miksi valkoista heteromiestä syytetään?

Tämähän näkyy kaikissa hyysätyissä vähemmistöryhmissä. Esimerkkinä homojen alttius itsetuhoiseen käyttäytymiseen. Valkoista heteromiestä syytetään, koska hän muka "homofobiallaan" aiheuttaa homoille masennusta. Tosiasiassa esimerkiksi monet kristilliset konservatiivit ja puolueettomat tahot ovat tutkineet asiaa ja ovat todenneet, että homojen itsetuhoinen käyttäytyminen johtuu ainoastaan siitä, että he eivät tule toimeen keskenään! Homojen suhde-elämä ei toimi, koska luonto/Jumala on selvästi tarkoittanut parisuhteen miehen ja naisen välille. Tästä homouden perusheikkoudesta sitten syytetään "homofobista" valkoista heteromiestä, vaikka hyvin tiedämme, ettei hän voi homosuhteen ala-arvoiselle luonteelle mitään.

Sama on rotukysymysten kanssa. Jos musta ei pärjää työelämässä hänen alhaisemman älykkyyden ja sosiaalisuutensa vuoksi, syytetään taas valkoista heteromiestä siitä, että hän aiheuttaa mustien pärjäämättömyyden "rasismillaan". Vaikka taas valkoinen heteromies on kykenemätön tekemään mitään mustien geeneille.

Siis kuten näemme, kaikki on meidän syytämme. Onneksi nyttemmin on nousemassa järjen äänet esille. On tullut rohkeita ihmisiä sanomaan, että tämä mieletön demonien hakeminen on loputtava.
198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Itse homoseksuaalisuutta ei voida pitää kovinkaan outona tai pahana asiana. Kautta historian on ollut homoja tai oikeammin ei ehkä pitäisi puhua homoista vaan mies ja nais rooleista. Tällä en viittaa transuiluun vaan siihen, että on olemassa biologiset mies ja naisroolit, mutta ne eivät varsinaisesti ole sukupuolikohtaisia välttämättä. Lyhyesti ja kansankielellä kyse on siitä, että miehet tykkäävät nussia ja dominoida kun taas naiset tykkäävät alistua ja olla se vastaanottava osapuoli. Nämä roolit voivat olla eri-asteisia ja sekottuakin hiukan, mutta niitten olemassaolo on tärkeä huomata. Suhde jossa on 2 naista tai 2 miestä ei yksinkertaisesti voi toimia. Enkä nyt viittaa sukupuoliin vaan juuri noihin rooleihin. Monilla homoilla ja erityisesti näillä nykyajan hieman naurettavillakin neitihomoilla on juuri tuo ongelmana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jeess kirjoitti:

Tämähän näkyy kaikissa hyysätyissä vähemmistöryhmissä. Esimerkkinä homojen alttius itsetuhoiseen käyttäytymiseen. Valkoista heteromiestä syytetään, koska hän muka "homofobiallaan" aiheuttaa homoille masennusta. Tosiasiassa esimerkiksi monet kristilliset konservatiivit ja puolueettomat tahot ovat tutkineet asiaa ja ovat todenneet, että homojen itsetuhoinen käyttäytyminen johtuu ainoastaan siitä, että he eivät tule toimeen keskenään! Homojen suhde-elämä ei toimi, koska luonto/Jumala on selvästi tarkoittanut parisuhteen miehen ja naisen välille. Tästä homouden perusheikkoudesta sitten syytetään "homofobista" valkoista heteromiestä, vaikka hyvin tiedämme, ettei hän voi homosuhteen ala-arvoiselle luonteelle mitään.

Sama on rotukysymysten kanssa. Jos musta ei pärjää työelämässä hänen alhaisemman älykkyyden ja sosiaalisuutensa vuoksi, syytetään taas valkoista heteromiestä siitä, että hän aiheuttaa mustien pärjäämättömyyden "rasismillaan". Vaikka taas valkoinen heteromies on kykenemätön tekemään mitään mustien geeneille.

Siis kuten näemme, kaikki on meidän syytämme. Onneksi nyttemmin on nousemassa järjen äänet esille. On tullut rohkeita ihmisiä sanomaan, että tämä mieletön demonien hakeminen on loputtava.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu