rapisee

Uskonpa niinkin, että maalaismiesten arvostus on aina ollut suuri. Kaupunkilaisnaisten mielikuvissakin "tauno-palot" askaroivat kesäisellä pellolla ja kaatavat heinäntuoksuun eloveena-leenat. Kyllä kaupunkilainenkin haluaa nähdä maanviljelijät ihanina ja vahvoina ihmisinä.

Ja tuossa ohjelmassa ne miehet ovatkin puutteineen jotenkin tavanomaisia. Tilat taloineen ihan arkipäiväisiä. Ja miehetkin lihaa ja verta.
Byäää...haluamme sankareita!!!
51617
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ihmisiähän ne maajussitkin vain ovat kaikkine vikoineen ja hyveineen. Heillä kuitenkin ehkä pysyvämmät ja maanläheisemmät arvot kuin kaupunkilaisilla. Suvut pysyvät samoilla asuinsijoilla vuosikymmenistä ja -sadoista toiseen. Jatkavat edeltäjiensä työtä ja näkevät kättensä jäljen sekoittuvan edellisten aikaansaannoksiin. Kyläyhteisöissä tunnetaan naapurienkin historiaa sukupolvien taa.
Koti on tärkeä, sillä se on yhtä kuin työ,omaisuus, oma identiteetti, elämä, rakkaus, sekä menneisyys ja tulevaisuus. Ja ainoa mitä jää jäljelle jatkajalle. Perhe on myös "jussille" tärkeä, jotta maatilalla elämänketju jatkuisi.

Äänestä

sä sitten oikeastaan kaipaat? Eikös juuri arkipäivän sankaruus sitten riitä ;)? Musta nuo maajussit on ihan mukavanoloisia, paitsi Jussi nyt aluksi oli... mutta viime jaksossa alkoi paljastua jotain muutakin... siis parempaakin puolta.

Äänestä
  • No vaikka sellaista sankaruutta olisi kiva ajatella, ettei äijien tarttis ryhtyä kauppaamaan 1600-luvun perintötilaansa tositeeveessä ;))
    Ja valita emännikseen ja suvunjalostukseen hieman kulahtaneita toisenluokan kädestäkäteen missejä, joilla jo helmat täynnään eri miesten kersoja...

    Äänestä

  • nohnoh kirjoitti:

    No vaikka sellaista sankaruutta olisi kiva ajatella, ettei äijien tarttis ryhtyä kauppaamaan 1600-luvun perintötilaansa tositeeveessä ;))
    Ja valita emännikseen ja suvunjalostukseen hieman kulahtaneita toisenluokan kädestäkäteen missejä, joilla jo helmat täynnään eri miesten kersoja...

    mielipiteesi... Olihan Harrillakin lapsia? Eikä se tee hänestäkään mitään "toisen luokan" misteriä... kuten ei kukaan naisistakaan ainakaan musta ole mitään "toisen luokan kädestäkäteen missejä", vaikka niillä lapsia olisikin...

    Äänestä

  • nohnoh kirjoitti:

    No vaikka sellaista sankaruutta olisi kiva ajatella, ettei äijien tarttis ryhtyä kauppaamaan 1600-luvun perintötilaansa tositeeveessä ;))
    Ja valita emännikseen ja suvunjalostukseen hieman kulahtaneita toisenluokan kädestäkäteen missejä, joilla jo helmat täynnään eri miesten kersoja...

    Just joo, kyllä taas tästäkin todella tympeä sovinismi paistaa. Vai emännät valitaan suvunjalostukseen, siis eivät poikkea lehmistä mitenkään. Hyvät geenit ja ominaisuudet olla pitää juuri kuin lehmilläkin konsanaan vasikantuotantoon. Lisäksi pitää olla vielä ilmaistyötä raatava työjuhta. Joo ja ei kiitos! Pitäkää lehmänne.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


esikuvat kirjoitti:

Uskonpa niinkin, että maalaismiesten arvostus on aina ollut suuri. Kaupunkilaisnaisten mielikuvissakin "tauno-palot" askaroivat kesäisellä pellolla ja kaatavat heinäntuoksuun eloveena-leenat. Kyllä kaupunkilainenkin haluaa nähdä maanviljelijät ihanina ja vahvoina ihmisinä.

Ja tuossa ohjelmassa ne miehet ovatkin puutteineen jotenkin tavanomaisia. Tilat taloineen ihan arkipäiväisiä. Ja miehetkin lihaa ja verta.
Byäää...haluamme sankareita!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu