Sen todistaa heidän kuollut uskonsa ja mm. heidän lukuisat harhaopit.
Helluntailaiset joutuvat siis HELVETTIIN ellei totinen katumus ja parannus tule väliin uudessa hengestäsyntymisessä Jumalan valtakunnasta saarnatun evankeliumin kuulemisen ja sen alle antautumisen kautta.
Etsikää ensin Jumalan valtakunta!
Se ei ole sisäisesti teissä. Vaan teidän sisällänne on Saatanan valtakunta!
Mutta Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.
Etsivä LÖYTÄÄ!
Kun olette lötäneet sen, niin kolkuttakaa.
Kolkuttavalle AVATAAN!
helluntailaisissa on pahahenki
17
579
Vastaukset
- frihet
Minä ihan mietin vuosikymmenyt takasin, kun kolkuttelin viinan himoissani erään rokarin ovea ja henkikin tuntui olevan hiuskarvan varassa, ei aukassu sillo ja olo oli viimesen päälle hengellistä, tuli ulos sitäkin mitä en edes suuhuni ollut pannu, et kyll minä mieluumin Kristuksen armossa elän kuin sinun opisi ottaisin takasin.
Isä ei muuten ole luvannut ketään hyljätä, eikä ulos heittää, jotka Hän on lapsekseen ottanut.
Kyl sinäkin vielä löydät, kunhan aikas etsit ja kolkuta oikeille oville, kun pääset nii pitkälle, kyl ne ajastaan aukee.
Nimi pitää olla elävien kirjoissa, joten eiku mee etsimään, tai tuu kuulolle- ekkleesia
Käänny elävän Jumalan puoleen, niin Jumala kääntyy sinun puoleesi.
- frihet
ekkleesia kirjoitti:
Käänny elävän Jumalan puoleen, niin Jumala kääntyy sinun puoleesi.
Minäkin elän Kristuksessa
Room. 8:1
"vanha aatua" ja pahuuttaa löytyy jokaisesta uskovasta, niin helluntailaisistakin. Mutta uskomme Kristuksen voittaneen meidät omakseen. Uskomme Kristuksen olevan tie, totuus, ja elämä.
Ainakin minä helluntailaisena näin uskon.
Katsohan helluntailaisten uskontunnustusta, ei mielestäni ole kovin epäraamatullista harhoppia...
http://www.espoohsrk.fi/html/uskontunnustus.htm- Johanna2006
mitä ne harhaopit ovat, kiitos? Jännä miten tällä palstallakin saa syytöksiä, mutta koskaan ei saa todistusta mistä syytetään. Eihän tuomio-istuimetkaan laita ketään vankilaan ilman kunnon näyttöä ja todisteita.
- caset
mitäs siellä oli tekeillä ja missä uskossa?
- frihet
caset kirjoitti:
mitäs siellä oli tekeillä ja missä uskossa?
Knytbyläiset täälläkin luokitellaan lahkoon, joten ei tekemistä helarien kanssa.
- päivän paras
frihet kirjoitti:
Knytbyläiset täälläkin luokitellaan lahkoon, joten ei tekemistä helarien kanssa.
Knutbyssä he itse ilmoittavat kyllä olevansa perushellareita, annetaan heidän päättää itse
liha se jyllää joka paikassa - frihet
päivän paras kirjoitti:
Knutbyssä he itse ilmoittavat kyllä olevansa perushellareita, annetaan heidän päättää itse
liha se jyllää joka paikassaTänä päivänä tosin en tiedä, mutta ystävieni tytär on sen seurakunnan jäsen ja minäkin jotain tiedän.
Hehän eivät halunneet veljenyhteydessä helareiden kanssa olla ja sieltähän poistui monet seurakuntalaiset (vanhempi polvi), kun nää uudistajat sai valtaa.
Asutko itse lähellä, vai kuulopuheisiinko ajatuksesi juontavat???
Ruotsin tiedotusvälineissäkin tuo ryhmä luokitellaan lahkoksi, kerroppa yksikin virallinen helluntaiseurakunta, josta Ruotsissa sanottas, että on lahko???
Siellä Suomessa voidaan ehkä virallisestikin helarit lahkoksi luokitella, mutta täällä se on saman arvoinen kuin kaikki muutkin viralliset kristilliset seurakunnat, joten täällä vois syyteen nostaan, jos joku lahkolaiseks sanos.
Minulle tosin on sama, vaikka nimittelis, olenhan jo entisenkin elämäni johdosta, näitä "arvonimiä" keränny melkoisesti, jot sehän ei yks lisä nimitys miestä kaada. - RitariOlevainen
frihet kirjoitti:
Tänä päivänä tosin en tiedä, mutta ystävieni tytär on sen seurakunnan jäsen ja minäkin jotain tiedän.
Hehän eivät halunneet veljenyhteydessä helareiden kanssa olla ja sieltähän poistui monet seurakuntalaiset (vanhempi polvi), kun nää uudistajat sai valtaa.
Asutko itse lähellä, vai kuulopuheisiinko ajatuksesi juontavat???
Ruotsin tiedotusvälineissäkin tuo ryhmä luokitellaan lahkoksi, kerroppa yksikin virallinen helluntaiseurakunta, josta Ruotsissa sanottas, että on lahko???
