä oli vesikelloja kämmenissä ja sormissa (pieniä, nuppineulanpään kokoisia)

Sen jälkeen alkoivat nivelkivut ja päänsärky kohtaukset. Myös vapinaa / tärinää.

Välillä kuume/alilämpökohtauksia alkaen yleensä maanantaina puolen päivän jälkeen tasoittuen viikon loppua kohden. Kovimmat reaktiot tuli aina lomalta palatessa.

Vatsa oireili, usein oli oksettava olo. Oksentelin töitten jälkeen. Myös ripulia.

Kaikin puolin kauhea väsymys joka ei lakannut nukkumalla.

Nämä olivat siis alkuun muutaman vuoden, pahentuen koko ajan, kunnes tuli pysyvät keuhko-oireet ja pitkiä sairaslomia.

Äänestä

Talon myyminen turvallisesti
Kirjoittanut: Purkukuntoisenako vai? 7.11.2006 klo 22.18

Joo, tuntuu että kaikki valittaa että on ostanut homeisen kämpän. Ymmärrän hyvin että on kauhee juttu, onhan kysymyksessä ehkä elämän suurin hankinta!

Kysymykseni onkin että millä voin kartoittaa vanhan omakotitalon (hirsirunkoinen 80 v vanhus), mahdolliset laho/homepaikat. Sikäli tää on ehkä helppo, kun pääsee kellariin kattomaan alapohjaa. Mutta 60 luvulla tehty modernisointi remppa huolettaa!

Kannattaako alkaa repimään mineriittejä pois seinästä, jos (!) joskus on jossain paikassa ollut kattovuoto (mineriitit laitettu joskus 60 luvulla). Mitään hälyttävää ei näy, kaikki laatat paikoillaan, mutta, mutta,,,

Lisäksi alapohjassa on järeet parrut kannattamassa alakerran lattiaa. Näissä on jotain hyönteisen reikiä, kun on ollut kuorellista puuta, mitä silloin vuonna keppi ja kivi on käytetty. Vauriot eivät ole enää lisääntyneet ainakaan huomattavasti.

Veskin lattiassa vanha kosteusvaurio--> näkyy kellariin (wc-pöntön putki vuotanut) --> pitää ilmeisesti ainakin ilmoittaa kirjallisesti tai laittaa kuntoon ennen myyntiä... Ei siis toivottavasti ole mikään paha (toivottavasti) kun sammaleet ja purutkin on paikoillaan. Laudoissa on kyllä haperoa.

Keittiössäkin on ollut meidän aikaan (pitkäaikainen) putkivahinko, mutta korjattu poistamalla lahot ja annettu kuivua ja uusittu puuta ja uudet sellut tilalle --> pitääkö ilmottaa jos jotain on jäänyt? Riittääkö remontointivalokuvat "todisteeksi" jos on hyvät??

Siis lähtökohta on jotakuinkin tollainen.

Eli varsinaiset kysymykset (mielipiteenne asiaan):

1. Kannattaako myydä purkukuntoisena (tai edes hyötyykö mitään eli selviääkö vastuilta)/ vai voiko vain ilmoittaa ostajalle nämä huomiot?

2. Kannattaako korjauttaa/korjata selvät vauriot --> myydä välttävä tai hyväkuntoisena?

3. Vai pommi nurkan alle :D?

No nää oli ihan hypoteettisia kysymyksiä en tosissaan aio myydä, kun ei ole oma talokaan (faijan talo)!

Olen itse täysi ummikko (kuten tekstistäkin näkee?), joten älkää tuomitko ;)! Siis ajatuksena on olla rehellinen ja suoraselkäinen, mutta mitä pitää huomioida jos myisi, jottei saa vihaisia ostajia huosunpunttiin?

Ja muista tän palstan viesteistä päätellen myös kuntokartottajatkin on aika ummikkoja (pitäiskö ryhtyä)...

Äänestä

Kuinka totta tuo onkaan, että ilman tietoa kosteusvauriohomeiden aiheuttamista oireista tilanne kehittyy liian vakavaksi. Homeiden aiheuttamista oireista ei julkisuudessa huudella, tai sitten homeoireina pidetään vain lieviä ärsytysoireita kuten nuhaa, kurkkuoireita ja päänsärkyä.

Muutettuani asuntoon, joka sittemmin paljastui varsinaiseksi myrkkylääväksi, oireilin ensi alkuun juuri niveloireilla. Parissa viikossa menin niin huonoon kuntoon, etten enää päässyt sänkyyn, selkäni ei sitä vertaa taipunut. Samalla oireilin muutenkin: kasvojen ihottumaa ja armoton väsymys; aamuisin olo oli kuin pahemmassakin krapulassa, aivastelin, räkä lensi ja ripuloin ainakin puoleen päivään saakka. Kun sänkyyn ei päässyt, muutettiin makuuhuone toiseen huoneeseen, ja oireeni helpottuivat, niveloireet katosivat piankin kokonaan.

