Olen 25-vuotias ja mahdollisesti pääkaupunkiseudulle olisi muutettava lähiaikoina. Vantaa olisi yksi vaihtoehto, mutta siitä paikasta on kuullut aika paljon muuta kuin kaunista. Onko vantaalla joitain rauhallisia alueita, joissa on mahdollista asua kerrostalossa, mutta työttömyys% ja maahanmuuttaja% ei olisi mitään hakunilan tasoa. Ulkona olisi mukava liikkua niin ettei koko ajan tarvitse pelätä ryöstetyksi tulemista tai että tyttöystävälle käy jotain..
Vantaalle muuttaa?
Kannattaako
335318
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
muuttaa.
Olemme juuri muuttamassa täältä pois.
Päätöksen teet sinä, mutta omalta kohdaltamme olemme
muutosta pelkästään huojentuneita.
ei ole pahoin pidelty ei ryöstetty ja omaisuutta kin on kertynyt en vaihtais pois vantaalta työttä on pitänyt tehdä ja riennoissa olen viihtynyt tuu vain vantaalle kyllä täällä pärjää
Ainakin täällä tikkurilan seudulla on mielesäni viihtyisää ja rauhallistakin. Pikkutunteina cityssä voi olla rauhatonta, vaan missäpä ei olisi
Noilla vaatimuksilla ainoa mahdollinen paikka on tikkurila, joko aivan keskusta tai muutaman kilometrin säteellä siitä. Kaikki muut kerrostaloja sisältävät lähiöt on buukattu täyteen mainitsemiasi prosentteja.
Tikkurilakin on kokonaan tenukeppien valtakuntaa iltaisin ja varsinkin viikonloppuisin. Kännisten armeijat vellovat välillä hotelli-peltolan tori ja painajaismainen mölinä kaikuu kauas ympäristöön.
Joko prosentit tai "kohtuukäyttäjien" saatanallinen mölinä, muita vaihtoehtoja ei ole. Valinta on sinun.
Tilastotietojen perusteella Vantaalla on vähiten ulkomaalaisia ja vähiten vuokra-asuntoja; Espoosta löytyy useita Mogadishuja, jotka vähintään vastaavat Helsingin kuuluisimpia em. kunnianimen saaneita lähiöitä.
Vantaan asuntokannasta on pientaloja suurempi osa, kuin Espoossa ja Helsingissä - kerrostalolähiöt ovat vähemmistönä, vaikka niistä yleensä pyritään puhumaan Vantaan yhteydessä.
Suosittelen 20 vuoden kokemuksella - kehittyvä kaupunki monessa suhteessa; tonttimaata on riittävästi seuraaviksi vuosikymmeniksi...
Jaa miksi?
-rauhallinen, siisti, turvallinen
-kohtuuhintainen pk-seudulla, asuminen halpaa pk-seudun mittakaavassa
-kaikki toimii, terveyskeskus ja kunnallinen hammaslääkäri (tähän todella saa aikoja kohtuullisesti kuka vaan)
-upeita asuinalueita, mm äänestyksessä voittanut pk-seudun kaunein asuinalue
-erinomaiset liikenneyhteydet lähes joka paikkaan
-pääosin työssäkäyviä (Suomessa toiseksi paras huoltosuhde), ei paljoa sosiaalitapauksia verrattuna muihin pk-seudun kuntiin
-pientaloalueita enemmistönä
-hallinto sujuvaa ja palvelualtista, kokemusta rakentajana. Ei ongelmia
-hyvät koulut ja päiväkotitilanne
-pk-seudun voimakkaimmin kehittyvä kaupunki
-työpaikkoja runsaasti, pk-seudulla paras omavaraisuusaste työpaikkojen suhteen
-negatiivisena puolena runsaasti epäonnistuneita asukkaita, jotka ovat ottaneet elämäntehtäväkseen tyhjänpäiväisen Vantaan mollaamisen. Älä usko tuolaisia, vaan mieti itse mikä voisi olla syy moiseen toimintaan. Kaikki eivät pärjää Vantaallakaan, nuo eivät varmaan missään muuallakaan.
Itsellä kokemusta Vantaasta n 20 vuotta. Helsingistä lähtöisin ja muutamia vuosia myös Espoossa asuneena. Vantaa on ylivoimainen lähes joka suhteessa.
Epäonnistuneita asukkaita runsaasti.
Tuo kommentti kertoikin sinulle varmasti kaiken tarvittavan.
Eli jos muutat Vantaalle niin ole hiljaa ja tyydy kaikkiin typeriin ratkaisuihin joita muun muassa jatkuvilla hallinonuudistuksilla saadaan aikaa.
Jos et hirveästi välitä siitä, mitä päättäjät visioivat, niin ainakin 35 vuoden kokemuksella kerrostalovaltainen ja luonnonläheinen Martinlaakso on hyvä paikka asua.
Koulut ovat Vantaan arvostetuimmasta päästä. Ulkomaalaistaustaista väestöä verrattain vähän, samoin asuntokanta suurelta osin omistusasuntopohjaista. Martinlaaksosta on hyvät yhteydet eri suuntiin niin omalla autolla kuin julkisilla liikennevälineillä...
Tutustu alueeseen: www.martinlaakso.info
Korkeita betonimöhköjä kuin entisessä itä-blokissa ja kulahtaneita rivitaloja. puistatus.
Martsari on tyypillinen Vantaalainen lähiö.
Vanha ja rapistunut kuten kaikki muutkin mestat.
näitä jokapaikan valittajia ja oman kotipesänsä mollaajia on Vantaalla paljon. Enemmän kuin naapurissa. Sitä olen ihmetellyt toisinaan. Ainakaan se ei voi johtua olosuhteista, jossa Vantaalla eletään.
Osaatko itse kertoa mistä se johtuu? Miksi itse kuulut heihin? Näin ainakin kyynisestä kommentistasi voisi päätellä niin
Asiallinen kritiikki onkin toinen juttu.
mikä hiton kriteeri on se kuinka vähän on ulkomaalaistaustaisia asukkaita jos se jotain kertoo niin junttilasta ja siellä ei muilla ole hyvä elää kun kielitaidottomilla ja jurputtavilla ituniskoilla
Noin siinä käy, kun ei tiedä mistä puhuu.
Martsarissa ei ole ensinnäkään korkeita kerrostaloja (mitä sillä nyt sitten öö-öö tarkoittaneekaan) paitsi nyt ent. Työterveyslaitoksen tontille kohoavat 8-kerroksiset möhkäleet.
Valtaosin omistusasuntopohjaiset kerrostalot on jo peruskorjattu eikä harmaata betonia löydy juuri muualta kuin Martinlaakson karmeasta asemarakennuksesta (joka on Vantaan vastuulla).
Joku toimittaja on aikoinaan sanonut, että Martinlaakson kerrostaloalue sulautuu maisemaan hyvin, koska talot eivät juurikaan ylety puiden latvojen yläpuolelle (paitsi nyt ent. Työterveyslaitoksen tontille kohoavat 8-kerroksiset möhkäleet).
Slummista ei juurikaan voida puhua, koska talot sijaitsevat väljästi ja niillä on suuret piha-alueet. Lisäksi useimmissa taloyhtiöissä asukkaat tuntevat hyvin toisensa ja yhteistä toimintaakin löytyy...
Itse muutin Vantaalle kesällä enkä ole katunut hetkeäkään!
Kaikki on lähellä, silti asun rauhallisella alueella. Ulkona uskaltaa liikkua, kukaan ei ole tullut mitään urputtamaan tms. Ihmiset ovat paljon avoimempia silti, kuin siellä mistä muutin.
Eli ei mitään valittamista, töitäkin on vaikka kuinka paljon :)
Muuta vuodeksi vaikka Pietariin niin sen jälkeen myös Jakomäki tuntuu taivaalta.
Ihan naurettavia kysymyksiä nämä "kannattaako muuttaa johonkin"".Kai nyt aikuinen ihminen itse osaa päättää missä hän asuu.
Nää on kyl noit Vantaan pomojen piilomarkkinointi keinoja saada asukkaita tänne
Tollee voi samall mainosta et joo siisti ja rauhallinen alue tuu ihmees kantsii.Buahahaa
Ai naurettavia kysymyksiä. Meinaat että jos on muuttamassa, niin suin päin vaan ilman mitään tietoa kaupungista kannattaa kamat johonkin lähiöön kantaa. Ja sitten huomaa kuukaudessa että tulipas tehtyä virhe kun muutin tänne. Ei ole kyse siitä etteikö osaisi päättää vaan siitä että kiinnostaa tietää etukäteen paikasta jotain..
No jos ymmärrät kun sanotan älä muuta niin siihen on varmasti syynsä, eikä niiden tarvitse olla henk koht.
Lukaseppa näitä sivuja niin ehkä sulle aukee miten tylyy kyytii täällä asukkaat saa ja vastauksia kysymyksiin on turha odotella miltään palstalta/puhelimesta.
Yksi vastaa ei kannata muuttaa, ja toinen sanoo että kannattaa muuttaa. Kumman sinä valitset vastauksista.
Vaikuttaa jotenkin hoitamattomalta, sinne en haluaisi.
Tahdon tulla kuulluksi ja ottaa osaa asuinalueni asioihin, myös ongelmiin mutta siten, että vastuussa olevat virkamiehetkin sen tekevät.
Helsinki sivulla on linkki misä vartijat tosi toimessa Myyrmäessä vastaan siis ehdottomasti EI.
Käy vaikka itse katsomassa ja totea se itse.
Joka kaupungista voi kertoa mitä hyvänsä ja aina väittää sitä todeksi tai yleiseksi ilmiöksi. Lähes aina se kuitenkin on puuta heinää...
Meille on perheenä tarjottu omakotitaloa vuokralle Asolasta. Vauva on vasta parin kuukauden ikäinen... Mitenkähän sinne muuttaminen? Vantaalaiset?
Kiitän onneani, että olen muuttanut pois Vantaalta. Työn ohella olen huomannut, miten verorahoja haaskataan täällä. Ehkä se on sama muissakin kaupungeissa, mutta työnpuolesta sitä seurailen Vantaasta käsin...
Sitä kait tuo saamarin tunareitakin manaileva tarkoittaa.
Tänä vuonna on heitetty rahaa kankkulan kaivoon oikein kaksin käsin.
...ja kerroin jo 5 vuotta sitten äänestäväni jaloillani. Nyt asuntoni on espoossa ja hel..tin hyvin menee..
Se kimmon tapana oli pelastaa mitä vielä pelastettavassa oli mutta huonostihan siinä kävi..
" hiihtoputki Hakunilaan" hah hah jne..
vai Espooseen ja hyvin menee.....
Hahah hah haa
Meikäläinen muutti Myyrmäestä Malminkartanoon Stadiin, kerrostalosta rivariin ja samalla vuokralla.Hyvin on kotiuduttu,kävi hyvä flaksi, toivottavasti muitakin onnistaa.
Hienoa sulle, mutta ojasta allikkoon olet mennyt, alueina Myyrmäki ja Malminkartano ovat aika samantasoisia, puleja, mamuja ja sosiaalitapauksia molemmissa riittää tavallisten ihmisten lisäksi.
Paljon mieluummin kun sekopäisesti johdetun maalaiskunnan asukas.
No eiköhän tässä vuoden sisällä asia korjaannu.
on hyvä elää ja luontoa riittää.
Myös hyvät liikenneyhteydet.
En vaihtas enää Helsinkiin,Espoo ei ole koskaan kiinnostanut edes.
hei
Vantaa on hyvä kaupunki asua. Hakunilassa ei sen kummemmin kuin muuallakaan rettelöitä. Muutin savosta 10 vuotta sitten enkä ole joutunut mihinkään kahnauksiin kun en ole semmoisiin hakeutunut. Vantaa,Espoo, Helsinki käytännössä sama kaupunki vain eri virkamiehet.