Perheessämme on kaksi poikaa (eskari 3v), joista eskari-ikäisellä on ollut pieniä "ongelmia" pienestä asti pääasiassa puheenkehityksessä. Muita ominaispiirteitä on ollut Tic-oireet (mm. käsien heiluttelu ja hampaiden yhteen napsuttaminen) ja nyt eskarissa on todettu, että pojan taidot muodostaa sosiaalisia suhteita on ikäisten kehitystä jäljessä. Poika on aina ollut enemmän itsekseen viihtyvä (piirtelee paljon), mutta leikkii kyllä aikansa hyvinkin tuttujen lasten kanssa (poistuu kyllä usein kesken leikin omiin puuhiinsa). Karkea motoriikan kehitys on ollut hieman viivästynyttä, mutta käden hienomotoriikka sen sijaan on erittäin kehittynyttä (piirtää upeita yksityiskohtaisia piirustuksia). Erityislastentarha epäilee havaintojen perusteella, että pojan työmuisti ei ole ikäisten tasolla, mutta saimme nyt lähetteen perheneuvolaa, josta toivottavasti saamme pojalle apua/tukea tulevaisuutta varten.
Kysymys onkin, että onko muilla samankaltaisi lapsia (varmasti on, vaikka meille poikamme onkin ainutlaatuinen). Välillä olemme itse epäilleet ties minkätyypin autismia yms, mutta sitten taas toisaalta pikkumies näyttää hyvin tunteensa, halailee ja pussailee (nyt on kyllä tullut pussailuun "HYI-vaihe", mutta kuulunee eskaripoikien kehitykseen). Kehitys on mennyt eteenpäin hurjasti viimeisen 6kk:n aikana, mutta harkitsemme vakavasti koulun aloituksen siirtoa vuodella (poika on syntynyt loppuvuodesta) etenkin, jos ammattilaiset sitä suosittelevat.
Olisi kiva kuulla muiden vanhempien kokemuksia siitä miten lasta on tuettu, jos/kun olette päässet perheneuvolan jälkeen terapiaan/kuntoutukseen. Ja millaisia syitä näihin lapsen "ominaispiirteisiin" on todettu (kuulo/muisti/ yms. ongelmia?).
Kiitos kaikille asiallisille vastauksille jo etukäteen :-) Me jännäämme ensimmäistä perheneuvolakäyntiä, joka on edessä vajaan kuukauden päästä.
Hyvää jatkoa kaikille vanhemmille: jaksuja pienten ihmisten kasvatukseen!
Meidän poika
5
1055
Vastaukset 5
- lailla
Tulee vähän mieleen asperger oireet.
googleta sinne.- päinkään
Asperger-lapsilla ei ole puheenkehityksessä nimenomaan ongelmia, vaan puhuvat esim. jo pienestä pitäen pitkin lausein ja kirjakielellä. As-lapsilla ei niinikään ole tic-oireita. Hienomotoriikka on hyvinkin ongelmallista ja tällä pojalla ei.
Yhtäläisyyksiä ei löydy kuin toisten huomioimisessa leikkiessä.
Älä turhaan googleta asperger-sivuille. - voi hyvinkin
päinkään kirjoitti:
Asperger-lapsilla ei ole puheenkehityksessä nimenomaan ongelmia, vaan puhuvat esim. jo pienestä pitäen pitkin lausein ja kirjakielellä. As-lapsilla ei niinikään ole tic-oireita. Hienomotoriikka on hyvinkin ongelmallista ja tällä pojalla ei.
Yhtäläisyyksiä ei löydy kuin toisten huomioimisessa leikkiessä.
Älä turhaan googleta asperger-sivuille.Kyllä as-lapsella voi puhe viivästyä. Puhe nasaalia, ei välttämättä hallitse äänen lujuuttaan. Eikä ne lauseet välttämättä ole pitkiä, vaikka puhuisikin kirjakieltä. Näissä kehitysvaiheissa on aina yksilöllisiä kehitys eroja.
Ja kyllä as-lapsella voi myös esiintyä tic-oireitakin, silmien räyttelyä.
Ja vaikka karkeamotoriikassa esiintyykin ongelmia, niin hienomotoriikasssa voi olla hyvinkin hyvä, taitava piirtämään.
Niin että silleen.
- erityislapsen äiti myös
Mielestäni olet jo tosi pitkälle selvitellyt lapsesi asioita ja tiedostat olemassa olevia ongelmia. Hieno juttu. Vaikea kommentoida äkkiseltään mitään, kun jokainen lapsi on kuitenkin niin erilainen.
