Olipa kyseessä geenit tai meemit, vaihdossa voittaa aina. Kuvitellun rotupuhtauden ja puhtaan kansallisen kulttuurin vaalijat eivät koskaan ole vieneet kehitystä eteenpäin. Tämä pätee Afrikassakin. Länsimaiset vaikutteet nigerialaiseen kirjallisuuteen saapuivat 700-luvulla eKr. arabikulttuurin levittäydyttyä Afrikkaan. 1300-luvulla kirjoitettu ja puhuttu arabia kukoisti Pohjois-Afrikassa. Romaani lajina syntyi Nigeriassa 1930-luvulla.
vaihdossa voittaa aina
humanisti :-)
111300
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 32 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Huomaatkos, sivistys kulkee AINA vaaleammalta rotutyypiltä tummemmalle, ei koskaan päinvastoin.
esimerkiksi afroamerikkalaisessa musiikissa, jota nykyäään soitetaan kaikkialla maailmassa, ovat vaikutteet selvästi tulleet Afrikasta meille. Msitähän sinullekin saisi sen verran sivistystä, että oppisit, että mitään rotutyypppejä ei edes ole. Tervetuloa nykyaikaan.
.. eivät ole yhteensopivia toisten meemien kanssa. Islam-niminen uskontomeemi pyrkii syrjäyttämään toiset uskontomeemit, muun muassa länsimaihin syvään juurtuneen kristinusko-meemin.
Jos tämä aihe kiinnostaa, kannattaa tehdä google-haku "islam on meemi" ja tutustua löydöksiin.
(a)lot
ei pidä uskoa kaikkea mitä netistä löytää. Itse olisin enempi ekumenian kuin separatismin kannalla. Näin siitä huolimatta, että en itse usko mihinkään enkä kehenkään - mikä minusta on ihmiselle parasta, mutta ehkä se ei sovi kaikille.
.. oli varsin hauskasti kuvattu tuossa tekstissä. Lue nyt, jookos? Tässä suora linkki: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000017168113
En väitä, että tuo teksti olisi sellaisenaan totta. Mutta tekstin taustalla oleva meemiajattelu tuo mielenkiintoisen tarkastelunäkökulman uskonnoille ylipäätään; uskontoja voidaan ajatella evolutiivisina olioina jotka ominaisuuksistaan ja toimintaympäristöstään riippuen joko menestyvät tai eivät menesty. Uskontojen sisällä ja välillä tapahtuu mutatoitumista, aivan kuten geenimaailmassakin. Tai sitten ei tapahdu, riippuen siitä, mitkä premissit kukin uskonto on perustakseen valinnut. Islamhan pyrkii pitäytymään mahdollisimman muuttumattomana, kuten varmasti tiedät.
Uskontojen separatismi on tosiasia. Ehkä ekumenian keinoin voidaan liudentaa jyrkkiä näkemyseroja. Tai sitten ei. Espoon hiippakunnan piispan Mikko Heikan mukaan "Islamissa löytyy fundamentalisteja. Sen sijaan relativismi ja synkretismi ovat sille mahdottomia. Eurooppa puolestaan on yhä vähemmän tietoinen olemuksestaan ja entistä halukkaampi suhteellistamaan uskontojen erot."
Jos toinen ei muutu ja toinen haluaa muuttua, niin ehkä arvaatkin, miten ekumenisessa prosessissa tulee lopulta käymään?
-- (a)lot
tai ainakin mainita ne ohimennen. Kaikissa uskonnoissahan on tuo sama piirre että yhtä aikaa janotaan niiin muuttumattomuuttta kuin muutostakin. Onhan kristityilläkin tapana puhua Jumalan sanasta että se on ja pysyyy samana, vaikka se ei pidäkäään paikkansa. Tulkinnat muuttuvat, ei voi olettaa että ymmärtäisemme parun tuhannnen vuoden takaisia tekstejä samallla tavallla kuin ne joille tekstit kirjoitettiin. Hyvä jos mitenkään.
..taisit.
Kysymys: onko Koraani, islamin pyhä kirja islamilaisten mielestä:
a) virheetön, muuttumaton ja Jumalan viimeinen ilmoitus.
b) virheellinen, ajan saatossa muuttuva, Jumalan nyt-jo-ekspiroitunutta tahtoa sinnepäin kuvaava kyhäelmä?
Jos a, niin silloin on vaikea nähdä islamin muuttumismahdollisuutta. Jos b), niin silloin tilanne on tietenkin toinen..
(a)lot
mikäli he ovat yhtäään samanlaisia kuin kristityt, niin he vastaavat a, vaikka totuuus on b ;)
.. paitsi että suuri osa nykykristityistä on valinnut Koraaniin (tai itse asiassa sen substituutioon Raamattuun) perustumattoman vaihtoehdon jossa
c) mikä tahansa pyhä kirja on tosikiva ja hyvä ja mukava elämänohje, ihanvarmastijoo, mutta murehditaan näitä asioita sitten vasta eläkkeellä kun ollaan lähempänä lopputaivalta ja mädännytään kiikkustuolissa eikä murehdita nyt, eiei.
Mutta.
Se, muuntuuko Koraani vai ei, lienee helposti selvitettävä tieto. Islamoppaan [ http://www.islamopas.com/koraani/index.html ] mukaan: "Alkuperäisellä kielellään (arabiaksi) Koraani on suoraa Allahin (JUMALAn) Puhetta ihmiskunnalle profeetta Muhammedin (rauha hänelle) välityksellä."
Wiki ilmoittaa koraanin olevan muuttumaton. [ http://fi.wikipedia.org/wiki/Islam ]: Muslimien mukaan ihmiskunnan tärkein lähde Jumalasta on kuitenkin Koraani, joka on heidän mukaansa virheetön, muuttumaton ja Jumalan viimeinen ilmoitus. Koraanin nähdään korjaavan Tooraan ja Raamattuun ajan kuluessa syntyneitä vääristymiä.
Mutta tasapuolisuuden nimissä: http://www.studytoanswer.net/myths_ch1.html
antaa ymmärtää, että muutoksia on historian aikana tapahtunut.
Oli muutoksia tai ei, islamin meemipleksi _pyrkii_ pitäytymään muuttumattomana. Kristinuskon ei. Olisi mielenkiintoista seurata näiden kahden meemijoukon peliteoreettista tarkastelua; eli sitä, mitä seuraa, kun kaksi kilpailevaa meemiä yrittää takertua kantajaan eli tässä tapauksessa maailmanselitystään hakevaan orpoon olioon. Kirjahyllyssä on yksi opus joka tätä aihetta sivuaa, mutta kun ei millään ehdi lukea..
(a)lot
Väittäisin, että maan päällä olisi ennen valkoisia ja keltaisia kehittynyt jokin muu älykäs rotu, jos taannuttajat eivät olisi suurilla massoillaan lyöneet niitä.
Sodat ovat kaataneet kehittyneitä siviilisaatioita eri aikoina jo kauan sitten ja useita kertoja. Tuuppaa olemaan niin, että aina jokin taannuttava ominaisuus pääsee vallalle ja vie ihmiskuntaa taaksepäin ja nyt näyttää käyvän taas niin. Jokainen tietää, mistä taannuttajat tulevat. Ihmiskunta on etenemätön monessa mielessä: Ne lisääntyvät hirmuisesti, joidenka ei pitäisi ja kehittyneemmät osaavat jo perhesuunnittelun....ja ne suuret massat sitten taas päästetään sotkemaan edistyneen suunnan.
se taisi olla vähä-älyisempi kuin Homo sapiens