En silloin ymmärtänyt, mikä minua vaivasi. En, vaikka ajoittain asunnossa oli selkeä tunkkainen homeen haju ja oireilin jatkuvasti nuhalla, ihottumalla, väsymyksellä ja vatsaoireilla. Vihlovien alavatsakipujen takia kävin lääkärissä, mutta ei minusta mitään vikaa löydetty. Ja meniväthän oireet välillä pois, tullakseen sitten taas takaisin. En löytänyt tästä liikkeestä mitään logiikkaa, korkeintaan oireilu tuntui yhdistyvän säähän: matalapaine/sade tiesi huonoa.

Kun sitten samaisessa asunnossa alettiin remontoida vuotanutta viemäriä, kuntoni romahti täysin. Pistäminen keuhkon yläosassa paheni kuukaudessa molempien keuhkojen käsittämättömään kipuun, jatkuva hengenahdistus, päästä ja käsistä alkava tärinä levisi koko ruumiiseen, horkkamainen kuume, ainoa asento olla oli kyyryssä, kävellä jaksoin pari askelta kerrallaan, naamani oli tulipunainen, jne. Tuntui että järki lähtee päästä, ei pystynyt ajattelemaan, ei osannut tehdä mitään. Lopulta pystyin vain hokemaan ”mäenjaksa mäenjaksa mäenjaksa”, eikä kukaan auttanut siinäkään vaiheessa. Sanottiin, että kyllä se siitä ohi menee, että ryhdistäydy, että eihän sua kukaan jaksa.

Tiesin olevani täysin yksin. Tiesin kuolevani, ellen nyt heti lähde pois. Menin taksilla päivystykseen (kiitos taksikuskille), jossa sain maata useamman tunnin odottamassa lääkäriin pääsyä. Siellä oli hyvä ilma. Lääkäri ei nähnyt keuhkokuvassa mitään vikaa, eikä muutenkaan osannut sanoa mikä minulla oli; kehotti kuitenkin lähtemään pois asunnosta ja kun se ei ollut mahdollista – mihin olisin voinut kotoani mennä, ei minulla ollut muuta paikkaa – olemaan avoimen ikkunan alla. Ne olivat ihan hyviä ohjeita. Pois olisi pitänyt lähteä, jo paljon aiemmin.

Mutta kun sanottiin, että kyllä se siitä ohi menee, kyllä se pöly lähtee ajan kanssa ja siivoamalla, kaikillahan se voimille ottaa se remontti, on minullakin tätä väsymystä, ja olin muuten lomalla siellä ja siellä, ja on sitä ilmoja pidellyt. Sanottiin, ettei sairauteni voi ainakaan asunnosta johtua eikä remontista ja että olen vain niin herkkä allerginen luulosairas. En ollut: edelleenkään minusta ei ole löydetty mitään sairautta; ei ole allergiaa, ei astmaa, ei kilpirauhassairautta, ei hormonihäiriötä, ei niin mitään.

Terve vain en ole sen koommin ollut. Seuraavana talvena tilani meni taas tuohon kuolemantärinä-pisteeseen. Aloin taas hokea ”mäenjaksa” mutta kun en jaksanut niin pitkää mantraa, se vaihtui ”jaksa jaksa jaksa jaksa”. Lähdin lopultakin evakkoon.

Äänestä

Tuossa tiistai-iltana tuli vikatikki, kun kannoin pesutuvasta täyden puukorin tieska-työhuoneeseen.
Siinähän sitten istuin tuntikausia ke-päivänä alttiina puuhomeille. Illalla alkoi viluttaa, juimi reisiä ja kankkuja, nenää kirveli, korvia vihloi. To-aamuna kaulanalusrauhaset kipeinä, kurkku kipeä, nuha, paineen tunne korvissa.
Vielä tänäänkin kaularauhaset vähän kipeänä. Muu oireilu kadonnut.
Nivelet ja lihakset eivät reagoi tässä vaiheessa.

Kertoisitko minkä nimen lääkäri on antanut nivel-lihasoireilullesi?

Äänestä
  • ei niveloireet ole ainoat oireeni, vaan sieltä löytyy liki kaikki tässä ketjussakin luetellut oireet.
    Minulle tyyppillinen horkkakohtaus kestää noin tunnin ja palelee rajusti ylävartaloa, jonka jälkeen ranteen niveliä alkaa kuumottaa, ne ovat kuin tulessa ja sitten tulee se mieletön kuuma ja hiki vaihe ja sen jälkeen jäljelle jää ne nivelkivut. Korkeaa kuumetta minulla ei sen sijaan ole ollut, vaan mittari heittää pikemminkin toiseen suuntaan.
    Keuhkojen kirvely ja puristuksen tunne ovat myös tyypillisiä minulle ja se, ettei saa happea tarpeeksi, erityisesti rasituksen yhteydessä.

    Minulla on ammattiastma ja ODTS.

    Äänestä

Näistä kaikista olen kärsinyt viimeisen parin vuoden aikana:

Nenä: Tukkoisuutta, ilmatilat katoavat poskionteloista kun limakalvot turpoavat, nenän valumista jatkuvasti, verenvuotoa, poskiontelontulehduksia, jatkuva paineen tunne onteloissa.

Keuhkot: Yskää, limaisuutta, hengenahdistusta, hapenpuutetta rasituksessa ja puhuessa, ei voi puhua kokonaisia lauseita kun ilma ei riitä, hengen haukkominen, kipua keuhkoissa, rahinaa, karheat hengitysäänet, ritinää keuhkorakkuloista, ilma ei oikein mene keuhkoihin, pef-puhallusäänet kummallisia, keuhkoputkentulehduksia, keuhkokuumeita.

Silmät: Kutinaa, paksua rähmintää, silmissä "verho", kaksoiskuvia, vaikea kohdistaa katsetta, harmaakaihi, rappeuma verkkokalvoilla.

Korvat: Kovaa särkyä, kuin jokin turpoaisi korvissa, korvakäytävätulehduksia, korvien lukkiutumista allergisen turvotuksen turvottaessa korvan ja nenän välisen käytävän umpeen.

Kurkku ja kaula: Kurkussa möykky, näkyy päällepäin, pala kurkussa koko ajan, kurkkua kuristaa äkillisesti homepaikoissa, kurkunpääntulehduksia, äänen häviämistä, ääni pysyvästi käheytynyt, rauhasturvotuksia korvien alla olevissa rauhasissa.

Iho: Punottavat kasvot, näppyjä kasvoilla jotka eivät ole finnejä, äkillistä kuumottavaa punaista ihottumaa yleensä kasvoilla, joskus koko ylävartalolla, hilseileviä laikkuja jaloissa, punaisia, kutisevia paukamia siellä täällä.

Gynekologiset sairaudet: Endometrioosi, joka hoidettiin kirurgisesti, jatkuvia hiivatulehduksia

Maha- ja suolisto-oireet: Refluksitauti, epäily mahahaavasta, paksusuolentulehdus, verenvuotoa sekä suolistosta että mahalaukusta, ripuli, oksentelua.

Sydän ja verenkierto: Rytmihäiriöitä, sydämessä näkyy sydänlihatulehduksen aiheuttama läppämuutos, korkea lepopulssi, korkea verenpaine, anemia, mustelmaherkkyys.

Yleisoireita ja neurologisia oireita: Kuumetta, joka tuli yleensä piikkeinä ja kesti 1-2 vrk, jatkuvaa palelua ja tärinää, voimakasta hikoilua pahimmin öisin, vapinaa käsissä, lähimuistin heikkenemistä, sanojen muistamisen vaikeutta, puhe katkeilee ja puuroutuu, päänsärkyä, huimausta sekä kiertohuimausta että tasapainon menettämisen tunneta ja kaatuilua, väsymystä, hermostuneisuutta, ahdistusta, pitkäkestoinen unettomuus, voimakas laihtuminen, ruokahaluttomuus, yleinen sairauden tunne.

Tuki- ja liikuntaelimet: Nivelsärkyä pahimmin polvissa, lonkissa ja olkanivelissä, aaamukankeutta, rasituskipuja, niskan kipytymistä.

Muuta: Anafylaktisia shokkeja kaksi kertaa, hajusteintoleranssi, allergisoituminen tavalliselle kosmetiikalle, ruoka-aineallergioita, selvimmin viini ja sienet.

Äänestä
  • Minulla on juuri samalaiset oireet.
    Diaknoosi vain on HES/hybereosinofilinen oireryhmä. (perinnöllinen)
    Eos-arvot veressäni ovat korkeat !
    Valkosoluerittelyssä eos arvot näkyvät !
    Eosinofiliassa ova samanlaiset oireet ????

    Äänestä

  • kuin minulla.
    Minulle aiotaan aloittaa sytostaattihoito noihin oireisiin.
    Sairastan eosinofiliaa/HES.
    Oireet samat, ja alussa tautiani luultiinkin allergiaksi ?????
    valkosoluerittely kertoi sitten aivan muuta.
    Eosinofiliset valkosolut olivat tähtitieteellisen korkeat. Kun eos-valkosolut laskettiin viitearvoille kaikki oireet katosivat.

    Äänestä

  • Oireesi ovat juuri samat, kirjoitti:

    kuin minulla.

    tuota eosinofiilisten solujen määrää labratuloksistani.

    En kuitenkaan oikein usko, että tämä olisi perinnöllinen sairaus, joka alkaisi yhdessä yössä kotimme suojaamattomasta homepurkutyöstä?

    Oletko itse ollut homeiden kanssa tekemisissä?

    Äänestä

  • homeahdistus1 kirjoitti:

    tuota eosinofiilisten solujen määrää labratuloksistani.

    En kuitenkaan oikein usko, että tämä olisi perinnöllinen sairaus, joka alkaisi yhdessä yössä kotimme suojaamattomasta homepurkutyöstä?

    Oletko itse ollut homeiden kanssa tekemisissä?

    En osaa tarkkaan tieysti sanoa olenko altistunt hemeelle, mutta nuo oireet joita sinulla on, on aivan samat kuin omani.

    Hämmästyin hirveästi, kun kuvasit korvaoireita jotekin, että korvassa jotakin turpoaa. Juuri noin tunnen minäkin ! Jos en heti turpoamisen tunteen tultua saa ciproksin/kortisoonitippoja korvaan, korva alkaa vuotaa, ja bseudomonas bekteeri valloittaa korvan.

    Sydänoireet ovat olleet joskus kolme neljä vuotta sitten aivan hirveät. Muutama kymmenen metriä kävelyä ja syke nousi 180/min.
    Takycardiaa !?!? Omasta mielestä hapenpuutetta.

    Kun keuhkot toimivat normaalisti, ei sydänoireita ole.

    Tulkehtumisen tuneteen aiheuttaa eosinofilisten valkosolujen limakalvoille aiheuttama inflitraatti, eli tulehdussolujen keräytymä/kasautuma. Keuhkoissani on eosinofiilejä viimeisessä näytteessä noin 40 000 yksikköä, kun viitearvot ovat 0-2000.

    Kuvasit, jotenkin näin, että happi loppuu kesken lauseen. Niin se on minullakin.
    Olen joskus kävellessäni soittanut lääkärilleni ja näin hän kuullut miten minä saan happea, kun todellakin puhe tulee pätkissä.

    Sairaaloissa TK:ssa on happisaturaatiomittareita. Pyydä saada joskus mitata veresi happi !!

    Nenässäni kasvaa paksua limakalvoa, ja polyyppejä.Näin nenä on aina tukkoinen ja vuotava. Kasvainkudoksesta 90 prosenttia on eosinofiilejä. Patologin lausunto tuli muutma viikko sitten.
    Nivelet sormissa ja selkärangassa, jalkaterissä on turvonneet ja kipeät. (jonkin sortin LEd-"reuma" kuuluu myös eosinofiliaan )
    Reumakoe näyttää miinusta !!!

    Silmäoireet ovat lähinnä mahdottomat kivut silmämontussa ja samanaikaisesti on tunne, että silmämuna pullistuu ulos. Joskus myös näkyy valovälähdyksiä, ja värillisiä raitoja näkökentässä.

    Verestäni eosinofiilejä on noin 22 prosenttia, viitearvot ovat 2%-4%.
    Eli valkosolujen määräärässä on eosinofiilejä jaktuvasti noin 1,5 -2,1 yksikköä, kun viitearvot ovat 0,02-0,4.
    Eli 2-400 viitearvo, ja mulla on 1500-2100.

    Eosinofilinen solu ns. ärhäköityy ja tuhoaa limakalvojen kudoksia kaikkialla kehossa !
    Minulla on siis noita eosinofiilisiä inflitraatteaj maksassa, virtsarakossa, keuhkoissa, nenässä, ja kuka tietää missä kaikkialla ??

    Verikokeessa kannattaa käydä useamman kerran peräkkäin, vaikka viikon kahden välein !!

    Itselläni on jatkuva lähete laboratorioon !

    Voisin lyödä vaikka pienen leikkimieleisen vedon, vaikka asia on vakava, niin sinun eosinofiilisi ovat oireiden perusteella korkeat.
    Luokkaa 18-22 prosenttia koko valkosoluista !

    MUTTA MIKÄ NOSTATTAA EOSINOFIILEJÄ ???? (homeko)

    Minulla tauti on perinnöllinen.
    Homeet voivat myös nostaa eosinofiilien määrää
    veressä ? Kuka tietää...
    Eihän sitä koskaan tiedä vaikka sinunkin oireesi häviävät, kun/jos eosinofiilit lasketaan lääkkeillä normaaleiksi, eli viitearvoille.

    Kaikki on mahdollista, kannattaa tutkituttaa, ja pyytää valkosoluerittely, ja kiinnittää huomio eosinofiilien määrään.
    Meitä on enemmän, kuin luullaankaan. Omassa suvussani löytyy jaktuvasti uusia tautitapauksia.
    Oireita hoidetaan aluksi yhtä kerralaan, kunnes huomataan mistä on kysymys ??
    Olen kuulolla, ja mielenkiinnolla jään odottamaan verikokeesi tuloksia, eli onko eos-solut korkeat ???
    Mistä päin olet kotoisin ? Tautia ilmenee euosinofiliana ainakin Pohjois-Suomessa.
    Työn perässähän ihmiset tietysti leviää ympäri maata ja maailmaa.

    ps. pienikin kortisooni määrä laskee eos-solujen määrää veressä, mutta vain tilapäisesti !
    Ota huomioon, kun ,ja jos menet verikokeeseen.

    Oireet olivat myös suolistossani muutaman kuukauden verran, eli paksusuoli ns. tulehtui.
    Joillakin ihmisillä eosinofiiilit/tekevät inflitraatin/ kerääntyvät jonnekin paksusuolen
    mutkaan.

    Eosinofilia on harvinainen tauti, jonka osaa suomessa vain muutama hematologi !
    Sain tieoa Ruotsista ja Saksasta.
    Tauti siis luokitellaan veritaudiksi, vaikka oireet viittaavat vaikka mihin....joku on joskus sekoittant allergiaankin !!!!
    Jos eosinofiilien arvot ovat pidenpään kuin puoli vuotta yhtäjäksoisesti yli 1,5 , niin silloin puhutaan HES/hybereosinofiilisestä oireryhmästä, jonka oireet ovat;
    keuhko-oireet.
    sydän oireet,
    nenä oireet,
    niveloireet
    gastroentro oireet, eli suolistoireet,
    keskushermosto-oireet.
    Jatketaan ja ihmetellään.

    Äänestä

  • Eosinofilia ? kirjoitti:

    Niin - miksi perheestä kaksi on aina kipeänä..
    Itselläni on usein olleet korkeat eosinofiiliarvot (vai mitkä ne oli) - lapselta niitä ei ole koskaan otettu, vaikka on sairastanut astmaa (epätyypillistä astmaa, luokiteltu papereissa allergiseksi astmaksi) ja sairastaa edelleen 8-vuotiaana ja helpotusta ei näy. Sukuni tutkija Oulusta sanoi, että hänen muistinsa mukaan (tapasin hänen pari vuotta sitten lomamatkaltani Kilpisjärveltä palatessa) minulla oli astmageeni (olen Kainuusta) - tuohon ehkä kietoutuu paljon moninaisista oireista. Sukulaistani en ole tuolla kysymyksellä viitsinyt vaivata (kiireinen tuloksentekijä etelän "hiihtopotilaiden" auttajana Lapissa). Vastahan oli tutkimus (Ville Pulkkinen Helsingin yliopistostako) jostain tuonnepäin ja ajattelin sitä englannin kielistä väitöskirjaa saada luettavakseni suomella, kun ei ole ammattisanastoa tuolta alueelta hallinnassa.

    Onko sinulta tutkittu geenejä? Oletko Kainuusta vai joltain muulta "tautialueelta" pohjoisempaa tai idästä? Mitäpä sitä kaikkea yleisillä palstoilla vastaamaan. Ajan myötä otan asioista lisää selvää - pienten lasten kanssa vaan ei ihmeitä tehdä.

    Äänestä

  • Metsäläinen2 kirjoitti:

    Kiinnittäkää erityistä huomiota korkeisiin eosinoviiliarvoihin hyvät ihmiset. (älkää antako periksi, vaikka lääkäri (tietämättömyyksissään) sanoisi mitä !
    Koettakaa löytää lääkäri, joka ymmärtää mistä on kysymys !
    Suomessa on Tampereella esim, professori Juhani Vilpo,
    ja Helsingissä hematologian professori Pirkko Hormila, Kuopion hematologeja en muista.
    Euosinofiilit pitää saada viitearvoille, jotta
    saa oireet pois !
    Itselläni on näin, että jos saan eosinofiilit alle 1,0 , niin keuhko ja sydän oireet katoaa,
    ja jos saan alle 0.4, niin katoaa kikki oiireet.
    Hajuaistikin, jota minulla ei ole ollut kymmeniin vuosiin palautui.
    Lääkitys oli aika mojova, mutta kun se lopetettiin, niin oireet palautuivat !!!

    Äänestä

  • Eosinofilia ? kirjoitti:

    En osaa tarkkaan tieysti sanoa olenko altistunt hemeelle, mutta nuo oireet joita sinulla on, on aivan samat kuin omani.

    Hämmästyin hirveästi, kun kuvasit korvaoireita jotekin, että korvassa jotakin turpoaa. Juuri noin tunnen minäkin ! Jos en heti turpoamisen tunteen tultua saa ciproksin/kortisoonitippoja korvaan, korva alkaa vuotaa, ja bseudomonas bekteeri valloittaa korvan.

    Sydänoireet ovat olleet joskus kolme neljä vuotta sitten aivan hirveät. Muutama kymmenen metriä kävelyä ja syke nousi 180/min.
    Takycardiaa !?!? Omasta mielestä hapenpuutetta.

    Kun keuhkot toimivat normaalisti, ei sydänoireita ole.

    Tulkehtumisen tuneteen aiheuttaa eosinofilisten valkosolujen limakalvoille aiheuttama inflitraatti, eli tulehdussolujen keräytymä/kasautuma. Keuhkoissani on eosinofiilejä viimeisessä näytteessä noin 40 000 yksikköä, kun viitearvot ovat 0-2000.

    Kuvasit, jotenkin näin, että happi loppuu kesken lauseen. Niin se on minullakin.
    Olen joskus kävellessäni soittanut lääkärilleni ja näin hän kuullut miten minä saan happea, kun todellakin puhe tulee pätkissä.

    Sairaaloissa TK:ssa on happisaturaatiomittareita. Pyydä saada joskus mitata veresi happi !!

    Nenässäni kasvaa paksua limakalvoa, ja polyyppejä.Näin nenä on aina tukkoinen ja vuotava. Kasvainkudoksesta 90 prosenttia on eosinofiilejä. Patologin lausunto tuli muutma viikko sitten.
    Nivelet sormissa ja selkärangassa, jalkaterissä on turvonneet ja kipeät. (jonkin sortin LEd-"reuma" kuuluu myös eosinofiliaan )
    Reumakoe näyttää miinusta !!!

    Silmäoireet ovat lähinnä mahdottomat kivut silmämontussa ja samanaikaisesti on tunne, että silmämuna pullistuu ulos. Joskus myös näkyy valovälähdyksiä, ja värillisiä raitoja näkökentässä.

    Verestäni eosinofiilejä on noin 22 prosenttia, viitearvot ovat 2%-4%.
    Eli valkosolujen määräärässä on eosinofiilejä jaktuvasti noin 1,5 -2,1 yksikköä, kun viitearvot ovat 0,02-0,4.
    Eli 2-400 viitearvo, ja mulla on 1500-2100.

    Eosinofilinen solu ns. ärhäköityy ja tuhoaa limakalvojen kudoksia kaikkialla kehossa !
    Minulla on siis noita eosinofiilisiä inflitraatteaj maksassa, virtsarakossa, keuhkoissa, nenässä, ja kuka tietää missä kaikkialla ??

    Verikokeessa kannattaa käydä useamman kerran peräkkäin, vaikka viikon kahden välein !!

    Itselläni on jatkuva lähete laboratorioon !

    Voisin lyödä vaikka pienen leikkimieleisen vedon, vaikka asia on vakava, niin sinun eosinofiilisi ovat oireiden perusteella korkeat.
    Luokkaa 18-22 prosenttia koko valkosoluista !

    MUTTA MIKÄ NOSTATTAA EOSINOFIILEJÄ ???? (homeko)

    Minulla tauti on perinnöllinen.
    Homeet voivat myös nostaa eosinofiilien määrää
    veressä ? Kuka tietää...
    Eihän sitä koskaan tiedä vaikka sinunkin oireesi häviävät, kun/jos eosinofiilit lasketaan lääkkeillä normaaleiksi, eli viitearvoille.

    Kaikki on mahdollista, kannattaa tutkituttaa, ja pyytää valkosoluerittely, ja kiinnittää huomio eosinofiilien määrään.
    Meitä on enemmän, kuin luullaankaan. Omassa suvussani löytyy jaktuvasti uusia tautitapauksia.
    Oireita hoidetaan aluksi yhtä kerralaan, kunnes huomataan mistä on kysymys ??
    Olen kuulolla, ja mielenkiinnolla jään odottamaan verikokeesi tuloksia, eli onko eos-solut korkeat ???
    Mistä päin olet kotoisin ? Tautia ilmenee euosinofiliana ainakin Pohjois-Suomessa.
    Työn perässähän ihmiset tietysti leviää ympäri maata ja maailmaa.

    ps. pienikin kortisooni määrä laskee eos-solujen määrää veressä, mutta vain tilapäisesti !
    Ota huomioon, kun ,ja jos menet verikokeeseen.

    Oireet olivat myös suolistossani muutaman kuukauden verran, eli paksusuoli ns. tulehtui.
    Joillakin ihmisillä eosinofiiilit/tekevät inflitraatin/ kerääntyvät jonnekin paksusuolen
    mutkaan.