Toi "työmuisti" -juttu tarkoitti sitä, kuinka pitkiä ohjeita ottaa vastaan toimien niiden mukaan. Leikkimielinen esim. "laita pikkuauto laatikkoon ja siirrä laatikko lattialle ja sano heikunkeikun" Siinä on kolme noudatettavaa osaa ja on jo aika vaikea toteuttaa. On sitte eri asia, onko kyseessä muisti- vai keskittymisongelma. Mun pojalla oli myös huono työmuisti taso. Noudatti ilman empimistä kaksiosaiset ohjeet, sitä pidemmät hankalia. Pojalla kuulonhahmottamisongelmia myös, kyselee paljon ja varmistaa toimintaohjeet monta kertaa. Sekin voi vaikuttaa tohon työmuistitason tulokseen. Ei siis ihan helppoa miettiä, mikä ongelma on se kaikkein isoin. Kuulonhahmottamisongelmat vaikuttaa tietty myös keskittymiseen ja keskittymiskyky oppimiseen ja muistiin. Sosiaalisiin suhteisiin vaikuttaa kaikki. Miten hyvin keskityt leikkiin, kuuntelet ja huomioit toista, olet vastavuoroinen, kunnioitat toisen toiveita ja kuitenkin pidät myös omia puoliasi.
Aluksi mä luin hirveesti kirjoja ja selasin nettiä saadakseni tietoa lasten neurologisista häiriöistä. Nyt mä oon enemmänki ottanu tehtäväkseni yrittää kuulostella oman pojan juttuja ja keksiä keinoja auttaa. Yritän löytää "oikeita nappuloita paineltavaksi", että syntyisi se AHAA-elämys.
Niinkun nyt ohjeiden anto. Sanon yhden ohjeen kerrallaan ja varmistan, että ymmärsi. Pieni asia, mutta aikuisen yllättävän vaikee muistaa. Pitää tavallaan opetella uusi käyttäytymismalli puheen suhteen itsellekkin. Sadunkerronta on ollu hyvä mun pojalle. Illalla kerrotaan vuorotellen. (sekä kuullun että puheenharjoitus, josta mun poika tykkää). Koululeikki, johon otan salaa elementtejä puheterapeutilla harjoitelluista asioista. Sosiaalisten suhteiden kanssa on vaikeinta, niihin on vähän hankala enää eskarilaisen kanssa liian tuimasti puuttua. Mä yritän muistaa sen, että kasvaahan se lapsi koko ajan ja mä oon itse niin lähellä, etten ehkä nää muutosta niinku muut näkee. Kuitenkin se on joka päivä vähän isompi ja joka päivä se jotain hoksaa. Joku päivä se kasvaa hienoksi mieheksi sen ansiosta, mikä määrä sitä hyvää kapasiteettia sillä on. Ei sais jäädä liikaa tuijottamaan sitä, mitä toinen ei osaa vaan kannustaa siinä, mitä se osaa.
Tommosia mietteitä tuli näin äkkiseltään mieleen. Koulunalku huolestuttaa muakin nyt kovasti. Ens kuussa alkaa koulukypsyystestit ja jännittää. Aioin toki toimia asiantuntijoiden suosittelemalla tavalla. Silti huolettaa, mikä mahtaa olla "tuomio". - Alkuperäisen viestin kirjoi...
Ensinnäkin kiitos kaikille asiallisista vastauksista :-)
Viimeviikolla oli eka perheneuvolakäynti ja kokonaisuudessaan positiivinen juttu. Poika pääsee nyt kokonaisvaltaiseen kartoitukseen ja päässee aloittamaan toimintaterapian ryhmässä. Psykologi ei ollut kauhean huolestunut ja epäili että todennäköisesti kyseessä on kapea-alainen neurologinen häiriö. Mutta nyt kuitenkin kartoitetaan kunnolla ja aloitetaan toimintaterapia, jolla vahvistetaan heikkoja alueita (mm. liikkuminen ja sosiaaliset taidot). Diagnoosi saadaan sitten kevättalvella-keväällä.
Jotenkin helpotti heti, kun asiat lähtee näin nopeasti sitten rullaamaan (eka kartoituskäynti heti tammikuun ekalla viikolla) ja saadaan apua/tukea niin pojalle, vanhemmille kuin päiväkodille ja muillekin lapsen kanssa paljon tekemisessä oleville ihmisille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 591220
Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust571148Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍1331122Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,7990- 96950
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.5805Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista27741- 43732
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it192696- 71669