Kaksi leiriä. Jumalalta on annettu meille

Sielun vioholliselta olemme saaneet sunnuntai
sinetin. Tämä asiahan on hyvin yksinkertainen
ratkaista. Sapatin viettäjät palvelevat vain yhtä
Jumalaa.

Sunnuntain viettäjät palvelevat kahta Jumalaa. Ensimmäisenä Jumalana on heillä sielun vihollinen
sunnuntain pyhityksen muodossa. Kuitenkin varmuuden vuoksi he yrittävä vielä hokea Jeesustakin avuksi? Tämä on varma merkki siitä etteivät Sunnuntai Kristityt ole oikeita Kristittyjä. on heidän Jumalan antaman Sapatin
vihaaminen. Ja sielun vihollisen antaman
sunnuntain ylistys. Sapatin Häpäisy markkina
päiväksi on jo kauhea teko Kristityksi iteään
nimittäviltä.

Eihän kukaan voi palvella kahta herraa sanoo
raamattu!!! Näin ajattelee Outsider. ulkopuolisena???????
3100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"sisäpuolinen" olet kyllä jutuistasi päätellen.

Sielunvihollisia ovat toisilleen niin "lauantailaiset" kuin "sunnuntailaisetkin" yrittäessään runnoa toisin ajattelevaa oman uskomusmallinsa mukaiseen muottiin.

Oikeampi asenne olisi lauantain pyhittäjän rohkaista ja tukea sunnuntain pyhittäjää tämän omassa uskossa ja myös päinvastoin.

Mutta emmehän me niin tee. Oma uskomme on niin heikoissa kantimissa ettemme jaksa sietää erilaisuutta ja luulemme Jumalankin olevan kaltaisemme pikku nilkki, joka kyttää aloitammeko sapatinvieton perjantai-iltana kello kuusi tai menemmekö jumalanpalvelukseen sunnuntaina kello kymmenen vai emmekö kumpaankaan näistä.

Äänestä
  • vain Jumala katsoo sydämmeen mitä me olemme toisillemme, onko meillä lähimmäisen rakkautta yhtään vai onko meillä vaan kylmä oppi päässämme, Jumala tietää mitä tekoa me olemme, mutta hän rakastaa meitä kaikkia olimmepa me sunnuntain pyhittäjiä tai Sapatin, se on tärkein että me rakastamme toisiamme niinkuin Jumalakin rakastaa meitä, iankaikkisella rakkaudella.

    Äänestä

pahempaa on se kun tehdään Kaikkivaltiaasta Jumalasta SADISTI,opettamalla että Jumala piinaa luotuaan olentoa iankaikkisesta iankaikkiseen helvetissä.

Siitä syystä että tällä ei riittänyt ymmärrystä ja uskoa ottaa pelastusta vastaan.Teidän mottonne on käänteinen mitä meidän,jotka olemme uskossa.

Helvetin ikuiseen piinaan sopisikin paremmin näin käänteisesti tämä raamatun kohta:

"Vain hetken kestää hänen armonsa,mutta hänen vihansa on iankaikkinen."

NÄINKÖS TE TÄMÄN LUETTE? TEIDÄN NÄKEMYKSENNE JA IKUISEN PIINAN OPPINNE HUOMIOIDEN!

Meille taas on itsestään selvyys se että Jumala ON RAKKAUS ja senvuoksi näin:

"Vain hetken kestää hänen vihansa,mutta hänen armonsa iankaikkisesti".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sapatti sinetiksi kirjoitti:

Sielun vioholliselta olemme saaneet sunnuntai
sinetin. Tämä asiahan on hyvin yksinkertainen
ratkaista. Sapatin viettäjät palvelevat vain yhtä
Jumalaa.

Sunnuntain viettäjät palvelevat kahta Jumalaa. Ensimmäisenä Jumalana on heillä sielun vihollinen
sunnuntain pyhityksen muodossa. Kuitenkin varmuuden vuoksi he yrittävä vielä hokea Jeesustakin avuksi? Tämä on varma merkki siitä etteivät Sunnuntai Kristityt ole oikeita Kristittyjä. on heidän Jumalan antaman Sapatin
vihaaminen. Ja sielun vihollisen antaman
sunnuntain ylistys. Sapatin Häpäisy markkina
päiväksi on jo kauhea teko Kristityksi iteään
nimittäviltä.

Eihän kukaan voi palvella kahta herraa sanoo
raamattu!!! Näin ajattelee Outsider. ulkopuolisena???????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu