Viime vuonna tuli kuluneeksi 60 vuotta Dresdenin tuhoisista pommituksista.
Liittoutuneiden yli 2000 pommikonetta tuhosi pakolaisia tulvillaan olevan kaupungin ja surmasi eri arvioiden mukaan 30 000-135 000 ihmistä.
Kaupungilla ei ollut mitään sotilaallista merkitystä sen enempää kuin pommituksellakaan.
Amerikkalaiset olivat sitä mieltä, että liittoutuneiden pommitukset olisi keskitettävä sotilaallisesti merkityksellisiin kohteisiin, mutta britit olivat toista mieltä.
Britit halusivat kostaa mm. vuoden 1940 Lontoon pommitukset ja Coventryn hävittämisen, missä noin tuhat ihmistä sai surmansa. Britit tosin tiesivät etukäteen tulevasta Coventryn pommituksesta, mutta eivät evakuoineet kaupunkia pääministeri Winston Churchillin käskystä.
Brittien sodanjohto pelkäsi, että heidän tarkimmin varjeltu salaisuutensa paljastuisi. Briteillä oli nimittäin hallussaan Saksan armeijan käyttämä salakirjoitusjärjestelmä Enigma - asia, joka valkeni saksalaisille vasta sodan jälkeen.
Churchill sai aiheen todeta vuonna 1941, että "teemme pommituksilla Saksasta erämaan. Siellä asuu 70 miljoonaa hunnia, joista jotkut ovat uudelleen kasvatettavissa, loput on eliminoitava." ????!!!!!!!!!!!!!!!
Suurpommitukset aloitettiin vuonna 1942 ja niiden kestäessä lähes kaikki Saksan kaupungit tuhottiin, monissa vain 15-20 prosenttia rakennuksista säilyi vahingoittumattomina.
Siviiliuhrien määrä oli valtava, pommituksissa kuoli satoja tuhansia ihmisiä, Hampurissa yli 30.000 ihmistä. Hampurissa liittoutuneet saivat aikaan palopommeilla myös ensimmäisen tulimyrskyn jossa lämpötila nousi jopa 1500 asteeseen.
Siviiliväestön pommitukset eivät myöskään murtaneet kotirintaman selkärankaa, eivätkä aiheuttaneet levottomuuksia tai kapinoita, vaikka etenkin britit olivat niin - ainakin virallisissa puheissa - toivoneet. Pikemminkin kävi päinvastoin, pommitukset vain lujittivat siviiliväestön vastarintatahtoa.
Yli 2200 pommikonetta, 3860 tonnia pommeja
Brittien 900 pommikonetta pudotti kaupunkiin 1500 tonnia pommeja sekä 1200 tonnia fosforipohjaisia palopommeja, jotka aiheuttivat kaupungissa infernon.
Vaatteisiin tai ihoon takertunut fosfori poltti ikään tai sukupuoleen katsomatta. Silminnäkijät ovat kertoneet, kuinka SS, sotilaat ja poliisi ampuivat jokeen tai suihkulähteisiin hypänneitä ihmisiä lopettaen heidän kärsimyksensä, koska fosfori syttyi uudelleen palamaan heti kun, ihmiset nousivat pinnalle.
Kuinka moni kuoli Dresdenissä 13.-14. helmikuuta välisenä yönä??
Varovaisimmat arviot puhuvat 30 000, suurimmat 135 000 kuolleesta. Yleisimmät arvioit liikkuvat noin sadassatuhannessa kuolonuhrissa. Vuonna 1939 Dresdenissä oli 600 000 asukasta, mutta helmikuussa 1945 kaupungissa oli satojatuhansia Saksan itäisistä osista puna-armeijaa paenneita pakolaisia.
Dresdenin tuhoamisen jälkeen britit pommittivat maan tasalle vielä mm. Würzburgin, Hildesheimin ja Halberstadtin, joilla niin ikään ei ollut mitään sotilaallista merkitystä.
Auschwitzin pommitusta pyysivät kesäkuussa 1944 mm. Juutalainen maailmankongressi (WJC) ja sotapakolaisjärjestö War Refugee Board. Mutta liittoutuneet eivät koskaan pommittaneet kuolemanleiri Auschwitzia, vaikka sen olemassaolo oli tiedossa jo vuonna 1942. Se ei ehkä ollut sotilaallisesti merkityksellinen kohde, koska siellä tapettiin "vain" 1,1 miljoonaa juutalaista??? Jos liittoutuneet olisivat pommittaneet Auschwitzia kesällä 1944, olisi ehkä edes osa 400 000 Unkarin juutalaisesta pelastunut.
Liittoutuneiden yli 2000 pommikonetta tuhosi pakolaisia tulvillaan olevan kaupungin ja surmasi eri arvioiden mukaan 30 000-135 000 ihmistä.
Kaupungilla ei ollut mitään sotilaallista merkitystä sen enempää kuin pommituksellakaan.
Amerikkalaiset olivat sitä mieltä, että liittoutuneiden pommitukset olisi keskitettävä sotilaallisesti merkityksellisiin kohteisiin, mutta britit olivat toista mieltä.
Britit halusivat kostaa mm. vuoden 1940 Lontoon pommitukset ja Coventryn hävittämisen, missä noin tuhat ihmistä sai surmansa. Britit tosin tiesivät etukäteen tulevasta Coventryn pommituksesta, mutta eivät evakuoineet kaupunkia pääministeri Winston Churchillin käskystä.
Brittien sodanjohto pelkäsi, että heidän tarkimmin varjeltu salaisuutensa paljastuisi. Briteillä oli nimittäin hallussaan Saksan armeijan käyttämä salakirjoitusjärjestelmä Enigma - asia, joka valkeni saksalaisille vasta sodan jälkeen.
Churchill sai aiheen todeta vuonna 1941, että "teemme pommituksilla Saksasta erämaan. Siellä asuu 70 miljoonaa hunnia, joista jotkut ovat uudelleen kasvatettavissa, loput on eliminoitava." ????!!!!!!!!!!!!!!!
Suurpommitukset aloitettiin vuonna 1942 ja niiden kestäessä lähes kaikki Saksan kaupungit tuhottiin, monissa vain 15-20 prosenttia rakennuksista säilyi vahingoittumattomina.
Siviiliuhrien määrä oli valtava, pommituksissa kuoli satoja tuhansia ihmisiä, Hampurissa yli 30.000 ihmistä. Hampurissa liittoutuneet saivat aikaan palopommeilla myös ensimmäisen tulimyrskyn jossa lämpötila nousi jopa 1500 asteeseen.
Siviiliväestön pommitukset eivät myöskään murtaneet kotirintaman selkärankaa, eivätkä aiheuttaneet levottomuuksia tai kapinoita, vaikka etenkin britit olivat niin - ainakin virallisissa puheissa - toivoneet. Pikemminkin kävi päinvastoin, pommitukset vain lujittivat siviiliväestön vastarintatahtoa.
Yli 2200 pommikonetta, 3860 tonnia pommeja
Brittien 900 pommikonetta pudotti kaupunkiin 1500 tonnia pommeja sekä 1200 tonnia fosforipohjaisia palopommeja, jotka aiheuttivat kaupungissa infernon.
Vaatteisiin tai ihoon takertunut fosfori poltti ikään tai sukupuoleen katsomatta. Silminnäkijät ovat kertoneet, kuinka SS, sotilaat ja poliisi ampuivat jokeen tai suihkulähteisiin hypänneitä ihmisiä lopettaen heidän kärsimyksensä, koska fosfori syttyi uudelleen palamaan heti kun, ihmiset nousivat pinnalle.
Kuinka moni kuoli Dresdenissä 13.-14. helmikuuta välisenä yönä??
Varovaisimmat arviot puhuvat 30 000, suurimmat 135 000 kuolleesta. Yleisimmät arvioit liikkuvat noin sadassatuhannessa kuolonuhrissa. Vuonna 1939 Dresdenissä oli 600 000 asukasta, mutta helmikuussa 1945 kaupungissa oli satojatuhansia Saksan itäisistä osista puna-armeijaa paenneita pakolaisia.
Dresdenin tuhoamisen jälkeen britit pommittivat maan tasalle vielä mm. Würzburgin, Hildesheimin ja Halberstadtin, joilla niin ikään ei ollut mitään sotilaallista merkitystä.
Auschwitzin pommitusta pyysivät kesäkuussa 1944 mm. Juutalainen maailmankongressi (WJC) ja sotapakolaisjärjestö War Refugee Board. Mutta liittoutuneet eivät koskaan pommittaneet kuolemanleiri Auschwitzia, vaikka sen olemassaolo oli tiedossa jo vuonna 1942. Se ei ehkä ollut sotilaallisesti merkityksellinen kohde, koska siellä tapettiin "vain" 1,1 miljoonaa juutalaista??? Jos liittoutuneet olisivat pommittaneet Auschwitzia kesällä 1944, olisi ehkä edes osa 400 000 Unkarin juutalaisesta pelastunut.
Vastaukset 2
Vanhimmat
On arveltu että Dresden pommitettiin maan tasalle koska se tulisi jäämään Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeelle. Puna-armeijalle tahdottiin näin näyttää "munaa". Lisäksi Dresdenin restaurointi tulisi jäämään muiden kuin länsiliittoutuneiden huoleksi.
Onhan myös väläytelty semmoista että myös Hiroshiman ja Nagasakin pommituksen tarkoitus oli näyttää puna-armeijalle kaapin paikkaa. Japani oli lyöty jo ennen atomipommeja.
Englanti oli koko siirtomaaherruutensa ajan alistanut miehittämiään maita. Sen tekemät julmuudet eivät kuitenkaan olleet verrattavissa natsien julmuuksiin.
""CSDIC on osa War Officea, ja ylläpitää kuulustelukeskuksia eri puolilla maailmaa, mukaan lukien tunnettu London Gage, joka sijaitsi yhdessä Lontoon elitistisimmistä kaupunginosista. Viime kuukausien aikana on löytynyt virallisia dokumentteja Kew:ssä luoteisessa Lontoossa sijaisevasta National Archivesista, jotka osoittavat että London Gage oli salainen kidutuskeskus, missä saksalaisia vankeja käsiteltiin. Nämä vangit salattiin Punaiselta Ristiltä, ja heitä hakattiin, estettiin nukkumasta ja uhattiin teloituksilla ja lääketieteellisesti tarpeettomilla kirurgisilla toimenpiteillä.
Jos olosuhteet olivat London Gagessa huonosti, Bad Nenndorfissa ne olivat pahemmin. Viime viikolla Guardian on saanut "Freedom of Information Actiin" perustuvan anomuksen jälkeen nähtäväkseen Foreign Officen kansioita, jotka ovat olleet suljettuja 60 vuotta. Nämä paperit antavat kuvan kauhistuttavista kärsimyksistä, jotka kohdistuivat moniin niistä 372:sta miehestä ja 44:stä naisesta, jotka kulkivat Bad Nenndorfin läpi keskuksen 22:n toimintakuukauden aikana ennenkuin se suljettiin heinäkuussa 1947.
Majuri Morgan-Jonesin ja Dr.Jordanin valituksista seurasi tutkimus, jonka suoritti Scotland Yardin etsivä, tarkastaja Tom Hayward. Huolimatta siitä, että etsivän sotilashallinnolle jättämän raportin teksti on täsmällistä ja kaavamaista proosaa, jokainen sivu herättää suuttumusta ja halun kääntää katseensa toisaalle. Hayward esittelee raportin lukijalle paikan, jossa vankeja on systemaattisesti hakattu, jätetty alttiiksi äärimmäiselle kylmyydelle, joitakin on nälkiinnytetty kuoliaiksi, kidutettu instrumenteilla jotka ovat löytyneet Gestapon vankilasta Hampurista.
Uhreista otettuja valokuvia "elävinä luurankoina" Foreign Office ei vieläkään luovuta julkaistaviksi." (Artikkelin julkaisemisen jälkeen Guardian on saanut po. kuvia.) "
"Aluksi useimmat vangituista olivat natsipuolueen jäseniä tai entisiä SS-miehiä, millä pyrittiin estämään kaikki mahdollinen kapinointi. Merkittävä osa oli teollisuusmiehiä, tupakan maahantuojia, öljy-yhtiöiden johtajia, metsäteollisuuden omistajia, jotka olivat menestyneet Hitlerin aikana.
Mutta loppuvuodesta 1946 enenevä osa oli epäiltyjä neuvostoagentteja. Jotkut olivat NKVD:N upseereja, venäläisiä, tsekkejä ja unkarilaisia, mutta monet olivat vain saksalaisia vasemmistolaisia. Jotkut olivat saksalaisia jotka olivat ylittäneet demarkaatiolinjan, ja saattoivat vakoilla venäläisten hyväksi. Heitä kidutettiin sen selvittämiseksi, olivatko he aitoja loikkareita.
Yksi kuoliaaksi nälkiinnytetty oli Walter Bergmann, joka oli tarjoutunut vakoilemaan briteille. Hän joutui epäilyksen alaiseksi koska puhui venäjää. Toinen nälkään näännytetty oli Franz Osterreicher, joka oli pidätetty yrittäessään väärennetyillä papereilla brittiläiselle vyöhykkeelle etsimään gay-rakastajaansa.
Monet Bad Nenndorfin vangeista olivat siellä ilman mitään erityistä syytä. Eräs, entinen diplomaatti, pidettiin vangittuna koska "hän tiesi liikaa meidän kuulustelumenetelmistämme".Tarkastaja Hayward raportoi: "Täällä on monia sellaisia, joita vastaan ei ole mitään juttuja, ja ainoa syy pitää heitä vangittuina on se, että he ovat sellaisen maan kansalaisia, joka nimellisesti on yhä sodassa meidän kanssamme."
Tänään monet vanhemmat asukkaat puhuvat peittelemättömällä katkeruudella elokuun ensimmäisestä 1945, jolloin britit tulivat. Saattue kuorma-autoja tunki kylään, ja britit ottivat sen haltuunsa harmittomalta USA:n jalkaväki-divisioonalta. Kylän keskustassa asuneille annettiin vain tunteja aikaa pakata ja poistua. Bad Nenndorf oli täynnä raunioiksi pommitetun Hannoverin pakolaisia, ja sadoille ihmisille annettiin vain 90 minuuttia aikaa pakata jotain ruokaa ja tarvikkeita, ja häipyä.
"Me luulimme kaikki palaavamme muutaman päivän kuluttua", muistelee Walter Münstermann, nyt eläkkeelle jäänyt sanomalehtimies, mutta silloin 24-vuotias poika. "Sitten sotilaat alkoivat vetää piikkilankaa kylän keskuksen ympärille, ja vähitellen ymmärsimme, ettei tästä ole tulossa aivan tavallista leiriä."
Walter ja naapurit käsittivät, että heidän kylänsä on muuttumassa vankileiriksi, kun he kuulivat että britit ovat saneeraamassa suurta, 40-vuotta vanhaa, kylpylärakennusta repimällä kylpyammeet pois ja asentamalla kylpykoppeihin raskaat teräsovet, muutaen ne vankiselleiksi. Kyläläiset näkivät ensimmäisiä vankeja tuotavan kuorma-autoilla, mutta myöhemmät kuljetukset saapuivat karjavaunuilla kylän asemalle.
Ingrid Groth, silloin seitsemänvuotias, kertoo paikallisten väittäneet, että jos kiipeät yöllä piikkilanka-aidalle, voit kuulla vankien huutavan tuskissaan. Mr.Münstermann, joka ohitti leirin pääportin päivittäin koulumatkallaan, on toista mieltä. Paikka oli pahaenteinen siksi, että "koskaan et nähnyt etkä kuullut mitään, et ääntäkään." Neidersachsenin asukkaille Bad Nenndorf tuli tunnetuksi "kiellettynä kylänä",das Verbotene Dorf."
"Kahdestakymmenestä kuulustelijasta, jotka oli tilattu Bad Nenndorfiin murtamaan vankien vastustuskykyä, oli 12 brittejä. He olivat "palvelujen" upseereja ja kielitaitoisia siviilejä. Loppuun joukkoon kuului yksi puolalainen ja yksi hollantilainen, mutta useimmat olivat saksalaisia juutalais-pakolaisia. Heidät oli värvätty sodan sytyttyä, ja tarkastaja Hayward korostaa: "Heidän ei voitu odottaa olevan täysin puolueettomia.""
"Useimmat vartijoista olleista sotilaista olivat hyvin nuoria, tuskin teini-iän ylittäneitä. Jotkut heistä olivat ehtineet olla taistelukentillä vuoden tai enemmänkin, ja olleet vapauttamassa Belseniä. Jotkut edustivat brittiläisen Rheinin-armeijan kuritonta osaa, ja heidät oli lähetetty Bad Nenndorfiin jatkona rangaistukselle karkuruudesta tai väkivaltaisuuksista. Haywardin mukaan he "olivat usein sentyyppisiä henkilöiltä, joilla on taipumusta väkivaltaan avuttomia kohtaan".
Nälkiinnytettyjä vankeja valvotettiin läpi yön, ja pakotettiin aamusta iltaan kävelemään ympyrää sellissään varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan. Kun heitä siirreltiin vankilassa, heidän odotettiin juoksevan samalla kun sotilaat potkivat heitä. Eräs vartija, Walesilaisen rykmentin sotilas, kertoi Haywardille: "Jos brittisotilas halusi kohdella vankeja säädyllisesti, hänellä oli siihen mahdollisuus. Hän saattoi myös halutessaan kohdella heitä huonosti aivan mielensä mukaan."
Foreign Office informoi ministeri Clement Attleeta, että "vartijoita on ilmeisesti ohjeistettu kohdistamaan fyysisiä hyökkäyksiä tiettyihin vankeihin tarkoituksena saattaa heidät fyysisen luhistumisen tilaan, mikä tekisi heistä vastaanottavaisempia kuulusteluille".
"Entiset Bad Nenndorfin vangit kertoivat Haywardille tulleensa ruoskituiksi ja hakatuiksi. Tarkastajan mukaan tämä vaikutti hänestä uskomattomalta, kunnes tutkinta vartijoiden keskuudessa antoi käsityksen odottamattoman laajasta rappiosta. Uhkaukset teloittaa vanki, kiduttaa tai murhata hänen vaimoaan ja lapsiaan, olivat "asianmukaisia" koska niitä ei koskaan toteutettu.
Jokainen vanki, joka oli osoittanut yhteistyöhaluttomuutta kuulustelujen aikana, oli viety rangaistusselliin missä hänet oli riisuttu alastomaksi ja toistuvasti kasteltu vedellä. Tätä rangaistusta jatkettiin viikkoja, jopa alle-nollan lämpötiloissa.
Alastomat vangit kytkettiin käsiraudoilla toisiinsa, selkä selkää vasten, ja asetettiin avoimen ikkunan eteen keskitalvella. Paleltuma-vammat olivat yleisiä. Eräs kylmällä sellillä rangaistu vanki oli Buttlar, joka yritti siis päästä pois nielemällä lusikanvarren. Natsien vastustajana hänet oli Gestapon toimesta lähetetty kahdeksi vuodeksi vankilaan. "En koskaan näiden kahden vuoden aikana joutunut sellaisen kohtelun alaiseksi" ("I never in all those two years had undergone such treatments"), Buttlar kertoi Scotland-Yardin tarkastaja Haywardille.
Kalkowski, NKVD-upseeri, kertoi että hänen sormistaan revittiin kynnet ja häntä riiputettiin ranteistaan kuulustelun aikana, painoja ripustettuna jalkoihin. Kuulustelijoiden käväistessä ruokailemassa, vartijat hakkasivat häntä kumipampuilla, kertoo Kalkowski. Haywardin kriittinen yhteenveto toteaa Kalkowskin syytöksistä: "Täällä ei ole todisteen hiventäkään tukemaan näitä väitteitä." ("there was not a shred of evidence to support these allegations")
Tarkastaja Haywardin tutkimukset johtivat sotaoikeuteen Stephensiä, ja kapteeni John Smithiä, Bad Nenndorfin lääkintäupseeria, ja yhtä kuulustelijaa luutnantti Richard Langhamia vastaan. Kuulustelut pidettiin suljetuin ovin. Useat kersantit, pahoinpitelyiden toteuttajat, kertoivat että heille oli luvattu syytesuojaa jos todistavat upseerejaan vastaan.
Langham, joka on syntynyt Münchenissä ja muuttanut Englantiin vanhempiensa kanssa v.1934, 13-ikäisenä, kielsi jyrkästi vahingoittaneensa vankeja, ja sai vapauttavan tuomion. Syytteet kuolemantuottamuksista Smithiä vastaan kaatuivat sotaoikeudessa, mutta hänen todettiin syyllistyneen potilaiden laiminlyöntiin ja määrättiin kelpaamattomaksi palvelukseen.
On epäselvää missä määrin Stephensin esimiehet tiesivät mitä Bad Nenndorfissa tapahtui. Stephensin lakimies on kuitenkin kertonut, että he olivat valmistautuneet levittämään syytteen myös ylempien upseerien kontolle, ja Foreign Officen virkamiehille. Ennen sotaoikeuden istuntoa Stephensin asiassa ministerien ja hallituksen virkamiesten keskuudessa vallitsi hermostuneisuus sen suhteen, mitä tehdä jos totuus tulee julki.
Ministerit olivat huolestuneita siitä, ettei kukaan saisi tietää CSDIC:n ylläpitäneen lukuisia samanlaisia vankiloita Saksassa. Tästä oli kyse siinä mitä Lancasterin herttuan kansleri Frank Pakenham, myöhempi Lord Longford, kuvaili: "Kyse on siitä, että meidän on väitetty ylläpitäneen internointileirejä samalla tyylillä millä saksalaiset keskitysleirit toimivat."
Hector McNeill, ulkoministeri, painotti muistiossaan Ernst Bevinille, foreign secretarylle: "Epäilen, että voisin pidätellä riittävästi niitä parlamentaarisia seurauksia, joita koituisi julkisuudesta. Milloin tahansa kohtaamme minkäänlaisen väitteen koskien poliittisen poliisin menetelmiä Itä-Euroopan tapaan, se olisi kylliksi nostamaan esiin 'Bad Nenndorfin', eikä meillä olisi enää ulospääsyä."
17.12.2005
© Guardian Newspapers Limited 2005