Siellä Suomessa voidaan ehkä virallisestikin helarit lahkoksi luokitella, mutta täällä se on saman arvoinen kuin kaikki muutkin viralliset kristilliset seurakunnat, joten täällä vois syyteen nostaan, jos joku lahkolaiseks sanos.
Minulle tosin on sama, vaikka nimittelis, olenhan jo entisenkin elämäni johdosta, näitä "arvonimiä" keränny melkoisesti, jot sehän ei yks lisä nimitys miestä kaada.Kun Päämiehemmekin, Jeesus Kristus, on tämän lahkon Johtaja, niin lahko on vain kunnia nimike !
Ihan se Raamatussa niin sanotaan ! - frihet
RitariOlevainen kirjoitti:
Kun Päämiehemmekin, Jeesus Kristus, on tämän lahkon Johtaja, niin lahko on vain kunnia nimike !
Ihan se Raamatussa niin sanotaan !Olihan tuo kristitty nimikin apostolien aikaan "haukkumanimi", heitähän alkuunsa kutsuttiin kristityksi, vaikka ei koroittaakseen Kristusta.
On kuitenkin armoa, kun saamme Kristuksen lahkoon kuulua.
Onko veljellä tarvetta aidosta lampaan villa patjasta, tuli vaan mieleen tuolla vintillä tutkaillessa, et olis ylimääräinen ja ne on hyviä sekä kesällä et talvella, niin selälle kuin muillekin vaivoille, joita saattaa iän mukana tulla..
Voisin mukaan ottaa, kun huomenna sinne Finlandiaan lähden. - ei-lahkolainen
frihet kirjoitti:
Olihan tuo kristitty nimikin apostolien aikaan "haukkumanimi", heitähän alkuunsa kutsuttiin kristityksi, vaikka ei koroittaakseen Kristusta.
On kuitenkin armoa, kun saamme Kristuksen lahkoon kuulua.
Onko veljellä tarvetta aidosta lampaan villa patjasta, tuli vaan mieleen tuolla vintillä tutkaillessa, et olis ylimääräinen ja ne on hyviä sekä kesällä et talvella, niin selälle kuin muillekin vaivoille, joita saattaa iän mukana tulla..
Voisin mukaan ottaa, kun huomenna sinne Finlandiaan lähden.oikein ylvästelet knytbyn tapahtumilla?
- frihet
ei-lahkolainen kirjoitti:
oikein ylvästelet knytbyn tapahtumilla?
Mutta voihan kakastakin kakun tehdä, kun oikein vaivaa.
En ole tosin paikanpäällä siellä käynyt, eikä minua mitkään kohut kiehdo, riittää, kun Kristuksessa saa kokea rauhaa ja iloa.
En tosin minäkään kuulu tämän maan mukaan lahkoon, mutta tällä palstalla voin sisarusteni joukossa ottaa tuonkin nimityksen, muutenhan olisin kait ulkopuolinen.
Mitäs muuta toivot, että retostelen, kun rötöstelyt ovat jääneet entisen elämän myötä unholaan.
Sinä saatat ehkä kantaa turhaankin tuosta tapahtumasta traumoja, jos et ole osallinen, siis sen seurakunnan jäsen tai jonkun sukulainen.
Tiedäthän, että Kristus on heidänkin syntinsä sovittanut, vaikka se sinua kiusaakin, sehän on sitä finnin kateutta, jos joku jotain sais vaikka anteeksi, eiks vaa? - kerrankin oikeassa
RitariOlevainen kirjoitti:
Kun Päämiehemmekin, Jeesus Kristus, on tämän lahkon Johtaja, niin lahko on vain kunnia nimike !
Ihan se Raamatussa niin sanotaan !miksi lahko sanaa pitäisi hävetä? Jos Jeesus on kerran tämän lahkon päällikkö, niin tosiaan se on vain kunnia nimike tuo lahko-sana!
- Gal.5
kerrankin oikeassa kirjoitti:
miksi lahko sanaa pitäisi hävetä? Jos Jeesus on kerran tämän lahkon päällikkö, niin tosiaan se on vain kunnia nimike tuo lahko-sana!
Lopun ajan eksyttäväiset lahkot, joihin helluntailiike kuuluu, eivät peri Jumalan valtakuntaa. Gal.5:20-21.
- Markku Tampio
höperrä joutavia, kun sulla ei ole henkien arvostelemiseen oikeuttavaa armolahjaakaan etkä kykene nyt millään faktoilla kumoamaan Isä Jumalamme antaman todistuksen sanaa hänen Pojastaan Jeesuksesta, jonka kautta helluntailaisille niinkuin vapaitten suuntien uskovillekin on julistettu syntien anteeksiantamus ja tämän vakuudeksi Jeesus on lähettänyt keskuuteemme Pyhän Hengen.
Että pirä vaan pienempää ääntä, ellei sulla ole muuta ajatuksissasi kuin puhua pärpättää turhaa älämölöäsi, sillä rauhaan on Isä Jumalan armossaan meidät kaikki kutsunut. Kyllä niitä on sellaisiakin helluntailaisia, joissa ei ole pahaa henkeä. He ovat oikeita uskovia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2844755Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353056Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k512963Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7986Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78971Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52969