Sairasta!
Adventismi MASSAPOSTITUSTA
ÄLY HOI!
6222
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Adventtiliike toimii Jeesuksen valtuutuksella, meitä eivät ihmiset komentele.
Adventtiliikkeen tehtävänä ei ole erotelle ihmisiä, vaan yhdistää kaikki saman lipun alle. Kun Jeesus tulee, on vain yksi lauma ja se viettää sapattia.
Kaikki muut seurakunnat ovat jonkinlaisia lahkoja, mutta Adventtiseurakunta on Jumalan oma rakas seurakunta, lopunajan viimeinen herätysliike jolla on koko totuus julistettavana. Koirat räksyttäkööt, me emme elä ihmisten pelossa vaan Herran pelossa.
Sapatti on merkki josta Jumala tuntee omansa Aadamin päivistä aina Jeesuksen toiseen, näkyvään ja kuuluvaan, tulemukseen asti.
Kummallista että synti kiinnostaa uskoviksi tunnustautuvia enemmän kuin kuuliaisuus Jumalalle. Eipä silti, vapaaehtoista pelastus onkin. Miljoonat ihmiset ottavat vastaan kolmen enkelin sanoman totuudet vuosittain ja LÄHTEVÄT ULOS BABYLONISTA jota tämän palstankin herjauskirjoittajat edustavat!
Maltoit jäädä pois eilisestä sapattikokouksesta.
Vanhemmissa Ellen Whiten painoksissa oli käärmeennahkaiset selkämykset.
Raamatussa ei ole ketään profeettaa joka lupaa pelastuksen ja Taivas paikan ihmiselle.
Tuli 1844 hässäkkään ihmisprofeetta joka lupasi Taivaspaikan ja kaiken ihanuuden.
Sinä joko uskot tähän 100% tähän profeettasi ennustukseen tai rukoilet että Pyhä Henki avaisi silmäsi?
Miksi adventtikirkoissa ei rukoilla ollenkaan että Pyhä Henki avaisi silmiä?
rukoillaan!
"Raamatussa ei ole ketään profeettaa joka lupaa pelastuksen ja Taivas paikan ihmiselle."
Todella outo on käsityksesi. Pelkkää tuhoako ja kuolemaa he lupasivat? Tuliko Jeesus tuhoamaan, vai pelastamaan? Itse asiassa, Raamatussa ei ole yhtäkään profeettaa joka ei olisi luvannut pelastusta Kristuksessa.
"joka lupasi Taivaspaikan ja kaiken ihanuuden."
Se oli kylläkin Jeesus itse joka lupasi omilleen Taivaspaikan ja Ihanuuden.
Pitääkö olla adventisti ollakseen ymmärtämättä viestin sisältöä?