    Eosinofilia on harvinainen tauti, jonka osaa suomessa vain muutama hematologi !
    Sain tieoa Ruotsista ja Saksasta.
    Tauti siis luokitellaan veritaudiksi, vaikka oireet viittaavat vaikka mihin....joku on joskus sekoittant allergiaankin !!!!
    Jos eosinofiilien arvot ovat pidenpään kuin puoli vuotta yhtäjäksoisesti yli 1,5 , niin silloin puhutaan HES/hybereosinofiilisestä oireryhmästä, jonka oireet ovat;
    keuhko-oireet.
    sydän oireet,
    nenä oireet,
    niveloireet
    gastroentro oireet, eli suolistoireet,
    keskushermosto-oireet.
    Jatketaan ja ihmetellään.

    B-Eos 100X10^6/l?Löysin tämän tiedon 2003 TTL:n aammattitautiepäilypapereistani.Nyt muistelen että infektiolääkärini kehoitti minua menemään labraan heti samana päivänä jos saan alistusoireita mutta kuka lähetteen silloin kirjoittaisi ja onko se juuri tuo eos joka pitäisi ottaa vai mikä?terv hitusen hölmö näissä asiossa :)

    Äänestä

  • Sairasteleva ? kirjoitti:

    Kiinnittäkää erityistä huomiota korkeisiin eosinoviiliarvoihin hyvät ihmiset. (älkää antako periksi, vaikka lääkäri (tietämättömyyksissään) sanoisi mitä !
    Koettakaa löytää lääkäri, joka ymmärtää mistä on kysymys !
    Suomessa on Tampereella esim, professori Juhani Vilpo,
    ja Helsingissä hematologian professori Pirkko Hormila, Kuopion hematologeja en muista.
    Euosinofiilit pitää saada viitearvoille, jotta
    saa oireet pois !
    Itselläni on näin, että jos saan eosinofiilit alle 1,0 , niin keuhko ja sydän oireet katoaa,
    ja jos saan alle 0.4, niin katoaa kikki oiireet.
    Hajuaistikin, jota minulla ei ole ollut kymmeniin vuosiin palautui.
    Lääkitys oli aika mojova, mutta kun se lopetettiin, niin oireet palautuivat !!!

    Onko suvussasi tai sinulla esim. häikkää kollageeniaineenvaihdunnassa (itselläni on siitä ns. "sairaan paperit")? Nuo geenit kun voidaan löytää/jäljittää mummun mummun mummuun, ja osa niistä siirtyy vain toisen sukupuolen mukana jälkeläisiin. Keuhkokudoskin voi olla tuosta kollageenista johtuen hyvin haperoa, saati iho ja muut limakalvot. Amerikkalais-suomalaista tutkimustyötä tältä alueelta on tehty mm. Oulun yliopistossa.

    Äänestä

  • labra-arvoni kirjoitti:

    B-Eos 100X10^6/l?Löysin tämän tiedon 2003 TTL:n aammattitautiepäilypapereistani.Nyt muistelen että infektiolääkärini kehoitti minua menemään labraan heti samana päivänä jos saan alistusoireita mutta kuka lähetteen silloin kirjoittaisi ja onko se juuri tuo eos joka pitäisi ottaa vai mikä?terv hitusen hölmö näissä asiossa :)

    Katso vielä tarkemmin tuota 100X10>6/l, oliko nuoli miten päin ? Osoittiko nuoli siten, että tuossa määrässä oli enemmän kuin 6 % vai vähemmeän kuin 6%. (ilmaisu on vähän epätarkka)
    Yksi mahdollisuus on tietysti, että soitat paikallisen sairaalan labraan ja pyydät tarkennusta !
    Jos kysyt, niin muista, että sinulla on oikeus saada kaikki mahdolliset labratulokset kotiin
    kirjeitse. Puudä ja tutki.
    Itse saan jo automaattisesti.
    Näyttäisi, että tuo on vasta eosinofiilien koodi,
    ja itse tulos ilmoitetaan esim vaikka niinkuin minun tulokseni 22 % tai 1,5.

    Tai oliko tuon numerosaran lisäksi jotakin muita arvoja siinä labrapaperissa ?
    Kuinka korkeat oli esim. leukosyytit yhteensä ?
    Löytyykö labra kokeista esim. B-Eos, tai L-eos
    arvoja.

    Äänestä

  • Nieppu kirjoitti:

    Jäjensin labra-arvoni E-lausunnosta juuri noin kuin se oli sinne kirjoitettu mutta en tosiaa nosaa sitä tulkita mikä tämä B-Eos arvo sitten on,normaali vai ei?L-Eos arvoa ei ollut,S-IgE oli 163ku/l.

    Äänestä

  • labra-arvoni kirjoitti:

    Jäjensin labra-arvoni E-lausunnosta juuri noin kuin se oli sinne kirjoitettu mutta en tosiaa nosaa sitä tulkita mikä tämä B-Eos arvo sitten on,normaali vai ei?L-Eos arvoa ei ollut,S-IgE oli 163ku/l.

    Oletko saanut sevitystä verikokeistasi.
    Mitkäovat B-eos ja L-eos arvosi.

    Äänestä

  • Oireesi ovat juuri samat, kirjoitti:

    kuin minulla.
    Minulle aiotaan aloittaa sytostaattihoito noihin oireisiin.
    Sairastan eosinofiliaa/HES.
    Oireet samat, ja alussa tautiani luultiinkin allergiaksi ?????
    valkosoluerittely kertoi sitten aivan muuta.
    Eosinofiliset valkosolut olivat tähtitieteellisen korkeat. Kun eos-valkosolut laskettiin viitearvoille kaikki oireet katosivat.

    Jos on eosinofiliaa, niin kannattaisi ottaa matovasta-aineet varsinkin, jos on joskus elämässään käynyt kaukomailla. Ja hoitaa omatoimisesti ivermektiinillä (Stromectol) 12 mg pari kertaa vuodessa. Ota hoito omiin käsiisi, eosinofilia on trooppisten tautien jälkitila, jota ei osata Suomessa hoitaa.

    Äänestä

Hei!
Minulla on seuraavanlaisia oireita.
1. Palan tuntu kurkussa, erityisesti makuuasennossa, joskus kuumotusta henkitorvessa. Jos oikein yskäistä rykäisen, saan kunnon räkäsoudit jostain keuhkoputkista saakka.
2. Nenästä valuu limaa kurkkuun koko ajan.
3. Korvakäytävät ovat tulehtuneet.
Vaivaa jatkunut jo yli 3 kuukautta.

Tietääkö joku, kuinka monta tuntia viikossa riittää altistamaan homeallergialle? Epäilenkö työtä vai kotia. Molemmissa voisi olla potentiaalisia homelöytöjä varsinkin töissä...
Pitäisisikö oireiden kadota, jos poistun hometalosta?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

uhrilammas täälläkin kirjoitti:

Aloitetaanpa uusi otsake, kun juuri tätä toivottiin yhdessä ketjussa eli keskustelua oireista.

Oireista pitää ja saa keskustella, sillä valitettavan usein käy niin, että ilman tietoa oireista sairaus pääsee liian pitkälle ennen kuin tajutaan, mistä on kysymys. Tyyppi esimerkki on se, että nivelkipuinen juoksee turhaan reumalääkärillä vuodesta toiseen, vain kuullakseen, ettei tämä ole reumaa. Eli nivelkipu on yksi tyypillisimmistä oireista. Se voi alkaa vain yhdestä nivelestä esim. peukalon nivelestä leviten pikkuhiljaa kaikkiin sormiin ja sitten myöhemmin varpaisiin ja siitä edelleen isoihin niveliin. Nivelkipu voi olla voimakkuudeltaan vaihtelevaa eli välillä voi sormet olla niin kipeät, ettei tiskirättiä pysty puristamaan. Ehkä juuri se liikekipu on pahinta, mutta on niveliä koskenut tasaisesti myös ihan levossa ollessa. Mitä enemmän on ollut homeisissa tiloissa sitä kipeämmät nivelet ja ne myös toipuvat aika hitaasti, vaikka pahin altistus loppuisikin.
Näihin oireisiin kuuluu kyllä myös alaselän vihlova kipu eli se, kun joku työntäisi puukkoa ristiselässä. Kävin hieronnassa, jos vaikka minkälaisessa ja hetken selkä saattoi olla hyvä, toisinaan kipu tuli takaisin, kun oli päässyt 200 metrin päähän hierontapaikasta. Minun selkäkipuni loppuivat siihen, kun altistus väheni eli en tarvitse hierojaa, jos pysyn loitolla homeista.
Yleensä, kun nivelet ovat kipeänä, niin silloin olen myös aamuisin jäykkä kuin rautakanki, eikä sängystä tahdo päästä ylös ja liikkuminen on yhtä tuskaa. Pikkuhiljaa eteenpäin ja se jäykkyys ikäänkuin sulaa taka-alalle niin, että pystyy jotenkin luontevasti liikkumaan.
Tässä oli kuvaus yhdestä oireesta, jonka home tuo tulessaan. Tämä ei ole suinkaan ainoa oire, mutta toivon, että joku muu jatkaa aiheesta. Edelle mainittu oireilu on ihan omakohtaisesti koettua ja todellakin helpottaa, mitä kauempana kosteusvauriohomeista pysyy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu